Kylväjän nimi viittaa Jeesukseen: ”Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma” (Matt. 13:37–38). Jumala lähetti Poikansa sovittamaan maailman synnin ja tuomaan toivon ikuisesta elämästä tuomiota kohti kulkevalle ihmiskunnalle. Poika lähetti ja lähettää seuraajansa luvaten heille Pyhän Hengen, jonka tehtävänä on vetää ihmisiä pelastukseen ja Jumalan kansan perheyhteyteen. Lähetysyhdistys Kylväjä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkolähetysjärjestönä kutsuttu osallistumaan tähän Kolmiykseisen Jumalan lähetykseen julistuksen ja palvelun välityksellä.
Kylväjä lähettää lähetystyöntekijöitä edistämään Jumalan valtakunnan etenemistä erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Kylväjä sitoutuu kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen, johon kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.
Tietoja Kylväjästä
- Kylväjä perustettiin vuonna 1974.
- Kirkkomme lähetysjärjestönä Kylväjä toimii luterilaisen tunnustuksen pohjalla ja pyrkii julistuksessaan korostamaan uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita. Kylväjä tekee työtä Bangladeshissa, Japanissa, Etiopiassa sekä mongoliheimojen, muslimien ja juutalaisten keskuudessa.
- Kylväjä toimii työalueillaan yhteistyössä kansallisten luterilaisten kirkkojen, toisten lähetysjärjestöjen ja kansainvälisten kristillisten organisaatioiden ja paikallisten toimijoiden kanssa.
- Järjestöllä on noin 40 lähetystyöntekijää.
- Kylväjän toiminta rahoitetaan pääosin yksityisten ihmisten lahjoituksilla.
- Lähetysrenkaat tukevat sovitun lähetin työtä sekä taloudellisesti että esirukouksin ja pitämällä yhteyttä lähettiin. Renkaat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.
- Kylväjä on myös solminut nimikkosopimuksia seurakuntien kanssa. Nimikkosopimus voidaan solmia joko nimikkolähetin tai nimikkokohteen tukemiseksi.
- Saamme kehitysyhteistyöprojekteihimme Suomen valtion myöntämiä kehitysyhteistyövaroja.
- Kylväjä järjestää yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa sekä lähetystilaisuuksia että Raamattu- ja lähetyspäiviä. Kotimaassa olevat lähetit ja kotimaantyöntekijät ovat mukana näissä tilaisuuksissa.
- Lähetystyöntekijöiden raamattu- ja lähetyskoulutus toteutetaan Kylväjän omilla lähetyskursseilla. Esikoulutus tapahtuu useamman järjestön yhteisessä MiniMissio-koulutusohjelmassa.
- Kylväjä tuottaa, levittää ja lainaa lähetystyöstä ja kehitysyhteistyöstä kertovaa kirjallista materiaalia ja lähetysnäyttelymateriaalia.
- Seurakunnat, kristilliset järjestöt ja tapahtumanjärjestäjät voivat vuokrata tapahtumiinsa mongolialaista jurttaa ja Bangladeshistä tuotua bambumajaa.
- Yhdistys julkaisee 11 kertaa vuodessa ilmestyvää Kylväjä-lehteä sekä kerran vuodessa ilmestyvää varhaisnuorten Menox-lehteä. Lähetysjulkaisu ilmestyy joka toinen vuosi.
Kehitysyhteistyössämme on kolme painopistettä:
- Sukupuolen välinen tasa-arvo: erityisesti naisten aseman parantaminen koulunkäynnin ja valistuksen kautta.
- Ympäristö ja kestävä kehitys: hankkeissamme neuvotaan kierrätystä ja ympäristönsuojelua, jotta luonnonvarat säilyisivät myös tulevien sukupolvien hyödyksi.
- Vammaisten asema: tavoitteena on rohkaista, ja käytännössä auttaa, koteihinsa eristäytyneitä vammaisia lähtemään mukaan yhteiskunnan toimintaan.

