Anne Laine

Rukousvastaus lentokentällä

Hankala elämäntilanne pakotti N:n ottamaan toisen työn, kielen opettamisen ulkomaalaisille. Heidän puheensa Jeesuksesta ärsyttivät häntä.

Miten muslimi voi löytää Jeesuksen maassa, jossa valtio tarkkailee kristittyjä, kokoontumisia rajoitetaan ja hengellistä materiaalia ei voi jakaa? Usein myös suku ja ystävät eivät hyväksy kristityksi kääntymistä. Muslimi ei voi tunnustaa Jeesusta Jumalan pojaksi, ja joskus jopa Jeesuksen nimen sanomista pitää välttää.

– Islamissa on synti uskoa Jeesukseen Jumalan poikana. Pelkäsin kuulla tai mainita Jeesuksen nimeä, sillä pelkäsin Allahin rankaisevan minua siitä, kertoo kristitty N.

Hänen tiensä kristityksi alkoi ahdistuksen kautta. N:n avioliitto ei ollut onnellinen. Hänen miehensä sanoi usein, ettei rakasta vaimoaan. Ahdistuksessaan N etsi apua ja turvaa Allahilta ja islaminuskosta.

– Tein kaiken, mitä uskontoon kuuluu. Rukoilin viisi kertaa päivässä, paastosin ja noudatin kaikkia muitakin opinkappaleita tarkasti. Koin kuitenkin oloni edelleen ahdistuneeksi. Allah tuntui etäiseltä ja ankaralta. Pelkäsin häntä.

Avioliiton vaikeuksien ohella oli myös taloudellisia ongelmia. N:n kohdalla oli johdatus, että hänen piti rahapulassa ottaa lääkärin työn rinnalle toinen työ. Hän opetti maahan tulleille ulkomaalaisille paikallista kieltä. Oppilaat kertoivat Jeesuksesta, antoivat Raamatun ja kutsuivat tilaisuuksiinsa.

– En pitänyt siitä, että oppilaani puhuivat minulle Jeesuksesta. Islamissa on synti uskoa Jeesukseen Jumalan poikana, N sanoo.

Hän luki kuitenkin Raamattua heidän kanssaan ja kävi tilaisuuksissa, vaikka ei uskonut Jeesukseen. Jumalan rakkaus tuntui erilaiselta ja veti puoleensa.

Muutamien vuosien aikana eri oppilaat pommittivat N:aa puhuen hänelle Jeesuksesta ja osoittaen hänelle rakkautta. Viimein N:n mitta tuli täyteen ja hän suuttui. Hän kielsi oppilaitaan puhumasta hänelle mitään Jeesuksesta sanoen, että hän ei aio koskaan ottaa Jeesusta vastaan.

– Sanoin, että riittää jo, en aio koskaan ottaa Jeesusta vastaan. Myöhemmin olen miettinyt, että silloin Jumala taivaassa varmaan hymyili, koska Hänellä oli jo toinen suunnitelma minulle.

N:n ponnekkaasta kieltäytymisestä huolimatta Jumalan johdatus hänen elämässään jatkui. Eräs kristitty pariskunta luuli N:aa kristityksi ja pyysi hänet mukaan kristittyjen lääkärien ryhmään. Sitä kautta N:lle tarjoutui tilaisuus lähteä matkalle Eurooppaan erääseen konferenssiin. Ensimmäinen ulkomaanmatka houkutteli kovasti, ja N päätti lähteä.  Lentokentällä tuli kuitenkin ongelma. Hakijaa ei usean tunnin odottelun jälkeenkään kuulunut paikalle. Kielimuuri vaikeutti avun pyytämistä, ja N oli hyvin hädissään ja väsynyt. Ensimmäisen kerran elämässään hän päätti rukoilla kristittyjen Jumalalta apua.

– Silloin rukoilin hädissäni, että jos Jeesus sinä olet todella olemassa, niin auta minua nyt. Lupaan uskoa sinuun, jos autat minua.

Pian rukouksen jälkeen N sai ihmeellisesti apua eräältä nuorelta mieheltä, joka autettuaan katosi salaperäisesti. Tästä N tajusi Jeesuksen olevan olemassa. Miettiessään lentokentällä tapahtunutta myöhemmin kotona N oivalsi Jumalan auttaneen häntä ja hän myöntyi viimein vastaanottamaan Jeesuksen. Vaikka Jumalan armollisuus ja rakkaus olivat houkuttaneet jo kauan, päätös ei kääntyä kristityksi ei ollut helppo.

– Islamin uskossa minua pidettäisiin petturina.

Kristityksi kääntymisen jälkeen N koki elämänsä muuttuvan. Vaikka kaikki elämän vaikeudet eivät ratkenneet, niin pelon tilalle tuli rakkaus. Raamatusta löytyi monia lohdullisia kohtia, kuten psalmit ja Johanneksen evankeliumin 14. luku.

Kaikeksi onneksi perhe, suku ja ystävät eivät hylänneet kristityksi kääntynyttä N:aa, vaikka kyseenalaistivatkin päätöstä. Muslimimaassa myöskään valtio ei suhtaudu kristinuskoon ylen suopeasti. Kristittyjä tarkkaillaan ja heidän kokoontumisiaan rajoitetaan. Hengellistä materiaalia ei voi jakaa vapaasti. Sitä pidetään propagandana, ja propagandan jakaminen on kiellettyä. N kertoo elämästään uskovana:

– Kotona ei saisi pitää rekisteröimättömiä kokoontumisia eikä myöskään säilyttää kristillisiä kirjoja, jotka eivät ole uskontokomitean hyväksymiä. Onneksi Raamattu on hyväksytty. Huolimatta rajoitteista ajattelen, että elämäni Jeesuksen omana on parempaa kuin ilman Häntä. Voin elää kristittynä melko vapaasti, kunhan en toimi liian avoimesti. Koen, että en ole uskoontulon myötä joutunut luopumaan mistään, mitä välttämättä olisin halunnut pitää.

N kehottaa rukoilemaan maansa puolesta:

– Pyydän rukousta sen puolesta, että tässä maassa ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen. Tässä maassa suurin osa ihmisistä on muslimeja, ja tiedän kokemuksesta, että moni muslimi elää pelossa. Toivoisin myös, että rukoilette sen puolesta, että eri seurakunnat löytäisivät yhteyden ja olisivat ystävällisiä toinen toisiaan kohtaan. Lisäksi pyydän rukousta sen puolesta, että ihmisillä olisi työpaikkoja. Työttömyys ja siitä aiheutuvat ongelmat ovat suuri ongelma tässä maassa.

Kuva: Pixabay

Viides kausi kirkolliskokouksessa Erkki Puhalaiselle

Kirkolliskokous saa alkavalle istuntokaudelleen varsin kokeneen edustajan Jyväskylästä. Erkki Puhalainen on kantanut vastuuta eri kirkollisissa luottamustehtävissä 2000-luvun alusta saakka. Nyt hänet valittiin Lapuan hiippakunnan maallikkona niin kirkolliskokoukseen kuin hiippakuntavaltuustoonkin.

– Luottamustehtäväni kirkon hallinnossa olen tehnyt pääosin ollessani Lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa, Puhalainen kertoo. Hän on myös Kylväjän aiempi kotimaantyönjohtaja.

– Edeltävän, ja toki nyt alkavan kauden aikana olen ollut eläkkeellä. Olen saanut vaikuttaa kirkolliskokouksen perustevaliokunnassa. Näin olen saanut valmistella yhdessä muiden valiokunnan edustajien kanssa kirkon oppia ja uskoa sekä vaikkapa kirkon ja valtion suhteita sekä ekumeenisia yhteyksiä koskevia lakialoitteita.

– Laajempana pyrkimyksenä on keventää ja joustavoittaa kirkon keskushallintoa ja kohdentaa resursseja seurakunnissa tapahtuvaan perustyöhön.

Vastuuta Puhalainen kantaa edelleen myös Lapuan hiippakuntavaltuustossa.

