Uutiset

Ylös köyhyydestä huovuttamalla ja kirjomalla – Pala maailmalta -kaupan tuotteet tulevat myyntiin suoraan tekijöiltä

Mongolian-työssä ollut Nina Härmä, basaarin työntekijä Päivi Eshelman ja Pala maailmalta -kaupan toimitusjohtaja Petri Javanainen sekä kaupan huovutettuja käsityötuotteita.

Tiesitkö, että Kylväjän toimistolla on pieni basaarityyppinen kauppa? Sen toiminta parantaa naisten asemaa ja tukee kehittyvien maiden artesaaneja, perheitä ja kyläyhteisöjä.

Pala maailmalta -kaupan valikoimiin kuuluu muuan muassa mongolialaisten ja bangladeshilaisten käsityöläisten taidonnäytteitä: käsinkirjailtuja pöytäliinoja, kortteja käsinkirjailluin koristein ja suosittuja mongolitossuja sekä saunakamariin tai kesämökille sopivia istuinalustoja.

– Tilaamme kauppaan sellaisia tuotteita, että artesaanit, vähempiosaisetkin käsityöläiset saavat tuloja, kun ostamme heiltä ja myymme tuotteet Suomessa eteenpäin, kertoo basaarissa työskentelevä Päivi Eshelman.

Tähtimyyjä

Arpojen myynnistä se alkoi ja on jatkunut yli 40 vuotta. Yhdessä Oili ja Juha ovat Porin Kylväjä-piirin vakiokävijöitä.

Arpojen myynnistäkö se alkoi? Keväällä 1978 Juha Kiukkonen oli Raamattuopiston peruskurssilla Kauniaisissa. Siellä hän myi arpoja paikalle saapuneelle nuorelle naiselle.  Myöhemmin samana kesänä he tapasivat uudelleen, ja seuraavana keväänä vietettiin häitä.

Tänä vuonna oli vuorossa Oili ja Juha Kiukkosen 40-vuotishääpäivä. Tuo keväinen myyntitapahtuma ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi Juhan elämässä.

– Lähetysherätyksen koin, kun vierailin Paula ja Pekka Mäkipään luona Etu-Aasiassa 90-luvun alkupuolella, Juha kertoo. Siitä alkoi pikku hiljaa kasvaminen Kylväjän toimintaan, ja niin minusta tuli Kylväjän kotiseutulähetti.

Juha on pitänyt lähetystyötä esillä myymällä Pala maailmalta -kaupan tuotteita. Hänet on voinut tavata monissa lähetystilaisuuksissa eri puolilla Satakuntaa, mutta hän on mennyt lukuisia kertoja myös seurakuntien turvallisten seinien ulkopuolelle.

– Eikös Kylväjänkin motto ole mennä sinne, missä Kristusta ei tunneta, Juha miettii. Siksi haluan mennä toreille, markkinoille, marketteihin, minne vain pääsee myyntipöydän kanssa.

Juha haluaa mennä sinne, missä ihmiset liikkuvat, kuten Porin Karhuhallin messuille lokakuussa 2018.

Myyntipöydän ääressä ei myyjän hengellinen tausta tule välttämättä heti ensimmäisenä esille. Onhan

pöydällä myytävänä kortteja, liinoja, istuin­alustoja, tossuja, villasukkia, pipoja, lapasia, toki myös hengellisiä kirjoja. Kylväjä-lehteä on aina myös jaossa. Joskus asiakkaiden kanssa tulee syvällisiä hengellisiä keskusteluja, joskus taas löytyy työlle uusia ystäviä ja tukijoita.

– Joskus asiakas on luullut, että Kylväjä on maatalousjärjestö, ja siitäkin on syntynyt juttua, muistelee Juha menneitä kokemuksiaan turuilla ja toreilla.

– Eräs asia, jota saan aika usein selittää, on se, miksi myyn ulkomaisia tuotteita. Mutta siitäkin sukeutuu kyllä hyviä pohdintoja vaikkapa naisten toimeentulomahdollisuuksista siellä, mistä tuotteet ovat kotoisin.

