Kylväjä on lähetysjärjestö, jonka varsinainen toiminta tapahtuu maamme rajojen ulkopuolella. Tämän kutsumuksemme täyttäminen edellyttää kuitenkin myös panostusta kotimaassa tapahtuvaan työhön: lähetysjärjestönkin työ alkaa kotiovelta.
Kotimaantyö on Kylväjän varsinaisen tehtävän tukitoiminto. Tavoitteenamme on uusien lähetystyöntekijöiden ja lähettäjien löytyminen, lähetyskasvatus ja toiminnan piirissä olevien hengellinen tukeminen. Kotimaantyössä keskeistä on lähetysrengastoiminta ja seurakuntien sekä yhteistyöjärjestöjen kanssa toteutettavat tilaisuudet ja tapahtumat. Keskeisinä sisällöllisinä elementteinä ovat raamattuopetus sekä lähetysinformaatio.
Kylväjällä on kotimaan julistustyössä muutama henkilö. Lisäksi Suomessa on muita työntekijöitä, kotimaanjaksolla olevia lähetystyöntekijöitä ja kotiseutulähettejä, jotka ovat mukana kotimaantyössä. Keskeinen voimavara ovat myös erilaisissa tehtävissä eri puolilla maata asuvat kotiseutulähetit, renkaiden toimihenkilöt ja muut työn ystävät.
Yhteistyössä seurakuntien kanssa
Kirkon virallisena lähetysjärjestönä Kylväjä tukee julistustyöllään ja lähetystyön asiantuntemuksellaan seurakuntia niiden kantaessa vastuuta jäsentensä hengellisestä hoitamisesta ja lähetyskasvatuksesta. Seurakuntien kanssa järjestetään yksittäisiä lähetystyötä tukevia tilaisuuksia, suurempia raamattu- ja lähetystapahtumia, koulu- ja rippikouluvierailuja sekä lähetysnäyttelyjä. Nimikkosopimuksia solmitaan niin lähetystyöntekijöistä kuin erityisista kohteista ja työalueistakin.
Lähetysrenkaat laajentavat kannatusmahdollisuuksia
Kullakin lähetystyöntekijällä on lähetysrengas, joka tarjoaa lähetin omaisille ja ystäville sekä lähetin tekemästä työstä kiinnostuneille haasteen ja mahdollisuuden olla asuinpaikastaan riippumatta seuraamassa ja tukemassa sydäntään lähellä olevaa työtä. Näin lähetysrenkaan jäsenet voivat myös olla täyttämässä omaa lähetyskutsumustaan tukemalla lähettinsä työtä hengellisesti, henkisesti ja taloudellisesti. Renkaiden jäsenet saavat lähettinsä lähettikirjeet ja Kylväjä-lehden.
Kotiseutulähetit Kylväjän asiamiehinä
Kotiseutulähetit ovat Kylväjän johtoryhmän tähän tehtävään kutsumia vapaaehtoisia vastuunkantajia. He toimivat evankeliumin ja lähetystietouden välittäjinä omalla alueellaan tai muissa lahjojensa mukaisissa lähetystyötämme palvelevissa erityistehtävissä.
Tukena seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä
Kylväjän työntekijät ja vapaaehtoiset osallistuvat seurakuntien ja järjestöjen kanssa yhteistoiminnassa Raamattu- ja lähetyskarvatukseen. Olemme mieluusti mukana rippikouluissa, leireillä ja tapahtumissa, joissa lähetystyötä voi pitää esillä.
Muu kotimainen toiminta
Vuosittaiseen ohjelmaan kuuluu myös valtakunnalliset kesä- ja talvipäivät, lähetysvastuupäivät sekä pääsiäisajan hiihto- ja syksyn vaellusleirit.
Monet Kylväjän työn ystävät kokoontuvat pienryhmissä, lähinnä raamattu- ja rukouspiireissä.

