Harjoittelijana Mongoliassa 05
Harjoittelijana Mongoliassa 1.12.05
Irina Leino on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelija, joka vietti monikulttuurisuusopintojensa harjoittelujakson Mongoliassa ja Itä-Siperiassa. Kolmeen kuukauteen mahtui monenlaisia tuntemuksia, oivalluksia ja kysymyksiä. Hänen ohjaajanaan toimi Kylväjän työntekijä Sanna Lavikainen, jonka luona Arhangain maakunnassa, Tsetserlegin pienessä kaupungissa Irina vieraili kolme viikkoa. Tässä hänen terveisiään matkan varrelta.
Katselen valkenevaa aamua Mongoliassa, Tsetserlegin kaupungissa. Jurttien piipuista puksuttaa savua: Tulipesät on sytytetty ja suolainen maitotee kiehuu padassa. Jurtat alkavat lämmetä kylmän yön jäljiltä, kenen jurtta lämpiää puulla, kenen kivihiilellä, kenen lannalla. Katselen jurttien yllä vakaana lepäävää horisonttia ja taivasta sen takana. Illalla siellä loistivat monet tähdet, eikä katulamppujakaan ollut niiden loistetta himmentämään. Lähellä horisonttia vilkutti punertava tähti, lieko ollut planeetta, ja minä mietin kaukaisuuteen katsellen, miten Herra on kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa hyvä ystävä, vaikka kaukana kotoa olenkin. Niin kauas ei voi mennä, etteikö Hän olisi jo siellä.
Tänään on yksi harvoista pilvisistä aamuista Mongoliassa, taivas on harmaa, mutta valoa siivilöityy kuitenkin riittävästi avaamaan silmäni uudelle päivälle. Koirat ovat etsimässä leipäpalaansa roskalaatikoilta ja jakkihärät vaeltavat pienen kaupungin halki. Taivas on täällä avara. Luonto jylhyydessään ikään kuin levittää kätensä ja antaa taivaankaarelle tilaisuuden taivuttaa itsensä kaukaisiin taivaanrantoihin. Jokainen päivä ja vuorokauden hetki värjää luonnon omilla erityisillä sävyillään ja hiekka-aro antaa yksinkertaisuudessaan suotuisan maalauspohjan värien vaihdella. Karua kauneutta.
Eilen maassa oli lumikuura, heinikko oli vaalean keltainen, taivas syvän sininen, hevoslauma vielä viimeisteli maiseman. Huusin Sannalle maasturin takapenkiltä, että ”Hei pysäytä auto” ja kaivoin kertakäyttökamerani kassista ja ikuistin sen näyn. Olimme juuri palaamassa takaisin kaupunkiin vierailtuamme maaseudulla jurtissa, jotka olivat kaukana muusta asutuksesta. Vierailut olivat osa Kylväjän projektin terveyskasvatusta. Eräässä perheessä jäätiin varmasti ihmetellen muistelemaan vierailuamme, silla perheen äidillä oli sormi vakavasti tulehtunut, eikä hän ollut saanut kolmeen yöhön nukuttua ja poikaa oli purrut koira, ja haava oli ollut kovin kipeä. Juuri tällaisessa tilanteessa ovesta sisään astui sairaanhoitaja ja mukanamme ollut paikallinen työntekijä. He olivat kovin kiitollisia saamastaan avusta. Sanna sitoi ja puhdisti haavat, sekä antoi antibiootit. Perhe tuli lähtiessämme ulos heiluttamaan yllätysvieraille.
Olen ollut matkalla nyt melkein kolme kuukautta ja vielä vain jokainen päivä herättää valtavasti kysymyksiä, joita kaikkia edes kysymään eivät voimat riita. Jollakin tapaa kuitenkin, pienin askelin, kuva mongolialaisesta elämästä on alkanut avautua. Sydän on ollut puhuttelussa naiden kuukausien aikana ja monet ajatukset mm. siitä, millainen oma kutsumus on, ovat risteilleet mielessä. Matkalla on herännyt uusia ajatuksia myös omista juurista. Muistan erään kirkkaan hetken, kun ajoimme Sannan kanssa pitkin aroa kohti pääkaupunkia Ulaan Baataria ja kuuntelimme Joel Hallikaisen musiikkia ja silloin tuntui kuin olisin ollut kotona ja ympärillä oleva maisema olisi ollut vain kuvakangas. Niissä sävelissä oli jotakin, mitä tunnistin. Kuulin siinä oman sielunmaisemani ääniä.