Intoa Juha saa myyntityöhön siitä, että tietää olevansa omalla paikallaan Jumalan valtakunnan työssä. Sanavalmiutta eli myyntimiehen lahjoja tarvitaan, ihan tuppisuuna ei voi olla. Hyvää taustaa tälle tarjoaa Juhan monikymmenvuotinen työ yrittäjänä.

Teksti: Jarmo Mäki-Mikola

Tukea maan sisäisille pakolaisille Keski-Aasiassa

Keski-Aasiassa oli viime vuonna vakava kuivuusjakso. Sen ja heikon turvallisuustilanteen vuoksi monien paikkakuntien asukkaat ovat joutuneet muuttamaan kotiseudultaan kaupungin laitamille turvaan. Monet järjestöt ovat tarttuneet toimeen maan sisäisten pakolaisten auttamiseksi.

– Istuimme esimerkiksi juomassa teetä turkkilaisen järjestön pystyttämän aurinkopaneelipohjaisen vesipumppausjärjestelmän varjossa. Pakolaiset olivat ensin käsin kaivaneet kaivon.

– Turkkilaisten järjestelmäpystytyksen jälkeen yhdysvaltalainen järjestö asensi muovisen vesisäiliön, kun olivat ensin saaneet pakolaiset rakentamaan alustan sille. Lopuksi he tekivät vielä paneelikytkennät oikein, jotta järjestelmä todella toimisi, kuvailee Keski-Aasiassa vieraillut Kylväjän työaluevastaava.

Viime syksynä yhteistyöjärjestömme aloitti kokeiluhankkeen, jotta kasvatettaisiin ymmärrystä, miten järjestö voisi tukea maan sisäisiä pakolaisia. Aluksi 40 perheelle annettiin peitonompelutarvikkeet, jotta he pystyivät ompelemaan itselleen peitot talveksi. Viittä naista tuettiin yhdeksän kuukauden ompelukurssille osallistumisessa.

Tänä vuonna projektitiimi on joka toinen päivä tehnyt puolen päivän seurantavierailun alueelle. Naisia tuetaan kirjo-ompelujen tekemisessä, ja muutamaa perhettä on autettu kokeilemaan muovin peittämän keittiöpuutarhan pitoa. Hanke on myös kouluttanut varhaisnuoria ”Lapselta lapselle” -hygieniakouluttajiksi.

Elsie Hasdak – muuttamassa yhteiskuntaa ja yhteisöjä Jumalan työtoverina

Bangladeshissa LAMB:n (Lutheran Aid to Medicine in Bangladesh) sairaalassa kehitysyhteistyöhankkeiden parissa työskentelevä Elsie Hasdak valitsi kristillisen työyhteisön, jotta voi avoimesti tehdä työtä Jumalalle.

– Kun yritin päättää, haluanko työskennellä kristillisessä vai sekulaarissa organisaatiossa, valitsin kristillisen vaihtoehdon, vaikka organisaatio olikin suhteellisen pieni ja sijoittui kyläympäristöön.

Myös maalliset organisaatiot haluavat tavoittaa kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat ihmiset.

– Erona kristilliseen järjestöön on kuitenkin se, mitä Jumala haluaa meidän tekevän tässä maailmassa, vertaa Elsie.

Työn tekeminen Jumalan kanssa ja Jumalalle on Elsielle tärkeää.

– Kristillisessä järjestössä työskentelemme yhdessä Jumalan kanssa tavoittaaksemme ihmisiä, ja meillä on käsky Jumalalta tehdä työtä hänelle. Rukoilemme “tulkoon sinun valtakuntasi”.

– Luotamme Jumalan auktoriteettiin, hänen sanaansa ja siihen, mitä hän haluaa meidän saavuttavan, kun yritämme saada aikaan yhteiskunnallista muutosta ja autamme yhteisöjä korjaamaan sen, mikä niiden järjestelmissä ei toimi. Tämä on se, millä on väliä.

– Työskennellessäni kristillisessä organisaatiossa minulla on vapaus ja mahdollisuus olla Jumalan työtoveri – työntekijänä olen mukana lähetystyössä ja teen työtä Jumalan kanssa. Maallisessa organisaatiossa tilanne ei ole sama.

Kristillisessä organisaatiossa johtamistapa on Elsien kokemuksen mukaan erilainen.

