Anne Laine

Uusi piispa Inkerin kirkkoon

Inkerin kirkossa vietettiin mieleenpainuvia hetkiä, kun kirkon uudeksi piispaksi vihittiin Ivan Laptev, joka seuraa tehtävässään eläkkeelle jäävää piispaa Aarre Kuukauppia. Ivan Laptevin piispanvihkimys tapahtui Marian kirkossa. Vihkimisen toimitti Aarre Kuukauppi avustajinaan piispat luterilaisista sisarkirkoista. Ivan Laptev tähdensi juhlajumalanpalveluksen saarnassaan sitä, että evankeliumi kuuluu kaikille. Jumala haluaa, että jokainen ihminen saisi kuulla Jeesuksen sovitustyöstä.

– Evankeliumi on tarkoitettu kaikille, mutta useinkaan emme ymmärrä, kuinka paljon se on maksanut. Mikä on evankeliumin todellinen hinta? Se on maksanut Jumalan Pojan elämän. Jeesus antoi henkensä, jotta meillä olisi anteeksianto ja toivo. Jumalan ainoan pojan veri on vuodatettu puolestasi, jotta saisit yhteyden elävään, kolmiyhteiseen Jumalaan.

Kohtaamispaikka, jossa huntu ei ole pakollinen

Seurakunnan teehuoneilloista on muodostunut tärkeä kohtaamispaikka maahanmuuttajanaisille ja lapsille Pietarsaaressa. Toiminta mahdollistaa vapaaehtoistyön ja seurakuntatyön luontevan vuorovaikutuksen.

On tammikuinen maanantai. Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan diakonit Marianne Sandström ja Sara Löfs-Snellman ovat aloittamassa teehuoneiltaa. Tunnelma on iloisen tiivis ja teepöytä on katettu.

Seurakunnan tiloihin kokoontuu joka maanantai noin 70 uussuomalaista naista ja lasta, mikä on pikkukaupungissa merkittävä määrä. Monet ovat muslimeja, mutta osa naisista on kastettu.

Ruokaturvahanke vahvistaa naisten ihmisoikeuksia Bangladeshin maaseudulla

Kyyhkysten kasvattaja.

Lähetysyhdistys Kylväjän toteuttaman ruokaturvahankkeen tulokset vakuuttavat ulkopuolisen arvioijan. Hanke edistää naisten ja tyttöjen asemaa, lisää heikommassa asemassa olevien ryhmien tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia ja ohjaa luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Lähetysyhdistys Kylväjä toteuttaa Bangladeshissa ruokaturvahanketta Suomen ulkoasiainministeriön hanketuella. Hankkeesta valmistuneen ulkoisen arvioinnin tulokset rohkaisevat.

Amerikkalainen maatalouskonsultti Craig A. Meisner kiittää arviossaan hankkeen suunnitelmallista ja päämäärätietoista toteuttamista. Meisner vaikuttui paitsi ruokaturvahankkeen tuloksista, myös Kylväjän yhteistyöjärjestön BLM-F:n koko 40-vuotisesta työstä Bangladeshin maaseutukylien vähemmistökansojen parissa.

– Hankkeen tulokset ovat selkeitä: tällä hankkeella on vahva vaikutus, vakuutti Meisner.

Ruokaturvan puute on merkittävä ongelma Bangladeshissa. Tähän vaikuttavat maan alhainen kehitystaso, korkea asukastiheys sekä toistuvat luonnonkatastrofit. 25 miljoonaa bangladeshilaista kärsii aliravitsemuksesta ja noin 7 miljoonaa lasta on kroonisesti aliravittuja.

Kylväjän ruokaturvahanke keskittyy ruokaturvan parantamiseen ja aliravitsemuksen torjumiseen Luoteis-Bangladeshissa. Tavoite on ruoan saatavuuden parantuminen ja erityisesti naisten, lasten ja vammaisten aliravitsemuksen ehkäiseminen. Tavoitteisiin pyritään maaseudun kyläyhteisöjen voimaannuttamisella.

– Hankkeen vaikutuspiirissä olevilla ihmisillä on tietoa terveellisestä ravinnosta, ja he syövät terveellisesti. Koulutuksen myötä kehittyneet viljelymenetelmät mahdollistavat tämän. Hankkeen kautta on saatu siemeniä keittiöpuutarhoihin, jotka tuottavat syötävää ympäri vuoden. Kylien perheet ovat omavaraisia ruuan suhteen. Ruokaturvahankkeen opeilla perheet pystyvät säästämään ja suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin, Meisner kuvaili.

– Ruokaturvahanke vaikuttaa vahvasti lasten elämään. Heidän terveyttään seurataan säännöllisesti ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin aliravitsemuksen estämiseksi. Äitien kouluttamisella on suora vaikutus lasten terveyteen. Ruokaturvan parantuminen näkyy lasten hyvinvoinnissa: kotipuutarhat takaavat, että lapset saavat säännöllisesti tuoreita vihanneksia.

Kotipuutarhan viljelijä.

Myös paikalliset viranomaiset, joita Meisner tapasi, kiittelivät hankkeen vaikutuksia. Arvioija kannustaa hankkeen toteuttamiseksi lahjoituksia tehneitä tahoja pitkäjänteisyyteen:

– Tarvitaan lisää tukijoita, jotta työ voisi laajentua entisestään. Lahjoittajat rakentavat Bangladeshin tulevaisuutta. Hän kertoo kokemuksestaan klinikkavierailulta:

Meisner korostaa ruokaturvahankkeen vahvistavan maaseudun naisten ihmisoikeuksia.

– Naisilla ja muilla heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä on nyt mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Heitä opastetaan perustamaan demokraattisia, yhteisöpohjaisia ​​ruohonjuuritason organisaatioita, joista saatu tietotaito pysyy paikallisyhteisöissä tulevinakin vuosina, Meisner analysoi.

– Hanke edistää naisten ja tyttöjen asemaa, heikommassa asemassa olevien ryhmien tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia sekä ympäristöystävällisiä käytänteitä. Se parantaa ihmisten hyvinvointia, sosiaalista tasa-arvoa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Hankkeen keskeisiin toimintoihin kuuluu säästöryhmien ja osuuskuntien muodostaminen. Osallisuutta vahvistetaan köyhimmissä yhteisöissä tulonhankintakoulutuksella, jota täydentää maatalouskoulutus sekä kotipuutarhojen perustamiseen ja kotieläinten kasvatukseen kannustaminen. Lisäksi hankkeessa annetaan terveyskasvatusta sekä ravitsemusneuvontaa ja toteutetaan lasten painonseurantaa.

Keskeiset edunsaajat kuuluvat maaseudun köyhien ja syrjäytyneiden ryhmiin. He ovat muun muassa maaseudun päivätyöläisiä, erityisesti naisia, päivätyöläisten lapsia ja köyhien yhteisöjen vammaisia ihmisiä sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Meisner laskee heitä olevan yli 5200 naista, miestä ja lasta.

Naisten osuuskunta koolla itse rakennetun katoksen alla.

Meisnerin raportti esittelee myös hankkeen hyödynsaajien kokemuksia. Meisnerin vieraillessa naisten osuuskunnassa he kertoivat hänelle, miten olivat saaneet muun muuassa siemeniä vehnän ja perunoiden kasvattamiseen. Naiset kertoivat, että he ovat ensimmäistä kertaa elämässään saaneet koulutusta kansalaisjärjestöltä. Tulevaisuudessa he suunnittelevat osuuskuntana vuokraavansa maata, jossa voisivat kasvattaa kalaa, vihanneksia tai riisiä. He haluaisivat ostaa sähköllä kulkevan rikshan ja vuokrata sitä eteenpäin tai ostaa vasikan kasvatettavaksi. He kertoivat, että kotipuutarhakoulutus oli ollut kaikista hyödyllisin ja Craig todisti, että heidän puutarhansa voivat hyvin, vaikka paras kasvukausi oli jo ohi. He olivat myös oppineet ylläpitämään ympäristöystävällistä kompostia, joka oli jo valmiina käytettäväksi. Myös paikallinen poliittinen johtaja oli paikalla ja kertoi, että Kylväjän ja Suomen ulkoministeriön tukemaan hanketta toteuttava kansalaisjärjestö Bangladesh Lutheran Mission – Finnish (BLM-F) on paras alueella toimivista järjestöistä. Hänen mukaansa muut järjestöt antavat pääasiassa mikrolainoja, mutta BLM-F toimii eri tavoin.