– Pyrin vaikuttamaan siihen, että hiippakunnalla on seurakuntia lähellä olevana toimijana riittävät ja tarkoituksenmukaisesti kohdennetut resurssit tukea seurakuntia. Tukea tarvitaan etenkin vähenevien resurssien vuoksi, mutta myös kristillisistä arvoista etääntyvän jäsenistön tavoittamiseksi.

– Hiippakunnan konsultoiva merkitys ja rooli esimerkiksi työyhteisökysymyksissä, koulutuksessa sekä toimintakulttuurin kehittämisessä kasvaa tulevaisuudessa. Olen tähän saanut eväitä toimiessani pienten kirkkojen kanssa niin Japanin-lähettivuosinani kuin lähetysjärjestön kotimaantyössäkin.

Seurakuntien vähenevät resurssit ja niukkenevan talouden asettamat muutospaineet tulevat esille seurakuntien arjen ja hallinnon päätöksenteossa jatkuvasti. Tähän Erkki Puhalainen näkee voitavan hakea tukea paitsi seurakuntien välisen sopimuspohjaisen yhteistyön lisäyksellä myös vahvistamalla yhteistyötä kirkollisten järjestöjen kanssa.

Ensimmäistä hiippakuntavaltuustokauttaan Turun arkkihiippakunnassa uteliaana aloitteleva Hanna Lindberg, Kylväjän kotimaantyönjohtaja vuodesta 2014, näkee, että kirkon yhteiskunnallisen aseman muutos luo myös mahdollisuuksia tarvittaessa uudistaa toimintakulttuuria ja -rakenteita, jotta kirkko voi keskittyä ydintehtäväänsä, evankeliumin julistamiseen. Maallikkovastuunkantajat tuovat seurakuntaelämän lisäksi myös kirkon hallintoon omaa osaamistaan ja näkökulmiaan.

Uudet hiippakuntavaltuustot ja kirkolliskokous aloittavat toimikautensa toukokuussa 2020.

Uusi piispa Inkerin kirkkoon

Inkerin kirkossa vietettiin mieleenpainuvia hetkiä, kun kirkon uudeksi piispaksi vihittiin Ivan Laptev, joka seuraa tehtävässään eläkkeelle jäävää piispaa Aarre Kuukauppia. Ivan Laptevin piispanvihkimys tapahtui Marian kirkossa. Vihkimisen toimitti Aarre Kuukauppi avustajinaan piispat luterilaisista sisarkirkoista. Ivan Laptev tähdensi juhlajumalanpalveluksen saarnassaan sitä, että evankeliumi kuuluu kaikille. Jumala haluaa, että jokainen ihminen saisi kuulla Jeesuksen sovitustyöstä.

– Evankeliumi on tarkoitettu kaikille, mutta useinkaan emme ymmärrä, kuinka paljon se on maksanut. Mikä on evankeliumin todellinen hinta? Se on maksanut Jumalan Pojan elämän. Jeesus antoi henkensä, jotta meillä olisi anteeksianto ja toivo. Jumalan ainoan pojan veri on vuodatettu puolestasi, jotta saisit yhteyden elävään, kolmiyhteiseen Jumalaan.

Piispanvihkimystä edeltävänä päivänä vietettiin Aarre-piispan lähtöjuhlia. Aarre korosti puheessaan Jumalan sanan seuraamisen tärkeyttä. Hän korosti sitä, että Inkerin kirkko on rakennettu marttyyrien perustalle.

– Meillä on yhteys keskenämme, jos elämme totuudessa ja syntien anteeksiantamuksessa. Totuus on sitä, että seuraamme Raamattua opetuksessamme ja elämässämme. Jumalan rakastaminen tarkoittaa Raamatun käskyjen pitämistä. Monet Inkerin kirkon papit ja uskovat karkotettiin sekä surmattiin Kristuksen nimen tähden. Tältä perustalta tapahtui Inkerin kirkon uusi syntyminen, tätä ei pidä koskaan unohtaa.

Ivan Laptev saarnaa juhlajumalanpalveluksessa. Kuvat: Veli-Matti Kujala.

Piispanvihkimyksessä Lähetysyhdistys Kylväjää edusti ulkomaantyönjohtaja Pentti Marttila. Hän iloitsee pitkästä yhteistyöstä Inkerin kirkon kanssa. Kylväjä ja Inkerin kirkko ovat yhdessä tavoittaneet evankeliumilla erityisesti juutalaisia sekä Siperian vähemmistöjä, burjaatteja ja jakuutteja. Pentti Marttila piti Ivan Laptevin piispanvihkimyksen kiitosjuhlassa puheen, jossa hän huomioi erityisesti Ivan Laptevin laajan lähetysnäyn.

– Kylväjällä ja sinulla, Ivan, on yhteinen lähetysnäky. Tutustuimme, kun toimit Inkerin kirkon lähetysjohtajana. Haluat viedä evankeliumin sinne, missä sitä ei ole vielä kuultu. Kelton teologisen instituutin johtajana olet kutsunut opiskelijan Mongoliasta ja muista Keski-Aasian maista. Kylväjän puolesta välitän onnittelut ja Jumalan siunausta vaativaan tehtävääsi Inkerin kirkon uutena piispana.

Uudistumisen haaste

Osallistuin tammikuussa ensimmäistä kertaa The Legacy Projectin suunnittelukokoukseen. Kirkkokunta- ja järjestörajat ylittävän hankkeen tavoitteena on kesällä 2021 lähettää viisisataa nuorta lyhytaikaiseen lähetystyöhön. Koin suurta yhteyttä sisarien ja veljien kanssa, kun rukoilimme ja mietimme, miten tästä eteenpäin. Ilmassa oli perusteltua innostuneisuutta, sillä kymmeniä nuoria on jo ilmoittautunut tiimien vetäjiksi. Samalla surin sitä, että vain pieni osa nuorista oli ilmoittanut taustayhteisökseen luterilaisen seurakunnan.

Kristinuskolla ja lähetystyöllä on hyvä tulevaisuus, mutta kysymys on siitä, missä määrin myös me olemme mukana Jumalan valtakunnan leviämisessä. Uusien sukupolvien mukaan saaminen ja sitouttaminen vielä kesken olevaan tehtävään ei tapahdu automaattisesti. Tarvitaan tuoreita tapoja sanoittaa kutsu sekä rakenteita, jotka helpottavat omien lahjojen kanavoimista yhteiseen työhön. Uudistamme toimintatapojamme parhaillaan juuri siksi, että Kylväjässäkin olisi uusia lähtijöitä jonoksi asti.

Uudistumisen haaste ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen, osittain Christianity Today -lehden tuoreen artikkelinkin esiin nostamasta syystä: Kirjoituksen mukaan tällä hetkellä monissa seurakunnissa kamppaillaan sen kanssa, että uudistukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa vanhemmat ihmiset kokevat ikärasismia. On lähdetty modernisoimaan toimintaa, jonka seurauksena on syntynyt vaikutelma, että seurakunnat eivät ole kiinnostuneita vanhemmista jäsenistä. Emme halua, että meille käy samalla tavalla.

Osana järjestömme kehittämisprosessia järjestämme tänä vuonna neljä Areopagos-viikonloppua, joista ensimmäinen pidettiin tammikuussa Kauniaisissa. Tavoitteena näissä viikonlopuissa on tukea yhteisöllisyyttä, hengellistä kasvua ja oppimista. Samalla se on uusillekin ihmisille ikkuna, josta voi kurkistaa lähetyselämän maailmaan ja tutustua meihin. Osa muodosta on tietoisesti erilaista kuin ennen, mutta sisältö sitä samaa, joka on motivoinut laittamaan itsensä likoon jo vuosikymmenet. Koin, että tapahtuma oli onnistunut, etenkin kun veteraanilähettimme totesi aistineensa jotain samaa kuin hänen nuoruusvuosinaan lähetysherätyksen aikoihin.