– Toimimme Jumalan alaisuudessa, eikä meitä ohjaa valta eikä oma etu, vaan se, miten voisimme auttaa muita. Ei sen takia, että me voisimme sanoa, miten paljon me olemme tehneet, vaan että voisimme iloita yhteisön kanssa siitä, mitä he ovat saaneet aikaan ja mitä he ovat muuttaneet.

Elsien mukaan työn tavoitteena on lopulta Jumalan valtakunnan eteneminen.

– Projekteissa toimimme samalla tavoin kuin muutkin organisaatiot ja keskitymme yleensä yhteen tiettyyn asiaan, jonka haluamme muuttaa. Yhteiskunnallinen muutos ja oikeuden toteutuminen ovat hyviä asioita, sekä työ naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan – monet järjestöt tekevät töitä tällaisten asioiden parissa. Mutta kristittyinä me olemme maailman suola ja valo.

Muutos on Elsien mukaan hyvin laaja ja monimutkainenkin asia.

– Aikaisemmin ajattelin, että jos vain luemme Raamattua, käymme kirkossa ja käyttäydymme hyvin, asiat muuttuvat. Seurakuntien johtajatkin saattavat ajatella, että jos vain saarnaamme enemmän, saamme aikaan myös enemmän muutosta.

Monet asiat ja normit kuitenkin vaikuttavat ihmisiin. He ajattelevat helposti, etteivät he pysty vaikuttamaan asioihin ja muuttamaan niitä, koska ovat köyhiä.

– Ihmiset ovat sokeita sille voimalle, jonka Jumala on antanut meille. Samaan aikaan yhteisöt tarvitsevat terveyskasvatusta, ravintoa, paikallishallintoa ja niin edelleen. Ei ole tehokasta jättää huomioimatta ihmisten arkielämää. Kokonaisvaltainen terveys, kaikkien sen osien yhdistäminen, on tärkeää. Ei riitä, että työstetään vain yhtä osaa, Elsie painottaa.

– Meillä täytyy olla suhde Jumalaan yhdessä ympärillämme olevien ihmisten kanssa ja samaan aikaan ajatella omaa terveyttämme. Näin tulisi olla myös seurakunnassa. Tämä opetus täytyy välittää myös pastoreille.

Valtion virkamiehetkin ovat nähneet kuinka kristilliset järjestöt toimivat, ja tästä syystä monet johtavissa asemissa olevat haluavat esimerkiksi lähettää lapsensa kristillisiin kouluihin.

– He tietävät, että kristillisten järjestöjen työ on korkealaatuista. Siksi he haluavat esimerkiksi tulla kristilliseen sairaalaan. He myös näkevät kristityt rakastavina ja välittävinä ihmisinä – tämä on kristillisen järjestön identiteetti.

LAMB (Lutheran Aid to Medicine in Bangladesh) on vuonna 1979 perustettu järjestö, jossa työskentelee Lähetysyhdistys Kylväjän lähettämänä tällä hetkellä kolme työntekijää, Christina Harald sekä Saara ja Tomas Bengtsson. LAMB ylläpitää 150-paikkaista sairaalaa ja sairaanhoito-oppilaistosta Dinajpurin läänissä Bangladeshissa. Lisäksi järjestöllä on etenkin naisten ja lasten asemaa parantavia kehitysyhteistyöhankkeita sekä vammaisten lasten kuntoutuskeskus, jonka johtajana Christina Harald työskentelee. Tomas Bengtsson toimii LAMB:n sairaalan teknisenä neuvonantajana ja hänen vaimonsa Saara on neuvonantajana LAMB:n kehitysyhteistyöhankkeissa.

Teksti: Saara Bengtsson, Liisa Virén ja Outi Saari

Opetuslapseuttavia leirejä arabiankielellä

Elokuun aikana Pirkko ja Elias Said kiersivät neljällä paikkakunnalla pitämässä opetuslapseuttavia leirejä maahanmuuttajille. Leirien teemana oli Hengen hedelmät ja lihan teot (Gal 5:16–23).

Osanottajien määrä ja leirien pituus vaihteli paikkakunnittain. Leirien aikana kirkastui se, miten tärkeää maahanmuuttajille on saada opetusta omalla äidinkielellään ja omasta kulttuuritaustastaan käsin.

