Kirkkohallitus pyysi lähetysjärjestöiltä ja Kirkon ulkomaanavulta lausuntoa ehdotuksesta hiippakuntasihteerin rahoitusratkaisuksi 15.2.2012 mennessä. Kylväjän lausunto ohessa.

• Lausunto kirkkohallitukselle (PDF)

Kirkkohallitukselle

Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän lausunto Kirkon lähetystyön toimikunnan esityksestä Kirkon lähetysstrategiaksi 4.12.2008

Pyydettynä lausuntona strategiaehdotuksesta Lähetysyhdistys Kylväjä toteaa kunnioittavasti seuraavaa:

Lähetysstrategia
Pidämme hyvänä, että kirkkomme ottaa entistä selkeämmin kirkkona vastuuta lähetystyöstä ja että työn kehittämistä lähestytään yhteisesti määritellyistä tavoit-teista käsin. Strategiaehdotuksessa toistuvasti mainittu sitoutuminen on uskotta-valla tavalla mahdollista yhteisten päämäärien pohjalta.

Strategian uskontoteologinen lähtökohta Kristuksen ainutlaatuisuudesta ihmis-kunnan ainoana tienä pelastukseen on tärkeä. Toimintaa ohjaavat periaatteet ot-tavat lähtökohdaksi kirkon, seurakuntien ja niiden jäsenten velvollisuuden evan-keliumin välittämiseen niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä. Strategiassa visioidaan lähetysresurssien suuntaamista erityisesti alueille, joissa on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Kylväjän mielestä juuri näiden painotusten varaan on mahdollista rakentaa seurakuntia innostavaa lähetyspanostusta. Pidämme myös tärkeänä, että lähetys läpäisee seurakuntien kaiken toiminnan.

Strategia ei tarjoa kovin paljon konkreettisia kehitysehdotuksia lähetystyön vah-vistamiselle seurakunnissa. Siinä on kuitenkin todettu seurakuntien lähetystyön rakentuneen vahvaan vapaaehtoisten panostukseen. Usein näillä toimijoilla on läheinen yhteys johonkin kirkkomme herätysliikkeeseen ja lähetysjärjestöön. Kirkkomme lähetystyön seurakuntapohjaisuus sekä seurakuntien ja lähetysjär-jestöjen yhteistyön näkeminen lähetystyön vahvuutena luo myös pohjaa työn kehittämiselle ja vahvistamiselle.

Tämän kanssa linjassa on strategian ehdotus sopimusmallista lähetyksen toimin-tarakenteeksi. ”Kirkon lähetys” -mallin hylkäämisen perustelu ei mielestämme ole ainoastaan toimijoiden yhteisen tahtotilan puute, vaan yhden toimijan mallista muualta saadut kokemukset, kuten vapaaehtoistyön väheneminen, lähettimäärän lasku ja kirkottomille alueille siirtymisen vaikeutuminen. Ruotsin kirkossa on luovuttu yhden toimijan mallista, ja Etiopian Mekane Yesus -kirkkoon on perustettu lähetysjärjestö. Kannatamme sopimusmallin mukaista perusratkaisua.

Perussopimus
Pidämme perussopimusta mahdollisena. Kirkon lähetystyön toimikunnan ko-koonpanoon liittyy kuitenkin kysymys lähetysjärjestöjen asemasta siinä. Jos niillä ei ole kirkon lähetysstrategiasta ja lähetyksen toimintaperiaatteista päättävässä lähetystyön toimikunnassa äänivaltaa, on lähellä se tulkinta, että perustuslain ja yhdistyslain edellyttämä yhdistysautonomia ei toteudu riittävällä tasolla.