Miellän tässä kohtaa Kylväjän historiaa roolini sillanrakentajaksi. Näen peilissä päivä päivältä enemmän isääni, mutta pukeutumiseni taitaa muistuttaa enemmän poikaani, samoin kuin musiikkimaku. Luulen ymmärtäväni meitä kaikkia, ei vähiten siksi, että olemme samaa perhettä. Olemme verisukulaisia, ei pelkästään Aatamin vaan myös Jeesuksen kautta.

Luokseen kutsuva Kylväjä ei pakota, mutta ei myöskään lahjo. Parasta, mitä voimme tarjota, on mielekäs tehtävä. Lähetyskurssin avajaisissa lainasin lähettiämme, jolle hänen ystävänsä oli aikanaan sanonut: ”sinä et kuulu tänne, kuulut suurempaan maailmaan”. Siinä on kutsu, joka kelpaa milleniaaleillekin, jotka kaipaavat työn mielekkyyden lisäksi hyvää esimiestä. Pyrimme ammattimaisuuteen johtamisessa ja siitä voimme olla ihan varmoja, että ylin johtomme on ajan tasalla – ja lisäksi aina meidän kanssamme. Siksi lähetystyöhön kannattaa antaa parhaat työvuodet. Kaikki ne, jotka meillä on vielä jäljellä.

Kohtaamispaikka, jossa huntu ei ole pakollinen

Seurakunnan teehuoneilloista on muodostunut tärkeä kohtaamispaikka maahanmuuttajanaisille ja lapsille Pietarsaaressa. Toiminta mahdollistaa vapaaehtoistyön ja seurakuntatyön luontevan vuorovaikutuksen.

On tammikuinen maanantai. Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan diakonit Marianne Sandström ja Sara Löfs-Snellman ovat aloittamassa teehuoneiltaa. Tunnelma on iloisen tiivis ja teepöytä on katettu.

Seurakunnan tiloihin kokoontuu joka maanantai noin 70 uussuomalaista naista ja lasta, mikä on pikkukaupungissa merkittävä määrä. Monet ovat muslimeja, mutta osa naisista on kastettu.

Pietarsaaren asukkaista 7–10 % on ulkomaalaistaustaisia 83:sta eri maasta, ja seurakunnat ovat halunneet panostaa monikulttuurisuustyöhön.

Teehuone sai alkunsa vuonna 2015 ja keskiöön tulivat heti alusta naiset ja lapset – ne ryhmät, jotka usein ovat jääneet vähemmälle huomiolle maahanmuuttajatyössä.

– Jo ensimmäisessä tapaamisessa mukana oli kymmenisen henkilöä. Paikkakunnalla edelleen asuvat ovat mukana nykyäänkin, Marianne Sandström kertoo.

Idea toimintaan syntyi iranilaisen Sohelia Fors Kalhorin käynnistämistä teehuoneista Ruotsissa. Teehuoneita löytyy muun muassa Karlskogasta, Jönköpingistä ja Lidköpingistä. Ruotsissa teehuoneisiin liittyy myös turvakotitoimintaa.

Teehuoneesta on muodostunut tärkeä kohtaamispaikka uskontojen ja kulttuurirajojen yli. Teehetken jälkeen Kiinasta kotoisin oleva Mao Weifang kokoaa lapset ohjattuun toimintaan. Aikuiset keskustelevat ja kuulevat lisää ajankohtaisista teemoista, kuten kristilliset juhlapyhät tai paperittomien oikeudet.

Osa naisista on tullut mukaan seurakunnan muuhunkin toimintaan, ja teehuoneesta on tullut luonteva kohtaamispaikka, jossa huntu ei ole pakollinen. Teehuone luo monipuoliset puitteet vapaaehtoistoiminnalle. Vapaaehtoisia tarvitaan keittiön lisäksi lastenohjelmaan, sielunhoitoon tai vaikkapa tueksi lasten kotitehtäviin. Ystävyys vapaaehtoisiin jatkuu arjessa teehuoneen ulkopuolella.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sijaitseva Jakobstads svenska församling on yksi Kylväjän ruotsinkielisistä tukijaseurakunnista.

Ruokaturvahanke vahvistaa naisten ihmisoikeuksia Bangladeshin maaseudulla

Kyyhkysten kasvattaja.

Lähetysyhdistys Kylväjän toteuttaman ruokaturvahankkeen tulokset vakuuttavat ulkopuolisen arvioijan. Hanke edistää naisten ja tyttöjen asemaa, lisää heikommassa asemassa olevien ryhmien tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia ja ohjaa luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Lähetysyhdistys Kylväjä toteuttaa Bangladeshissa ruokaturvahanketta Suomen ulkoasiainministeriön hanketuella. Hankkeesta valmistuneen ulkoisen arvioinnin tulokset rohkaisevat.

Amerikkalainen maatalouskonsultti Craig A. Meisner kiittää arviossaan hankkeen suunnitelmallista ja päämäärätietoista toteuttamista. Meisner vaikuttui paitsi ruokaturvahankkeen tuloksista, myös Kylväjän yhteistyöjärjestön BLM-F:n koko 40-vuotisesta työstä Bangladeshin maaseutukylien vähemmistökansojen parissa.

– Hankkeen tulokset ovat selkeitä: tällä hankkeella on vahva vaikutus, vakuutti Meisner.

Ruokaturvan puute on merkittävä ongelma Bangladeshissa. Tähän vaikuttavat maan alhainen kehitystaso, korkea asukastiheys sekä toistuvat luonnonkatastrofit. 25 miljoonaa bangladeshilaista kärsii aliravitsemuksesta ja noin 7 miljoonaa lasta on kroonisesti aliravittuja.

Kylväjän ruokaturvahanke keskittyy ruokaturvan parantamiseen ja aliravitsemuksen torjumiseen Luoteis-Bangladeshissa. Tavoite on ruoan saatavuuden parantuminen ja erityisesti naisten, lasten ja vammaisten aliravitsemuksen ehkäiseminen. Tavoitteisiin pyritään maaseudun kyläyhteisöjen voimaannuttamisella.

– Hankkeen vaikutuspiirissä olevilla ihmisillä on tietoa terveellisestä ravinnosta, ja he syövät terveellisesti. Koulutuksen myötä kehittyneet viljelymenetelmät mahdollistavat tämän. Hankkeen kautta on saatu siemeniä keittiöpuutarhoihin, jotka tuottavat syötävää ympäri vuoden. Kylien perheet ovat omavaraisia ruuan suhteen. Ruokaturvahankkeen opeilla perheet pystyvät säästämään ja suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin, Meisner kuvaili.

– Ruokaturvahanke vaikuttaa vahvasti lasten elämään. Heidän terveyttään seurataan säännöllisesti ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin aliravitsemuksen estämiseksi. Äitien kouluttamisella on suora vaikutus lasten terveyteen. Ruokaturvan parantuminen näkyy lasten hyvinvoinnissa: kotipuutarhat takaavat, että lapset saavat säännöllisesti tuoreita vihanneksia.

Kotipuutarhan viljelijä.

Myös paikalliset viranomaiset, joita Meisner tapasi, kiittelivät hankkeen vaikutuksia. Arvioija kannustaa hankkeen toteuttamiseksi lahjoituksia tehneitä tahoja pitkäjänteisyyteen:

– Tarvitaan lisää tukijoita, jotta työ voisi laajentua entisestään. Lahjoittajat rakentavat Bangladeshin tulevaisuutta. Hän kertoo kokemuksestaan klinikkavierailulta:

Meisner korostaa ruokaturvahankkeen vahvistavan maaseudun naisten ihmisoikeuksia.

– Naisilla ja muilla heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä on nyt mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Heitä opastetaan perustamaan demokraattisia, yhteisöpohjaisia ​​ruohonjuuritason organisaatioita, joista saatu tietotaito pysyy paikallisyhteisöissä tulevinakin vuosina, Meisner analysoi.