– Osallistujat olivat paikallisten järjestäjien kanssa yksimielisiä siitä, että he haluavat lisää tällaisia leirejä, kertoo Pirkko Said.

– Oli myös hyvin arvokasta solmia yhteyksiä ja verkostoitua eri seurakuntien maahanmuuttajatyön vastuullisten kanssa. Uskomme, että yhteydessä on voima.

Maahanmuuttajat voivat olla suureksi siunaukseksi maallemme, kun heitä ohjataan syvälliseen Kristuksen tuntemiseen ja opetuslapseuteen. Seurakunnat ovat tehneet todella upeaa työtä maahanmuuttajien evankelioimisessa ja pitävät heistä hyvää huolta. Rukoillaan, että opetuslapseuttavien arabiankielisten leirien kautta voidaan olla tukemassa seurakunnissa tehtävää työtä myös tulevina vuosina.

Yhteinen missio -konferenssi 11.–13.10. nostattaa lähetystyön uutta aaltoa

Kristilliset lähetysjärjestöt perustivat Suomen Lähetysneuvoston (SLN) 100 vuotta sitten. Pitkää taivalta juhlitaan 11.–13.10. Yhteinen missio -lähetyskonferenssissa Tampereen Teopoliksella, ja samalla suunnataan katse vahvasti tulevaan.

Yhteinen missio -konferenssin lauantaipäivä 12.10. on avoin kaikille lähetystyöstä tavalla tai toisella kiinnostuneille. Päivään ja erityisesti iltajuhlaan odotetaan varsinkin nuoremman sukupolven edustajia. Tapahtuman tavoitteena on rohkaista ja innostaa kristittyjä eri kirkkokunnista toimimaan yhdessä Jeesuksen antaman tehtävän äärellä.

Tapahtumassa tarkastellaan lähetystyön haasteita maailmanlaajuisesti ja pitäen esillä myös kotimaan evankelioimistyön näkökulmaa. Konferenssissa kuullaan raamattuopetusta, tutustutaan lähetystyön eri muotoihin työpajoissa sekä kohdataan kaupunkilaisia paikallisten seurakuntien työmuotojen kautta. Pääpuhujina ovat Maailman Evankelisen Allianssin teologisen komission johtaja Rosalee Velloso Ewell sekä Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission johtaja Risto Jukko.

Tapahtuma huipentuu Kalevan kirkossa lauantaina 12.10. klo 19 pidettävään Legacy-juhlaan, joka juhlistaa SLN:n 100-vuotista perintöä ja lähetystyön jatkumista uusien sukupolvien voimin. Tilaisuudessa puhuvat muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma sekä helluntaiseurakuntien Hyvä Sanoma ry:n evankelioinnin koordinaattori Pekka Perho.

Juhlan koordinaattori, Youth With A Missionin (YWAM) työntekijä Henri Hermunen haluaa innostaa erityisesti nuoria löytämään oman paikkansa lähetystyössä ja käyttämään osaamistaan ja ammattitaitoaan Jumalan kunniaksi.

– Uskon, että tulemme näkemään uuden lähetystyön aallon Suomesta kaikkiin kansoihin. Se tulee olemaan yhdistelmä perinteistä lähetysjärjestöjen kautta tapahtuvaa lähetystyötä, oman ammatin kautta toimimista ja uusia innovaatioita. Ytimessä on ajatus siitä, että jokaisella on tehtävä ja jokainen ympäristö on lähetyskenttä.

Yhteinen missio -konferenssia ovat järjestämässä Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN), Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) sekä Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN). SLN:n jäseninä on 30 lähetysjärjestöä, myös Lähetysyhdistys Kylväjä.

Katso ohjelma ja ilmoittaudu 4.10. mennessä: www.lahetysneuvosto.fi/ym

Nuoret kasvamassa vastuuseen mentoroinnin avulla Nepalissa

Nuorille nepalilaisille päätöksenteko on vaikeaa. He ovat kasvaneet siihen, että vanhemmat tekevät elämän isotkin päätökset heidän puolestaan. Mentorointi auttaa nuoria ottamaan vastuuta omasta elämästä.