– Mikrolainojen antaminen nähdään Bangladeshissa lähinnä liiketoimintana, jonka kautta järjestöt hankkivat itselleen tuloja. BLM-F toimii kuitenkin eri tavalla vahvistaen ihmisten omia mahdollisuuksia ansaita itse elantonsa, selventää Kylväjän kehitysyhteistyöntekijänä Bangladeshissa toimiva Saara Bengtsson.

Kehittämisehdotukseksi Meisner nosti kansallisten työntekijöiden kouluttamisen. Hankkeen jatkoseuranta mahdollistaisi näin entistä paremmin hankkeen hyvien tulosten esiintuomisen. Kylväjän johtava hankekoordinattori yhtyy ulkopuolisen arvioijan näkemyksiin:

– Ruokaturvahankkeemme on merkittävällä tavalla edistänyt naisten osallistumismahdollisuuksia. Suurin kiitos tästä kuuluu näille rohkeille ja upeille naisille, jotka tekevät kaikkensa perheidensä puolesta. Jokaisella meistä on monia unelmia, joita haluamme toteuttaa itsemme ja läheistemme parhaaksi. Unelmat alkavat pienistä askelista, joita otamme yksi kerrallaan, kunnes joku päivä huomaamme elävämme unelmaamme todeksi. Saakoon nämä unelmat ja askeleet rohkaista meitäkin kulkemaan eteenpäin, yksi hetki ja päivä kerrallaan.

– Hankearviointi on tärkeä osa kehitysyhteistyötä. Arviointien aikataulu sisällytetään hankkeisiin jo suunnitteluvaiheessa. Arvioinnit auttavat kansallisia yhteistyöjärjestöjä kehittämään toimintaansa. Ne osoittavat, tuottaako työ sitä tulosta, jota varten hankkeet on suunniteltu ja toteutettu. Ulkopuolisen tekemä arviointi auttaa niin kansallisia työntekijöitä kuin lahjoittajiakin tietämään, missä olisi parantamisen varaa ja onko hankkeella halutut vaikutukset, täydentää Saara Bengtsson.

Kuvat: Outi Saari

Casparin verkkokurssi varustaa lapsityöntekijöitä

Viimeisten vuosien aikana Caspari-keskuksen sapattikouluseminaarit ovat tavoittaneet arviolta kuutisensataa lapsi- ja nuorisotyön vapaaehtoista 120 messiaanisesta seurakunnasta. Tämä on noin puolet keskuksen tiedossa olevista seurakunnista.

Sanna Erelä, Kylväjän työntekijä Caspari-keskuksessa, iloitsee kurssien suosiosta:

– Seminaarit pidetään perjantaisin, joka on useimmille Israelissa vapaapäivä lauantain ohella. Silti koskaan kaikki halukkaat eivät pääse mukaan. Tämä toimi meille kimmokkeena nykyaikaisen oppimisvälineen, verkkokurssin, kehittämiseen.

– Viime vuoden aikana kurssia valmisteltiin huolella yhdessä paikallisen kumppanimme Medallionin kanssa. Keskeiset aiheet valittiin, mietittiin käsikirjoitusta sekä etsittiin opettajia ja muita ammattilaisia videoiden kuvauksia varten.

Caspari-keskuksen lapsityön projektikoordinaattori Margarita Kantor on positiivisesti yllättynyt yhteistyön sujuvuudesta:

– Kurssi käynnistyi sovitusti, mikä oli saavutus! Kokonaan uuden ohjelman luominen tyhjästä vie aina paljon enemmän aikaa kuin osaisi kuvitella. Tällaiseen projektiin tarvitaan monen ihmisen panos, ja vielä astetta työläämpää valmistelu on Israelissa, missä monet eivät pidä kiinni sopimuksista. Mutta nyt joka tapauksessa 36 hengen kurssi pyörii.

– Kurssi koostuu 20 keskeisestä aihepiiristä, jotka liittyvät lasten kasvattamiseen kotona ja seurakunnassa. Kutakin teemaa käsitellään kuukauden ajan. Opiskelijat saavat linkin opetusvideoihin ja kotitehtäviä. Kuun lopussa opiskelijat kokoontuvat verkkoseminaariin keskustelemaan opettajan kanssa tehtävistä. Ensimmäinen yhteinen kokoontuminen sujui hyvin sekä teknisesti, että sisällön puolesta. Vuorovaikutus oli vilkasta ja avointa, iloitsee Kantor.

Uuden oppimista on edellytetty myös kurssin rakentajilta. Margarita Kantor nauttii haasteista, jotka pakottavat kasvuun ja pitävät työn kiinnostavana. Hän kertaa prosessia:

– Emme osanneet kuvitella, kuinka paljon aikaa ja varoja kuluisi. Olimme kokemattomia verkko-opintojen kehittämisessä. Olemme oppineet matkan varrella valtavasti, ja uskon, että tämä kaikki on satsausta tulevaisuuteen. Itse olen oppinut yllättäviäkin asioita, kuten vaikkapa kuvauksia varten tehtävää maskeerausta.

– Messiaaninen yhteisö Israelissa on pieni. Joukossamme on erinomaisia sapattikoulunopettajia, mutta huomattavasti haasteellisemmaksi osoittautui löytää taitavia opettajia, joilla olisi yksi tai useampi korkeakoulututkinto. Tarvittiin studio ja tekniikan ammattilaisia. Loppujen lopuksi kaikki järjestyi, kiittelee Kantor ja muistelee:

– Erään kerran jännitimme ennen kuvauksia yhden opettajan puolesta, joka ei lue hepreaa kovin tottuneesti. Rukoilimme, että Jumala auttaisi häntä selviämään videoinnista, jossa yhteen katkelmaan ei ehditä käyttää paljon aikaa. Yllättäen tämä henkilö osoittautui yhdeksi parhaimmista: hän luki huolellisesti ja sujuvasti, eikä monia ottoja tarvittu. Tälläkin tavoin voi toteutua sana: ”Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.”

Kuvauspäivät olivat välillä pitkiä.

– Ajatuksissani kuvaukset yhdistyvät huvittavalla tavalla tummaan suklaaseen. Saatoimme viettää jopa 12 tuntia yhteen menoon studiossa, ja vain tumma suklaa, jota kaikki tiimiläiset rakastivat, piti meidät käynnissä.

Hyvän alun jälkeen Caspari-keskuksessa katsotaan innolla eteenpäin. Kehittämishaasteena on luoda kurssia varten omat nettisivut. Margarita Kantor ja Sanna Erelä haastavat esirukoukseen jatkon puolesta:

– Nyt aloittaneen ryhmän rinnalla käynnistyy vuonna 2020 uusi ryhmä. Kotisivujen toivotaan helpottavan opiskelijoiden itsenäistä työskentelyä sekä lisäävän vuorovaikutusta heidän ja opettajien välillä.

Teksti: Caspari-keskus ja Kylväjä

Kuvat: Caspari-keskus


Painia urheilutyön kanssa

Paini on Mongolian kansallisurheilulaji. Mongolialaiset painiottelut saattavat venyä hyvinkin pitkiksi. Kumpikaan ottelijoista ei halua luovuttaa tai tehdä virhettä, joka johtaisi kaatumiseen ja tappioon.

Myös Jaakob paini tuntemattoman kanssa yöllä Jabbokin joen rannalla aamunsarastukseen saakka ja periksi antamatta (1. Moos. 32). Palkinnoksi kamppailustaan hän sai Herralta siunauksen. Mongoliassa painitaan tällä hetkellä urheilutyön parissa.

Jaakobin tavoin emme haluaisi vielä luovuttaa ottelua ja irrottaa otetta. Urheilutyö Mongoliassa on muutaman vuoden ajan ollut paikallisten kristittyjen vastuulla. Työtä on jatkettu, mutta näyttää siltä, että alkuinnostus on hiipumassa. Uusia vastuunkantajia urheilukerhojen vetäjiksi on ollut hankalaa löytää ja joillakin paikkakunnilla toiminta on lakannut. Kylväjä haluaa edelleen kannustaa paikallisia jatkamaan urheilutyötä osana seurakuntien tavoittavaa toimintaa. Rukoilemme, että Taivaan Isä lähettäisi innokkaita vastuunkantajia ja että liikuntavuorot eri paikkakunnilla voisivat jatkua. Toivomme, että kärsivällisyys ja uskollisuus työtä kohtaan palkitaan.