Strategiaesitys jättää toimijoiden asiantuntemuksen työstä ja sen käytännön to-teuttamisesta vain mielipiteen ilmaisun varaan. Tämän toteutuessa vaarana onkin toimikunnan esityksen sanoja lainataksemme, ”että strategisen johtamisen ja operatiivisen toiminnan yhteys voi jäädä ohueksi” eikä perussopimuksessa mai-nittu ”oikeus osallistua kirkon lähetyksen yleislinjan ja strategian määrittelemi-seen” aidosti toteudu. Yhdistysautonomian toteutuminen edellyttää myös, että kirkon lähetysstrategia pysyy jatkossakin riittävän yleisellä, periaatteellisella tasolla. Tällöin ei pääsisi myöskään syntymään sitä tilannetta, että järjestöt jou-tuisivat äänestämään toistensa asioista. Järjestöjen edustajat ovat joka tapaukses-sa toimikunnassa vähemmistönä, joten niiden asema äänioikeudellisenakaan ei muodostu liian vahvaksi.

Hiippakuntasihteerien kulujen jakautuminen
Kirkon vahvistuvaa panostusta perustehtävänsä toteuttamiseen osoittaa myöntei-sellä tavalla tavoite perustaa hiippakuntiin kansainvälisen työn hiippakuntasih-teerien virat. Tämä on keskeinen arvoista nouseva linjaus ja edellyttää prio-risointia.

Identiteetin säilyttämisen kannalta pitäisimme tärkeänä, että virkanimikkeessä näkyisi lähetys, esimerkiksi kansainvälisen työn ja lähetystyön hiippakuntasih-teeri.

Uskottavuuden kannalta on tärkeää, että kirkko sitoutuu myös näin taloudellises-ti perustehtävänsä toteuttamiseen. Valmistelussa esille nousi lähetysjärjestöjen osallistuminen hiippakuntasihteerien kuluihin vapaaehtoisen kannatuksen mu-kaisilla prosenttiosuuksilla kirkon kantaessa päävastuun kuluista. Kylväjä piti tätäkin vaihtoehtoa mahdollisena.

Mikäli keskushallinto ei ota osaa uusien virkojen kustannuksiin, jää perussopi-muksen linjauksista kuva pelkästä hallinnollisesta ratkaisusta, jossa työn toteut-tamiseen osallistumaton taho päättää missä ja miten kirkon kansainvälisten toi-mijoiden tulee toimia, ilman niille annettua päätösvaltaa.

Vantaalla 7.9.2009
Ev.-lut. Lähetysyhdistys Kylväjän hallitus

Kirkkohallitukselle

Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän lausunto tohtori Jaakko Ripatin kirkon, kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyötä käsittelevästä Lähetettynä kirkossa -jatkoselvityksestä

Muuttunut tavoite

Ensiksi kiinnitämme huomiota muuttuneeseen tavoitteenasetteluun piispa Laulajan johtaman Lähetystyön neuvottelukunnan ja tohtori Ripatin selvitystyön välillä. Edellinen lähti yhteistyön kehittämisen tavoitteesta ilmaisten, että ”kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun säätiön toiminta on kirkon lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa ja niiden toiminta osoittaa seurakuntien jäsenten sitoutumisen kirkon lähetystehtävään” (Kirkon lähetystehtävä -mietintö, KLM s. 40). Tohtori Ripatin mukaan ”kirkolta puuttuu vahva omaa lähetystyötä tekevä organisaatio” (Lähetettynä kirkossa -jatkoselvitys, LK s. 42). Jatkoselvityksen tekstiä leimaa horjuvuus sen suhteen ovatko, järjestöt osa kirkkoa vai sen ulkopuolisia toimijoita. Lähetettynä kirkossa -asiakirjan lähtökohta on avoimesti toinen kuin Kirkkomme lähetystehtävä mietinnön.

Piispa Laulajan johtaman neuvottelukunnan yksimielinen väliraportti ja yksimielinen teologinen baasis syntyivät yhteistyön kehittämisen lähtökohdasta. Lähetettynä Kirkossa -selvityksen tähtäyspiste on kehittämisen sijasta muutos ja kirkon ja järjestöjen hallinnollinen integraatio.