Suuri osa nepalilaisista nuorista aikuisista asuu jopa yli 30-vuotiaina omien vanhempiensa kanssa. Vanhempien vaikutus heidän aikuisten lastensa elämään on tämän takia suuri.

Usein nuorten puolesta päätöksiä tekee isä tai isoisä. Kylväjän työntekijä Hira on työssään alkanut mentoroida nepalilaisia nuoria sekä yksittäin että pienissä ryhmissä, jotta nämä voisivat kasvaa suurempaan vastuunottoon ja kehittyä ongelmatilanteiden ratkaisemisessa.

Hira on itse kasvanut köyhässä perheessä Nepalissa. Hänen äitinsä kasvatti yksin kuusi lasta.

– Elämämme ei koskaan ollut helppoa, ja perheessä riitti haasteita. Perheestä puuttui lasten ohjaaminen, päätösten tekemisen opettelu, tunteiden käsittely ja sen oppiminen, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, Hira valaisee lapsuuttaan.

Näistä henkilökohtaisista kokemuksista Hiran sydämelle tuli ajatus, että maailmassa on paljon nuoria, joilla voi olla samankaltaisia kokemuksia kuin hänellä.

– Nuoret tarvitsevat ohjaajaa, joka on valmis olemaan lähellä ja kuuntelemaan heitä. Noin kolme vuotta sitten tutustuin 12 nuoreen Kathmandun alueelta. He olivat eri kirkoista, mutta kokoontuivat yhteen kerran kuukaudessa ja halusivat tehdä jotain muiden nuorten kanssa. Tämä yllätti minut, koska yleensä eri tunnustuskunnista tulevat eivät tee yhteistyötä toistensa kanssa Nepalissa, Hira kertoo. Tapaamisesta syntyi yhteys, joka johti nuorten mentoroinnin aloittamiseen. Hira kokee mentoroinnin Jumalalta tulleena johdatuksena ja uskoo sen vähitellen kasvavan Nepalissa.

Hira mentoroi sekä yksittäisiä nuoria että muutamaa ryhmää. Yleensä ryhmän jäseniä yhdistää jokin asia, esimerkiksi nuorten ohjelman suunnittelu ja ohjaaminen. Tällöin ryhmän jäsenet pohtivat asioita yhdessä. Joskus aiheet ovat ryhmissäkin henkilökohtaisempia; oma elämäntilanne, työ tai esimerkiksi kirkon tilanne. Mentoroitavat ovat 18–35-vuotiaita ja suurin osa on Kathmandun alueelta, mutta Hira on käynyt myös Pokharassa ja Chitwanissa mentoritapaamisissa. Tavallisesti tapaaminen kestää noin tunnin. Ryhmän kanssa työskennellään yleensä 2–3 tuntia riippuen osallistujien aikatauluista.

Mentorointitapaamiset voivat olla kotona, kahvilassa tai vaikka kirkolla.

– Mentoroinnissa toisen ihmisen asioita kuunnellaan ja tarvittaessa autetaan häntä viemään ajatuksiaan eteenpäin. Mentori voi auttaa kyselemällä oleellisia kysymyksiä, jotta mentoroitava voisi löytää erilaisia vaihtoehtoja edetä. Joskus näin voi löytyä ratkaisu käsillä olevaan asiaan. Seuraava askel voi olla, että kirjoitetaan ylös, miten tästä lähdetään eteenpäin. Jos on tarvetta, sovitaan seuraava tapaaminen tai ollaan myöhemmin yhteydessä ja kysellään miten asiat ovat menneet. Joskus rukoillaan ennen keskustelun aloitusta sekä tapaamisen lopuksi nepalilaiseen tyyliin niin, että molemmat rukoilevat yhteen ääneen.

Nuoret ovat kertoneet, että mentoroinnin myötä he ovat oppineet katsomaan asioita erilaisesta näkökulmasta kuin ennen. Vaihtoehtoja on löytynyt, ja mentorointi on auttanut konkreettisten päätösten tekemisessä. Hiran mielestä on hienoa, kun mentoroitavan omista ajatuksista voi löytyä ratkaisuja ongelmatilanteisiin.

