Anne Laine

Deserbari – uusi lautapeli elämästä Bangladeshin maaseudulla

Pelilaudalla eletään kierroksen aikana vuosi kylän elämää. Mukaansatempaava peli tuo kehitysyhteistyön arjen käsinkosketeltavaksi ja opettaa säästämisen ja sijoittamisen tärkeyttä.

– Minä ostan lapsen koulutuksen.

– Mulla on jo varaa ostaa puimakone, se tuottaa parhaiten.

– Sattumakortti! Äh, lehmä kuoli.

– Jes! Rukousvastaus-kortti! Tämä kumoaa kasvitaudit ja sairastumiset.

Kaksi lasta ja aikuista istuu keskittyneenä pelilaudan ympärillä. Kuusivuotiaskin pärjää mukana, toimii jopa pankkiirina, kun saa vähän apua laskuissa. Bangladeshilaisia takoja käytetään onneksi eurojen tapaan. Yhdeksänvuotias osaa jo taktikoida, milloin säästää ja milloin sijoittaa ammattikoulutukseen tai pyöränkorjausvälineisiin. Aikuisetkaan eivät malttaisi lopettaa pelaamista.

Deserbarin pelaajat ovat bangladeshilaiskylän säästöryhmän jäseniä, jotka koettavat monin tavoin parantaa elinolojaan. Se onnistuu kouluttamalla lapsia, kasvattamalla hedelmäpuita, kanoja ja vuohia. Osallistujien tavoitteena on kerätä rahaa toteuttaakseen suuren unelmansa, peltikaton hankkimisen.

Pelin on kehittänyt Bangladeshissa kehitysyhteistyöntekijänä toiminut sairaanhoidon opettaja Annukka Isokoski.

Tahdoin kehittää Lähetyksen kesäpäiville muutama vuosi sitten jonkin osallistavan ja työtä havainnollistavan tavan kertoa hankkeista ja elämästä Bangladeshissa. Lautapeliä kehitellessäni huomasin, kuinka kaikenlaiset työmuotomme pääsivät jollain tapaa peliin mukaan.

– Pelaaja katsoo tilannetta kyläläisen näkökulmasta, jolloin monenmuotoisen elinolojen parantamisen mahdollisuus ja tarve konkretisoituu. Sattumakortit kuvaavat todellisia vaaroja ja takaiskuja, joita säästöryhmäläisemmekin kokevat. Mitään pelissä ei lopulta ole keksitty, vaan eri mahdollisuudet ja sattumat ovat elävästä elämästä.

Säästöryhmien perustaminen on osa Kylväjän ruokaturvahanketta, jolla kehitetään Bangladeshin maaseudun köyhiä kyläyhteisöjä naisten säästöryhmien kautta.

– Osallistumme kerran viikossa säästöryhmään 20 takalla (noin 20 senttiä). Yhdessä niistä kertyy ajan kanssa niin suuri summa, että voimme ottaa vuorollamme lainaa, jolla saamme ostettua esimerkiksi vuohen tai kyyhkysen tai aloitettua pienen kaupan. Kun jokainen antaa vähän, saamme yhdessä paljon aikaan, kuvailevat säästöryhmäläiset pienessä kylässä.

Viime vuonna Kylväjän ruokaturvahankkeeseen kuuluviin säästöryhmiin osallistui yhteensä 3082 henkilöä.

Deserbari – elämää Bangladeshin maaseudulla:

– 2–4 neljä pelaajaa
– sopii 7-vuotiaista ylöspäin, hyvin myös nuorille ja aikuisille
– ripareille ja koulujen lähetystyötunneille
– ’deserbari’ tarkoittaa bangladeshilaista maaseutukotia
– ostettavissa Pala maailmalta -kaupasta: www.palamaailmalta.fi ja p. 0440 265 465
– tulostettavissa Kylväjän sivuilta

Kukoistamisen ketjureaktio

Lähetystyöstä ei voi kertoa totuudenmukaisesti puhumatta vaikeuksista. Globaali kirkko on jatkuvasti ahtaalla, vastoinkäymiset ja vainot ovat totta. Mutta totta on myös se, että evankeliumilla menee hyvin ja hengellisen siunauksen sivuvaikutukset saavat ihmeitä aikaan uusia uskovia ympäröivissä yhteisöissä. Usein nämä kaksi todellisuutta kulkevat rinnakkain. Alkuvuoden aikana olen törmännyt esimerkkeihin näistä kokonaisvaltaisen kukoistamisen ketjureaktioista, joissa se todennäköisempi vaihtoehto, meissä ihmisissä asuva pahan potentiaali, jää uuden elämän esiinmarssin alle.

Moni meistä kotimaassa työskentelevistä haluaisi viettää enemmän aikaa maailmalla, siellä, missä tapahtuu.  Hyvää hallintoa ja rakenteita tarvitaan, mutta niistä on vaikea innostua, jos ei näe, miten ne edesauttavat tavoitteiden toteutumista reaalimaailmassa. Joskus onneksi saa nauttia työn hedelmistä niin konkreettisesti, että tunne siirtyy tänne tuhansien kilometrien päähän. Muutama viikko sitten itselläni oli tällainen kokemus, kun meillä oli johtoryhmän kokous ja lähetyskurssin opetus peräkkäisinä päivinä.

Asialistalla oli työaluevastaavan raportti Bangladeshin-matkalta, jossa kuvattiin, mitä oli tapahtunut kylässä, jossa kehitysyhteistyöhankkeemme avulla on aloitettu osuuskunta. Mikko kirjoittaa: ”Tässä kylässä oli ihmeellinen rauhan, ilon ja levon tunnelma.”  Parinkymmenen vuoden kehityksen kierre oli alkanut siitä, kun yksi kylän nuorista oli mennyt pääkaupunkiin opiskelemaan ja oppinut tuntemaan Jeesuksen. Palattuaan kotikyläänsä hän alkoi opettaa toisille Raamattua, jonka seurauksena koko kylä halusi kääntyä kristityiksi. Kylää vaivannut alkoholiongelma poistui. Naiset todistivat siitä, miten ruokaa oli nyt riittävästi, jopa myytäväksi asti. Säästöryhmän avulla kertyneet tulot he käyttivät lastensa koulutukseen.

Seuraavan päivän lähetyskurssin oppitunnin aiheeksi minulle oli annettu evankeliumin hengelliset, yhteiskunnalliset ja aineelliset ulottuvuudet. Luimme Mikon raporttia sekä otimme videoyhteyden lähetteihimme Saaraan ja Tomasiin. Lisäksi tutkimme Micah Networkin julistusta, jossa kantavana ajatuksena on evankeliumin vaikutus palveluun, ja vastaavasti palvelun evankelioiva vaikutus. Se oli koskettava oppitunti, sillä kyseistä luettua ja kuultua kauniimpaa kasvutarinaa ja esimerkkiä uskon vaikutuksesta arkeen ja opin siirtymisestä elämään saa hakea.

Sanotaan, että kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan. Toisinaan unohtuu, että meitä tarvitaan myös siksi, että täällä eletään – usein olosuhteissa, joissa Jumalan kuvan on vaikea kukoistaa. Synnillä on taipumus riistää meiltä kaikki hyvä. Sen vuoksi tarvitaan ulkopuolelta tulevaa toivoa ja muutosagentteja, joiden agendalla ei ole oma etu vaan Jumalan valtakunnan arvot ja sanoma. Orvon edun ja köyhän asian tulisi olla meidänkin asiamme. Kuten eräs elektroniikkamyymäläketju tapasi mainostaa, riistoaidassa on aukkoja – ja meidän tehtävämme on osoittaa niiden paikka.

Tehtävämme on vielä kesken. Siksi järjestämme huhtikuussa Areopagos-tapahtumaan, jossa olemme tavoittamattomien asialla. Poikkeustilan vuoksi toteutamme sen webinaarina. On etuoikeus sanoin ja teoin kertoa, että synnin valta on nujerrettu. Ei ole mitään konkreettisempaa ja ajankohtaisempaa tapaa edistää hyvää tässä maailmassa.

Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot. (Ps. 104:30)

Korona toi lähettejä Suomeen – ja lähetyshetket kotiin

Lähetyshetkeen voi hiljentyä vaikka kotisohvalla. Kuva: Maaria Oikarinen.

Koronaepidemian vuoksi on Suomessa annettu selvä ohjeistus välttää kokoontumisia ja turhaa matkustamista. Miten tämä on vaikuttanut Kylväjän työhön?

– Suhtaudumme vastuullisesti toistemme terveyteen emmekä aseta ketään vaaraan. Siksi käytännössä kaikki lähiajan lähetystilaisuudet seurakuntien kanssa on peruttu ja siirretty myöhempään ajankohtaan, toteaa kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg.

– Haluamme palvella työmme ystäviä  myös näissä poikkeusoloissa, ja tähän tarpeeseen kehitimme kotona toteutettavan Lähetyshetken. Käärimme joka viikko paketin, joka sisältää raamattuopetusta, välähdyksiä lähettiemme arjesta, tietoa työalueiltamme, rukouksia ja lauluja. Lähetyshetken avulla voit kutsua lähetyspiirisi kokoon somessa tai voit istahtaa Lähetyshetkeen.

Lähetyshetki julkaistaan kerran viikossa. Tilaa Lähetyshetki sähköpostiisi, jolloin saat postia joka torstai. Lähetyshetki julkaistaan samana päivänä myös  Facebookissa ja Instagramissa, joissa on myös keskustelumahdollisuus.  Lisäksi Lähetyshetket löytyvät Kylväjän sivuilta.

Ensimmäisen lähetyshetken aiheena on Israel.  Kuunneltavassa raamattuopetuksessa rovasti  Olavi Peltola  johdattaa Miikan kirjan kautta kuulijan Betlehemiin, tietäjien rinnalle ja avaa Jumalan antamia suuria lupauksia.

– Kylväjän kotisivuilta löytyy runsaasti kuunneltavia raamattuopetuksiavideoita kehitysyhteistyöprojekteistaideoita rukoukseen sekä Kylväjä-lehden näköispainokset ja Lähetysvartin audioarkisto. Käy tutustumassa!

– Kylväjä kuuluu myös radiotaajuuksilla tuttuun tapaan. Lähetysvartti kuullaan Radio Deissä tiistaisin klo 20 ja Saavuttamattomat-ohjelma Radio Patmoksessa maanantaisin kello 15 ja perjantaisin kello 13 heti uutisten jälkeen.

Lindberg muistuttaa rukouksen ja taloudellisen tuen merkityksestä tällaisina aikoina:

– Kylväjän toiminta on riippuvainen työn ystävien mukana olosta. Muistathan meitä myös tässä erityistilanteessa rukoillen ja mahdollisuuksien mukaan taloudellisesti.

Entäpä Kylväjän lähetit?

– Osa läheteistä on palannut väliaikaisesti Suomeen tai jäänyt kotimaahan, koska työalueelle ei ole voinut palata koronan alkamisaikaan osuneen lomansa jälkeen. Moni jatkaa työtään Suomesta käsin, kunnes pääsee palamaan työalueelleen. Joillakin työalueilla taas epidemiatilanne on parempi kuin Euroopassa, ja lähetit jatkavat tehtävissään, kertaa Lindberg.

Kylväjään perustettu varautumisryhmä arvioi tilannetta käytännössä päivittäin sekä Suomen että paikallisten viranomaisten ohjeita seuraten.

Koronavirus tyhjensi kalenterien lisäksi myös Kylväjän toimiston, kun tapaamiset ja kokoukset peruttiin ja työntekijät siirtyivät etätöihin. Mutta valoja ei ole sammutettu, ja uudessa tilanteessa käytämme myös tyhjentyneitä tilojamme uudella tavalla.

– Toimiston aulatila on muutettu studioksi,  jossa pian kuvattava materiaali tukee työyhteisön yhteyttä aikana, jolloin on otettava ”fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä”. Tätä haluamme lisätä myös työmme ystäviin, ja toiveena on aloittaa mahdollisimman pian myös ohjelmien striimaukset, Lindberg iloitsee.

Näin te työmme ystävät saatte ajantasaiset kuulumiset ja pääsette osallistumaan esimerkiksi  Jukka Norvannon  raamattuopetukseen. Seuraa siis Kylväjän internetsivuja, niin saat tiedon lähetysten ajankohdista.

Myöskään peruutettujen tapahtumien osalta  ei ole jääty tyhjän päälle.

– Jyväskylässä 17.–18.4.2020 suunnitelluksi pidettävän Areopagos – Tienraivaajat loppuun asti -tapahtuman sijaan järjestämme Areopagos-webinaarin.

Lähetyksen kesäpäivien osalta eletään toivossa, että tapahtuma voitaisiin järjestää:

– Savonlinnaan 12.–14.6.2020 suunniteltujen Lähetyksen kesäpäivien järjestämisestä tai peruuttamisesta ei ole tehty päätöstä. Seuraamme tilannetta ja ilmoitamme kesäpäivien ja muunkin toiminnan jatkosta Kylväjän medioissa, Lindberg päättää.

Vammaisten oikeudet ontuvat Bangladeshissa

Vammaisten oloihin haetaan pysyvää parannusta lukuisilla kehitysyhteistyöhankkeilla. Lähetysyhdistys Kylväjä toteuttaa Ulkoministeriön tuella ruokaturvahanketta, joka tarjoaa myös yksilöllistä tukea vammaisille lapsille. Tulokset vammaisvoimavaraistumisen osalta ovat rohkaisevia.

Ruokaturvahankkeessa Kylväjän pitkäaikainen yhteistyökumppani, Bangladesh Lutheran Mission – Finnish, BLM-F toimii vammaisten osallisuuden parantamiseksi Bangladeshissa. Yhteistyökumppani Turning Point -järjestön hallituksen puheenjohtaja Jibon William Gomes kuvaa työn näkymiä tuoreessa raportissaan:

– Bangladesh on roolimalli monille kehittyville maille elämää sykkivän vammaisuusliikkeen osalta. Ruohonjuuritasolla on monia vammaisten järjestöjä ja omatoimiryhmiä, joiden selviytymiskeinoista ja hyvistä käytänteistä haasteiden ja rajoitusten voittamiseksi on valtavasti opittavaa.

Silti lukuisia yhä toteutumistaan odottavia parannuksia vammaisten henkilöiden osallisuudessa on havaittavissa, Gomes jatkaa, ja taustoittaa tilannetta tilastojen ja muiden raporttien valossa:

– Maailman Terveysjärjestön (WHO) Maailman raportti vammaisuudesta vuodelta 2011 ja Maailmanpankki arvioivat, että 15 % maailman väestöstä on vammaisia. Tämän tilaston valossa Bangladeshin 160 miljoonan kokonaisväestöstä noin 24 miljoonaa on vammaisia. Kuitenkaan kattavaa kartoitusta vammaisuudesta ei ole vielä tehty.

Vammaiset naiset ja tytöt ovat haavoittuvimpia sosiaaliselle syrjinnälle ja laiminlyönnille sukupuolesta ja vammaisuudesta johtuen. Usein heillä on suuri riski emotionaaliseen, fyysiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Heiltä evätään perusihmisoikeudet, mahdollisuus oikeudenmukaisuuteen ja arvokkuuteen, koulutus, terveys ja toimeentulo.