Arhangain maakuntakeskuksessa sijaitsevassa Häiriin medee -seurakunnassa urheilutyö jatkuu jousiammuntakerhon merkeissä. Näin talviaikaan kokoontuminen ei onnistu lumentulon ja kylmien ilmojen takia. Kesäisin pienen kaupungin laidalla sijaitseville aroille ja aukioille voi kokoontua harrastamaan jousiammuntaa helposti ja ilman suurempia kuluja.

– Olemme alustavasti keskustelleet Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon (MELC) kanssa urheilutyön jatkamisesta ensi vuonna. Urheilutyöstä Arhangaissa vastaa tällä hetkellä yksi seurakuntalaisista, Hoikaa-niminen mies. Olemme suunnitelleet, että jousiammuntakerho voisi jatkaa kokoontumisia maalis-huhtikuussa, kunhan lumet ovat sulaneet ja ilma lämmennyt hieman. Kerho voi jatkaa toimintaa syyskuulle asti, seurakunnan johtoryhmään kuuluva Bajarmunh kertoo.

MELC:n johtaja Purevdorz Zamsran on myös keskustellut urheilutyöstä seurakunnan johtoryhmän jäsenten kanssa. Hän on tarkentanut, että urheilutyön tulee olla suunnitelmallisesti seurakunnan tavoittavaa toimintaa ja urheiluvuoroilla tulee olla rukousta ja hartaus tai raamattuopetus. Tästä myös johtoryhmä haluaa pitää kiinni. Koska Kylväjä on aloittanut yhteistyön MELC:n kanssa, kytkeytyy urheilutyön suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi nykyään myös paikalliseen kirkkoon. Toivommekin, että urheilutyöstä voisi tulla jälleen yksi osa kirkon toimintaa, josta he kokevat omistajuutta.

Mutta palataan vielä Jaakobiin. Painiminen meille tärkeiden asioiden kanssa pitkään vaatii kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, kuten Jaakobinkin kohdalla. Emme aina selviä ilman vammoja, mutta niiden rinnalla saamme usein myös siunauksen. Meitä evankeliumin levittämiseen kuuluvien asioiden kanssa painijoita tarvitaan yhä edelleen. Voisiko sinun paikkasi Jumalan valtakunnan työssä olla urheilulähetystyössä ja sen tukemisessa? Oletko ajatellut, että haluaisit yhdistää taitosi urheilussa evankeliumin eteenpäin kertomiseen? Tekijälle riittää töitä tehtäväksi ja painia painittavaksi.

Teksti: Ella Henriksson

Kuvat: Jaakko Tikkanen ja Kylväjä

Luopunut lähetystyöhön lähtiessään – ja saanut satakertaisesti takaisin

Moni epäröi lähetystyöhön lähtemistä, koska joutuisi luopumaan niin paljosta. Puntarointia on tehty, ja silti lähdetty. Usean kokemus on lähettivuosien myötä sittenkin rohkaiseva: Lähetit kokevat saaneensa satakertaisesti takaisin. Ei luopuminen silti helppoa ole.

Pitkään Itä-Karjalassa palvelleen lähetti Pekka Palosaaren kommentti Sodderin seurakuntatalon pihalla puhuttelee erästä, jonka paikka on olla lähettäjänä, ainakin nyt:

– Ajattele! Sanotaan, että jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. (Matt. 19:29) Mistä minä olen luopunut? Katso nyt tätä täällä ympärillä, kaikkia näitä ihmisiä ja tätä elämää, jonka olen saanut! Satakertaisesti!

Kutsu lähteä, tai lähettää toinen, annettiin jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Jeesuksen sanat kuultuaan Pietarista ja Andreaksesta, veljeksistä sanotaan: ” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Matt. 4: 18-21)

Vaikka kutsu on kaikille, se on myös henkilökohtainen ja haastaa itsetutkisteluun. Haastattelimme Kylväjän työyhteydessä toimivia tai olleita lähettejä luopumisen tunnoista.

Pirkko Said oli lähtökuopissa malttamattomana. Hän kertoo:

– Lähetyselämä on kutsu ja elämäntapa. Olisin joutunut luopumaan paljosta, jos en saisi elää lähetyselämää. Sen tunsivat muutkin ympärilläni. Työtoveri, joka vaistosi sisäisen levottomuuteni, sanoi ennen lähetyskurssiani: ”Olet varmaan hyvä siinä, mitä teet, mutta et kuulu tänne, kuulut suurempaan maailmaan.” Paavali puhui siitä, että hänet oli erotettu evankeliumin työhön. Jos on saanut Jumalalta kutsun lähteä, on vaikea tehdä muuta, vaikka se olisikin järkevää. Mistä Pietari luopui? Risaisista verkoista?

Joskus olosuhteet pitelevät kiinni kotimaassa. Näin oli Satu Poikosella. Hän jakaa tuntojaan teltantekijätyöhön pääsemisestään:

– Sain luopua jostain kotiseutuuni sitovasta ja omistautua sille, mihin olin lupautunut jo nuorena. Olin pitkään ikääntyvien läheisteni tukena ja saatoin heidät viimeiselle matkalleen. Se työ tuli päätökseen, kun asetuin työalueelleni.

Niin, lähtijä on kutsujansa varassa. Myös lähettävän organisaation rooli ja vastuut on hyvä tuntea: tähän valmentaa lähetyskurssi. MiniMissio tarjoaa jo alkuvaiheen pohdintoihin tukea ja tilaa, sekä vertaisten kanssa kutsun jakamista. Lähtiessä puntaroidaan luottamusta niin omiin kuin kutsujankin voimiin ja tahtoon.

Veljekset kutsuttiin verkkojensa äärestä yhdessä. Useaa kutsu koskettaa kuitenkin elämänvaiheessa, jossa perhettä tai uraa on vasta alkanut kaivata tai rakentaa. Onko kohtuutonta edellyttää, että tiputtaa hanskat ja astuu tyhjän päälle? Sitäkö lähtö on? Johanna Perendi lähti aluksi yksin. Kannattiko lähteä? Hän vastaa:

– Lyhyesti sanottuna kannatti! En ole päivääkään katunut lähtemistäni, vaikka vaikeitakin päiviä on ollut. Lähdin sinkkuna työalueelle 10 vuotta sitten. Oli haikeaa jättää perhe ja ystävät Suomeen, mutta koin vahvasti, että paikkani on lähtijänä ja nimenomaan Japanissa. Puolisoa ja perhettä toivoin ja rukoilin, mutta ajattelin myös, että Jumala voi antaa antoisan elämän lähetystyössä, vaikka olisin itsekseni ja vaikka kokisinkin yksinäisyyden kipua.

Tuoko elämä hyvää ulkomaille asettuneelle, mitä saa lähtijä tilalle? Johanna jatkaa:

– Olen saanut monenmaalaisia lähetti- ja lähettäjäystäviä, paikallisia ystäviä, kielitaitoa, kokemuksia laidasta laitaan – vaikkapa kuumissa lähteissä kylpemistä, maanjäristyksiä, sähköhuopia, herkullista ruokaa, onnistumisen ja epäonnistumisen elämyksiä, vaikeuksista selviämistä, puolison ja lapsia!

– Olen saanut nähdä Jumalan ihmeellisen johdatuksen omassa ja toisten elämässä. Olen saanut kokemuksen Jumalan uskollisuudesta ja siitä, että saa olla mukana maailman tärkeimmässä työssä – silloinkin, kun työn hedelmä on omilta silmiltä piilossa. Ja Kylväjä on upea työnantaja, joka pitää läheteistä huolta!

Ammatillinen loikka voi olla pitkä, se on otettava harkiten. Oppijan paikka tulee lähetille tutuksi, tietää Anitta Lepomaa, jota Siperia opettaa:

– Lähtiessäni luovuin turvallisesta ja ennalta-arvattavasta ympäristöstä. Yleisimmin täällä tuottaa ongelmia liikenne. Sää on toinen tekijä, joka rajoittaa esimerkiksi seurakunnan tilaisuuksien kävijämääriä. Kesällä tulva hidasti kirkonrakentamisen aloittamista.