– Hanke edistää naisten ja tyttöjen asemaa, heikommassa asemassa olevien ryhmien tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia sekä ympäristöystävällisiä käytänteitä. Se parantaa ihmisten hyvinvointia, sosiaalista tasa-arvoa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Hankkeen keskeisiin toimintoihin kuuluu säästöryhmien ja osuuskuntien muodostaminen. Osallisuutta vahvistetaan köyhimmissä yhteisöissä tulonhankintakoulutuksella, jota täydentää maatalouskoulutus sekä kotipuutarhojen perustamiseen ja kotieläinten kasvatukseen kannustaminen. Lisäksi hankkeessa annetaan terveyskasvatusta sekä ravitsemusneuvontaa ja toteutetaan lasten painonseurantaa.

Keskeiset edunsaajat kuuluvat maaseudun köyhien ja syrjäytyneiden ryhmiin. He ovat muun muassa maaseudun päivätyöläisiä, erityisesti naisia, päivätyöläisten lapsia ja köyhien yhteisöjen vammaisia ihmisiä sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Meisner laskee heitä olevan yli 5200 naista, miestä ja lasta.

Naisten osuuskunta koolla itse rakennetun katoksen alla.

Meisnerin raportti esittelee myös hankkeen hyödynsaajien kokemuksia. Meisnerin vieraillessa naisten osuuskunnassa he kertoivat hänelle, miten olivat saaneet muun muuassa siemeniä vehnän ja perunoiden kasvattamiseen. Naiset kertoivat, että he ovat ensimmäistä kertaa elämässään saaneet koulutusta kansalaisjärjestöltä. Tulevaisuudessa he suunnittelevat osuuskuntana vuokraavansa maata, jossa voisivat kasvattaa kalaa, vihanneksia tai riisiä. He haluaisivat ostaa sähköllä kulkevan rikshan ja vuokrata sitä eteenpäin tai ostaa vasikan kasvatettavaksi. He kertoivat, että kotipuutarhakoulutus oli ollut kaikista hyödyllisin ja Craig todisti, että heidän puutarhansa voivat hyvin, vaikka paras kasvukausi oli jo ohi. He olivat myös oppineet ylläpitämään ympäristöystävällistä kompostia, joka oli jo valmiina käytettäväksi. Myös paikallinen poliittinen johtaja oli paikalla ja kertoi, että Kylväjän ja Suomen ulkoministeriön tukemaan hanketta toteuttava kansalaisjärjestö Bangladesh Lutheran Mission – Finnish (BLM-F) on paras alueella toimivista järjestöistä. Hänen mukaansa muut järjestöt antavat pääasiassa mikrolainoja, mutta BLM-F toimii eri tavoin.

– Mikrolainojen antaminen nähdään Bangladeshissa lähinnä liiketoimintana, jonka kautta järjestöt hankkivat itselleen tuloja. BLM-F toimii kuitenkin eri tavalla vahvistaen ihmisten omia mahdollisuuksia ansaita itse elantonsa, selventää Kylväjän kehitysyhteistyöntekijänä Bangladeshissa toimiva Saara Bengtsson.

Kehittämisehdotukseksi Meisner nosti kansallisten työntekijöiden kouluttamisen. Hankkeen jatkoseuranta mahdollistaisi näin entistä paremmin hankkeen hyvien tulosten esiintuomisen. Kylväjän johtava hankekoordinattori yhtyy ulkopuolisen arvioijan näkemyksiin:

– Ruokaturvahankkeemme on merkittävällä tavalla edistänyt naisten osallistumismahdollisuuksia. Suurin kiitos tästä kuuluu näille rohkeille ja upeille naisille, jotka tekevät kaikkensa perheidensä puolesta. Jokaisella meistä on monia unelmia, joita haluamme toteuttaa itsemme ja läheistemme parhaaksi. Unelmat alkavat pienistä askelista, joita otamme yksi kerrallaan, kunnes joku päivä huomaamme elävämme unelmaamme todeksi. Saakoon nämä unelmat ja askeleet rohkaista meitäkin kulkemaan eteenpäin, yksi hetki ja päivä kerrallaan.

– Hankearviointi on tärkeä osa kehitysyhteistyötä. Arviointien aikataulu sisällytetään hankkeisiin jo suunnitteluvaiheessa. Arvioinnit auttavat kansallisia yhteistyöjärjestöjä kehittämään toimintaansa. Ne osoittavat, tuottaako työ sitä tulosta, jota varten hankkeet on suunniteltu ja toteutettu. Ulkopuolisen tekemä arviointi auttaa niin kansallisia työntekijöitä kuin lahjoittajiakin tietämään, missä olisi parantamisen varaa ja onko hankkeella halutut vaikutukset, täydentää Saara Bengtsson.

Kuvat: Outi Saari

Casparin verkkokurssi varustaa lapsityöntekijöitä

Viimeisten vuosien aikana Caspari-keskuksen sapattikouluseminaarit ovat tavoittaneet arviolta kuutisensataa lapsi- ja nuorisotyön vapaaehtoista 120 messiaanisesta seurakunnasta. Tämä on noin puolet keskuksen tiedossa olevista seurakunnista.

Sanna Erelä, Kylväjän työntekijä Caspari-keskuksessa, iloitsee kurssien suosiosta:

– Seminaarit pidetään perjantaisin, joka on useimmille Israelissa vapaapäivä lauantain ohella. Silti koskaan kaikki halukkaat eivät pääse mukaan. Tämä toimi meille kimmokkeena nykyaikaisen oppimisvälineen, verkkokurssin, kehittämiseen.

– Viime vuoden aikana kurssia valmisteltiin huolella yhdessä paikallisen kumppanimme Medallionin kanssa. Keskeiset aiheet valittiin, mietittiin käsikirjoitusta sekä etsittiin opettajia ja muita ammattilaisia videoiden kuvauksia varten.

Caspari-keskuksen lapsityön projektikoordinaattori Margarita Kantor on positiivisesti yllättynyt yhteistyön sujuvuudesta:

– Kurssi käynnistyi sovitusti, mikä oli saavutus! Kokonaan uuden ohjelman luominen tyhjästä vie aina paljon enemmän aikaa kuin osaisi kuvitella. Tällaiseen projektiin tarvitaan monen ihmisen panos, ja vielä astetta työläämpää valmistelu on Israelissa, missä monet eivät pidä kiinni sopimuksista. Mutta nyt joka tapauksessa 36 hengen kurssi pyörii.

– Kurssi koostuu 20 keskeisestä aihepiiristä, jotka liittyvät lasten kasvattamiseen kotona ja seurakunnassa. Kutakin teemaa käsitellään kuukauden ajan. Opiskelijat saavat linkin opetusvideoihin ja kotitehtäviä. Kuun lopussa opiskelijat kokoontuvat verkkoseminaariin keskustelemaan opettajan kanssa tehtävistä. Ensimmäinen yhteinen kokoontuminen sujui hyvin sekä teknisesti, että sisällön puolesta. Vuorovaikutus oli vilkasta ja avointa, iloitsee Kantor.

Uuden oppimista on edellytetty myös kurssin rakentajilta. Margarita Kantor nauttii haasteista, jotka pakottavat kasvuun ja pitävät työn kiinnostavana. Hän kertaa prosessia:

– Emme osanneet kuvitella, kuinka paljon aikaa ja varoja kuluisi. Olimme kokemattomia verkko-opintojen kehittämisessä. Olemme oppineet matkan varrella valtavasti, ja uskon, että tämä kaikki on satsausta tulevaisuuteen. Itse olen oppinut yllättäviäkin asioita, kuten vaikkapa kuvauksia varten tehtävää maskeerausta.

