Diak:n kansainvälisyysharjoittelu Mongoliassa 2009, osa 2
Heips
Olen ollut kahtena sunnuntaina Sain Medeen (Hyvä sanoma) seurakunnan
jumalanpalveluksessa. Yhteys seurakunnan kesken syntyy kielierosta
huolimatta. Saman Isän lapsia ollaan! Viime sunnuntaina oli myös
ehtoollinen, jota olin jo ehtinyt kaipaamaan. Olen osallistunut myös
nuorten raamattupiiriin, jota pitää määräaikaistyöntekijä. Oli mukava
tutustua paikallisiin nuoriin. Päädyimme ensimmäisen piirin jälkeen
parin nuoren kanssa elokuviin. Leffa oli paikallista tuotantoa.
Perusjuonen ja tilannekomiikan ymmärsin, mutta dialogit menivät vähän
ohi. Mutta mukava kokemus se oli!
Olen tutustunut Johtamiskoulutuksen kehitysyhteistyöprojektiin. Se
toteutetaan monimuoto-opetuksena eli osa opinnoista tapahtuu
internetin välityksellä ja sitten on lähiopetusjaksoja. Seuraavan
lähiopetusjakson aiheena on perhe yhteiskunnassa.
Pääsin tutustumaan myös tapaturmasairaalaan. Siellä oli
alaraajahalvaantunut mies, joka oli nuossut jaloilleen. Hän pystyy
liikkumaan kainalosauvojen avulla sekä ajamaan autoa, vaikka jalat
eivät toimi. Hän on opiskellut sairaanhoitajaksi ja nyt jatko-opiskelee lääkäriksi.
Hänen ajatuksensa on, että tässä maassa ei olisi yhtään pyörätuolipotilasta.
Pyörätuolin kanssa kun ei täällä pääse liikkumaan mihinkään itsenäisesti.
Tämä mies antoi Kylväjän työntekijälle neuvoja Arhangain maakunnan
vammasiprojektin uuden toimintakeskuksen varustamiseen. Kävimme
katsomassa erään nuoren tytön kotona hänen kuntoutuslaitetaan. Tyttö
on istunut lähes koko ikänsä pyörätuolissa. Nyt hän treenaa kuusi
tuntia päivässä. Muistin taas, etteivät terveys ja liikuntakyky ole
nekään itsestään selviä asioita.
Viime viikolla vietin kolme päivää Zuunmodissa, joka sijaitsee noin
50km:n päässä. Lähdin matkaan yksin mikrobussilla tiistaina. Reissun
tarkoitus oli toteuttaa pieni diakoniaprojekti. Minulle annettiin
rahaa, jolla oli tarkoitus avustaa viittä perhettä. Perillä minua oli
vastassa eräs seurakunta-aktiivi, joka puhuu todella hyvää englantia.
Hän vei minut kirkolle, jonka yhteydessä olevassa asunnossa asuu
seurakunnan paimen perheineen. Heillä on kolme lasta, joiden kanssa
yhteisleikki sujui ilman yhteistä kieltäkin. Pääsin valmistamaan
paikallista perinneruokaa, bootseja. Ne on kyllä hyviä!
Keskiviikkona vierailimme avustettavissa perheissä. Tutustuin myös
yhteen nuoreen tyttöön. Opetin hänelle netin käyttöä ja yritimme
luoda hänelle omaa sähkopostiosoitetta. Tuntui hassulta opettaa toista,
kun en itsekään ole kovin hyvä näiden tietokoneiden kanssa.
Torstaina sitten ostin viisi lammasta, yhden jokaiseen avustettavaan
perheeseen. Sitten veimme lampaat uusille omistajille. Yhdestä
lampaasta riittää syötävää pitkäksi aikaa. Osa perheistä oli kristittyjä,
osa ei. Rukoukseni on, että nuo lampaat voisivat olla todistamassa kristillisestä
lähimmäisenrakkaudesta niille, joille se on vielä vieras käsite.
Sitten oli aika kiittää uusia ystäviä ja palata kotiin.
Ensi viikon maanantaina suuntaan kohti Ulan-Udea, joka sijaitsee
Venäjällä, Burjatian tasavallassa. Baikaljärvi on siinä lähellä. Saan
istua muutaman tunnin bussissa ja katsella kauniita maisemia, sillä
matkaa on yli 400km. Olen Ulan-Udessa kuukauden ja palaan sitten
takaisin Mongoliaan. Nyt pääsen todella treenaamaan venäjää, sillä
asun paikallisen tädin luonna. Olen opiskellut venäjää kansalaisopistossa
kaksi vuotta ja muutaman opintoviikon matkailuvenäjää ammattikoulussa.
Ei sillä vielä kuuhun mennä, mutta on se moninkertaisesti enemmän,
kun mitä mongolin kieltä osaan.
Mervi
