Diak:n kansainvälisyysharjoittelu Mongoliassa 2009, osa 3
Terveiset täältä Siperiasta!
Edellisestä kirjeestäni on jo aikaa ja olen saanut kyselyitä että olenko
edes hengissä. Olen. Mutta siirryin 12.10 Mongoliasta Burjatiaan, joka on
Venäjään kuuluva autonominen tasavalta. Netissä roikkuminen väheni, sillä
käytän yleisiä internetpaikkoja ja maksan joka hetkestä. 
Matka tänne oli hieno. Sain ihailla bussin ikkunasta maisemia. Näin mm.
kamelifarmin. Mongolian pohjoisosassa oli myös puita ihan metsäksi asti.
Muut matkustajat olivat ystävällisiä. Edessäni istuva mies varoitti
etukäteen, jos luvassa oli jokin kuvaamisen arvoinen kohde. Ja muutama
nainen auttoi minua rajamuodollisuuksissa, kun venäjän kieliset paperit
tuottivat vähän hankaluuksia. Viimein näin Ulan-Uden valot ja vastassani oli
tuttuja kasvoja.
Ensimmäiset päivät asuin Anittan ja hänen miehensä Volodjan luonna,
mutta sitten muutin asumaan vähän kauemmaksi keskustasta. Kämppiksenäni on
saksalainen babtisti, joten kotonakin on elo kansainvälistä ja ekumeenista.
Tosin käyn siellä lähinnä vain nukkumassa. Meitä on täällä mukava pieni
suomalaisyhdyskunta. Minun ja Anittan lisäksi täällä on luokkatoverini Toni
sekä venäjää yliopistolla opiskeleva Päivi. Yhdessä on mukava hengata. Hyvin
pian opin sen, että venäjänkielen taitoni on aivan riittämätön. No,
kirjaimet osaan, vaikka ässät menevätkin sekaisin. Mutta olin odottanut,
että kahden vuoden kieliopinnoista olisi ollut vähän enemmän hyötyä. Uudessa
kaupungissa piti tietenkin opetella myös liikkumaan. Täällä on jopa
raitiovaunuja, joilla pääsee kätevästi liikkumaan keskustassa.
Olen osallistunut paikallisen luterilaisen seurakunnan toimintaan.
Täälläkin minut otettiin lämmöllä vastaa. Tiistaisin on nuortenilta, joissa
olen ollut mukana. Keskiviikkoisin on burjatinkielinen ramattuopetus ja
perjantaisin venäjänkielinen. Torstaisin ja lauantaisin on aamurukous ja
torstaisin myös opiskellaan englantia sekä pidetään naistenpiiri. Näiden
aikana olemme Tonin kanssa yleensä toimineet lastehoitajina, että äidit
saavat keskittyä itse asiaan. Sunnuntaisin on kaksi jumalanpalvelusta, sillä
kaikki eivät mahtuisi kirkkotilaan yhtä aikaa. Samaa ongelmaa ei ole
varmaankaan kovin monessa kirkossa kotosuomessa… Aivan alkuun minusta
yritettiin tehda kanttoria. Mutta soittotaitoni ei siihen riitä. Muutamissa
muissa tilaisuuksissa olen säestänyt nuortenveisuja, mutta jumalanpalvelus
on vähän eri juttu. Seurakunta toimii Inkerin Kirkon yhteydessä ja
veisukirja on sama. Siksi siinä on monia tuttuja lauluja Simojoelta ja
muilta.
Eräänä lauantaina teimme ekskurssion semmoiselle museoaluelle. Näimme, miten
ihmiset ovat ennen asuneet eri puolilla Burjatiaa. Siellä oli myös
eläintarha, jossa näimme tiikereitä, kameleita, karhuja, susia ja monia
muita elukoita. Paikka oli mielenkiintoinen. Näin myös morsiusparin, joka kuvautti
itseään portin ulkopuolella. Perinteisesti morsiusparit kuvauttavat itsensä
keskustassa yhdessä maailman suurimman Lenin pään kanssa. Sieltä kävelimme
jurttaravintolaan. Söin sananjalkasalaattia, mikä oli hyvää. Paikallinen
lihakeitto sen sijaan ei ollut minun makuuni. Keitto on yksinkertaista
valmistaa: 1)ota lammas, 2)tapa lammas, 3)nylje lammas, 4)pilko lammasta sen
verran, että se mahtuu kattilaan, 5)lisää vettä ja keitä kypsäksi. Mahani ei
oikein meinaa ymmärtää, että kaiken mitä syön, voi myös sulattaa.
Lähes joka viikko olen päässyt käymään Horinskissa. Siellä on villakeskus,
jossa tehdään siis tossuja ja muita villatuotteita. Työskentelyä
katsellessa minulle on avautunut se, miten monta työvaihetta tarvitaan
ennen kuin tossut ovat valmiit.
Viime viikon vietimme Arshanissa, joka sijaitsee Ulan-Udesta länteen
joitakin satoja kilometrejä. Välimatkaa en pysty nyt muistamaan, mutta kyllä
siinä sai koko päivän istua autossa. (googlemaps kertoo lisää niille, joille
tämä tieto ei riitä) Matkalla näin kuuluisan ja kauniin Baikal- järven.
Arshanissa yhdessä koulussa kävimme vierailulla ja se oli todella mukava juttu.
Kerroimme yleistietoa Suomesta ja pidimme pienen tietovisan. Nuoret olivat
todella hyvin mukana, eikä kenelläkään ollut evvk-asennetta. Lopuksi jaoimme
heille Uudet Testamentit ja ne otettiin ilolla vastaan. Saimme Tonin kanssa
kirjoittaa niihin omistuskirjoitukset.
Sitten kävimme ihmisten kotona pitämässä seuroja. Mieleenpainuva hetki oli,
kun pidimme ehtoolliskokouksen, jossa läsnä oli meidan porukan lisäksi
isäntäperhe ja heidän naapurin tätinsä. Taas oli Isän lapsia koolla. No,
maisemiakaan ei saa unohtaa. Ne olivat aivan upeat! Jonain päivänä vielä
palaan huiputtamaan ne vuoret, nyt jouduin tyytymään niiden katselemiseen ja
kuvaamiseen. Pääsimme myös terveyskylpyyn. Vienosti mädältä kananmunalta
tuoksuva rikkipitoinen kylpyvesi oli kyllä elämys sekin. Mutta suuremman
vaikutuksen minuun teki pihalla tepasteleva kameli.
Täällä on aivan täydellinen ilmasto tähän aikaan vuodesta! Muistuttaa
maaliskuun lopun aurinkoisia päiviä. Ei loskaa, kuraa ja pimeää.
Hetkittäin tämä täällä olo on ollut turhauttavaa, sillä koko ajan on tiennyt
olevansa tällä vain käymässä. Ei meinaisi jaksaa tutustua ihmisiin, kun
kuitenkin joutuu kohta lähtemään. Haikealla mielellä olen jo nyt hyvästellyt
ihania ihmisiä. En tiedä näenkö heitä enää tässä ajassa. Rukouksissa on,
että kerran taivaassa olemme kaikki koolla ja voimme ylistää yhteistä
Isäämme. Ja siellä ei ole enää näitä kieliongelmiakaan.
Viikon päästä palaan Mongoliaan. Sitten on enää kuukausi jäljellä tätä
riemua. Yhä vahvempi on se tunne, että tänne vielä palaan. Käymään vai
olemaan, sitä ei voi tietää. Sen näkee sitten.
Mervi