Jatkoselvityksen merkittävin ansio onkin, että se ei jätä perimmäistä tavoitetta arvailujen varaan. Keskeisin ongelma puolestaan on, että tohtori Ripatin monisivuinen selvitys päätyy siihen, mistä Lähetystyön neuvottelukunta aikanaan aloitti ja minkä se torjui osapuolien ja asiantuntijoiden kuulemisen ja asioiden perinpohjaisen työstämisen jälkeen. Tästä johtuen Kylväjän perusteellinen lausunto Koko Kirkon missio –mietintöön 2.8.1999 sopii pääosiltaan vastineeksi myös tohtori Ripatin jatkoselvitykseen.

Hallintomenettely

Jatkoselvitys ohittaa seurakuntien, hiippakuntien, kirkkohallituksen ja yhtä lukuun ottamatta kaikkien lähetysjärjestöjen edustajien kannattaman esityksen säätiömallista. Tohtori Ripatti antaa ymmärtää, että hänen saamansa tehtäväksi anto edellytti säätiömallin ohittamista. Kuitenkaan kirkkohallituksen täysistunnon asiaa koskevasta päätöksestä ( 28.9.2004) ei käy ilmi säätiömallin ohittaminen.

Hallintomenettely, jossa neuvottelukunnan monivuotinen työ sivuutetaan ilman asiallista käsittelyä ja perusteluitta, nostaa esiin kysymyksen menettelyn laillisuudesta ja kirkkohallituksen toimielimelle alisteisen lähetystyön ja kansainvälisen diakonian toimikunnan toimintaedellytyksistä. Millaisia sitovia päätöksiä toimikunnassa voitaisiin tehdä?

Mielestämme on vastoin hyvää hallintokäytäntöä, että lähetysjärjestöiltä pyydetään lausunto vasta tohtori Ripatin laatimasta jatkoselvityksestä eikä Kirkon lähetystehtävä -mietinnöstä, kuten neuvottelukunnan työskentelyn kuluessa annettiin ymmärtää. Kirkkohallituksen 28.9.2004 kokouksen pöytäkirjan perusteella johtaja Seppo Rissasen eriävää mielipidettä on käsitelty myös SLS:n kantana.

Säätiömallin ohittaminen

Tohtori Ripatin esittämät perustelut säätiömallin ohittamiselle (s. 7) ovat samat kuin johtaja Seppo Rissasen Kirkkomme Lähetystehtävä -mietintöön antamassa eriävässä mielipiteessä: säätiön perustaminen toisi yhden uuden toimijan, sen perustaminen merkitsisi lähetystoiminnan ulkoistamista. Molemmat väitteet ovat perättömiä. Säätiötä esitettiin nykyisen KLK:n tilalle. Väite lähetystoiminnan ulkoistamisesta on ymmärrettävissä ainoastaan, jos vertailukohtana on kirkkolähetys, mikä paljastaa jatkoselvityksen lähtökohdan. Kolmantena perusteluna jatkoselvityksessä esitetään säätiön sopimattomuutta toimijaksi. Tämäkin perustelu on irti todellisuudesta: säätiö on osoittautunut monelle yhteisölle ja järjestölle niiden toimintaan sopivaksi hallintomalliksi, eikä tähän ole ollut myöskään mitään juridista estettä. Tätä osoittaa myös Kirkon Ulkomaanavun toiminta juuri säätiönä.

Lähetysjärjestömalli

Kylväjä pitää valitettavana, että Lähetettynä kirkossa -selvitys ottaa tavoitteeksi kirkkomme lähetystyön lähetysjärjestörakenteen muuttamisen kohti toimijoiden hallinnollista integraatiota perustelematta, miten hallinnolliset järjestelyt edistäisivät lähetystehtävän toteuttamista ei-kristillisessä maailmassa. Mielestämme hallinnollisten muutosten tarvetta tulisi ennen kaikkea tarkastella arvioimalla ratkaisujen vaikutuksia kirkkomme lähetyspanostukseen.

Vääjäämätön tosiasia on, että hallinnollisen keskittämisen pohjalle rakentavien kirkkojen ja järjestöjen lähetyksellinen kokonaispanos on laskeva. Samoin on tosiasia, että joustavien organisaatiomallien ja verkostoitumisen varaan rakentavat, lähetyskumppanuuteen perustuvat lähetysrakenteet vastaavat paremmin muuttuvien kontekstien vaatimuksiin.