– Messiaaninen yhteisö Israelissa on pieni. Joukossamme on erinomaisia sapattikoulunopettajia, mutta huomattavasti haasteellisemmaksi osoittautui löytää taitavia opettajia, joilla olisi yksi tai useampi korkeakoulututkinto. Tarvittiin studio ja tekniikan ammattilaisia. Loppujen lopuksi kaikki järjestyi, kiittelee Kantor ja muistelee:

– Erään kerran jännitimme ennen kuvauksia yhden opettajan puolesta, joka ei lue hepreaa kovin tottuneesti. Rukoilimme, että Jumala auttaisi häntä selviämään videoinnista, jossa yhteen katkelmaan ei ehditä käyttää paljon aikaa. Yllättäen tämä henkilö osoittautui yhdeksi parhaimmista: hän luki huolellisesti ja sujuvasti, eikä monia ottoja tarvittu. Tälläkin tavoin voi toteutua sana: ”Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.”

Kuvauspäivät olivat välillä pitkiä.

– Ajatuksissani kuvaukset yhdistyvät huvittavalla tavalla tummaan suklaaseen. Saatoimme viettää jopa 12 tuntia yhteen menoon studiossa, ja vain tumma suklaa, jota kaikki tiimiläiset rakastivat, piti meidät käynnissä.

Hyvän alun jälkeen Caspari-keskuksessa katsotaan innolla eteenpäin. Kehittämishaasteena on luoda kurssia varten omat nettisivut. Margarita Kantor ja Sanna Erelä haastavat esirukoukseen jatkon puolesta:

– Nyt aloittaneen ryhmän rinnalla käynnistyy vuonna 2020 uusi ryhmä. Kotisivujen toivotaan helpottavan opiskelijoiden itsenäistä työskentelyä sekä lisäävän vuorovaikutusta heidän ja opettajien välillä.

Teksti: Caspari-keskus ja Kylväjä

Kuvat: Caspari-keskus


Painia urheilutyön kanssa

Paini on Mongolian kansallisurheilulaji. Mongolialaiset painiottelut saattavat venyä hyvinkin pitkiksi. Kumpikaan ottelijoista ei halua luovuttaa tai tehdä virhettä, joka johtaisi kaatumiseen ja tappioon.

Myös Jaakob paini tuntemattoman kanssa yöllä Jabbokin joen rannalla aamunsarastukseen saakka ja periksi antamatta (1. Moos. 32). Palkinnoksi kamppailustaan hän sai Herralta siunauksen. Mongoliassa painitaan tällä hetkellä urheilutyön parissa.

Jaakobin tavoin emme haluaisi vielä luovuttaa ottelua ja irrottaa otetta. Urheilutyö Mongoliassa on muutaman vuoden ajan ollut paikallisten kristittyjen vastuulla. Työtä on jatkettu, mutta näyttää siltä, että alkuinnostus on hiipumassa. Uusia vastuunkantajia urheilukerhojen vetäjiksi on ollut hankalaa löytää ja joillakin paikkakunnilla toiminta on lakannut. Kylväjä haluaa edelleen kannustaa paikallisia jatkamaan urheilutyötä osana seurakuntien tavoittavaa toimintaa. Rukoilemme, että Taivaan Isä lähettäisi innokkaita vastuunkantajia ja että liikuntavuorot eri paikkakunnilla voisivat jatkua. Toivomme, että kärsivällisyys ja uskollisuus työtä kohtaan palkitaan.

Arhangain maakuntakeskuksessa sijaitsevassa Häiriin medee -seurakunnassa urheilutyö jatkuu jousiammuntakerhon merkeissä. Näin talviaikaan kokoontuminen ei onnistu lumentulon ja kylmien ilmojen takia. Kesäisin pienen kaupungin laidalla sijaitseville aroille ja aukioille voi kokoontua harrastamaan jousiammuntaa helposti ja ilman suurempia kuluja.

– Olemme alustavasti keskustelleet Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon (MELC) kanssa urheilutyön jatkamisesta ensi vuonna. Urheilutyöstä Arhangaissa vastaa tällä hetkellä yksi seurakuntalaisista, Hoikaa-niminen mies. Olemme suunnitelleet, että jousiammuntakerho voisi jatkaa kokoontumisia maalis-huhtikuussa, kunhan lumet ovat sulaneet ja ilma lämmennyt hieman. Kerho voi jatkaa toimintaa syyskuulle asti, seurakunnan johtoryhmään kuuluva Bajarmunh kertoo.

MELC:n johtaja Purevdorz Zamsran on myös keskustellut urheilutyöstä seurakunnan johtoryhmän jäsenten kanssa. Hän on tarkentanut, että urheilutyön tulee olla suunnitelmallisesti seurakunnan tavoittavaa toimintaa ja urheiluvuoroilla tulee olla rukousta ja hartaus tai raamattuopetus. Tästä myös johtoryhmä haluaa pitää kiinni. Koska Kylväjä on aloittanut yhteistyön MELC:n kanssa, kytkeytyy urheilutyön suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi nykyään myös paikalliseen kirkkoon. Toivommekin, että urheilutyöstä voisi tulla jälleen yksi osa kirkon toimintaa, josta he kokevat omistajuutta.

Mutta palataan vielä Jaakobiin. Painiminen meille tärkeiden asioiden kanssa pitkään vaatii kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, kuten Jaakobinkin kohdalla. Emme aina selviä ilman vammoja, mutta niiden rinnalla saamme usein myös siunauksen. Meitä evankeliumin levittämiseen kuuluvien asioiden kanssa painijoita tarvitaan yhä edelleen. Voisiko sinun paikkasi Jumalan valtakunnan työssä olla urheilulähetystyössä ja sen tukemisessa? Oletko ajatellut, että haluaisit yhdistää taitosi urheilussa evankeliumin eteenpäin kertomiseen? Tekijälle riittää töitä tehtäväksi ja painia painittavaksi.

Teksti: Ella Henriksson

Kuvat: Jaakko Tikkanen ja Kylväjä

Luopunut lähetystyöhön lähtiessään – ja saanut satakertaisesti takaisin

Moni epäröi lähetystyöhön lähtemistä, koska joutuisi luopumaan niin paljosta. Puntarointia on tehty, ja silti lähdetty. Usean kokemus on lähettivuosien myötä sittenkin rohkaiseva: Lähetit kokevat saaneensa satakertaisesti takaisin. Ei luopuminen silti helppoa ole.

Pitkään Itä-Karjalassa palvelleen lähetti Pekka Palosaaren kommentti Sodderin seurakuntatalon pihalla puhuttelee erästä, jonka paikka on olla lähettäjänä, ainakin nyt:

– Ajattele! Sanotaan, että jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. (Matt. 19:29) Mistä minä olen luopunut? Katso nyt tätä täällä ympärillä, kaikkia näitä ihmisiä ja tätä elämää, jonka olen saanut! Satakertaisesti!

Kutsu lähteä, tai lähettää toinen, annettiin jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Jeesuksen sanat kuultuaan Pietarista ja Andreaksesta, veljeksistä sanotaan: ” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Matt. 4: 18-21)

Vaikka kutsu on kaikille, se on myös henkilökohtainen ja haastaa itsetutkisteluun. Haastattelimme Kylväjän työyhteydessä toimivia tai olleita lähettejä luopumisen tunnoista.

Pirkko Said oli lähtökuopissa malttamattomana. Hän kertoo:

– Lähetyselämä on kutsu ja elämäntapa. Olisin joutunut luopumaan paljosta, jos en saisi elää lähetyselämää. Sen tunsivat muutkin ympärilläni. Työtoveri, joka vaistosi sisäisen levottomuuteni, sanoi ennen lähetyskurssiani: ”Olet varmaan hyvä siinä, mitä teet, mutta et kuulu tänne, kuulut suurempaan maailmaan.” Paavali puhui siitä, että hänet oli erotettu evankeliumin työhön. Jos on saanut Jumalalta kutsun lähteä, on vaikea tehdä muuta, vaikka se olisikin järkevää. Mistä Pietari luopui? Risaisista verkoista?

Joskus olosuhteet pitelevät kiinni kotimaassa. Näin oli Satu Poikosella. Hän jakaa tuntojaan teltantekijätyöhön pääsemisestään:

– Sain luopua jostain kotiseutuuni sitovasta ja omistautua sille, mihin olin lupautunut jo nuorena. Olin pitkään ikääntyvien läheisteni tukena ja saatoin heidät viimeiselle matkalleen. Se työ tuli päätökseen, kun asetuin työalueelleni.