– Kotimaasta kaipaan eniten lakua ja laktoosittomia tuotteita. Tuon Suomesta tullessani siirappia ja mäntysuopaa sekä paperinenäliinoja.

Toinen työntekijämme Ukrainasta punnitsi uraa myös, hän kertoo:

– Minulla on diplomi-insinöörin koulutus ja olin vakituisessa työpaikassa, jossa palkkani olisi ollut kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Irrottautuminen ei kuitenkaan tuntunut vaikealta, koska raha ei ole se tärkein asia.

– Aiempi työnantajani oli myös myötämielinen ja antoi yksi plus yksi vuotta vapaata lähdettyäni ensin lähetyskurssille ja sen jälkeen työalueelle. Olisin tehnyt saman ratkaisun ilman sitäkin, mutta oli kiva, kun näin hyvin suhtautuivat

Anitta Lepomaa jatkaa samoja pohdintoja:

– Ehkä olisin löytänyt Suomesta paremmin palkatun työn, mutta kotimaassa asumiskulut ja muukin on kalliimpaa, joten parempi palkka ei välttämättä olisi tuonut parempaa elämänlaatua. Työalueella sain asunnon edullisesti.

– Elämässä riittää jatkuvasti haasteita. Joutuu usein ylittämään itsensä, ja etsimään vastauksia kysymyksiin, joita ei olisi kuvitellut koskaan kysyvänsä. Lähetystyössä näkee elämän koko kirjon. Koko tunneskaala on käytössä. Ystävien huolenpito ja rakkauden osoitukset vetävät hiljaisiksi.

Luopumisen tunnot eivät kosketa vain lähtijää. Myös kotimaahan jäävät tuntevat eronkipua, ja läheisten lähteminen työalueelle kauas kotoa on iso muutos heillekin. Työkomennuksille lähtö voi koskea muitakin kuin lähetysjärjestöjen työntekijöitä ja olla unelmien täyttymys myös taloudellisesti.

Pienen lapsen vieminen pois isovanhempien ja suvun yhteydestä kirpaisee. Työntekijämme Kaukasiassa luopui kodistakin:

– Kun lähdimme, luovuimme vuokrakodista Suomessa ja suuresta osasta kodin tavaroita. Se ei tuntunut lainkaan vaikealta. En ole kiintynyt tavaraan. Sitähän on maailma täynnä, ja tarvittaessa saamme tilalle uusia. Lähtiessä irtisanouduin vakituisesta työstä. Todennäköisesti löydän ammattini vuoksi kotimaahan palatessa uuden työn.

– Vaikeimmalta tuntui luopua ihmissuhteista. Toisaalta nykytekniikka mahdollistaa helpon yhteydenpidon Suomeen. Lisäksi olen saanut tilalle uusia ystäviä ympäri maailmaa, mikä on rikkaus.

– Luopumisen näkökulma ei tuntunut lähtöä miettiessä kovin keskeiseltä. Vaakakupissa painoi enemmän mahdollisuus toteuttaa kutsumusta, kerryttää uusia kokemuksia, mahdollisuus oppia uutta kulttuuria ja kieltä. Edelleenkin vaakakuppi on reilusti plussan puolella.

– Ajoittaisista vaikeuksista tai turhautumisesta ja perheen sekä ystävien ikävästä huolimatta päällimmäisenä on kiitollisuus: saan olla mukana Jumalan työssä ja kokea tämän monella tavalla mielenkiintoisen lähetyselämän.

Vuodet poissa kotimaasta vaikuttavat lapsen koko elämään, aikuisuuteen asti. Ne muokkaavat myös lähtijän identiteettiä ja haastavat käsityksen yhteydestä, tietää Afrikassa palvellut lähetti:

– Jouduin luopumaan monista suvun juhlista. Luovuimme suomalaisen juhlaperinteen siirtämisestä sellaisena kuin sen voi Suomessa välittää lapsilleen. Juhannus! Eihän sitä voi siirtää minnekään! Näin lasteni luopuneen serkussuhteista, jotka he joutuivat solmimaan uudelleen Suomeen palattua, niitä he myös surivat.

– Satakertaisesti olen saanut ihmissuhteita, joista muodostui työalueella uusi perhe, uudet juhlat ja hetket heidän kanssaan. Kokemukset yhteydestä eivät korvanneet sukua, mutta loivat kokemuksen, että ihminen on sama huolimatta heimosta, klaanista, tittelistä, arvosta tai kulttuuriperimästä.

– Lopuksi olemme yksinäisiä ihmisiä, jotka kurottaudumme yhteyteen toistemme kanssa. Ilman toisiamme olisimme vajaat, ja täydellisen yhteyden kokemuksen saavutamme vasta jumalasuhteessa.

– Yllättävintä oli vuosien myötä kasvaa omaan identiteettiin, löytää itsessä se paikallinen minä, jolle annettiin siinä yhteisössä asema, nimi ja paikka, jossa toimin kuin kala vedessä. Sain olla osa yhteisöä tasavertaisena työntekijänä ja paikallisessa kulttuurissa sen tapoihin sulautuneena. Aito ystävyys paikallisiin myös yllätti, monet vakuuttivat sen olevan mahdotonta.

Milloin olisi oikea aika lähteä, jos kutsu käy kohti? Voiko luottaa Jumalan aikatauluun näin suuressa asiassa? Satu Poikoselle kävi näin:

– Olin juuri oikeaan aikaan työalueellani, kun kansanvaellus saavutti sen. Hyödynnän jo nuorena oppimiani kohtaamisen taitoja, kun yhteistä sanallista kieltä ei ole. Rakkaista emännän tehtävistä Kellonkartanossa irrottautuminen mahdollisti tämän. Kiitän Jumalaa, että hän valmisti minut siihen etukäteen.

Joku lähetti tekee vain yhden työkauden. Tuo työ voi olla siemen pitkälle kasvukaudelle, jota varten Jumala lähettää työalueelle jonkun muun, tai työ siirtyy paikallisten vastuulle. Toinen saa uudesta kotimaasta perheen ja kodin, kuten Anitta Lepomaa:

– Kun päätin heittäytyä Jumalan varaan elämässäni, näen, miten uskollisesti ja rakkaudellisesti Hän on johdattanut minua eteenpäin tahtonsa tiellä. En katso menettäneeni mitään niin arvokasta, ettenkö olisi saanut sitä satakertaisesti takaisin lähetystyössä. “Pelko pois ja mielees´ paina, onhan Isä läsnä aina.”

Mistä sinun pitäisi luopua lähtiessäsi lähetystyöhön? Osaatko kuvitella, mitä kaikkea saisit satakertaisesti takaisin?

Lukuvinkit: ”Satakertainen sato, lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta” ja ”Bangladeshin monet kasvot, 40 kertomusta – 40 vuotta työtä” sekä ”Kalastaja kuivalla maalla” ja www.kylvaja.fi

Teksti: Marjaana Kotilainen

Kuva: Johanna Maliniemi

Villasukat jalassa lähetystyössä

Villasukat jalassa lähetystyössä

Monella Kylväjän työalueella ollaan vuodenvaihteen jälkeen jo totuttu vuoden kylmimpään aikaan. Talvi haastaa käsitystämme lähettien arjesta. Sisällä saattaa olla kylmempi kuin ulkona. Lähetit kertovat miten kylmään talveen varaudutaan.

Viime talvi Bangladeshissa oli poikkeuksellisen kylmä. Talviyönä lämpötila laski kahteen lämpöasteeseen samalla kun päivä- ja yölämpötilan ero saattoi olla kymmenenkin astetta.

– Talvisin tapahtuu paljon onnettomuuksia, kun ihmiset menevät liian lähelle tulta ja vaatteen lieve roihahtaa vahingossa palamaan ruokaa valmistettaessa, kertoo kehitysyhteistyötä tekevä Saara Bengtsson.