Monet suuret tunnustuskunnat ovat viime vuosina turvautuneet järjestörakenteeseen (non-governmental organisations) lähetystyössään päästäkseen alueille ja kansanryhmien keskuuteen, joissa ei vielä ole yhteistyökirkkoa. Voidaan myös viitata Luterilaisen maailmanliiton yhteydessä toimivien luterilaisten kirkkojen lähetysrakenteiden kirjoon. Esimerkiksi Saksan luterilaisissa maakirkoissa on ainakin kolmenlaisia lähetysorganisaatioita: tunnustustenvälisiä lähetysjärjestöjä, kirkkoon erilaisilla hallinnollisilla järjestelyillä liitettyjä järjestöjä sekä itsenäisiä lähetysjärjestöjä. Erilaisten toimijarakenteiden hyväksyminen ja tunnustaminen ei ole muualla maailmassa ongelma. Syytä siihen, miksi meidän kirkossamme pyritään toimijoiden integraatioon, on etsittävä muualta kuin luterilaisen lähetystyön edistämisestä ei-kristittyjen keskuudessa.

Selvityksen mukaan lähetysjärjestöjen työ passivoi, vie seurakunnilta lähetystyön voimavaroja ja on syynä niiden missionaarisen itseymmärryksen heikkouteen ja kapea-alaisuuteen. Mielestämme tällainen paikallisseurakunnat ja lähetysjärjestöt toisiaan vastaan asettava näkemys johtaa seurakuntien missionaarisuuden kuihtumiseen eikä toivottuun vahvistumiseen. On muistettava, että lähetystyön tukijoista huomattava osa on samalla seurakuntien aktiivisimpia jäseniä. Käytännössä kirkon viralliset lähetysjärjestöt antavat seurakunnille mahdollisuuden osallistua lähetystyöhön toisessa kulttuurissa, ei-kristittyjen keskuudessa.

Lähetystyön muuttuminen kirkkojenväliseksi yhteistyöksi

Selvityksessä toistuva väite lähetystyön muuttumisesta kirkkojenväliseksi yhteistyöksi on perusteeton. Kontekstin muutos ei ole muuttanut seurakunnille ja niiden jäsenille uskottua perustehtävää ”edistää lähetystyötä, jonka tarkoituksena on evankeliumin levittäminen niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä” (KJ 4:4). Tohtori Ripatin selvityksen otsikko Lähetettynä kirkossa antaa viitteen näköalan puuttumisesta ei-kristilliseen maailmaan. Tässä suhteessa Kirkkomme Lähetystehtävä -mietinnön alaluku 5.3 Ei-kristillisten alueiden haaste edustaa toisenlaista, tasapainoisempaa näkemystä lähetystehtävän luonteesta. Mainittu alaluku myös toteaa monipuolisen ja joustavan lähetysrakenteen tarpeellisuuden, jotta työtä voidaan aloittaa ja toteuttaa myös siellä, missä ei ole kansallista kumppania (KLM s.29).

Kirkkojen väliset työntekijävaihdot, vierailut, hallinnonkehittämisprojektit ja muut keskinäisen tuen ja yhteistyön muodot ovat tarpeellisia ja toivottavia, mutta ne eivät olennaisesti muuta lähetystyön perusolemusta ja hakuisuutta etsiytyä sinne, missä evankeliumia ei ole kuultu ja uskottu.

Mielestämme on entistä todellisempi vaara, että lähetyksen ymmärtäminen laaja-alaisesti vie huomion pääasiasta. ”Kun kaikki on lähetystä, ei mikään ole lähetystä.”

Lähetystyön etu

Lähetystyön etu vaatii sen hallinnoimista erillään muusta kansainvälisestä vastuusta kehitettäessä kirkon ja toimijoiden välistä yhteistyötä. On kyse ruohonjuuritason konkreettisen lähetyspanoksen kasvun edellytyksistä.