Niin, lähtijä on kutsujansa varassa. Myös lähettävän organisaation rooli ja vastuut on hyvä tuntea: tähän valmentaa lähetyskurssi. MiniMissio tarjoaa jo alkuvaiheen pohdintoihin tukea ja tilaa, sekä vertaisten kanssa kutsun jakamista. Lähtiessä puntaroidaan luottamusta niin omiin kuin kutsujankin voimiin ja tahtoon.

Veljekset kutsuttiin verkkojensa äärestä yhdessä. Useaa kutsu koskettaa kuitenkin elämänvaiheessa, jossa perhettä tai uraa on vasta alkanut kaivata tai rakentaa. Onko kohtuutonta edellyttää, että tiputtaa hanskat ja astuu tyhjän päälle? Sitäkö lähtö on? Johanna Perendi lähti aluksi yksin. Kannattiko lähteä? Hän vastaa:

– Lyhyesti sanottuna kannatti! En ole päivääkään katunut lähtemistäni, vaikka vaikeitakin päiviä on ollut. Lähdin sinkkuna työalueelle 10 vuotta sitten. Oli haikeaa jättää perhe ja ystävät Suomeen, mutta koin vahvasti, että paikkani on lähtijänä ja nimenomaan Japanissa. Puolisoa ja perhettä toivoin ja rukoilin, mutta ajattelin myös, että Jumala voi antaa antoisan elämän lähetystyössä, vaikka olisin itsekseni ja vaikka kokisinkin yksinäisyyden kipua.

Tuoko elämä hyvää ulkomaille asettuneelle, mitä saa lähtijä tilalle? Johanna jatkaa:

– Olen saanut monenmaalaisia lähetti- ja lähettäjäystäviä, paikallisia ystäviä, kielitaitoa, kokemuksia laidasta laitaan – vaikkapa kuumissa lähteissä kylpemistä, maanjäristyksiä, sähköhuopia, herkullista ruokaa, onnistumisen ja epäonnistumisen elämyksiä, vaikeuksista selviämistä, puolison ja lapsia!

– Olen saanut nähdä Jumalan ihmeellisen johdatuksen omassa ja toisten elämässä. Olen saanut kokemuksen Jumalan uskollisuudesta ja siitä, että saa olla mukana maailman tärkeimmässä työssä – silloinkin, kun työn hedelmä on omilta silmiltä piilossa. Ja Kylväjä on upea työnantaja, joka pitää läheteistä huolta!

Ammatillinen loikka voi olla pitkä, se on otettava harkiten. Oppijan paikka tulee lähetille tutuksi, tietää Anitta Lepomaa, jota Siperia opettaa:

– Lähtiessäni luovuin turvallisesta ja ennalta-arvattavasta ympäristöstä. Yleisimmin täällä tuottaa ongelmia liikenne. Sää on toinen tekijä, joka rajoittaa esimerkiksi seurakunnan tilaisuuksien kävijämääriä. Kesällä tulva hidasti kirkonrakentamisen aloittamista.

– Kotimaasta kaipaan eniten lakua ja laktoosittomia tuotteita. Tuon Suomesta tullessani siirappia ja mäntysuopaa sekä paperinenäliinoja.

Toinen työntekijämme Ukrainasta punnitsi uraa myös, hän kertoo:

– Minulla on diplomi-insinöörin koulutus ja olin vakituisessa työpaikassa, jossa palkkani olisi ollut kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Irrottautuminen ei kuitenkaan tuntunut vaikealta, koska raha ei ole se tärkein asia.

– Aiempi työnantajani oli myös myötämielinen ja antoi yksi plus yksi vuotta vapaata lähdettyäni ensin lähetyskurssille ja sen jälkeen työalueelle. Olisin tehnyt saman ratkaisun ilman sitäkin, mutta oli kiva, kun näin hyvin suhtautuivat

Anitta Lepomaa jatkaa samoja pohdintoja:

– Ehkä olisin löytänyt Suomesta paremmin palkatun työn, mutta kotimaassa asumiskulut ja muukin on kalliimpaa, joten parempi palkka ei välttämättä olisi tuonut parempaa elämänlaatua. Työalueella sain asunnon edullisesti.

– Elämässä riittää jatkuvasti haasteita. Joutuu usein ylittämään itsensä, ja etsimään vastauksia kysymyksiin, joita ei olisi kuvitellut koskaan kysyvänsä. Lähetystyössä näkee elämän koko kirjon. Koko tunneskaala on käytössä. Ystävien huolenpito ja rakkauden osoitukset vetävät hiljaisiksi.

Luopumisen tunnot eivät kosketa vain lähtijää. Myös kotimaahan jäävät tuntevat eronkipua, ja läheisten lähteminen työalueelle kauas kotoa on iso muutos heillekin. Työkomennuksille lähtö voi koskea muitakin kuin lähetysjärjestöjen työntekijöitä ja olla unelmien täyttymys myös taloudellisesti.

Pienen lapsen vieminen pois isovanhempien ja suvun yhteydestä kirpaisee. Työntekijämme Kaukasiassa luopui kodistakin:

– Kun lähdimme, luovuimme vuokrakodista Suomessa ja suuresta osasta kodin tavaroita. Se ei tuntunut lainkaan vaikealta. En ole kiintynyt tavaraan. Sitähän on maailma täynnä, ja tarvittaessa saamme tilalle uusia. Lähtiessä irtisanouduin vakituisesta työstä. Todennäköisesti löydän ammattini vuoksi kotimaahan palatessa uuden työn.

– Vaikeimmalta tuntui luopua ihmissuhteista. Toisaalta nykytekniikka mahdollistaa helpon yhteydenpidon Suomeen. Lisäksi olen saanut tilalle uusia ystäviä ympäri maailmaa, mikä on rikkaus.

– Luopumisen näkökulma ei tuntunut lähtöä miettiessä kovin keskeiseltä. Vaakakupissa painoi enemmän mahdollisuus toteuttaa kutsumusta, kerryttää uusia kokemuksia, mahdollisuus oppia uutta kulttuuria ja kieltä. Edelleenkin vaakakuppi on reilusti plussan puolella.

– Ajoittaisista vaikeuksista tai turhautumisesta ja perheen sekä ystävien ikävästä huolimatta päällimmäisenä on kiitollisuus: saan olla mukana Jumalan työssä ja kokea tämän monella tavalla mielenkiintoisen lähetyselämän.

Vuodet poissa kotimaasta vaikuttavat lapsen koko elämään, aikuisuuteen asti. Ne muokkaavat myös lähtijän identiteettiä ja haastavat käsityksen yhteydestä, tietää Afrikassa palvellut lähetti:

– Jouduin luopumaan monista suvun juhlista. Luovuimme suomalaisen juhlaperinteen siirtämisestä sellaisena kuin sen voi Suomessa välittää lapsilleen. Juhannus! Eihän sitä voi siirtää minnekään! Näin lasteni luopuneen serkussuhteista, jotka he joutuivat solmimaan uudelleen Suomeen palattua, niitä he myös surivat.

– Satakertaisesti olen saanut ihmissuhteita, joista muodostui työalueella uusi perhe, uudet juhlat ja hetket heidän kanssaan. Kokemukset yhteydestä eivät korvanneet sukua, mutta loivat kokemuksen, että ihminen on sama huolimatta heimosta, klaanista, tittelistä, arvosta tai kulttuuriperimästä.

– Lopuksi olemme yksinäisiä ihmisiä, jotka kurottaudumme yhteyteen toistemme kanssa. Ilman toisiamme olisimme vajaat, ja täydellisen yhteyden kokemuksen saavutamme vasta jumalasuhteessa.