Jumala on toiminut mentoroinnin kautta mielenkiintoisilla tavoilla.

– Me kaikki tarvitsemme rohkaisua silloin tällöin. Jumala haluaa toimia meidän kauttamme. Voimme jakaa omaa aikaamme, kuunnella, kysellä ja kertoa ajatuksistamme. Jumala vaikuttaa kaikessa tässä. Kun Jumala toimii, siinä on sellainen rauha tai tunne, jota on vaikea kuvailla. Jumala on siinä koko ajan läsnä.

Hiran ottama valokuva hymyilevästä orpotytöstä on painettu postikortiksi.

Hiran taidot ja kokemukset ovat Jumalan käytössä paitsi mentoroinnissa myös valokuvauksessa. Valokuvausharrastus alkoi Hiran muutettua Suomeen reilut 10 vuotta sitten. Hän oli työharjoittelussa kaupassa ja näki siellä kaikenlaista elektroniikkaa päivittäin.

– Joka kerta kun kävelin elektroniikkaosaston ohi, katselin kameroiden hintoja ja suunnittelin ostavani Canon 4400 merkkisen kameran työharjoittelun viimeisenä päivänä, ja niin myös tapahtui. Siitä alkoi itsenäinen valokuvauksen opettelu, joka on johtanut myös kuvien päätymiseen Kylväjän myymiin postikortteihin.

– Useimmat korttien kuvat on otettu heti vuoden 2015 maanjärjestyksen jälkeen. Kuvissa ihmisten kasvoilla näkyy sekä surua että iloa. Alkuun tilanne näytti täysin toivottomalta. Pieni hymy kuitenkin kertoo, että ehkä on kuitenkin vielä toivoa. Toivon, että nämä ihmiset voivat löytää myös toivon Jumalasta.

Rukousaiheita Nepalin puolesta:

  • Uskonnonvapaus
  • Nepalilaiset nuoret ja mentorointi
  • Mentoroinnin laajentaminen pastorien ja johtajien keskuudessa
  • Nuorten verkoston laajentaminen eri paikkakunnille Nepalissa
  • Nuorten kanssa toimivat järjestöt ja heidän verkostoituminen keskenään

Ulan-Uden kirkon syvät perustukset valmiina talven tuloon

Itä-Siperian Ulan-Udessa Kristuksen armon seurakunnan kirkon rakennustyömaalla on päästy elo- ja syyskuun aikana pitkälle maanpinnan alapuolisessa rakentamisessa, ja tuleva kirkkorakennus alkaa hahmottua tontille. Kylmän talven ja roudan takia perustukset ulottuvat 3,5 metrin syvyyteen.Rakennustyön konsultti ja valvoja DI Aarne Poutanen tarkastaa tilanteen syyskuun lopussa. Silloin päätetään, peitetäänkö rakennustyömaa talvehtimaan perustusten tasolle vai lähdetäänkö pystyttämään seiniä ja kattoa loppusyksyn aikana.

Osallistu kirkkohankkeeseen!
Nettilahjoitus: www.kylvaja.fi/ita-siperian-kirkkohanke
Tilisiirto: IBAN FI57 4405 0010 0212 96
Viitenumero 3160 22002

Rukoushalu kasvaa rukoillessa

Rukous on kuulunut kaikkiin niihin vuosikymmeniin, jotka Kuhmoisissa asuva Risto Ojala on ollut uskossa. Erityisellä tavalla hän ymmärsi esirukouksen merkityksen, kun hänelle vuonna 2011 tehtiin maksansiirtoleikkaus.

– Olen itse tarvinnut esirukousta eli, että minun puolestani rukoillaan. Silloin kun olin itse sairaana, monet ihmiset rukoilivat puolestani ja se oli hieno tunne. Tämä oma kokemus on ohjannut rukoilemaan muiden puolesta.
Luojamme ja lähetyksen Herra tietää kaikki tarpeemme. Miksi sitten esirukousta tarvitaan?

– Rukoileminen on enemmänkin tarpeen meille kuin Jumalalle. Hän on kaikkivaltias ja rakastava Jumala ja antaa apunsa hyvin monin tavoin. Jumala tietysti haluaa ja toivoo, että me rukoilemme. Koen, että rukous on kuin ruokailua – päivittäin me ruokailemme ja päivittäin meidän kuuluisi rukoilla.

