Kaisa jouluna 2006, opiskelijatiimissä Itä-Siperiassa
Pieni jouluinen juttu Itä-Siperiasta
Voiko kunnon joulua lainkaan tulla jossain kaukana kotoa, vieraassa maassa, missä joulua ei oikeastaan kunnolla edes vietetä, ja hekin, jotka viettävät, tekevät sen kaksi viikkoa omamme jälkeen?
Miten käy joulun, jos 25.12. on tavallinen työpäivä, kuten se on Venäjällä? Täällä joulun sijaan yleinen stressaamisen aihe on uusi vuosi, joka on samalla tavalla kaupallinen tapaus kuin joulu länsimaissa, joulua sen sijaan viettävät vain kristityt, ja nimenomaan Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväjuhlana (jolloin asiaan kuuluu tietysti täytekakku kuten syntymäpäivillä yleensä). Tosin venäläisen kalenterin mukaan joulu on siis tammikuun 7. päivä. Talvilomat myös alkavat kouluissa vasta uutena vuotena, ja sitä ennen, eli juuri suomalaisen joululoman aikoihin, on viikon tai kahden koekausi.
Venäjän kielen tunneilla oli syksyllä monesti puhetta kansallisista ja muistakin juhlista, ja oli tullut myös esille, että suomalaiset viettävät joulua jo 25.12. Siitä huolimatta minulle tuli iloisena yllätyksenä, kun muutama viikko sitten kysyin opettajaltamme uutta vuotta edeltävän viikon aikatauluista, ja hän ilmoitti itsestäänselvyytenä, että maanantai olisi vapaa. “Eihän silloin tietenkään kokeita järjestetä, teillähän on juhlapäivä.” (Kiinalaisille opiskelijoille sen sijaan pidettiin tunnit myös maanantaina, ilmeisesti täällä toimitaan enemmän tai vähemmän opiskelijan kotimaan tavalla. Kaikkialla tuskin olisi järjestetty vapaapäivää kahden opiskelijan takia.)
Pienessä luterilaisessa seurakunnassamme järjestettiin joulujuhla sunnuntaina, kirkkosali oli täynnä (se ei sinänsä kerro paljon: ihmisiä oli ehkä kolmisenkymmentä) eikä ollut mitään mahdollisuuksia saada kaikkia mahtumaan samaan aikaan teelle keittiön puolelle. Ensikertalaisiakin oli joukossa, sukulaisten tai tuttavien kutsumina. Sali oli koristeltu nuorten voimin edellisenä tiistaina ja nurkassa seisoi oikea joulukuusi (tai siis mänty, kuusia kasvaa täällä niin vähän ettei niistä ole juuri myytäväksi).
Juhlan aloitti pieni näytelmä, hieman erilainen kuin Suomen perinteiset joulukuvaelmat: Nina-mummo siinä harmitteli, ettei hän elänyt Jeesuksen aikaan, koska olisi niin halunnut kutsua tämän luokseen vierailulle. Äkkiä Jeesus itse ilmoitti tulevansa hänen luokseen joulupäivänä, ja Nina alkoi ahkerasti valmistautua tärkeän vieraan tuloon, siivosi ja leipoi piirakan, kun eivät rahat juuri enempään riittäneet. Joulupäivä koitti, Nina odotti, ja Jeesusta ei vain kuulunut. Sen sijaan ovea koputti varsin rähjäisen näköinen kulkuri, joka pyysi päästä lämmittelemään. Tokihan Nina hänet päästi, ja kertoi millainen juhlapäivä oli, ja kulkuri lahti pian jatkamaan matkaa ja lupasi kertoa tovereilleenkin siitä hienosta uutisesta, että Vapahtaja syntyi maan päälle. Seuraavaksi Nina löysi oveltaan pienen pojan, joka itki hukkaamiaan, äidin antamia ruokarahoja. Nina antoi pojalle tarpeeksi rahaa leipään. Ovelle koputti vielä viluinen ja nälkäinen orpotyttö, jolle mummo lopulta antoi Jeesusta varten leipomansa piirakan. Hän oli jo luopunut toivosta, että tämä tulisi vierailulle. Ja tytön lähdettyä Jeesus yhtäkkiä puhutteli taas Ninaa. Tämä kysyi, miksei Herra tullut hänen luokseen kuten oli luvannut. “Minähän tulin”, hän vastasi. “Vieläpä kolmeen kertaan...”
Jouluevankeliumi luettiin, sekä venäjän että burjaatin, paikallisen alkuperäiskansan kielellä (valtaosa seurakuntalaisista on burjaatteja). Muutama seurakuntalainen luki runoja, lauluja esitettiin ja laulettiin yhdessä molemmilla kielillä. Toisin kuin suomalaisissa joulujuhlissa saattaa usein käydä, tässä juhlassa eivät puitteet olleet kovinkaan kummoiset, mutta pääasiana oli kuitenkin itse Jeesus. Joulupäivänä soimme vielä suomalaisten lähettien kesken kunnon lounaan, itse asiassa varsin suomalaiseen malliin, oli kinkkua ja paria erilaista laatikkoa, rosollia ja jopa glögiä oli jostain isommasta kaupasta löytynyt.
Muutama päivä ennen joulua olin kovasti sitä mieltä, ettei joulua tosiaan tule. Paikka on vaara, mikään ei ole eikä voi olla samanlaista kuin aina kotona. Olisin voinut melkein jättää koko joulun juhlimatta. Yksin kotonani (missä ainoa jouluun viittaava asia on muutama männynoksa maljakossa keittiön pöydällä) jouluyönä kuitenkin tajusin, että joulu on sittenkin tullut. Huolimatta siitä tai ehkä nimenomaan juuri sen takia, että mikään ei ollut niin kuin ennen, tuntui itse joulun sanoma paljon kirkkaammalta kuin aikaisemmin. Tähän maailmaan, jossa ei kukaan sitä huomannut, eikä nykyäänkään tunnu huomaavan, todellakin syntyi itse Jumala ihmiseksi. Ei Hänellä ollut hienoja ulkoisia puitteita missään koko elämänsä aikana, ja elämä itse päättyi väkivaltaiseen kuolemaan. Mutta Hän syntyi tänne, eli ihmisenä ja kuoli meidän puolestamme, ja sen sanoman rinnalla perinteet, lahjat ja mukava tunnelma muuttuvat täysin toisarvoisiksi. Siinä riittäisi juhlimista itse asiassa vuoden jokaiselle päivälle.
Siunattuja tulevia jouluja Siperiasta! Kaisa Niemi