Toinen haavoittuva ryhmä on vammaiset lapset. He ovat alttiita joutumaan riiston, hyväksikäytön ja loukkauksen uhreiksi. Edes olemassa olevat vammaisuutta koskevat lait eivät takaa erityistä huomion ja suojelemisen toteutumista vammaisten lasten kohdalla, paitsi koulutuksen osalta. Kolmas huomionarvoinen ryhmä ovat nuoret, Gomes näkee:

– Nuoret, 18–35 -vuotiaiden ikäryhmä, edustaa kolmannesta kokonaisväestöstä. Nuoret kohtaavat valtavia haasteita saamatta ohjausta ja motivaatiota tulevaisuuden kehittymisen tueksi. Heidän työllistymisensä on ratkaiseva tekijä, sillä vammaisten ihmisten työttömyys on erittäin korkea. Lähivuosikymmeninä eri tavoin vammaisten vanhusten määrä väestöstä kasvaa huomattavasti.

Bangladesh on allekirjoittanut Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista (CRPD, Vammaisyleissopimus) ja lupaa sitoutua kehittämään lakeja, linjauksia ja ohjelmia sen mukaisesti. Vaikka lukuisia hyviä lakeja ja menettelytapoja on olemassa, niiden täytäntöönpano ja seuranta eivät toteudu asianmukaisesti.

Maassa on yli 200 vammaisten henkilöiden rekisteröityä järjestöä (Disabled Peoples Organisation, DPO). Nämä järjestöt ovat mahdollistaneet tuhansille vammaisille osallisuuden johtajuutensa ja oikeuksiensa toteutumiseksi muiden kansalaisten rinnalla yhteisessä toiminnassa ja palveluissa.

– Tästä huolimatta vammaisten henkilöiden aktiivista ja tarkoituksenmukaista osallistumista on vähemmän tai ei lainkaan, jopa vammaisten omissa työryhmissä ja hankkeissa. Johtoon ei nouse uusia kasvoja johtamaan vammaisuusliikettä kohti uutta innovatiivista ja modernia ajattelutapaa. Päättäjien, palveluntuottajien ja eri ammattilaisten halventavat asenteet ja ajattelutavat vammaisia kohtaan estävät heidän todellista osallistumistaan.

– Kuitenkin vammaisten henkilöiden osallistuminen on edellytys vammaisinkluusiolle, vammaisvaltavirtaistumiselle. Esteettömyyden puute on suuri huolenaihe. On myös muita haasteita. Lakien ja linjausten asianmukainen toteuttaminen on puutteellista, huolimatta hyvästä laillisesta viitekehyksestä. Lisäksi joidenkin muiden lakien ja linjausten tulisi huomioida vammaisten tarpeet osallistumiselle.

Vammaisilla ihmisillä ei ole opetus- tai koulutusmahdollisuuksia julkisella eikä yksityisellä sektorilla. Puutteita esiintyy myös opetuksen, osallistumisen mahdollistavan ympäristön, koulutuksen ja teknologisen kehittymisen osalta.

– Lisäksi syrjäytyneimmille ryhmille, mukaan lukien kuulo- ja puhevamma, älyllinen kehitysvammaisuus, autismi, Downin syndrooma ja CP-vamma, on hyvin rajoitetut soveltamisalat.

Kattavaa ja kokonaista kartoitusta vammaisuuden yleisyydestä ei ole tehty, mikä estää suunnittelun ja oikeudenmukaisen budjettijaon opetuksen, osaamisen kehittämisen, työllistymisen, terveyden, kuntouttamisen ja muiden interventioiden osalta.

Vammaisvaltavirtaistumisen tarve on nähty myös määriteltäessä Ulkoministeriön tuella toteutettavan hankkeen tulevan vuoden toimia. Paikallisia toimijoita hankkeen tiimoilta koulutettaessa on koettu merkitykselliseksi, että osa kouluttajista on vammaisia naisia.

Vammaiskumppanuuden raportissa tämän vuoden tavoitteista Kylväjän johtava hankekoordinaattori nostaakin esiin juuri naiset:

– Hankkeessa kiinnitetään huomiota siihen, miten varmistetaan eri tavoin vammaisten naisten osallisuus ja omistajuus mm. tuotantovälineiden, säästöryhmien ja ammattiin valmistavan koulutuksen suhteen.

Ruokaturvahanke

Hanke parantaa ruokaturvaa ja ehkäisee aliravitsemusta Luoteis-Bangladeshissa. Hankkeen keskeisiin toimintoihin kuuluu säästöryhmien ja osuuskuntien muodostaminen ja niiden vahvistaminen köyhimmissä yhteisöissä, tulonhankintakoulutukset, maatalouskoulutukset sekä kotipuutarhojen perustamiseen ja kotieläinten kasvatukseen kannustaminen. Lisäksi hankkeessa annetaan terveyskasvatusta ja ravitsemusneuvontaa sekä toteutetaan lasten painonseurantaa. Hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen ulkoministeriön kanssa. Löydät lisää tietoa täältä.

Kampurajalat kuntoon Bangladeshissa

LAMB:n sairaalan terapeutit antavat vanhemmille tietoa vammaisuudesta ja ohjaavat heitä tekemään lastensa kanssa motorisia harjoituksia. Christina Harald kuvassa oikealla.

150-paikkainen sairaala sijaitsee Dinajpurin läänissä Bangladeshin pohjoisosassa. Amerikkalainen lähetystyöntekijä John Ottesen suunnitteli sen 1950-luvulla. Sairaala avattiin vuonna 1983, ja terveystyön ohella se tekee monipuolista kehitysyhteistyötä. Kristillisyys näkyy LAMB:ssa selkeästi. Sairaalassa työskentelee viisi sielunhoitajaa ja sairaalan alueella on myös kirkko. LAMB:n näky on palvella Jumalaa palvelemalla köyhiä ja heikommassa asemassa olevia, etupäässä naisia ja lapsia.

Kylväjän työntekijä Christina Harald aloitti viime vuonna työskentelyn Bangladeshissa LAMB:n sairaalan (Lutheran Aid to Medicin in Bangladesh) yhteydessä toimivan lasten kuntoutuskeskuksen johtajana.

Kylväjän työntekijöinä LAMB:ssa toimivat myös Tomas Bengtsson sairaalan teknisenä neuvonantajana sekä Saara Bengtsson, joka työskentelee kehitysyhteistyöhankkeiden parissa. Yhteensä LAMB tavoittaa 5,7 miljoonaa ihmistä.

– Lapset viipyvät kuntoutuskeskuksessa viikon, jonka aikana tehdään arvio heidän toimintakyvystään. Heillä on mukanaan ainakin toinen vanhemmista, Christina Harald kertoo.

Terapeutit työskentelevät lasten motoriikan parissa, antavat vanhemmille tietoa liikuntarajoitteista ja opettavat fyysisiä harjoitteita, joita lasten täytyy tehdä kotona. Vanhemmille kerrotaan myös, että jokainen ihminen on arvokas ja ettei vammaisuus johdu esimerkiksi vanhempien pahoista teoista, vaikka Bangladeshissa usein ajatellaankin niin. Vammaisten lasten vanhemmat kokevat usein olevansa kovin yksin, joten muiden vammaisten lasten vanhempien tapaaminen ja vertaistuki vahvistavat heitä.

Kuukauden tai kahden kuluttua lapset tulevat kontrollikäynnille. Silloin terapeutit käyvät uudelleen läpi heidän toimintakykynsä ja antavat vanhemmille uusia ohjeita siitä, miten heidän täytyy harjoitella lastensa kanssa.

– Olin mukana yhden sellaisen käynnin aikana. Käymässä oli 10-vuotias CP-vammainen tyttö. Tullessaan kuntoutuskeskukseen kaksi kuukautta aikaisemmin hän ei kyennyt kävelemään itsenäisesti, vaan kaatuili jatkuvasti. Nyt hän pystyi kävelemään useita metrejä. Ilo loisti vanhempien silmistä, Christina muistelee.

Christina Haraldilla on kuntoutuskeskuksen yhteydessä 18 työtoveria.