Köyhimmillä ihmisillä ei ole varaa ostaa lämpimiä vaatteita tai peittoja. Siksi monet menevätkin aurinkoisina päivinä ulos lämmittelemään kylmistä asunnoistaan. Joskus Bangladeshissa toimitaan päinvastoin kuin Suomessa – sisälle tullessa laitetaan lämpimät vaatteet päälle. Ilmiö on tuttu myös muilta työalueilta.

– Mistään kaupoista Suomessa ei löydy niin monenlaisia hauskoja fleece-oloasuja kuin Jerusalemista, kertoo Caspari-keskuksen projektikoordinaattori Sanna Erelä. Kylmä talvi näkyy monien lähettien arjessa.

Nepalissa Kathmandussa lämpötila laskee öisin lähelle nollaa, mutta auringossa voi silti olla yli kaksikymmentä astetta. Lämpötilavaihtelut ovat suuret. Vuoristossa on kylmempää.

– Suomalaisittain sisälämpötilat ovat kylmähköjä marraskuun puolivälistä aina maaliskuun alkuun eikä Nepalissa juurikaan lämmitetä taloja, työntekijämme kertoo.

Illalla saatetaan tehdä pieni nuotio ulos samalla, kun yritetään lämmitellä alkoholin käytön avulla. Toppatakkeja ja pipoja pidetään päällä myös sisätiloissa.

Daniil lämmittää takillaan patsaspoikaa Jakutiassa.

Huoneistot ovat monilla työalueilla talvisin osittain ilman lämmitystä. Jerusalemissa sisälämpötilan saa ilmalämpöpumpun avulla nousemaan pariinkymmeneen asteeseen, mutta lattiat ovat silti kylmät ja pelkillä villasukilla ei pärjää.

Mongoliassa ja Itä-Siperiassa ulkolämpötila saattaa laskea hyvinkin alas, jopa neljänkymmen pakkasasteen tienoille. Suurin osa mongolialaisista asuu jurtissa tai huonosti eristetyissä tiilitaloissa. Talvet ovat erityisen kylmiä ankarien aroilla puhaltavien pohjoistuulten vuoksi.

– Paikalliset kutsuvat kylmintä talviaikaa ”yhdeksän yhdeksää -ajaksi”. He laskevat päiviä yhdeksän päivän jaksoissa ja ovat selvillä siitä, monesko yhdeksikkö on menossa, Mongolian-lähetti Ella Henriksson kertoo.

Talviajan päättymistä odotetaan samalla tavoin kuin Suomessa joulua. Mongoliassa talvi kestää marraskuusta huhtikuun alkuun asti.

Taloja ja jurttia lämmitetään kivihiilellä, roskilla ja puiden oksilla. Ennen kivihiiltä mongolialaiset ovat käyttäneet lämmitysaineena kuivuneita eläinten jätöksiä. Lanta kerättiin punottuihin koreihin ja siitä lähtevä haju edustaa edelleen monien mongolialaisten mielissä kodikkuutta ja lämpöä.

– Joskus on sanottu, että lehmänlannan polttamisesta lähtevät katkut suojaavat sairauksilta ja ovat hyödyllisiä terveydelle, Henriksson kertoo.

Paikalliset asut ovat lämpimiä ja maaseudulla asuvat karjapaimenet käyttävät lämmintä kansallisasua deeliä, jonka talviversiossa on lämmin turkki päällyskankaan alla.

Ella ja Janne Henriksson Mongolian talvessa. Bangladeshilaisia lapsia talvivarusteissaan. Sanna Erelä lämmittelemässä palelevia varpaitaan Israelissa.

Kaukasiassa kerrostalojen patterit kytketään taloyhtiön toimesta päälle tiettynä päivänä syksyllä ja vastaavasti pois päältä tiettynä päivänä keväällä. Sillä ei ole väliä, kuinka lämmintä tai kylmää ulkona silloin on, kytkemispäivä menee kalenterin, ei säätilan mukaan.

– Alimmillaan asuntomme lämpötila on ollut noin +20 astetta silloin, kun patterit ovat pois päältä, mutta sää ulkona on jo/vielä talvinen. Pattereiden ollessa toiminnassa ne ovat niin tehokkaat, että sisälämpötila pysyy helposti tasaisesti +24 asteessa pattereiden ollessa suhteellisen pienellä. Jos vääntäisi termostaatit täysille, niin sisällä olisi liiankin kuuma, kertoo Kaukasian-lähetti.

Keski-Aasiassa käytetään lämmitykseen paljon puuta ja kaasua. Toiset käyttävät myös lämmitintä, johon on liitetty kaasupullo ja josta on suora piippu ulos talosta. Yöllä lämmitin ei ole päällä, joten villahuivi, villakäsineet tai karvarukkaset, kerrasto, villasukat ja säärystimet ovat käytössä. Vaatekertoja on useampia päällä. Peittoja on useampia päällekkäin. Jotkut myös käyttävät kuumavesipulloja.

Kreikassa kokoonnutaan takan äärelle.

Ateenassa Masiheilla oli varattuna talven varalle niin vähän öljyä, että se hupeni kolmessa viikossa. Koska Kreikassa kaikki asiat eivät suju aina nopeasti, uuden öljyn saamiseen meni viikko. Faisalin ja Bellan kotona oli yöllä välillä vain +2–3°C, päivällä vähän lämpimämpi. Bella kertoo, että se viikko oli todella kurja.

Lähetystyö ei välttämättä ole tropiikin lämmössä asumista. Monet lähetit asuvat kylmähköissä taloissa, joissa on kaukolämmitys, kaasulämmitin, ilmalämpöpumppu, puulämmitys tai irtopattereita.

– Toimistopöydän alle voi asentaa auton sisälämmittimen, joka puhaltaa lämmintä ilmaa, eräs lähetti toteaa. Lämmin pukeutuminen on välttämätöntä.

Kylmänä tammikuisena toimistopäivänä työntekijä saattaakin olla pukeutunut neuletakkiin tai fleeceen, toppavaatteisiin, villakerrastoon, villasukkiin ja villahuiviin – oli sitten työalueena Keski-Aasia, Israel, Etiopia, Bangladesh tai Nepal. Ateenan työntekijöitä auttaa lämpimien vaatteiden lisäksi myös kosteudenkerääjä, joka tekee ilmasta miellyttävän. Talvi luo leimansa myös lähetystyöhön.

Teksti: Johanna Björkholm-Kallio

Toivon löytänyt Darima Innokentjeva palvelee Itä-Siperiassa

Anopin ja aviomiehen tultua uskoon Darima kävi buddhalaistemppelissä muiden käydessä kirkossa. Kerran temppeliin lähtiessä Jumala pysäytti hänet tuomalla mieleen raamatunkohdan perheen hajoamisesta (Mark. 3:25, Matt. 12:25). Sen jälkeen aviomies ja anoppi saivat rukousvastauksen: Darimakin halusi tulla mukaan kirkkoon.

– Minua miellytti heti se, mitä näin ja koin seurakunnassa. Jumala paransi siellä minun ruumiini ja sieluni, myöhemmin kristityksi kastettu Darima kertoo.

Esikoisen syntymän jälkeen sairastetusta tuberkuloosista huolimatta Darima synnytti myöhemmin vielä viisi tervettä lasta. Viidennen raskauden kohdalla häntä kehotettiin tekemään abortti, koska lapsella epäiltiin Downin syndroomaa.

– Me emme kuitenkaan halunneet uskovina tehdä aborttia. Ja meille syntyi aivan terve poika! Itkin ilosta, kun ymmärsin sen, Darima kertoo.

Darima masentui, kun aviomies kuoli. Hän oli aiemmin työskennellyt diakonissana, muttei enää kokenut halua työskennellä ihmisten hyväksi. Hän kuitenkin innostui Toivo-järjestöstä ja päätyi sen johtajaksi. Toivo järjestää esimerkiksi huovutus- ja ompelukoulutusta naisille ja lapsille.

– Kursseilla osallistujilla on mahdollisuus työn lomassa jakaa elämänkokemustaan ja kertoa Jumalan töistä, Darima kertoo.

– Voi sanoa, että Jumala antoi minulle järjestössä työskentelyn kautta toivon ja avasi uuden tien eteenpäin palvella Jumalaa ja ihmisiä.

Darima on mukana seurakuntansa rukousryhmässä. Hän iloitsee sen saamista rukousvastauksia.