Olin täällä Tsetserlegissa syyskuun lopulla kaksi viikkoa ja kolme päivää sitten tulin takaisin täyteen pakatussa postibussissa. Odotimme lähtöä pääkaupungissa ja minä suomalaisena ihmettelin, että vieläkö sisään mahtuisi lisää ihmisiä, ja niitä mahtui. Olin takapenkillä mielenkiintoisessa tarkkailijan asemassa. Edessä oli yhdeksän tunnin pomppuisa matka. Ihailin vanhempaa naista, joka huomasi vapaan istuimen olevan bussin takaosassa ja niinpä hän jätti kävelykeppinsä bussin etuosaan ja lähti kapuamaan paikalleen yli laatikkopinojen.
Olen huomannut, että fyysinen etäisyys ei ole täällä sellainen kuin suomessa, ja niinpä autoonkin mahtuu ainakin tuplasti sen verran ihmisiä, kuin Suomessa. Matkan aikana pysähdyimme vain kerran, niin sanotusti hyvin ilmastoidussa vessassa. Matkatessamme sain kuunnella kun ihmiset lauloivat tuttuja laulujaan, joissa minun korvissani soi eksoottinen ita. Bussissa sattui olemaan myös budhalainen lama, ja niinpä siellä johdettiin jonkinlainen hartaushetki. Pian bussissa alkoi kiertää pieni nuuskapullo, joka kulki kädestä käteen ja jokainen ystävyyden merkiksi nuuhkaisi pulloa ja oikealla kädellään ojensi sen seuraavalle ihmiselle.
Olen nähnyt täällä monenlaisia ihmiskohtaloita. Usein on ollut raskasta huomata miten suuressa köyhyydessä monet ihmiset joutuvat elämään. Eräs surullinen asia on ollut monien maan isien kamppailu alkoholin kanssa. Katselin eräänä päivänä pääkaupungissa korkealla olevan huoneeni ikkunasta roskalaatikkoa tutkivia lapsia ja aikuisia ja hetken tunsin olevani länsimainen pullasorsa. Olisi ollut helpompi olla katsomatta tuota näkyä ja vain jatkaa omia puuhiaan. Joskus on kyllä tarpeenkin olla ajattelematta kaikkea kurjuutta, muutoin voi taakkansa alle helposti uupua.
Hiljennyimme tänä aamuna Sannan kanssa aamupalapöydässä ja luimme erään hartauskirjoituksen, jossa muistutettiin ottamasta kantaaksemme taakkoja, joita Jeesus ei ole meille antanut. Olen huomannut, miten suuri lahja ja etuoikeus rukous on. Silloin kun itse kokee tilanteen toivottomaksi, saa luovuttaa asian rukoillen mahdottomuuksien Jumalalle. Raamatussa meitä kehotetaan olemaan toivossa kestäviä. Olen rukoillut, että Jumala näyttäisi ja opettaisi, mitä on se taivaallinen ilo, joka elää syvällä, vaikka tilanteet näyttäisivät miltä. Se oli Paavalinkin voimana hänen vankilassa ollessaan.
Myös toivon ja ilon välähdyksiä on matkaani sisältynyt paljon. Sain olla mukana Kylväjän projektin huovutuskurssilla, jossa monet työttömät ovat saaneet uusia keinoja toimia oman elämäntilanteensa parantamiseksi. Suuri osa kurssilaisista joutuu selviytymään arjesta alle euron tuloilla päivässä. Olin kurssilla mukana neljän ihanan mongolialaisen naisen kanssa. He ovat saaneet myös kuulla evankeliumia. Eilen sain ilokseni huomata, että eräs naista herttaisista naisista oli mukana seurakunnan kastekurssilla. Oli rohkaisevaa nähdä, että seurakunta kasvaa ja sanoma Jeesuksesta koskettaa ihmissydämiä.
On ollut kunnia olla täällä ja tavata monia ihmeellisiä ihmisiä, joilta olen saanut oppia paljon.
