Diak:n kansainvälisyysharjoittelu Etiopiassa 2009, osa 2
Taas on vierähtänyt kaksi viikkoa täällä paivantasaajan tuntumassa. Kahden viikon aikana ollaan saatu päätökseen ensimmäinen harjoittelu jakso ja lisäksi ollaan ehditty vähän lomaillakin.
Neljä viikkoa vietettiin pitäen Raamattu ja leikki klubia orvoille lapsille Faith hope and love family service association järjestössä. Täytyy vielä kerran mainita, että lapset oli ihan mahtavia! Viimeisellä kerralla pidettiin pienet loppu kekkerit ja syötiin herkkuja. Tuntui haikealta lopettaa klubi ja jättää lapset. Eteenpäin on kuitenkin mentävä, sanoi mummo lumessa.
Pohdittiin harkkaohjaajan kanssa, että mitäs tuli opittua tämän ensimmäisen jakson aikana. Aluksi löi aika tyhjää. Tuntui, että lasten opettaminen on ennestään tuttua, eikä paljon oppinut. Toisaalta taas tulkin kanssa työskentely oli ihan uutta ja todella opettavaista. Myös täysin vieraasta kulttuuritaustasta olevien lasten opettaminen oli uusi kokemus. Klubin pitämisen ohella keskusteltiin paljon Airi Tuomen kanssa ja saatiin kuulla karuja tarinoita köyhissä ja karuissa oloissa elävistä lapsista. Nämä lapset saa onneksi jättää korkeimpaan käteen ja toivoa, että Airi Tuomen työ heidän parissaan saisi jatkua. Paljon tässä maassa olisi kyllä tehtävää, jotta kaikkia saataisiin autettua.
Ensimmäisen harkkajakson jälkeen meillä olikin sitten viikko lomaa. Alku viikko löysäiltiin kotosalla ja torstaina lähdettiin Langanolle. Se on noin 70 kilometrin päässä oleva järvi. Ainoa etiopialainen järvi, jossa voi uida. Päästiin sinne erään norjalaisen lähettimiehen kyydillä. Ajomatka oli tähänastisista mukavin, koska tie oli kokonaan asfalttia! Lauantaina kotiuduttiin takaisin lomapaikalle, joka tällä hetkellä on paikallisten isännöimä. Tukemme ja turvamme Tuula lähti takaisin Suomeen torstaina. Vähän tuntui oudolta olla taas täällä ilman suomalaista emäntää.
Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa taas työt. Ensimmäinen viikko tutustutaan Taborin seurakuntaan ja siivoillaan kirjavarastoa. Huomenna maanantaina mennään apulaisen kanssa markkinoille. Jännää.