– Kävimme rukouskävelyllä erään yökerhon ympärillä, joka houkutteli opiskelijatyttöjä ja yläluokkalaisia ilotytöiksi. Vuoden kuluttua näimme, että se oli sulkenut ovensa.

Darima tekee palvelutyötä seurakuntansa lapsityössä, jossa on liitytty kristilliseen partioliikkeeseen. – Jumala on opettanut minua elämään partiolaisten moton mukaisesti, olemaan aina valmis kaikkeen. Jos sinä olet arka tai heikko, muista, että kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa, Darima rohkaisee.

 

Teksti : Arja Halttunen ja Outi Tulijoki

Kuva: Arja Halttunen

Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran Suomeen

Tammikuun viimeisellä viikolla Suomeen saapuu merkittävä vieras Mongoliasta. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran vierailee kertomassa maansa kristillisestä tilanteesta ja neuvottelemassa yhteistyöstä.

Purevdorz Zamsran, joka pyytää käyttämään hänestä lempinimeään Puze, on Mongolian ensimmäisiä kristittyjä. Maansa avautuessa evankeliumille 1990-luvun alussa hän oli ensimmäisten joukossa ottamassa ilosanoman vastaan.

– Olen kasvanut kommunistisessa Mongoliassa. Valmistuttuani korkeakoulusta minut kutsuttiin kristilliseen kokoukseen, jossa minusta tuli kristitty yhtenä Mongolian 20 ensimmäisestä uskovasta, ja minut kastettiin maaliskuussa 1992. Kun kommunismi romahti, menetin toivon elämään, mutta sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on antanut minulle uuden toivon ja tulevaisuuden.

Puze on naimisissa ja neljän lapsen isä. Hänellä on kolme lastenlasta. Hänen vaimonsa Amaraa johtaa perheitä tukevaa kristillistä kansalaisjärjestöä, jossa hän kouluttaa nuoria ja antaa neuvontaa aviopareille. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon johtamisen ohella Puze paimentaa Ulaanbaatarin Bajariin medee -seurakuntaa ja kuuluu lukuisten kristillisten organisaatioiden hallituksiin. Lisäksi hänellä on menossa teologian väitöskirjaopinnot sekä USA:ssa että Mongoliassa.

– 1990-luvun alun elämä oli kovaa, kaikesta oli pulaa. Meille annettiin säännöstelykortit. Vankiloissa ihmisiä kuoli jopa nälkään. Vuoteen 1995 asti Mongolia oli tuhoisassa tilassa, mutta kirkko kasvoi nollasta kahteen tuhanteen. Vuoteen 2000 mennessä ainakin 10 000 ihmistä otti Jeesuksen vastaan. Tänään arvioimme kristittyjä olevan 40 000–80 000.

Puze kertoo, että tällä hetkellä Mongolian kirkko elää taitekohdassa. Kristittyjen täytyy oppia elämään kristittyinä. Heidän täytyy oppia, mitä Raamattu sanoo muun muassa maailmasta, ihmisestä, synnistä, armosta ja pelastuksesta. Hänen mukaansa enää ei ole hyödyllistä tehdä joukkoevankeliointia.

– Ihmisiä tulee saavuttaa evankelioiden päämäärätietoisesti yksitellen. Seurakuntien tulee vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan sosiaalipalveluiden ja muiden palveluiden kautta. Tällä tavalla on mahdollista saavuttaa uusia ihmisiä.

Mongolian evankelis-luterilainen kirkko perustettiin uskonpuhdistuksen päivänä 31. lokakuuta 2017. Kirkkoon kuuluu kuusi seurakuntaa, 9 kappeliseurakuntaa ja 10 saarnapaikkaa. Mongolien ohella yksi seurakunta toimii muslimitaustaisten kasakkien parissa. Kirkossa on noin 600 jäsentä, ja sitä palvelee kolme pastoria. Seurakunnissa, joissa ei ole omaa pastoria, toimintaa johtaa seurakunnan vanhin. Kirkko on rakentamisvaiheessa, mutta kuitenkin se katsoo aktiivisesti eteenpäin. Joka vuosi on tarkoitus aloittaa uutta työtä uudella alueella.

Puze on iloinen tullessaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Hän odottaa lämpimiä kohtaamisia, ja kiittää Mongolian kirkon yhteistyökumppania Lähetysyhdistys Kylväjää.

Olemme siunattuja yhteistyöstä Kylväjän kanssa saavuttaessamme mongoleja evankeliumilla. Kiitos kaikesta avusta ja tuesta, jota olette antaneet meille saavuttaessamme tätä tavoitetta.

Kuva: Jaakko Tikkanen

Lähetyskurssin avajaiset aloitti uuden lähetyskurssin juhlavasti

Kylväjän uuden lähetyskurssin avajaisjuhlaa saatiin viettää perjantaina 10.1. Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa. Kurssilla aloitti opiskelun kuusi lähetyskandidaattia, jotka valmistautuvat Kylväjän pitkäaikaiseen lähetystyöhön. Lähetyskurssi on intensiivinen viiden kuukauden opintojakso, joka järjestetään Suomen Raamattuopiston kansanopistokurssina. Juhlassa Raamattuopiston puheenvuoron käytti toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen. Hän muistutti, että meillä ei ole ainoastaan oikeus, vaan myös velvollisuus julistaa evankeliumia. Jeesus antoi meille siihen valtuutuksen. Evankeliumi tulee viedä kaikille ihmisille täällä Suomessa ja aina maailman ääriin saakka. Evankeliumia pitää julistaa, vaikka se ei olisi suosittua, eivätkä ihmiset siitä pitäisi.

– Irlannin apostoli Pyhä Patrick on hyvä esimerkki evankeliumin viemisestä uusille ihmisille. Nuorena hänet ryöstettiin Skotlannista orjaksi Irlantiin, jossa hän oppi paikallisen keltin kielen. Paettuaan ihmeellisesti orjuudesta Ranskaan hän löysi kristillisen uskon ja opiskeli papiksi. Jumalalta saamansa kutsun perusteella hän palasi orjuutensa saarelle Irlantiin julistamaan evankeliumia. Patrickin kautta irlantilaiset saivat kuulla evankeliumin ja maa kääntyi lopulta kristinuskoon.

Lähetyskurssi valmistaa lähetystyöhön Kylväjän eri työalueille, erityisesti sinne, missä on vähän kristittyjä, ja missä ei ole vielä julistettu evankeliumia. Kylväjä kouluttaa uusia lähetystyöntekijöitä vuosittain järjestettävillä lähetyskursseilla, joissa opiskellaan uskon perusteita, missiologiaa, kulttuuri- ja vuorovaikutustaitoja.

Kylväjän lähetysjohtaja Taneli Skyttä totesi puheenvuorossaan, ettei kristinuskolle ja lähetystyölle anneta Suomessa sitä arvoa, jota ennen.

– Paavalin tavoin meidän ei tule kuitenkaan rakentaa identiteettiämme sen varaan, mitä joku toinen meistä ajattelee. Sillä on merkitystä, mitä Jumala ajattelee. Sitran esittelemien megatrendienkin valossa nyt on erinomainen aika lähetystyölle. Mikään ei vastaa tämän maailman tarpeisiin niin hyvin kuin evankeliumi. Lopulta kuitenkin lähetystyössä on kysymys ihmisten pelastumisesta, ja siihen ei riitä mikään muu kuin evankeliumi. Ajat ovat vaikeat, ja siksi on aika nostaa päämme. Lähetystyö vaatii meiltä kaiken, mutta antaa sitäkin enemmän. Mielestäni se on helpoin tapa elää kristittynä, sillä siinä joutuu ottamaan sekä Jumalan suuruuden että oman pienuuden todesta.

Skyttä oli rohkaissut kurssilaisia edellisenä päivänä laittamaan kaikki lahjansa käyttöön lähetystyössä. Kurssilaisten lahjat pääsivätkin käyttöön jo avajaisjuhlassa, jossa Tuomas ja Mari-Kaisa Auvinen musisoivat yhden kurssilaisen tanssiessa.