– Kaksi terapeuteista on työskennellyt täällä siitä asti, kun keskus avattiin 1990-luvulla. Heillä ei ole virallista koulutusta, vaan keskuksen käynnistänyt englantilainen fysioterapeutti koulutti heidät. Kaksi nuorempaa terapeuttia ovat nykyään palkattuja, ja heillä on sekä ulkoinen että sisäinen koulutus. Kaikki henkilökunnassa ovat bengaleja minua lukuunottamatta.

Keskuksen yhteydessä toimiva kampurajalkaklinikka perustettiin vuonna 2009. Kampurajalka on synnynnäinen toisen tai molempien jalkojen vamma. Tällöin jalka on vino, ja jalkapohja on kääntynyt sisään tai taaksepäin. Kampurajalkaa esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta laskennallisesti noin 80 % kampurajalkaisista lapsista syntyy kehitysmaissa. Bangladeshissa heitä syntyy vuosittain noin 6000.

Fysioterapeutti Najira on työskennellyt kampurajaloista kärsivien lasten parissa yhdeksän vuotta. Hän on auttanut monia lapsia elämään ilman liikuntarajoitteita. Hoitometodina on kipsata lapsen jalka oikeaan asentoon niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Kipsi vaihdetaan viikoittain 5–8 viikon ajan, jonka jälkeen tehdään yksinkertainen kirurginen toimenpide. Sen jälkeen lapsi alkaa käyttää öisin erikoiskenkiä, jotka pitävät jalan oikeassa asennossa. Tilannetta seurataan noin viiden vuoden ajan. Tällä hetkellä kampurajalkaklinikalle on kirjautunut yli 500 lasta. Nykyään Bangladeshissa on monia vastaavanlaisia klinikoita, eikä kampurajalkaisten kohtalona ole enää joutua kadulle kerjäämään.

Mahabubur ompelemassa selän vahvistimia. Oikealla kuvassa kampurajalkahoidosta vanhemmille kertomiseen käytettävät mallijalat, joilla opiskelijat myös harjoittelevat kipsausta. Hoitona on sama Ponseti-menetelmä kuin Suomessa. Menox maailmalle -nukketeatterin Mati pääsi tutustumaan kampurajalkojen hoitoon Bangladeshin-matkallaan.

35-vuotias Mahabubur työskentelee kuntoutuskeskuksessa ompelijana. Hän oli ensimmäinen kampurajalkaklinikan potilas, mutta tullessaan klinikalle hän oli liian vanha kuntoutukseen. Mahabubur kertoo tulevansa köyhästä perheestä, eikä hänen kotiseudullaan ollut kampurajalkaklinikkaa. Mahabuburin isä vei hänet sairaalaan pääkaupunkiin Dhakaan, kun hän oli 7-vuotias. Avukseen hän sai parin erikoiskenkiä. Mahabubur kertoo, että hänen käyntinsä oli hyvin horjuvaa 14-vuotiaaksi asti. Hän vahvisti jalkalihaksiaan jalkapallon ja muiden urheilulajien avulla.

Mahabubur kouluttautui ammattiinsa ompelijan oppipoikana. Hän on työskennellyt kuntoutuskeskuksessa vuodesta 2008. Hän valmistaa muun muassa jalkatukia, selän vahvistimia sekä tyynyjä erikoistuoleihin, joita käyttävät kuntoutuskeskukseen tulevat liikuntarajoitteiset lapset. Lisäksi hän on opetellut ompelemaan erikoiskankaasta kasvonaamioita ja hansikkaita palovammoista kärsiville.

Kysyttäessä onko hänen elämänsä ollut normaalia, Mahabubur vastaa:

– Sekä että.

Hän on kouluttautunut ammattiin, avioitunut ja saanut kaksi lasta, mutta elämässä on ollut paljon vaikeuksia.

Christina Harald kertoo, että kuntoutuskeskuksessa toimii myös verstas:

– Kokeneet metallityöntekijä ja seppä tekevät erityisvalmisteisia apuvälineitä lasten mittojen mukaisesti. Lapsen ollessa kuntoutuksessa vanhemmat voivat tilata verstaalta tarvitsemiaan apuvälineitä. Samalla terapeutit antavat neuvoja siitä, mistä lapsi voisi hyötyä. Tavallisimmat apuvälineet ovat seisontatuet, erikoistuolit ja rollaattorit, mutta metallityöntekijä voi valmistaa myös pyörätuoleja. Vanhemmat maksavat apuvälineistä, mutta se, jolla ei ole varaa maksaa koko summaa, voi saada apua sairaalan ”köyhyysrahastosta”.

Matkalla majan kanssa, Bangladesh sydämessä

Tarmo Järvinen kantaa vastuuta Kylväjän kotimaantyössä. Hän kuljettaa ja kokoaa mongolialaista jurttaa ja Bangladeshin elinoloihin tutustuttavaa banglamajaa. Lähetyskasvatusta annetaan asumusten avulla kouluissa ja seurakunnissa.

Tarmo Järvinen oli 1990-luvun alussa vaimonsa Annelin ja kahden tyttärensä kanssa Kylväjän lähettämänä Aasiassa, aluksi Bangladeshissa, sitten Japanissa. Mikä sai lähtemään? Tarmo kertoo:

– Lähetystyö perustuu lähetyskäskyyn. (Matteus 28:19–20) Vaimoni kanssa koimme, että Jumala on kutsunut meidät rukoilemaan ja lähtemään. Eri vaiheiden jälkeen, joissa oli Jumalan johdatus läsnä, avautui ovi Bangladeshiin. Halusimme viedä evankeliumia sinne, missä ei sitä vielä oltu kuultu. Olimmehan itse saaneet tulla uskoon. Ymmärsimme, kuinka suuresta asiasta pelastuksessa on kyse Jumalan ja ihmisen välillä.

Kutsu kohtasi Järvisiä jälleen muutamia vuosia sitten.

Ritva Olkkola-Pääkkönen kysyi, ottaisinko vastuun toisesta tarjolla olevasta tehtävästä. Pyysin kaksi viikkoa aikaa pohtia ja rukoilla. Ajattelin: ”En lähde. Vaan jos sinä Herra tahdot, muutan mieleni.” Kerroin asiasta vaimolleni. Kun olimme Ritvan kanssa määräaikana yhteydessä, vastasin: ”Kyllä, lähden työhön asumusten kuljettamiseen”.

Aika Bangladeshissa oli valmistanut Järvisiä tähän. Bambumaja esineistöineen kiinnostaa kaikenikäisiä. Tarmo kertoo:

– Miehiä kiinnostaa heittoverkko, jota käytetään kalastettaessa joella. Naiset tutustuvat sariin, joka on seitsemisen metriä pitkä kangas, jonka voi pukea mekoksi. Lapset lepäilevät moskiittoverkon alla. Puinen käymälä, kyykkyvessa, hymyilyttää näyttelyvieraita.

Työvuodet Aasiassa muistuvat mieleen kohtaamisina.

– Dhakassa kuljin kujia ja katselin kameran linssin läpi. Sivukadulla penkoi roskista nuori nainen, likaiseen sariin puettuna, liki alaston lapsi mukanaan. Äiti keräsi syötävää. Kysyin heikolla banglan kielellä ja ilmein, voinko ottaa heistä kuvan. Sain luvan.

– Evankelista Nilo Tigan kodissa vierailu puhuttelee: Evankelista kumartui ja pesi vieraiden jalat. Muistin, kuinka Pietari oli sanonut Mestarilleen, ettet saa pestä minun jalkojani. Evankeliumi kosketti meitä juhlavieraita.

Tarmo näkee kaiken Herralle tehtävän työn arvokkaana:

– Ilman rukoilijoita työn tekeminen on mahdotonta. Kotimaantyö tarvitsee esirukousta, mutta myös heitä, jotka työhön tarttuvat. Kutsun mukaan vapaaehtoisia, jotka kokevat, että Jumala on heidät sille paikalle kutsunut.