Perustehtävän turvaamiseksi voitaisiin jo itsenäistyneiden kirkkojen välinen yhteistyö, esimerkiksi vierailut, työntekijävaihdot ja hallinnonkehittämisprojektit järjestää kirkon keskushallinnon, hiippakuntien ja seurakuntien välisenä toimintana vastaavasti kuin ystävyysseurakuntatyö, joka voidaan luontevasti toteuttaa osana paikallisseurakuntien omaa toimintaa ja hallintoa. Tässäkin on haastetta, sillä käytännön kokemus osoittaa, että ystävyysseurakuntatyöhön verrattava yhteistyö kansallisten kirkkojen kanssa on tähän mennessä ollut täysin riippuvainen lähetysjärjestöjen antamasta asiantuntija-avusta.

Kirkkojärjestyksessä määritellyn lähetystyön (KJ 4:4) toteuttaminen tulisi jättää seurakuntien ja seurakuntalaisten kanssa yhteistyössä toimivien kirkon lähetysjärjestöjen välityksellä tapahtuvaksi.

Kirkon Ulkomaanavulla on tärkeä erikoistehtävänsä, jota se hoitaa toisista premisseistä käsin kuin lähetysyksiköt. Se on selkeästi ilmaissut, että sen toiminta ei ole lähetystyötä. Tämän huomioon ottaminen hallinnollisessa järjestelyssä olisi kaikkien etu. Lähetysjärjestöjen ja KUA:n yhteenlaskettu panos kasvaisi kummankin hoitaessa omaa tehtäväänsä. Siksi niiden yhteistyötä tulisi kehittää koordinaation ja informaation tasolla, ei hallinnollisen integraation keinoin.

Lähetysjärjestöjen ja KUA:n tehtävien hallinnollinen yhteen liittäminen saattaisi myös vahvistaa sellaista lähetystehtävän määrittelyn kannalta ongelmallista näkemystä, että evankeliumiin tulee liittää rakkaudenpalvelu, mutta rakkaudenpalveluun ei evankeliumia.

Talousresurssien jakaminen

Selvitysmies toteaa nykyjärjestelmän jättävän sivuun seurakunnan aseman lähetystehtävän toimijana ja päättäjänä lähetystehtävässä. Toisaalla hän esittää vapaaehtoisvarojen mukaisen jakokriteerin olevan epäoikeudenmukainen ja vinouttava. Kyseinen, piispainkokouksen suosittelema jakoperuste heijastaa seurakunnan eli sen jäsenten tahtoa päätöksenteon pohjaksi ja tuen suuntaamiseksi. Päinvastoin kuin selvitysmies arvelee, seurakuntalaiset hyvin ymmärtävät ja erottavat järjestöjen työskentelyperiaatteet ja käytännön ja tekevät juuri näistä syistä oman valintansa tuelleen. Tätä seurakuntalaisten lähetysaktiivisuuden ilmausta tulisi rohkaista.

Tohtori Ripatin selvitys ei tarpeeksi selvästi tuo esille muiden lähetysjärjestöjen valmiutta osallistua hiippakuntien kansainvälisen työn sihteerien rahoitukseen, mikäli toimet siirretään Suomen lähetysseuran hallinnoinnista kokonaan hiippakuntien vastuulle (KLM s. 55, 66). Tällöin hiippakunnallisen toiminnan koordinaatio voisi tuoda todellisia synergiaetuja.

Tohtori Ripatin esittämä malli siirtäisi käytännössä resursseja kansainvälisestä toiminnasta kotimaiseen hallintoon. (s.55–56). On koko prosessin uskottavuuden kannalta oleellista rahoittaa lähetystyön kehittäminen kokonaiskirkon tasolla niin, että panostus lähetystyön kansainväliseen toimintaan kasvaa.