Lähetyskurssi on 35 opintopisteen laajuinen koulutus, jonka perustana on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen työn erityiskoulutuksen opetussuunnitelma. Koulutus antaa valmiudet toimia erityisesti kansainvälisissä lähetystyön tehtävissä, mutta myös laajemmin erilaisissa kirkkojen kansainvälisissä yhteistyötehtävissä. Lähetyskurssilla toimitaan yhteistyössä Kirkon koulutuskeskuksen ja Kirkon lähetystyön keskuksen kanssa. Lähetyskurssin kahden opiskelujakson järjestämisestä vastaa Kirkon lähetystyön keskus.

Suomen Raamattuopiston rehtori Marja-Kaarina Marttila muistutti, että jokainen päivä auringon noususta sen laskuun on ainutkertainen ja niin myös opiskeluaika Lähetyskurssilla. Tämä kevät ei ole vain valmistautumista tulevaan lähetintehtävään kentällä, vaan itsessään arvokasta aikaa, jolloin myös vanhempien on hyvä jutella arkisista asioista lapsiensa kanssa päivittäin. Marja-Kaarina kehotti valmistautumaan Suomessa harvinaiseksi käyneeseen vieraanvaraisuuteen ja kotinsa avaamiseen paikallisille ja lähettitovereille.

– Ateriayhteys on lahja, jota saamme osoittaa toinen toisillemme, kuten Jeesuskin teki tavatessaan opetuslapsensa ylösnousemuksen jälkeen Gennesaretin järven hiillosnuotiolla. Jeesus sanoi, että tulkaa syömään, ja tarjosi leipää ja kalaa. Se oli yksinkertainen, hyvä ja ravitseva ateria nuotion äärellä. Hän kutsuu meitä päivittäin ja säännöllisesti saamaan ravintoa Raamatun sanasta ja ehtoollispöydästä. Näillä aterioilla on tarjolla armoa ja rakkautta ja niille kannattaa aina osallistua työkiireidenkin keskellä.

Avajaisjuhla päättyi Kylväjän ulkomaantyön johtajan ja lähetyskurssin vastaavan opettajan Pentti Marttilan johtamaan opiskelijoiden siunaamiseen. Juhlaväki sai yhdessä alttarin ääressä siunata uudet lähetystyöhön valmistautuvat. Pentti Marttila rohkaisi siunattavia Johanneksen evankeliumin sanalla:

– Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)

Teksti: Pentti Marttila

Kuvat: Outi Saari

Tappavan huono ilma

Intian ja Kiinan suuret kaupungit ovat jo pitkään keränneet huonoa mainetta ilmansaasteongelmiensa vuoksi. Media on syystäkin kiinnostunut ongelmasta, joka koskettaa päivittäin valtavia määriä ihmisiä. Maailman saastuneimmaksi pääkaupungiksi noussut Ulaanbaatar ei kuitenkaan usein ylitä uutiskynnystä. 1,5 miljoonan ihmisen kaupunki keskellä Mongolian autiomaita ja aroja jää talvisin jää liian vähälle huomiolle.

Aamulla ensimmäiseksi avaan kännykkäni. En mene tarkistamaan some-tilejäni tai lukemaan tuoreimpia uutisotsikoita, vaan menen sivustolle, josta voi tarkistaa nykyisen kotikaupunkini Ulaanbaatarin ilmanlaadun reaaliaikaisesti.

Tarkistan ilmansaastetasolukeman – jos se on alle 100 mittayksikköä, on epätavallinen päivä ja voin ehkä olla ulkona ilman hengityssuojainta. Yleensä talvella ilmansaasteita on kuitenkin paljon. Sen näkee katsoessa ikkunasta ulos. Sen haistaa avatessa ulko-oven.

Katson kännykästäni myös säätiedotuksen. Minua ei niinkään kiinnosta se, kuinka paljon ulkona on pakkasta, vaan se, kuinka paljon tänään tuulee. Jos tuuli on heikkoa, eivät ilmansaasteet hälvene päivän aikana vuorten ympäröimästä laaksosta, jossa Ulaanbaatar sijaitsee. Tavallisina saastepäivinä vain todella voimakkaat tuulilukemat riittävät kirkastamaan kaupungin ilmaa.

Lähden kävelemään töihin hengityssuojain kasvoillani. Se päässä on raskaampi hengittää, mutta olen tällä tavoin suojautunut saasteiden vaikutuksilta. Kun saavun toimistolle, riisun maskin naamaltani. Haistan, kuinka ulkovaatteeni haisevat pistävälle katkulle. Jos en pitäisi päässäni pipoa, myös hiukseni haisisivat. Olen kävelymatkan aikana kuitenkin saanut suojattua eniten vaarassa olevan asian – keuhkoni. Kuulun siihen onnekkaaseen pienenpieneen vähemmistöön Ulaanbaatarissa, joilla on varaa ja tietoutta suojautua myrkyllisiä savuja vastaan. Suurin osa kaupungin väestöstä jää joka päivä ilmansaasteiden armoille.

Ulaanbaatarin väestöstä yli 60 % asuu jurtta-alueella, jossa jurtat ja huonosti eristetyt pientalot lämmitetään talvella polttamalla kivihiiltä kamiinassa. Ulaanbaatarin ilmansaasteista yli 80 % syntyy näiden nopeasti kasvavien kaupungin reuna-alueiden asumuksien lämmittämisestä. Talvella öisin usein -40 asteeseen laskevat lämpötilat eivät jätä kaupungin asukkaille vaihtoehtoja – jurtta pitää saada lämpimäksi ja kivihiili on halvin, pisimpään lämpöä antava ja helpoimmin saatavilla oleva lämmitysaine. Luonto- ja ihmisystävällisemmän energian käyttäminen ei ole paikalliselle väestölle mahdollista, koska se on liian kallista tai sitä ei ole tarjolla. Talvikuukausina Ulaanbaatarissa poltetaan vuosittain yli 600 000 tonnia kivihiiltä.

Sama maisema Ulaanbaatarista saasteisena ja kirkkaana päivänä.

Tästä valtavasta määrästä syntyvät ilmansaasteet vaarantavat kaupungin asukkaiden terveyden. Ilmassa leijuvat kivihiilen poltosta vapautuvat pienhiukkaset ja partikkelit koostuvat muun muassa sulfaateista, noesta, häästä ja rikkidioksidista. Halkaisijaltaan noin 10 mikrometrin partikkelit imeytyvät elimistöön keuhkojen kautta. Sitäkin vaarallisempia ovat kuitenkin 2,5 mikrometrin tai sitä pienemmät pienpartikkelit, jotka imeytyvät keuhkoista suoraan verenkiertoon. Pienpartikkeleiden vähäiselläkin määrällä on vakavia terveysvaikutuksia. Ilmansaasteet aiheuttavat yskää ja hengitystietauteja kuten astmaa ja keuhkokuumetta, mutta niillä on myös pitempi aikaisia vaikutuksia, jotka ilmenevät sydänsairauksina, halvauksina, syöpänä, akuutteina hengitystieinfektioina, muina keuhkosairauksina sekä sikiövaiheen kehityshäiriöinä, ennenaikaisina synnytyksinä ja keskenmenoina. Vuonna 2016 Mongoliassa kuoli arviolta noin 3300 ihmistä ilmansaasteista johtuviin sairauksiin: 1800 sisäilmassa olevien saasteiden ja 1500 ulkona olevien ilmansaasteiden vuoksi.

Suurimmassa vaarassa ovat lapset, joiden fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen saasteet vaikuttavat voimakkaasti, sekä syntymättömät vauvat, joiden verenkiertoon ilmansaasteet imeytyvät äidin istukan kautta. Mongoliassa sikiökuolemien määrä talvisin on 3,5 kertainen kesään verrattuna. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hengitystiesairaudet ovat yleistyneet 2,7 kertaisesti.

Keuhkokuume on noussut alle 5-vuotiaiden lasten kuolemien toiseksi suurimmaksi aiheuttajaksi: vuonna 2015 Ulaanbaatarissa jopa 435 alle 5-vuotiasta lasta kuoli keuhkokuumeen aiheuttamiin oireisiin. Lapsilla, jotka elävät kaupungin saastuneimmilla alueilla, on todettu 40 % heikompi keuhkojen toimivuus kuin kerrostaloalueilla asuvilla lapsilla.