– Yllättävintä oli vuosien myötä kasvaa omaan identiteettiin, löytää itsessä se paikallinen minä, jolle annettiin siinä yhteisössä asema, nimi ja paikka, jossa toimin kuin kala vedessä. Sain olla osa yhteisöä tasavertaisena työntekijänä ja paikallisessa kulttuurissa sen tapoihin sulautuneena. Aito ystävyys paikallisiin myös yllätti, monet vakuuttivat sen olevan mahdotonta.

Milloin olisi oikea aika lähteä, jos kutsu käy kohti? Voiko luottaa Jumalan aikatauluun näin suuressa asiassa? Satu Poikoselle kävi näin:

– Olin juuri oikeaan aikaan työalueellani, kun kansanvaellus saavutti sen. Hyödynnän jo nuorena oppimiani kohtaamisen taitoja, kun yhteistä sanallista kieltä ei ole. Rakkaista emännän tehtävistä Kellonkartanossa irrottautuminen mahdollisti tämän. Kiitän Jumalaa, että hän valmisti minut siihen etukäteen.

Joku lähetti tekee vain yhden työkauden. Tuo työ voi olla siemen pitkälle kasvukaudelle, jota varten Jumala lähettää työalueelle jonkun muun, tai työ siirtyy paikallisten vastuulle. Toinen saa uudesta kotimaasta perheen ja kodin, kuten Anitta Lepomaa:

– Kun päätin heittäytyä Jumalan varaan elämässäni, näen, miten uskollisesti ja rakkaudellisesti Hän on johdattanut minua eteenpäin tahtonsa tiellä. En katso menettäneeni mitään niin arvokasta, ettenkö olisi saanut sitä satakertaisesti takaisin lähetystyössä. “Pelko pois ja mielees´ paina, onhan Isä läsnä aina.”

Mistä sinun pitäisi luopua lähtiessäsi lähetystyöhön? Osaatko kuvitella, mitä kaikkea saisit satakertaisesti takaisin?

Lukuvinkit: ”Satakertainen sato, lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta” ja ”Bangladeshin monet kasvot, 40 kertomusta – 40 vuotta työtä” sekä ”Kalastaja kuivalla maalla” ja www.kylvaja.fi

Teksti: Marjaana Kotilainen

Kuva: Johanna Maliniemi

Villasukat jalassa lähetystyössä

Villasukat jalassa lähetystyössä

Monella Kylväjän työalueella ollaan vuodenvaihteen jälkeen jo totuttu vuoden kylmimpään aikaan. Talvi haastaa käsitystämme lähettien arjesta. Sisällä saattaa olla kylmempi kuin ulkona. Lähetit kertovat miten kylmään talveen varaudutaan.

Viime talvi Bangladeshissa oli poikkeuksellisen kylmä. Talviyönä lämpötila laski kahteen lämpöasteeseen samalla kun päivä- ja yölämpötilan ero saattoi olla kymmenenkin astetta.

– Talvisin tapahtuu paljon onnettomuuksia, kun ihmiset menevät liian lähelle tulta ja vaatteen lieve roihahtaa vahingossa palamaan ruokaa valmistettaessa, kertoo kehitysyhteistyötä tekevä Saara Bengtsson.

Köyhimmillä ihmisillä ei ole varaa ostaa lämpimiä vaatteita tai peittoja. Siksi monet menevätkin aurinkoisina päivinä ulos lämmittelemään kylmistä asunnoistaan. Joskus Bangladeshissa toimitaan päinvastoin kuin Suomessa – sisälle tullessa laitetaan lämpimät vaatteet päälle. Ilmiö on tuttu myös muilta työalueilta.

– Mistään kaupoista Suomessa ei löydy niin monenlaisia hauskoja fleece-oloasuja kuin Jerusalemista, kertoo Caspari-keskuksen projektikoordinaattori Sanna Erelä. Kylmä talvi näkyy monien lähettien arjessa.

Nepalissa Kathmandussa lämpötila laskee öisin lähelle nollaa, mutta auringossa voi silti olla yli kaksikymmentä astetta. Lämpötilavaihtelut ovat suuret. Vuoristossa on kylmempää.

– Suomalaisittain sisälämpötilat ovat kylmähköjä marraskuun puolivälistä aina maaliskuun alkuun eikä Nepalissa juurikaan lämmitetä taloja, työntekijämme kertoo.

Illalla saatetaan tehdä pieni nuotio ulos samalla, kun yritetään lämmitellä alkoholin käytön avulla. Toppatakkeja ja pipoja pidetään päällä myös sisätiloissa.

Daniil lämmittää takillaan patsaspoikaa Jakutiassa.

Huoneistot ovat monilla työalueilla talvisin osittain ilman lämmitystä. Jerusalemissa sisälämpötilan saa ilmalämpöpumpun avulla nousemaan pariinkymmeneen asteeseen, mutta lattiat ovat silti kylmät ja pelkillä villasukilla ei pärjää.

Mongoliassa ja Itä-Siperiassa ulkolämpötila saattaa laskea hyvinkin alas, jopa neljänkymmen pakkasasteen tienoille. Suurin osa mongolialaisista asuu jurtissa tai huonosti eristetyissä tiilitaloissa. Talvet ovat erityisen kylmiä ankarien aroilla puhaltavien pohjoistuulten vuoksi.

– Paikalliset kutsuvat kylmintä talviaikaa ”yhdeksän yhdeksää -ajaksi”. He laskevat päiviä yhdeksän päivän jaksoissa ja ovat selvillä siitä, monesko yhdeksikkö on menossa, Mongolian-lähetti Ella Henriksson kertoo.

Talviajan päättymistä odotetaan samalla tavoin kuin Suomessa joulua. Mongoliassa talvi kestää marraskuusta huhtikuun alkuun asti.

Taloja ja jurttia lämmitetään kivihiilellä, roskilla ja puiden oksilla. Ennen kivihiiltä mongolialaiset ovat käyttäneet lämmitysaineena kuivuneita eläinten jätöksiä. Lanta kerättiin punottuihin koreihin ja siitä lähtevä haju edustaa edelleen monien mongolialaisten mielissä kodikkuutta ja lämpöä.

– Joskus on sanottu, että lehmänlannan polttamisesta lähtevät katkut suojaavat sairauksilta ja ovat hyödyllisiä terveydelle, Henriksson kertoo.

Paikalliset asut ovat lämpimiä ja maaseudulla asuvat karjapaimenet käyttävät lämmintä kansallisasua deeliä, jonka talviversiossa on lämmin turkki päällyskankaan alla.

Ella ja Janne Henriksson Mongolian talvessa. Bangladeshilaisia lapsia talvivarusteissaan. Sanna Erelä lämmittelemässä palelevia varpaitaan Israelissa.

Kaukasiassa kerrostalojen patterit kytketään taloyhtiön toimesta päälle tiettynä päivänä syksyllä ja vastaavasti pois päältä tiettynä päivänä keväällä. Sillä ei ole väliä, kuinka lämmintä tai kylmää ulkona silloin on, kytkemispäivä menee kalenterin, ei säätilan mukaan.

– Alimmillaan asuntomme lämpötila on ollut noin +20 astetta silloin, kun patterit ovat pois päältä, mutta sää ulkona on jo/vielä talvinen. Pattereiden ollessa toiminnassa ne ovat niin tehokkaat, että sisälämpötila pysyy helposti tasaisesti +24 asteessa pattereiden ollessa suhteellisen pienellä. Jos vääntäisi termostaatit täysille, niin sisällä olisi liiankin kuuma, kertoo Kaukasian-lähetti.

Keski-Aasiassa käytetään lämmitykseen paljon puuta ja kaasua. Toiset käyttävät myös lämmitintä, johon on liitetty kaasupullo ja josta on suora piippu ulos talosta. Yöllä lämmitin ei ole päällä, joten villahuivi, villakäsineet tai karvarukkaset, kerrasto, villasukat ja säärystimet ovat käytössä. Vaatekertoja on useampia päällä. Peittoja on useampia päällekkäin. Jotkut myös käyttävät kuumavesipulloja.

Kreikassa kokoonnutaan takan äärelle.