Lähetyksen kesäpäivät järjestetään Savonlinnassa 12.–14.6.2020. Siellä voi tutustua asumuksiinkin. Tarmo kertoo:

– Jos Herra suo, kohtaamme Kesäpäivillä. Logistiikan työt on aloitettu. Paikan päällä pystytykseen ja esittelyyn tarvitaan apua. Rukoilen, että juhlavieraat saavat kokea, että tämä on valmistettu heitä varten.

Syvään veteen -teema nostaa Tarmon mieleen muiston tulvasta.

– Batas, kova myrsky, jonka valtaan jäimme hetkeksi, oli tuota syvään veteen joutumista Bangladeshissa. Vesi nousi korkealle nopeasti. Kun tuonne maahan mennään työhön, mennään kuin syvään veteen. Siellä on äärettömän vaikea viedä evankeliumia eteenpäin. On ikään kuin vaara hukkua erilaisen kulttuurin ja ulkoisen paineen alle. Sen keskellä voi huutaa: ”Jeesus tule ja auta, muuten minä hukun!”

Ja Hän auttaa ajallaan, tavallaan, aina, nimensä kunnian tähden.

Kuva: Sini Myllyniemi

Biswas Kantogojar, hindun tie kristityksi

”Ennen kuin meidät kastettiin, suvussamme oli suuri konflikti. Jotkut sanoivat, että sukumme lähtee kahteen eri suuntaan. Miten saamme lapsemme naimisiin, jos käännymme kristityiksi?” Näin kyseli kristillistä opetusta saanut, hindutaustainen Biswas Kantogojar Bangladeshissa.

Kun vastaukset avautuivat, Kantogojar kasvoi yhdeksi ihmeeksi Jumalan työssä omalla alueellaan. Eikä jäänyt ainoaksi. Hän todistaa:

– Olin hindu, mutta koen, etten ymmärtänyt hindulaisuutta kunnolla. Tein töitä BLM-F:lle, eli Kylväjän yhteistyöjärjestölle Bangladeshin maaseudulla. Sister Helena, Kylväjän lähetti Helena Herlevi, oli täällä silloin.

– Pyhä Henki sanoi sydämelleni, että Jeesus on ainoa tie pelastukseen. Kerroin silloin Sister Helenalle, että haluan tulla kristityksi. Kyselin, miten voin tulla kristityksi. Helena ehdotti, että puhuisin pastorin kanssa. Tapasinkin pastorin ja erään toisen henkilön, joka ei ollut kristitty. Pastori opetti meitä, ja opetusta saatuamme meidät kastettiin.

– Ennen kristityksi kääntymistäni elämäni oli kovin erilaista. Minulla oli ongelmia alkoholin kanssa. Isäni oli alueen kylien johtaja, joten minuakin kunnioitettiin asuinalueellamme. Kun ymmärsin, ettei ole hyvä juoda, ja että tein paljon muitakin huonoja asioita, kerroin siitä pastorille. Hän neuvoi minua.

– Siihen aikaan kaksi perhettä kylässämme kääntyi kristityiksi: minä, vaimoni, vanhempani, tyttäreni ja poikani sekä kahdeksan henkeä naapuriperheestämme. Olimme ensimmäiset kristityt tällä alueella. Loppujen lopuksi sukumme löysi taas tiensä yhteen.

”Kastekurssilla olleet laskevat kristityksi tulemisen kustannuksia”, Aili-Maria Manninen kuvaa tilannetta kirjassaan Bangladeshin monet kasvot, 40 kertomusta – 40 vuotta työtä. ”Kasteen ottaminen merkitsee monelle välien rikkoutumista. Suvusta erottamisen myötä menisi myös sosiaaliturva, koska vain omaiset pitäisivät huolta sairauden ja vanhuuden aikana. Työnkin saaminen voisi vaarantua. Olisi kova kohtalo, jos joutuisi oman yhteisönsä ulkopuolelle. Näistä syistä kasteet toimitetaan perhekunnittain, yksittäinen henkilö kastetaan vain poikkeustapauksessa.”

Myös Biswas Kantogojarin kohdalla työn saamisessa oli hankaluuksia. Hän jatkaa:

– Pastori kertoi minulle, että voisin saada ammatillista koulutusta. Faridpurissa sain suomalaisten järjestämän, kolmen vuoden teknisen koulutuksen. Koen, että Herra on siunannut minua. Aikaisempi uskontomme ja perinteemme ovat kovin erilaiset kuin kristinusko. Mutta jätin ne taakseni, ja lapseni ovat ottaneet kristinuskon omakseen. Ehkä lapsenikin olisivat alkaneet juoda, ellen olisi lopettanut itse juomista.

– Aikaisemmin muut asiani olivat hyvin, meillä oli tarpeeksi ruokaa ja hyvä asema yhteiskunnassa, mutta minulla ei ollut rauhaa. Nyt minulla on kaiken muun lisäksi rauha sielussani. Elämässäni moni asia on hyvin. Poikani on valittu kunnanvaltuustoon ja tyttäreni on mennyt naimisiin kristityn armeijassa työskentelevän miehen kanssa. He ovat kaikki kristittyjä. Pyhä Henki puhuu tänään samoin kuin ennen, mutta jotkut kuuntelevat, toiset eivät.

– Pyhä Henki puhuu tänään samoin kuin ennen, mutta jotkut kuuntelevat, toiset eivät. Raamatussa sanotaan, että kaikki ovat kutsutut, ja että jotkut ottavat kutsun vastaan, mutta toiset eivät. Olen saanut tulla kristityksi. En mitenkään pysty tarpeeksi kiittämään Jumalaa siitä!

Uskon syntymisen ihmeen todistajina lähetit ovat herkällä paikalla. Työn tekee toinen, Jumala itse, ja työntekijät saavat korjata satoa opettaen ja rinnalla eläen. Usein työ kutsuu myös kulkemaan pitkiä matkoja sarinhelmat savessa, uskollisesti. Kasvun näkemisen lahja saattaa olla pienen idun kokoinen luottamuksen alku jonkun pelkoa kantaneen sydämessä tai rehellisyyteen opettelevan ihmissuhteissa.

”Minkä askeleen kastetut ovatkaan yhteisössään ottaneet, kun heidät liitetään elävän Jumalan seurakunnan yhteyteen,” Manninen iloitsee kirjassaan. ”Kun bangladeshilainen uskonsa tähden luopuu vapaaehtoisesti vallasta, se on Jumalan työtä. Taikausko ja muut pakanalliset menot ovat oraoneiden arkipäivää. Jos joku haluaa hylätä ne ja ottaa Jeesuksen sovittajakseen ja turvakseen, on Sana Pyhän Hengen kautta tehnyt työtä tämän ihmisen sydämessä, sillä sielunvihollisen vallasta palvonta- ja noituusmenoineen ei kukaan omin voimin pääse irti.”

Bangladeshissa on tehty Lähetysyhdistys Kylväjän työtä yli neljänkymmenen vuoden ajan. Kehitysyhteistyön toimijana se on yksi lukuisista, silti tuen ja avun tarve on huutava väenpaljouden ja luonnonolojen sekä köyhyyden vuoksi. Yli 160 miljoonaa ihmistä asuttaa maata, joka on pinta-alaltaan alle puolet Suomen koosta.

Bangladeshin valtauskonto on islam, jota tunnustaa 90 % väestöstä. Suurin uskonnollinen vähemmistö on hindut. Lisäksi maasta löytyy buddhalais- ja animistivähemmistöt.

Kristillinen usko tavoitti lukutaidottomia kertomusten avulla. Biswas Kantogojarinkin mainitsema Sister Helena vieraili kylissä ja kertoi Raamatun pohjalta maailman luomisesta alkaen, millainen Jeesus on. Kuulijat johdatettiin ymmärtämään ja vastaanottamaan evankeliumi. Se vapautti henkien palvonnasta, joka edellytti alituista uhrien antoa hengille, ja piti pelossa. ”Jeesus on voimakkaampi kuin henget, joita pelkäätte. Hän rakastaa teitä, eikä teidän tarvitse pelätä,” Manninen kertoo Sister Helenan julistaneen.