Hišigsäihan on työskennellyt kassanhoitajana Kylväjän Mongolian edustustotoimistossa jo 12 vuotta. Hänen mukaansa ilmansaasteita ei ollut Ulaanbaatarissa paljon vielä silloin, kun hän oli itse lapsi.

– Minun mielestäni vasta viimeisten 10 vuoden aikana ilmansaasteet ovat alkaneet pahentua huomattavasti. Nykyään ihmiset puhuvat saasteista sosiaalisessa mediassa ja tuntuvat olevan kyllästyneitä tilanteeseen. Toisaalta kaikki eivät tunnu ymmärtävän, että ilmansaasteita on paljon, vaikka joinakin päivinä niitä ei heti näkisi tai haistaisi kuten pahimpina päivinä. Monet kärsivät päänsärystä, mutta eivät välttämättä yhdistä oiretta ilmansaasteisiin.

Hišigsäihan asuu nykyään miehensä ja kolmen lapsensa kanssa kaupungin keskustassa. Aikaisempina vuosina, kun he asuivat lähempänä jurtta-alueita, heidän lapsensa olivat jatkuvasti sairaana, eivätkä yskä ja nuha oikein koskaan hellittäneet.

– Nyt kun asumme kauempana, lapseni ovat paremmassa kunnossa. Koulussakin on parempi sisäilma. Mutta jurtta-alueella asuvat lapset kärsivät ilmansaasteista ja sairastavat paljon.

Kaupungin koulut ja virastot pysyvät auki joka päivä hurjista ilmansaastelukemista huolimatta. Koska saastelukemat ovat päivittäin niin korkeat, ei kaupungilla ole käytännössä mahdollisuutta pysäyttää arkielämää joka kerta, kun saasteluvut ylittävät terveydelle vaarallisen tason.

Raa’an eli käsittelemättömän kivihiilen polttaminen Ulaanbaatarin yksityistalouksissa kiellettiin vuonna 2019. On vielä epäselvää, onko hieman vähemmän saastuttavan, käsitellyn kivihiilen polttaminen vähentänyt kaupungin saastetilannetta. Valtio on yrittänyt vähentää kaupungin ilmansaasteita myös siirtämällä alati kasvavan jurtta-alueen asukkaita asumaan kerrostaloihin antamalla avustuksia parempien kamiinojen ostamiseen ja tarjoamalla veloituksetonta yösähkönkulutusta. Monet eivät kuitenkaan pidä uudistuksesta tai halua ottaa käyttöön sähkölämmitteisiä pattereita – uskomus siihen, että kamiinassa poltettu hiili on ylivoimainen lämmöntarjoaja pattereihin verrattuna elää syvällä.

Toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä. Ulaanbaatar on talvisin yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Viime vuonna mitattu ilmansaaste-ennätys kertoo karua kieltä Ulaanbaatarin ilmanlaadusta: 30.1.2018 klo 5 kaupungin ilmansaasteet kohosivat 3320 mikrogrammaan kuutiometrissä. Tämä lukema oli 133-kertainen YK:n ilmanlaatusuositukseen (25 mikrogrammaa) verrattuna. Ilman suurempia toimenpiteitä ilmansaastetilanne tulee jatkumaan Ulaanbaatarissa samanlaisena tai pahempana myös tulevina vuosina. Mongolian valtion mahdollisuudet vähentää kaupungin ilmansaasteita ovat hyvin rajalliset. Kestävien muutosten aikaansaaminen vaatii suuria investointeja, ja tällä hetkellä valtiolla tai muilla toimijoilla ei ole niihin tarvittavia varoja tai motivaatiota.

Lähteet:

World Health Organization (WHO). Air pollution in Mongolia. Bulletin of the World Health Organization 2019.

Unicef. MONGOLIA’S AIR POLLUTION CRISIS: A call to action to protect children’s health. 2018.

Teksti: Ella Henriksson

Hunajaa lähetystyölle

Eläkevuosien lähestyessä Mauri ja Ritva Niemi kaipasivat uutta sisältöä lisääntyvälle vapaa-ajalleen. Siitä syttyi kipinä lähteä suorittamaan mehiläishoitajan kurssia.

– Toukokuussa ostettiin kaksi pesää, joilla pääsimme alkuun, Niemet kertovat.

– Alun perin ajattelimme, että pesistä tulee hunajaa omaan tarpeeseen, maistiaisia tutuille ja loput voimme myydä lähipiirille. Mutta kun sattui vahvat pesät ja hyvä hunajavuosi, niin satoa tuli kymmenkertaisesti yli oman tarpeen. Tuli mieleen Kylväjä-lehden juttu opiskelukaverista Matti Hallikkaasta ja hänen vaimostaan, jotka myivät luomutuotteita lähetyksen hyväksi.  Terveisiä heille tämän jutun välityksellä.

Niinpä Niemet alkoivat myydä hunajaa lähetysmyyjäisissä.  Työpaikoillaan he jakoivat tilauslappuja otsikolla ”Makeaa itselle ja hyvää toisille.” Ja ostajia löytyi.

Mauri toteaa, että pesiin ja tarvikkeisiin on kulunut saman verran rahaa, kuin vaikkapa etelänmatkaan, mutta tämä kokemus on arvokkaampi. Jatkossa kulut jäävät pieniksi, sillä tarvitaan vain välineet pakkaamiseen, talviruokintaan ja tautien torjuntaan. Uusia emoja hankitaan 2–3 vuoden välein. Niemillä on omassa talossaan riittävästi varastotilaa, jossa he voivat säilyttää hunajalaatikoita ja muita tarvikkeita talven yli. Siellä he hoitavat myös hunajan linkouksen ja purkituksen.

Mikä mehiläisten kasvatuksessa on vaativinta?

– Selän ergonomiasta täytyy huolehtia, koska täydet laatikot painavat 35 kg, ja niitä saattaa olla 4–6 päällekkäin. Mehiläisallergikolle tämä ei sovi. Muidenkin on viisasta pitää Epipen-kynä taskussa, jos pistoista tulisi yllättäen voimakkaampia reaktioita. Suojavaatteiden läpi mehiläiset eivät pääse pistämään. Jos liian uteliaaksi heittäytyy ilman suojavaatteita, varsinkin jos lähestyy lento-aukon puolelta, silloin saattaa pistoja tulla, erityisesti loppukesällä, kun mehiläiset puolustavat satoaan. Pistot eivät ole kipeitä, kuten ampiaisen polttavat pistot.

Mehiläisten käyttäytymistä ohjaavat pitkälti geenit. Sanotaan, että tummat pohjoismaiset rodut ovat äkäisempiä kuin italialaiset, mutta vaihtelua on saman rodun sisälläkin. Käytäntö opettaa tulkitsemaan mehiläisten käyttäytymistä, ja kokeneemmilta kasvattajilta voi kysyä neuvoja.

Mehiläisten hoito ei edellytä jatkuvaa läsnäoloa, joten kesälläkin voi tehdä pieniä matkoja. Kiireisin vaihe on elokuussa, kun hunaja kerätään talteen ja pakataan. Ritvan harrastama puutarhanhoito vaatii enemmän aikaa ja työtä. Hän myös keksi, että hunajakukkien viljely tarjoaa mehiläisille mettä pitkälle syksyyn. Talvi on hiljaiseloa, ja silloin toivotaan vain, että pesät selviävät.

Ritva toteaa, että jos työelämän jälkeen jää aikaa, jokainen voi miettiä, mikä olisi itselle sopiva tapa jakaa omastaan lähetykselle. Mehiläiset käyvät siitä hyvänä esimerkkinä. Niillä on erilaisia tehtäviä elämän eri vaiheissa. Alussa ne hoitavat sikiöitä, rakentavat kennoja ja siivoavat pesää. Lentävät mehiläiset tiedustelevat, keräävät hunajaa ja puolustavat pesää. Kukin antaa hyvin uskollisesti pienen panoksensa, ja siitä muodostuu hieno yhdyskunta, jonka tuotteesta saamme nauttia.

Mauri ja Ritva Niemen toiveena on, että heidän tontillaan olisi ensi kesänä neljän pesätornin verran mehiläisiä tuottamassa hunajaa lähetystyön hyväksi.

 

Teksti: Outi Pakkanen

Kuva: Ritva Niemi