Ateenassa Masiheilla oli varattuna talven varalle niin vähän öljyä, että se hupeni kolmessa viikossa. Koska Kreikassa kaikki asiat eivät suju aina nopeasti, uuden öljyn saamiseen meni viikko. Faisalin ja Bellan kotona oli yöllä välillä vain +2–3°C, päivällä vähän lämpimämpi. Bella kertoo, että se viikko oli todella kurja.

Lähetystyö ei välttämättä ole tropiikin lämmössä asumista. Monet lähetit asuvat kylmähköissä taloissa, joissa on kaukolämmitys, kaasulämmitin, ilmalämpöpumppu, puulämmitys tai irtopattereita.

– Toimistopöydän alle voi asentaa auton sisälämmittimen, joka puhaltaa lämmintä ilmaa, eräs lähetti toteaa. Lämmin pukeutuminen on välttämätöntä.

Kylmänä tammikuisena toimistopäivänä työntekijä saattaakin olla pukeutunut neuletakkiin tai fleeceen, toppavaatteisiin, villakerrastoon, villasukkiin ja villahuiviin – oli sitten työalueena Keski-Aasia, Israel, Etiopia, Bangladesh tai Nepal. Ateenan työntekijöitä auttaa lämpimien vaatteiden lisäksi myös kosteudenkerääjä, joka tekee ilmasta miellyttävän. Talvi luo leimansa myös lähetystyöhön.

Teksti: Johanna Björkholm-Kallio

Toivon löytänyt Darima Innokentjeva palvelee Itä-Siperiassa

Anopin ja aviomiehen tultua uskoon Darima kävi buddhalaistemppelissä muiden käydessä kirkossa. Kerran temppeliin lähtiessä Jumala pysäytti hänet tuomalla mieleen raamatunkohdan perheen hajoamisesta (Mark. 3:25, Matt. 12:25). Sen jälkeen aviomies ja anoppi saivat rukousvastauksen: Darimakin halusi tulla mukaan kirkkoon.

– Minua miellytti heti se, mitä näin ja koin seurakunnassa. Jumala paransi siellä minun ruumiini ja sieluni, myöhemmin kristityksi kastettu Darima kertoo.

Esikoisen syntymän jälkeen sairastetusta tuberkuloosista huolimatta Darima synnytti myöhemmin vielä viisi tervettä lasta. Viidennen raskauden kohdalla häntä kehotettiin tekemään abortti, koska lapsella epäiltiin Downin syndroomaa.

– Me emme kuitenkaan halunneet uskovina tehdä aborttia. Ja meille syntyi aivan terve poika! Itkin ilosta, kun ymmärsin sen, Darima kertoo.

Darima masentui, kun aviomies kuoli. Hän oli aiemmin työskennellyt diakonissana, muttei enää kokenut halua työskennellä ihmisten hyväksi. Hän kuitenkin innostui Toivo-järjestöstä ja päätyi sen johtajaksi. Toivo järjestää esimerkiksi huovutus- ja ompelukoulutusta naisille ja lapsille.

– Kursseilla osallistujilla on mahdollisuus työn lomassa jakaa elämänkokemustaan ja kertoa Jumalan töistä, Darima kertoo.

– Voi sanoa, että Jumala antoi minulle järjestössä työskentelyn kautta toivon ja avasi uuden tien eteenpäin palvella Jumalaa ja ihmisiä.

Darima on mukana seurakuntansa rukousryhmässä. Hän iloitsee sen saamista rukousvastauksia.

– Kävimme rukouskävelyllä erään yökerhon ympärillä, joka houkutteli opiskelijatyttöjä ja yläluokkalaisia ilotytöiksi. Vuoden kuluttua näimme, että se oli sulkenut ovensa.

Darima tekee palvelutyötä seurakuntansa lapsityössä, jossa on liitytty kristilliseen partioliikkeeseen. – Jumala on opettanut minua elämään partiolaisten moton mukaisesti, olemaan aina valmis kaikkeen. Jos sinä olet arka tai heikko, muista, että kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa, Darima rohkaisee.

 

Teksti : Arja Halttunen ja Outi Tulijoki

Kuva: Arja Halttunen

Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran Suomeen

Tammikuun viimeisellä viikolla Suomeen saapuu merkittävä vieras Mongoliasta. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran vierailee kertomassa maansa kristillisestä tilanteesta ja neuvottelemassa yhteistyöstä.

Purevdorz Zamsran, joka pyytää käyttämään hänestä lempinimeään Puze, on Mongolian ensimmäisiä kristittyjä. Maansa avautuessa evankeliumille 1990-luvun alussa hän oli ensimmäisten joukossa ottamassa ilosanoman vastaan.

– Olen kasvanut kommunistisessa Mongoliassa. Valmistuttuani korkeakoulusta minut kutsuttiin kristilliseen kokoukseen, jossa minusta tuli kristitty yhtenä Mongolian 20 ensimmäisestä uskovasta, ja minut kastettiin maaliskuussa 1992. Kun kommunismi romahti, menetin toivon elämään, mutta sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on antanut minulle uuden toivon ja tulevaisuuden.

Puze on naimisissa ja neljän lapsen isä. Hänellä on kolme lastenlasta. Hänen vaimonsa Amaraa johtaa perheitä tukevaa kristillistä kansalaisjärjestöä, jossa hän kouluttaa nuoria ja antaa neuvontaa aviopareille. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon johtamisen ohella Puze paimentaa Ulaanbaatarin Bajariin medee -seurakuntaa ja kuuluu lukuisten kristillisten organisaatioiden hallituksiin. Lisäksi hänellä on menossa teologian väitöskirjaopinnot sekä USA:ssa että Mongoliassa.

– 1990-luvun alun elämä oli kovaa, kaikesta oli pulaa. Meille annettiin säännöstelykortit. Vankiloissa ihmisiä kuoli jopa nälkään. Vuoteen 1995 asti Mongolia oli tuhoisassa tilassa, mutta kirkko kasvoi nollasta kahteen tuhanteen. Vuoteen 2000 mennessä ainakin 10 000 ihmistä otti Jeesuksen vastaan. Tänään arvioimme kristittyjä olevan 40 000–80 000.

Puze kertoo, että tällä hetkellä Mongolian kirkko elää taitekohdassa. Kristittyjen täytyy oppia elämään kristittyinä. Heidän täytyy oppia, mitä Raamattu sanoo muun muassa maailmasta, ihmisestä, synnistä, armosta ja pelastuksesta. Hänen mukaansa enää ei ole hyödyllistä tehdä joukkoevankeliointia.

– Ihmisiä tulee saavuttaa evankelioiden päämäärätietoisesti yksitellen. Seurakuntien tulee vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan sosiaalipalveluiden ja muiden palveluiden kautta. Tällä tavalla on mahdollista saavuttaa uusia ihmisiä.

Mongolian evankelis-luterilainen kirkko perustettiin uskonpuhdistuksen päivänä 31. lokakuuta 2017. Kirkkoon kuuluu kuusi seurakuntaa, 9 kappeliseurakuntaa ja 10 saarnapaikkaa. Mongolien ohella yksi seurakunta toimii muslimitaustaisten kasakkien parissa. Kirkossa on noin 600 jäsentä, ja sitä palvelee kolme pastoria. Seurakunnissa, joissa ei ole omaa pastoria, toimintaa johtaa seurakunnan vanhin. Kirkko on rakentamisvaiheessa, mutta kuitenkin se katsoo aktiivisesti eteenpäin. Joka vuosi on tarkoitus aloittaa uutta työtä uudella alueella.

Puze on iloinen tullessaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Hän odottaa lämpimiä kohtaamisia, ja kiittää Mongolian kirkon yhteistyökumppania Lähetysyhdistys Kylväjää.

Olemme siunattuja yhteistyöstä Kylväjän kanssa saavuttaessamme mongoleja evankeliumilla. Kiitos kaikesta avusta ja tuesta, jota olette antaneet meille saavuttaessamme tätä tavoitetta.

Kuva: Jaakko Tikkanen