– Vuosikymmeniä sitten luin Ole Hallesbyn kirjan Rukouksen maailmasta. Kirja avasi minulle sen, että rukous lähtee Jumalasta. Kirjan alussa lainataan Ilmestyskirjan 3. luvun jaetta 20: ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan.” Hallesby selittää: ”Ei Jeesusta pane liikkeelle meidän rukouksemme, vaan hän taivuttaa meidät rukoilemaan. Kun rukoilemme, päästämme Jeesuksen sydämeemme.” Eli se on vuorovaikutusta, jossa liikkeellepaneva voima onkin Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki.

– Esirukoukset ovat hyvin konkreettisia asioita. Jos saisimme Jumalan silmin nähdä asioita, niin siinä todella tapahtuu ihmisten tai asioiden kantamista Jeesuksen jalkojen juureen ja Jeesuksen hoidettaviksi.

Myöhemmin Risto Ojalan käsiin tuli kolme kertaa vuodessa Kylväjä-lehden välissä ilmestyvä Rukousmuistio, joka ohjasi hänet syvemmälle esirukouksiin. Rukousmuistioon päivitetään aina uusia rukousaiheita kaikilta Kylväjän työalueilta unohtamatta kotimaantyötä. Ojala näkee Rukousmuistion meille annettuna mahdollisuutena, jolloin meidän ei tarvitse itse pitää mielessä kaikkia lähettien rukousaiheita.

– Minä käytän muistiota päivittäin niin, että merkitsen kunkin päivän kohdalle korostusvärillä vasempaan reunaan sen päivän esirukouskerran. Neljän kuukauden aikana kunkin päivän aiheiden puolesta tulee rukoiltua parikymmentä kertaa. Koen tällaisen systematisoinnin avuksi itselleni.
Viikoittain sähköisesti julkaistavassa Rukouskortissa on toisella palstalla ajankohtaisia rukousaiheita työalueelta. Lisäksi siitä löytyy aiheita kotimaan työntekijöiden ja eri hiippakunnissa tehtävän työn puolesta.

– Rukoileminen on ketjurektiota ja siinä tapahtuu kasvua. Jumala pitää sillä tavalla myös rukoilijasta huolta. Olen saanut käyttööni lisäksi Sansan kuukausittaisen rukouskalenterin. Myös Kylväjän ja muiden lähetysjärjestöjen lehdissä ilmoitettujen lähitapahtumien puolesta olen rukoillut ja tehnyt niihinkin merkintöjä korostuskynällä rukoiltuani. Näin voi rukoilla pala kerrallaan eri asioiden puolesta. Hieno löytö oli Perjantairukous-vihkonen, johon monet lähetysjärjestöt ovat koonneet rukousaiheita muslimien keskuudessa tehtävän työn puolesta.

– Rukouksen avuksi olen löytänyt lisäksi esimerkiksi kirkkokäsikirjasta löytyviä rukouksia. Tietysti meillä on vapaus rukoilla omin sanoin, mutta nuo valmiiksi kirjoitetut rukoukset ovat myös lahja meille. Aivan kuin yhtyisi rukouskuoroon, kun samoja rukouksia rukoillaan ympäri Suomea vaikka jumalanpalveluksissa.

Teksti ja kuva: Liisi Niemelä

Arabikristittyjen yhteyttä rakentamassa

Haifassa arabien parissa työtä tekevä Pirkko Said on vuosia rukoillut arabikristittyjen yhteyden puolesta. Viime keväänä oli rukousvastausten aika.

Maaliskuun lopussa järjestettiin Tiberiaksen arabipastoreiden synodin konferenssi, jonne myös pastoreiden vaimot oli kutsuttu.

– Tuo yhteyden viikonloppu oli vastaus vuosien rukouksiin. Kävimme hyviä rehellisiä keskusteluja tilanteesta seurakunnissa ja totesimme, miten tärkeää on rakentaa yhteyttä seurakuntien kesken.

Pirkko Said sai konferenssissa Haifan pastoreiden vaimojen yhteystiedot.

