Strategia 2011 – 2015

”Jeesus maailmalle”

Kylväjän nimi viittaa Jeesukseen: ”Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma” (Matt.13: 37–38).  Jumala lähetti Poikansa sovittamaan maailman synnin ja tuomaan toivon ikuisesta elämästä tuomiota kohti kulkevalle ihmiskunnalle. Poika lähetti ja lähettää seuraajansa luvaten heille Pyhän Hengen, jonka tehtävänä on vetää ihmisiä pelastukseen ja Jumalan kansan perheyhteyteen. Lähetysyhdistys Kylväjä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkolähetysjärjestönä kutsuttu osallistumaan tähän Kolmiykseisen Jumalan lähetykseen julistuksen ja palvelun välityksellä.

Olemme osa lähimmäisestä ja Jumalasta etääntyvää, kristinuskosta vieraantuvaa länsimaista yhteiskuntaa ja moniäänistä, kasvottomaksi käyvää kansankirkkoa, joka merkitsee yhä useammalle yhä vähemmän. Samalla uskonnollinen moninaisuus lisääntyy ja syntyy uusia jumalanpalvelusyhteisöjä. Itsekeskeisyytemme, välinpitämättömyytemme ja mukavuudenhalumme haastaa meitä evankeliumin syvempään ymmärtämiseen.  Evankeliumi synnyttää uskon, seurakunnan ja lähetyksen. Vain nöyrä, kiitollinen luottamus Jeesukseen ihmiskunnan ainoana tienä pelastukseen antaa seurakunnille ja seurakuntalaisille tarvittavan rohkeuden ja motivaation lähetystehtävän toteuttamiseen.

Kolmiykseisen Jumalan työstä loppuun saatettua on vain Pojan, Jeesuksen, sovitustyö. Isän uutta luova työ jatkuu, ja Pyhän Hengen seurakuntaa rakentava työ on kesken. Löytääksemme Jumalan tahdon tarvitsemme valmiutta uudistua ja kehittää uusia yhteistyö- ja toimintamalleja yhä monimuotoisemmaksi, sekavammaksi ja yllätyksellisemmäksi muuttuvassa maailmassa. Kutsumme kaikkia Jumalan kansan jäseniä työhön uskoen, että jokaisella on paikkansa maailmanlaajan Kristuksen kirkon rakentamisessa.

Kylväjä pyrkii avoimeen ja luottamukseen perustuvaan työyhteyteen paikallisseurakuntien kanssa. Teemme yhteistyötä kirkkomme lähetysjärjestöjen ja Kylväjää hengellis-teologisesti lähellä olevien järjestöjen kanssa. Kirkkomme kansainvälisenä toimijana ja Suomen valtion kehitysyhteistyön kanavana kiinnitämme erityistä huomiota työn laatuun ja vaikuttavuuteen. Työalueilla tähtäämme ensisijaisesti yhteistyökirkkojemme omaehtoisuuden ja missionaarisuuden vahvistamiseen.

Strategiakauden erityiseksi painopisteeksi on valittu sitoutuminen yhteisölliseen rukoukseen, jossa pyydämme Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. Rukoilemme erityisesti sellaisten ihmisten ja kansanryhmien puolesta, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta kuulla ja ymmärtää evankeliumia. Rukous on Kylväjälle lahja ja tehtävä.

Sitoudumme kirkkomme yhteiseen lähetysstrategiaan, jonka visiossa kaavaillaan, että vuonna 2015 lähetystyöhön osoitetut henkilö- ja talousresurssit ovat lisääntyneet ja niitä on suunnattu alueille, joissa on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Mikäli maailmanlähetyksessä ei tapahdu merkittävää voimavarojen uudelleen suuntaamista, kirkottomilla alueilla asuvien ihmisten määrä nousee vuoteen 2015 mennessä yli kahteen miljardiin.

Jeesus maailmalle on strategiamme tunnuslause. Se sisältää viittauksen inkarnaation pitkäjänteiseen, vaivalloiseen ja kokonaisvaltaiseen tiehen. Kokonaisvaltaisesti ymmärrettyyn lähetystehtävään kuuluvat sekä evankeliumin julistus että palvelu, joka tavoittaa koko ihmisen, hänen fyysisen, henkisen, sosiaalisen ja hengellisen todellisuutensa.
Kylväjä osallistuu luotettavana yhteistyökumppanina kirkon perustehtävän toteuttamiseen seuraavan strategian mukaisesti.

1. Perustehtävä

Kylväjän tehtävä on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä eri kansojen keskuuteen Jeesuksen lähetyskäskyn perusteella.

2. Toiminta-ajatus

Kylväjä on evankelis-luterilainen, Raamattuun sitoutuva kirkon ulkolähetysjärjestö, joka lähettää lähetystyöntekijöitä edistämään Jumalan valtakunnan etenemistä erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja.
Kylväjä sitoutuu kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen, johon kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.