Tätä totuutta Bangladesh janoaa yhä. Kansasta alle puoli prosenttia on kristittyjä. Lähetysyhdistys Kylväjän kehitysyhteistyössä Bangladeshissa ovat tällä hetkellä Saara ja Tomas Bengtsson sekä Christina Harald. Liity heidän lähettäjärenkaaseensa ja seuraa, miten Kylväjän työ Bangladeshissa etenee.

Ompelukoulutusta Ateenassa

Hellenic Ministriesin keskuksessa alkoi keväällä 2019 ryhmä Skills Training Program, jonka tarkoituksena on opettaa pakolaisnaisille ompelutaitoja. Romaniasta kotoisin oleva lähetystyöntekijä Gabriela on koulutuksen alkuunpanija, suunnittelija ja toteuttaja. Koulutuksen tarkoituksena on saada naisille niin hyvä ompelutaito, että he voisivat myöhemmin hankkia sillä elantonsa.

Mukana on ollut neljä naista. Naiset puhuvat vain kotimaansa kieltä. Gabriela on opiskellut kieltä, mutta välillä on hyvä ottaa tulkki mukaan, kun selitetään uusia asioita. Gabriela kertoi, että hän ei ole itsekään paljoa ommellut, joten hänkin on saanut oppia naisten mukana. Naiset eivät ole ollenkaan ommelleet aikaisemmin.

Keväällä ryhmä kokoontui Gabrielan kotona. Naisten lisäksi tulivat heidän lapsensa. Gabriela oli järjestänyt heille hoitajan ja leluja. Ryhmä aloitettiin pienellä hartaushetkellä, jossa luettiin Raamattua ja kerättiin rukousaiheet, joiden puolesta yhdessä rukoiltiin. Tietenkin juotiin myös teetä ja syötiin Gabrielan leipomia herkkuja.

Loman ajaksi Gabriela järjesti ompelukoneiden kuljettamisen naisten koteihin. Vaikka heillä on kaikilla pieniä lapsia, silti viikossa syntyy monta meikki- ja kynäpussia sekä kasseja. Myöhemmässä vaiheessa naiset alkoivat ommella jo yöpukuja, T-paitoja ja kesähousujakin.

Gabrielan ajatus naisten treenaamisesta ompelijoiksi sai innostusta Hellenic Ministries -keskuksessa. Ryhmälle luvattiin uudet tilat Hellenic Ministerin alakerrasta jo syksyllä. Tammikuun lopulla kauniit tilat vihdoinkin valmistuivat. Kaikki olivat aivan lumoutuneita. Kauniit harmaat kaakelit lattioissa ja kuviollisia ruutuja välissä, seinillä hienoja hyllyjä ja koreja. Gabriela oli itse suunnitellut kaiken. Hän osaa myös piirtää hyvin. Hän piirsi muutamia tauluja, jotka ovat hyllyillä ja seinillä. Lapsille on oma leikkihuone, jossa on paljon leluja sekä keväästä tuttu lastenhoitaja, joka opettaa heille sekä englantia että kreikkaa leikin kautta.

Uusiin tiloihin oli ostettu uusia ompelukoneita. Kolme koneista on tehdaskoneita. Ne peruuttavat itsellään, katkaisevat langan itsellään, kulkevat hurjaa vauhtia, mutta silti tikki meni suoraan. Lisäksi on useampi tavallinen ompelukone sekä vanha saumuri. Kaikki ovat hienoilla uusilla ompelupöydillä, joiden reunaan on painettu mittanauha.

– Ompelukoulutus merkitsee meille paljon. Meillä on valtava halu oppia lisää, ja haaveilemme joko omasta yrityksestä tai työskentelystä ompelualalla. Raamatunlukuhetki ja rukoushetki ovat myös tärkeitä. On hienoa saada jakaa iloja ja suruja yhdessä, naiset kertovat.

Ilojen ja surujen jakaminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja syventää entisestään ystävyyssuhteita, joita koulutuksen aikana on syntynyt.

– Olemme myös saaneet paljon rukousvastauksia. Saamme kokea, että Jeesus on mukana koulutuksessa, välittää meistä ja rakastaa meitä.

Kyyhkyset kohottavat perheiden elintasoa Bangladeshissa

Ryhmä Kylväjän työntekijöitä vieraili joulun alla Bangladeshin maaseudulla. Kylissä liikkuessaan matkalaisten huomio kiinnittyi monen talon katonrajassa oleviin kyyhkyslakkoihin.

– Tutustuimme Kylväjän lähetys- ja kehitysyhteistyöhön kiertelemällä kylissä junalla ja minibussilla. Kokemus oli ainutlaatuinen näin arjessa toimistotyötä tekevälle. Monia koskettavia hetkiä koettiin, kertoo Pala maailmalta -kaupasta Kylväjän toimistolla huolehtiva Päivi Eshelman.

– Olihan Kylväjässä ollut jo vuosien ajan mahdollisuus lahjoittaa varoja kehitysyhteistyöhön lahjakorttien muodossa. Halvin lahjakorteista on ollut vain 15 euron hintainen kortti, jonka kannessa lukee Kyyhkyslakka. Mielessä oli käynyt joskus pieni epäilyksenpoikanen, voikohan Suomen mittapuun mukaan noinkin vähäisellä lahjoituksella saada jotain pysyvää aikaan, Päivi muistelee epäilyksiään.

– Ilolla panin merkille, että kyyhkyslakkoja löytyi paljonkin, useissa kylissä lukuisten perheiden kotoa. Ja perheissä selvästikin voitiin hyvin.

Lakkojen rakentamisessa oli käytetty mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Valikoimissa oli puisia laatikkomaisia lakkoja, jotka oli sijoitettu omalle alustalleen. Oli myös laakeita koreja ja saviruukkuja, jotka riippuivat amppeleissa katosta. Näistä kurkisteli tyytyväisenoloisia kyyhkysiä.

Perinteisesti tällä alueella vähävaraisissa perheissä ateria saattaa olla pelkkää riisiä ja vetistä linssisoppaa, koska varaa ei välttämättä ole muuhun.

– Matkamme aikana todistimme kuitenkin, että paikallinen ruoka on herkullista ja hyvin maustettua olivatpa raaka-aineet kuinka vaatimattomat tahansa.

Viidentoista euron lahjakortin avulla yksi perhe voi perustaa oman kyyhkyslakan. Aloituspaketti sisältää neljä kyyhkystä, lakan tekotarpeita ja opastuksen kyyhkystenpitoon. Perheen elintaso nousee heti. Kyyhkynen käytetään kanan tavoin ravintona. Siitä saadaan tarpeellista proteiinia usein yksipuoliseen ruokavalioon. Ruokaa on aterialla enemmän, se on monipuolisempaa ja sitä riittää perheen vähäisimmillekin jäsenille.

Kyyhkyset luonnollisestikin lisääntyvät ja näin valkuaisrikkaan ravinnon saanti on turvattu jatkossakin. Perhe voi myös myydä kyyhkysiä eteenpäin ja hankkia lisätuloja.

Kyyhkynen esiintyy myös Raamatussa useita kertoja. Kylväjän lähetysteologi Jukka Norvanto kertoo:

– Raamatussa kyyhkynen tuo viestiä elämästä useallakin eri tavalla. Nooalle kyyhkynen kertoi oliivipuun lehden avulla, että rangaistuksen aika oli päättynyt ja uusi elämä voisi alkaa. Yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneen spitaalista parantuneen tuli tuoda kiitosuhriksi kaksi kyyhkystä, joista toinen päästettiin ilmaan kertomaan kahleiden irtoamisesta ja uuden elämän alkamisesta.

Kyyhkystä tarkoittaa myös Joonan nimi suomeksi. Joonan tehtävänä oli tuoda kuolemantuomion saaneelle Ninivelle viesti elämän mahdollisuudesta.