Toimikuntamalli

Tohtori Ripatin esittämässä toimikuntamallissa on ylitsepääsemätön ongelma: se irrottaa päätösvallan toimijatahoista. Lopullisen päätösvallan siirtyminen toimikunnan ulkopuolelle merkitsee järjestöjen tosiasiallisen itsenäisyyden loppumista ja epäselvyyksiä vastuussa ja vallanjaossa. Kuka kantaa kirkkohallituksessa tehdyistä päätöksistä vastuun? Myös hallinnollisen byrokratian lisääntyminen on tosiasia lähetyksen tullessa kirkon keskushallinnon osaksi.

Lopuksi

Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjän kutsumus on luterilaisen tunnustuksemme perustalta kanavoida kirkkomme seurakuntien ja seurakuntalaisten lähetysrakkautta sinne, missä evankeliumia ei ole kuultu ja missä on vähän tai ei lainkaan kirkkoja ja kristittyjä. Sellainen ajattelu on irti todellisuudesta, että seurakuntamme kykenisivät itsenäisesti kouluttamaan, lähettämään ja ylläpitämään työntekijöitä ei-kristillisessä maailmassa. Seurakunnat ja lähetysjärjestöt tarvitsevat toisiaan. Tämän lähtökohdan tunnustaminen hallinnollisissa järjestelyissä kaikilla tasoilla antaisi yhteistyön kehittämiselle tarpeellisen luottamuksen ja pohjan.

Kannamme yhteistä huolta siitä, miten lähetystyön oikeutus, asema ja resurssit kirkossamme ja sen seurakunnissa voisivat vahvistua sekä seurakunnille ja seurakuntalaisille uskottu evankeliumin etenemisen edistäminen ei-kristittyjen keskuudessa voisi kasvaa. Siksi kirkossa olisi tärkeä yhdessä miettiä toimenpiteitä, joilla seurakuntalaisten lähetysrakkautta voidaan synnyttää, tukea ja kasvattaa.

Tehtävän entistä parempaa hoitamista varten lähetystyön neuvottelukunta ehdotti yhteistyölle foorumia, joka luterilaiseen tunnustukseen ja yhdessä sovittuun strategiaan sitoutuen etsii tapoja koordinoida ja toteuttaa lähetystehtävää, jota ei voida hoitaa normaalin hallintokoneiston puitteissa. Säätiömallin lähtökohta oli yhteistyön ja kumppanuuden kasvattaminen siirtämättä yksityisoikeudellisten yhdistysten päätösvaltaa niiden ulkopuolelle.

Pidämme erittäin valitettavana, että tohtori Ripatin selvityksen lähtökohdaksi on otettu Kirkkomme lähetystehtävä -mietinnön valmistelleen neuvottelukunnan enemmistön kannan sijasta toimikuntamallin mukainen hallinnollisen integraation tie. Tämä käytännössä johtaisi järjestöjen itsenäisen päätösvallan menettämiseen ja on siksi niille sopimaton järjestely.

Kehittämistyössä tapahtuneen tavoitteenasettelun muutoksen johdosta Kylväjä esittää ensisijaisesti paluuta ennen vuotta 1994 voimassa olleeseen toimielinmalliin, jossa kirkolliskokouksen asettamalla KLK:n johtokunnalla oli todellista päätösvaltaa, tai piispa Laulajan johtaman neuvottelukunnan enemmistön esityksen mukaisen säätiömallin toteuttamista. Molemmille on ominaista, että toimielimen päätökset tapahtuvat yhteisen pöydän ääressä eivätkä ole alisteisia kirkkohallitukselle.

Jos tohtori Ripatin esittämä toimikuntamalli kaikesta huolimatta päätettäisiin toteuttaa esityksessä kaavaillulla eri osapuolten kanssa tehtävällä perussopimuksella sekä säännös- ja ohjesäännön muutoksilla, Kylväjä toteaa jo tässä vaiheessa kantanaan, ettei sopimuksen allekirjoittamattomuus sinänsä vielä poista kirkolliskokouksen järjestölle antamaa kirkon lähetysjärjestön statusta.

Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän hallitus

Raimo Mäkelä Pekka Mäkipää
hallituksen puheenjohtaja lähetysjohtaja