3. Toimintaamme ohjaavat arvot ja periaatteet

  1. Lähdemme ja lähetämme kiitollisina ristin sovituksesta. Tunnustamme Jeesuksen koko maailman ainoaksi Pelastajaksi.
  2. Teemme seurakuntaa synnyttävää työtä siellä, missä Kristusta ei tunneta. Pidämme evankeliumia kaikkien ihmisten oikeutena.
  3. Rakastamme ja kunnioitamme kaikkia ihmisiä. Kohtelemme heitä tasapuolisesti Jumalan luomina persoonina riippumatta heidän iästään, sukupuolestaan ja uskonnollisesta, yhteiskunnallisesta, kulttuurillisesta tai rodullisesta taustastaan.
  4. Toimimme yhteistyöhakuisesti.

4. Päätavoitteet ja kehittämiskohteet 2011–2015

I – Evankeliumi Jeesuksesta synnyttää uskoa ja kristillisiä seurakuntia ja ihmisten elämä kohenee.

  1. Ihmiset kääntyvät yksilöinä ja perhekunnittain Vapahtajan puoleen, saavat syntinsä anteeksi, kääntyvät pois epäjumalistaan ja alkavat elää kristittyinä uskossa Jeesukseen sekä toisten usko-vien yhteydessä.
  2. Innostamme ja valmennamme yhteistyökirkkoja ja työalueiden kristittyjä tavoittavaan työhön ja lähetystyöhön.
  3. Teemme työtä seurakuntien syntymiseksi ja vahvistamiseksi etenkin Raamattua opettamalla.
  4. Vastuullamme oleva diakonia- ja kehitysyhteistyö nivoutuu osaksi kokonaisvaltaisesta ihmiskä-sityksestä nousevaa lähetystyötä.
  5. Vahvistamme pitkäjänteistä esirukoustoimintaa erityisesti saavuttamattomien kansanryhmien tavoittamiseksi evankeliumilla.

II – Pidämme esillä evankeliumia ja lähetyskutsumusta lähtijöiden ja tukijoiden löytymiseksi.

  1. Kylväjä tunnetaan Kristus-keskeisenä, Raamattua opettavana lähetysjärjestönä.
  2. Vahvistamme Raamattuun, lähetykseen ja pitkäjänteiseen esirukoukseen sitoutuvaa pienpiiri-toimintaa.
  3. Lähetystyöstä kiinnostuneet, erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset löytävät tiensä Kylväjään lähti-jöinä, lähettäjinä ja toimijoina.
  4. Lähettäjä ymmärtää lähetysvastuunsa yksittäisen lähetystyöntekijän tukemista laajempana kut-sumuksena.
  5. Kylväjän lähtökohtana on kokonaisvaltaisesta ihmiskäsityksestä nouseva lähetysnäkemys. Tältä pohjalta pidämme viestinnässämme esillä evankeliumin sanomaa, diakonia- ja kehitysyhteistyö-tä sekä seurakuntia perustavaa työtämme.

III – Kylväjä hoitaa vastuullisesti niitä henkilö- ja talousresursseja, jotka Jumala antaa evankeliumin eteenpäinviemiseksi maailmalle.

  1. Vahvistamme nykyisten ulkomaisten työalueiden henkilöresursseja.
  2. Optimoimme voimavarojen käyttöä tekemällä yhteistyötä kirkkojen, järjestöjen ja yhteiskunnal-listen tahojen kanssa.
  3. Kylväjän lähettien kokonaismäärä kasvaa.
  4. Pidämme lisääntyvää eläkeläisten joukkoa voimavarana.
  5. Ulkomaisen työn suhteellinen osuus työmme kokonaiskuluista kasvaa.
  6. Vapaaehtoinen kannatus ja seurakuntien talousarviomäärärahat lisääntyvät.
  7. Varmistamme läpinäkyvyyden varojen käytössä.

IV – Kylväjä on intorealistinen yhteisö, jonka työyhteydessä halutaan pysyä.

  1. Haluamme olla kanava, joka mahdollistaa lähetystyöhön kutsuttujen pysymisen kuuliaisina saamalleen kutsulle.
  2. Sitoudumme työskentelemään tavalla, joka auttaa jokaista kutsuttua näkemään oman roolinsa järjestömme perustehtävän toteutumisessa.
  3. Panostamme työyhteisön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Selkeytämme toimintatapojamme ja sovitamme ne voimavaroihimme.
  4. Tarjoamme henkilöstölle mahdollisuuden hengelliseen ja ammatilliseen kasvuun.
  5. Kylväjä on yhteisö, joka elää rukouksessa ja pitää sitä lahjana ja tehtävänä.
  6. Lisäämme vuorovaikutusta ja tiedonkulkua ulkomaisten työalueiden ja kotimaan välillä.