– Ehkäpä näistä syistä Raamattu käyttää kyyhkystä myös Pyhää Hengen vertauskuvana. Jeesuksesta Kristuksesta muistuttaessaan hän tuo elämän viestiä kuoleman keskelle, toteaa Norvanto.

Kylväjän ruokaturvahanke on tukenut Bangladeshin maaseudun vähävaraisia perheitä vuodesta 2017. Hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun. Hanketta tukee Suomen Ulkoministeriö, ja Kylväjän osuus on hankkia kymmenen prosenttia hankkeen kuluista. Voit osallistua kuluihin antamalla lahjaksi kyyhkyslakan. Lisätietoja Kylväjän sivujen Lähetyslahjat-osuudesta.

Saakoon Kristus riittää sinulle

Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen rakensi suorituksista vapaan kuvan kristityn identiteetistä Areopagos – Lähetysnäyttämöllä Kauniaisissa. Raamattuopiston kirkkosali oli täynnä Kylväjän työn ystäviä ja yhteistyökumppaneita jakamassa näkökulmia ja rohkaisua.

Seurakuntaan vastustuksesta huolimatta

Seurakuntaan vastustuksesta huolimatta

Kylväjä menee sinne, missä ei vielä tunneta Jeesusta. Usein se tarkoittaa alueita, joissa kristityt elävät ahtaalla, heidän uskoaan rajoitetaan tai heitä vainotaan.

Olemme Kaukasiassa, maassa, jossa kristillisiä seurakuntia on vain vähän. Maassa, jossa pastori ei uskalla puhua puhelimessa avoimesti seurakunnasta, vaan pelkää tulevansa salakuunnelluksi. Lähetystyötä on tehty jo useita vuosia, mutta edelleenkin kristittyjen määrä on vähäinen ja seurakunnat ovat pieniä. Ennakkoluuloisuutta on paljon ja epäilystä siitä, miten valtiovalta suhtautuu kristittyihin. Tällaisessa maassa Kylväjä tekee seurakuntaa perustavaa työtä.

– Olet hyvä lukemaan Raamattua. Lue sinä tällä kertaa, sanoi seurakuntalainen toiselle kokoontumisessamme. Kaikki osaavat täällä lukea, mutta kaikki eivät osaa vaikeimpia lauseita. Paikalliset ovat osaavia ja motivoituneita, mutta kirjallinen kulttuuri ei ole keskeistä. Hyviä tarinankertojia arvostetaan, ja sananlaskut ovat tärkeämpiä kuin luettujen kirjojen määrä. Tällaisessa kulttuurissa suomalaisella akateemisesti koulutetulla menee sormi suuhun. Mitä me voimme tehdä? Miten voisimme parhaiten opettaa kristinuskoa? Ihmisten perustietämys kristinuskosta on vähäinen tai vinoutunut. Aloitamme opetuksen perusasioista ja kertailemme opittua pitkin vuotta. Emme voi tarjota oman kulttuuriamme tapaa ratkaisuksi vaan tahdomme mahdollisimman paljon toimia paikallisten ehdoilla. Tavoitteenamme on, että tähän maahan syntyisi aikanaan luterilainen, paikallisella kielellä toimiva seurakunta, joka olisi meistä ulkomaalaisista riippumaton.

Tällä työalueella työtä on tehty jo vuosia, mutta me nykyiset työntekijät olemme täällä melko uusia. Oman pitkän kokemuksen varaan emme voi seurakuntatyötä rakentaa. Olemme pyytäneet rinnallemme myös paikallisen vastuunkantajan. Jumalalle kiitos, syyskauden aikana jumalanpalveluksissa riitti kävijöitä ja olemme saaneet opettaa Raamattua viikoittaisessa raamattupiirissä ja jumalanpalveluksessa. Olemme kiitollisia Jumalalle kaikista osallistujista ja myös paikalliselle ystävällemme, joka kutsui muutaman uuden kävijän mukaan. Toiveemme on, että he pysyvät seurakunnassa ja saavat kasvaa uskossa. Tässä maassa ei ole kaikille helppo tulla kristillisen seurakunnan tilaisuuksiin. Perhe ja suku saattavat kovastikin vastustaa. Toisilla suurkaupungin pitkät välimatkat ja raskaat työpäivät vähentävät intoa lähteä mukaan tilaisuuksiin. Iloksemme uudet kävijät ovat pystyneet osallistumaan tilaisuuksiin melko säännöllisesti.

Olemme saaneet jo pari kuukautta opettaa kristinopin alkeita uusille tulijoille.  Luotamme, että Jumalan Sana puhuu meidän sijaamme. Emme voi olettaa, että paikalliset oppivat kirkkomme kaikki opit niin kuin me ymmärrämme. Mutta toivottavasti he oppivat tärkeimmän: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Kristinopissa täällä on samat haasteet kuin muuallakin. Kristuksen sovitustyö uhkaa haalistua ja omat teot tulla siihen sijaan. Haluamme, että Kristuksen sovitustyön kautta armo kirkastuu jokaiselle. Haluamme tuoda tänne kaukomaille Kristusta, joka ei ole meidän kulttuurimme aikaansaannos, eikä siis vain meidän omaisuuttamme. Rukoilemme, että Jumala voisi toimia täällä nyt meidän kauttamme ja myös meistä riippumatta. Rukoilemme paikallisen seurakunnan syntymisen puolesta. Siihen on vielä matkaa, mutta sitä kohden edetään pienin, sitkein askelin.

Anonyymisti lähetti

Suomalaisista luterilaisista lähetysjärjestöistä Lähetysyhdistys Kylväjä lienee selkeimmin profiloitunut työhön ­saavuttamattomien kansojen parissa. Kylväjän 37 ulkomaanjaksolla olevasta lähetystyöntekijästään 12 työskentelee nytkin työalueilla, joista kertomista täytyy turvallisuussyistä rajoittaa.

Työ näillä alueilla on kimuranttia, sillä usein maissa valtauskontona on islam, eikä siitä kääntyminen muuhun uskontoon ole vapaata. Usein yhteiskunnan rakenteet ovat hauraat ja arjen toimivuus on toista kuin koti-Suomessa.

Lähetysyhdistys Kylväjän ulkomaantyön johtaja Pentti Marttila kertoo, että mikäli suljetun maan viranomaiset hermostuvat lähetystyöntekijöihin, he voivat karkottaa ulkomaalaiset pois, mutta sen suurempaa uhkaa viranomaisten puolelta ei tarvitse pelätä.

– Sen sijaan terroristiryhmät voivat uhata lähettien henkeäkin. Suurin uhka kohdistuu kuitenkin paikallisiin kristittyihin, ja he voivat joutua marttyyreiksi. Heidän suojelemisekseen emme voi kertoa työstämme kovin yksityiskohtaisesti.

Marttila painottaa, että lähetit eivät ole kohdemaissa laittomasti, vaan heillä on asianmukaiset viisumit tai työluvat. Hän näkee, että eri maiden viranomaiset sietävät lähetystyöntekijöitä, kun he huomaavat näiden yhteiskuntaa hyödyttävän työn.

– Näin syntyy luottamus ja pikkuhiljaa myös kristillisyys sallitaan.

Mutta miksi ihmeessä tällaisille työalueille ylipäätään lähetetään ketään? Eikö resursseja käytettäisi viisaammin, jos ne kohdistettaisiin alueille, joilla voi toimia vapaasti?

– Lähetyskäsky velvoittaa viemään evankeliumin sinne, missä sitä ei ole vielä kuultu, ja haluamme olla uskollisia tälle kutsulle. Kerran taivaassa on ihmisiä kaikista kansoista, heimoista ja kielistä. Edelleen on alueita, joilla ei ole kristittyjä tai heitä on hyvin vähän.

Marttila muistuttaa, että maailmanlaajuisesti näiden saavuttamattomien kansojen tavoittamiseen ei ole käytetty kovin merkittäviä resursseja.

– Näihin suljettuihin maihin ei ole tungosta. On totta, että työalueilla lähetin vaikutuspiiri ei ole laaja, mutta pienestä voi lähteä moninkertaistuminen. Laatu on tärkeämpää kuin määrä, Marttila pohdiskelee.

Artikkelia varten haastateltiin kolmea Kylväjän suljetuilla alueilla työskennellyttä tai työskentelevää työntekijää. He muistuttivat, että elämä on arkista myös suljetuilla työalueilla. Töitä tehdään, ruokakaupassa käydään ja asioita toimitellaan. Samaan aikaan elämä on myös vahvasti nojautumista rukoukseen.

Jokainen haastateltu lähetti painottaa esirukoilijoiden merkitystä.

– Rukouksen merkityksen huomaa täällä paljon selvemmin kuin kotimaassa. Tuntuu, että ilman rukousta mikään ei suju. Helpottaa, kun tietää, että esirukoilijat muistavat meitä päivittäin.

Kirjoitus on tiivistelmä Mari Turusen artikkelista, joka julkaistiin Uusi tie -lehdessä 18.12.2019. Koko artikkelin voi lukea osoitteesta www.uusitie.com/lahetystyontekija-anonyymisti/

Rukousvastaus lentokentällä

Hankala elämäntilanne pakotti N:n ottamaan toisen työn, kielen opettamisen ulkomaalaisille. Heidän puheensa Jeesuksesta ärsyttivät häntä.

Miten muslimi voi löytää Jeesuksen maassa, jossa valtio tarkkailee kristittyjä, kokoontumisia rajoitetaan ja hengellistä materiaalia ei voi jakaa? Usein myös suku ja ystävät eivät hyväksy kristityksi kääntymistä. Muslimi ei voi tunnustaa Jeesusta Jumalan pojaksi, ja joskus jopa Jeesuksen nimen sanomista pitää välttää.

– Islamissa on synti uskoa Jeesukseen Jumalan poikana. Pelkäsin kuulla tai mainita Jeesuksen nimeä, sillä pelkäsin Allahin rankaisevan minua siitä, kertoo kristitty N.

Hänen tiensä kristityksi alkoi ahdistuksen kautta. N:n avioliitto ei ollut onnellinen. Hänen miehensä sanoi usein, ettei rakasta vaimoaan. Ahdistuksessaan N etsi apua ja turvaa Allahilta ja islaminuskosta.

– Tein kaiken, mitä uskontoon kuuluu. Rukoilin viisi kertaa päivässä, paastosin ja noudatin kaikkia muitakin opinkappaleita tarkasti. Koin kuitenkin oloni edelleen ahdistuneeksi. Allah tuntui etäiseltä ja ankaralta. Pelkäsin häntä.

Avioliiton vaikeuksien ohella oli myös taloudellisia ongelmia. N:n kohdalla oli johdatus, että hänen piti rahapulassa ottaa lääkärin työn rinnalle toinen työ. Hän opetti maahan tulleille ulkomaalaisille paikallista kieltä. Oppilaat kertoivat Jeesuksesta, antoivat Raamatun ja kutsuivat tilaisuuksiinsa.

– En pitänyt siitä, että oppilaani puhuivat minulle Jeesuksesta. Islamissa on synti uskoa Jeesukseen Jumalan poikana, N sanoo.

Hän luki kuitenkin Raamattua heidän kanssaan ja kävi tilaisuuksissa, vaikka ei uskonut Jeesukseen. Jumalan rakkaus tuntui erilaiselta ja veti puoleensa.

Muutamien vuosien aikana eri oppilaat pommittivat N:aa puhuen hänelle Jeesuksesta ja osoittaen hänelle rakkautta. Viimein N:n mitta tuli täyteen ja hän suuttui. Hän kielsi oppilaitaan puhumasta hänelle mitään Jeesuksesta sanoen, että hän ei aio koskaan ottaa Jeesusta vastaan.

– Sanoin, että riittää jo, en aio koskaan ottaa Jeesusta vastaan. Myöhemmin olen miettinyt, että silloin Jumala taivaassa varmaan hymyili, koska Hänellä oli jo toinen suunnitelma minulle.

N:n ponnekkaasta kieltäytymisestä huolimatta Jumalan johdatus hänen elämässään jatkui. Eräs kristitty pariskunta luuli N:aa kristityksi ja pyysi hänet mukaan kristittyjen lääkärien ryhmään. Sitä kautta N:lle tarjoutui tilaisuus lähteä matkalle Eurooppaan erääseen konferenssiin. Ensimmäinen ulkomaanmatka houkutteli kovasti, ja N päätti lähteä.  Lentokentällä tuli kuitenkin ongelma. Hakijaa ei usean tunnin odottelun jälkeenkään kuulunut paikalle. Kielimuuri vaikeutti avun pyytämistä, ja N oli hyvin hädissään ja väsynyt. Ensimmäisen kerran elämässään hän päätti rukoilla kristittyjen Jumalalta apua.

– Silloin rukoilin hädissäni, että jos Jeesus sinä olet todella olemassa, niin auta minua nyt. Lupaan uskoa sinuun, jos autat minua.

Pian rukouksen jälkeen N sai ihmeellisesti apua eräältä nuorelta mieheltä, joka autettuaan katosi salaperäisesti. Tästä N tajusi Jeesuksen olevan olemassa. Miettiessään lentokentällä tapahtunutta myöhemmin kotona N oivalsi Jumalan auttaneen häntä ja hän myöntyi viimein vastaanottamaan Jeesuksen. Vaikka Jumalan armollisuus ja rakkaus olivat houkuttaneet jo kauan, päätös ei kääntyä kristityksi ei ollut helppo.

– Islamin uskossa minua pidettäisiin petturina.

Kristityksi kääntymisen jälkeen N koki elämänsä muuttuvan. Vaikka kaikki elämän vaikeudet eivät ratkenneet, niin pelon tilalle tuli rakkaus. Raamatusta löytyi monia lohdullisia kohtia, kuten psalmit ja Johanneksen evankeliumin 14. luku.

Kaikeksi onneksi perhe, suku ja ystävät eivät hylänneet kristityksi kääntynyttä N:aa, vaikka kyseenalaistivatkin päätöstä. Muslimimaassa myöskään valtio ei suhtaudu kristinuskoon ylen suopeasti. Kristittyjä tarkkaillaan ja heidän kokoontumisiaan rajoitetaan. Hengellistä materiaalia ei voi jakaa vapaasti. Sitä pidetään propagandana, ja propagandan jakaminen on kiellettyä. N kertoo elämästään uskovana:

– Kotona ei saisi pitää rekisteröimättömiä kokoontumisia eikä myöskään säilyttää kristillisiä kirjoja, jotka eivät ole uskontokomitean hyväksymiä. Onneksi Raamattu on hyväksytty. Huolimatta rajoitteista ajattelen, että elämäni Jeesuksen omana on parempaa kuin ilman Häntä. Voin elää kristittynä melko vapaasti, kunhan en toimi liian avoimesti. Koen, että en ole uskoontulon myötä joutunut luopumaan mistään, mitä välttämättä olisin halunnut pitää.

N kehottaa rukoilemaan maansa puolesta:

– Pyydän rukousta sen puolesta, että tässä maassa ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen. Tässä maassa suurin osa ihmisistä on muslimeja, ja tiedän kokemuksesta, että moni muslimi elää pelossa. Toivoisin myös, että rukoilette sen puolesta, että eri seurakunnat löytäisivät yhteyden ja olisivat ystävällisiä toinen toisiaan kohtaan. Lisäksi pyydän rukousta sen puolesta, että ihmisillä olisi työpaikkoja. Työttömyys ja siitä aiheutuvat ongelmat ovat suuri ongelma tässä maassa.

Kuva: Pixabay