– Rohkaisin heitä tulemaan mukaan seurakuntien yhteiseen naistenpiiriin, johon kokoonnuimme viikkoa myöhemmin nauttimaan yhteydestä ja Mailis Janatuisen Ilosanomapiirin opetuksesta. Monet kyselivät, voisiko yhteisiä kokoontumisia olla lisää, joten järjestimme toukokuussa eri seurakuntien vastuullisten naisten kanssa aivoriihen, jossa päätimme aloittaa syksyllä Haifassa yhteiset naisten kokoontumiset.

Said on jutellut monen arabiäidin kanssa lapsi- ja nuorisotyön tilanteesta seurakunnissa. Lapset tulevat seurakuntaan vanhempiensa kanssa ja heille on siellä pyhäkoulu. Joissakin seurakunnissa on toimintaa myös nuorille, mutta usein kaveripiirin ja mielekkään toiminnan puuttuessa nuoret jäävät vähitellen pois. Eräs äiti totesi riipaisevasti:

– Jos lapsi- ja nuorisotyöhön ei panosteta, eikä uutta vastuullisten sukupolvea kasvateta, seurakunnilla ei ole tulevaisuutta.

Eri seurakunnista koostuva tiimi on kokoontunut kolmen vuoden ajan viikoittain rukoilemaan ja suunnittelemaan perjantain raamattukerhoa kahdelle lasten ikäryhmälle. Myös perheretkitoiminta on saanut suuren suosion. Sitä kautta seurakunta tavoittaa raamattuopetuksen piiriin myös seurakunnan yhteydestä vieraantuneita vanhempia.

– Pienten arabiseurakuntien resurssit järjestää monipuolista toimintaa vapaaehtoisvoimin ovat puutteelliset. Yhteydessä on voima, mutta sen edellytys on löytää keskinäinen luottamus ja nöyryys, toteaa vuosia arabien parissa työskennellyt Said.

– On välttämätöntä oppia tekemään työtä tiimissä ja toteuttaa yhteistä päämäärää ilman keskinäistä kilpailua. Sillanrakennustyö on tärkeää, ja vihollinen tuntuu olevan siitä raivoissaan. Muistakaa rukouksin ja taloudellisesti lapsi-, nuoriso- ja perhetyötämme, pyytää Said, ja muistuttaa psalmista 78:

”Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista.” (Ps. 78:3–4)

Kesän ilonaiheena on ollut Elämän leipä -yhtyeen toisen ylistyslevyn saaminen uunista ulos kesäkuun lopussa. Levyn nimenä on ”Mene syvälle ja heitä verkot”, kuten Jeesus sanoi Pietarille heikon kalansaaliin jälkeen. Saidin mukaan vastaanotto on ollut rohkaisevaa. Levyä on myynnissä Pala maailmalta -kaupassa 15 eurolla, www.palamaailmalta.fi. Koskettaviin arabiankielisiin laulunsanoihin on saatavissa myös englanninkielelle käännetty vihkonen.

 

Teksti ja kuvat: Pirkko Said

Yritys- ja käsityökoulutukset edistävät yksinhuoltajien työllistymistä Mongoliassa

Ojuntsetseg tyttärensä kanssa kotonaan. Ompelupöydät on sijoitettu huoneen keskelle.

Mongoliassa työttömyystukea saa vain ensimmäisten kolmen työttömyyskuukauden ajan. Niinpä työttömyys johtaa useimmiten köyhyyteen, elleivät perheenjäsenet pysty auttamaan työtöntä taloudellisesti. Arhangain maakunnan 10:ssä eri kylässä toimiva Kylväjän kehitysyhteistyöhanke auttaa työttömiä yksinhuoltajia kouluttautumaan ja työllistymään vaikeissa elämäntilanteissa.

Ompelijaksi hankkeen tuella kouluttautunut yksinhuoltajaäiti Ojuntsetseg saa nyt tuloja valmistamalla kotonaan vaatteita. Ennen oppisopimuskoulutusta ja hankkeen tarjoamaa yritys- ja taloudenpitokoulutusta hän oli 10 vuotta yksin kotona työttömänä pitämässä huolta neljästä lapsestaan. Yksi Ojuntsetsegin lapsista on kehitysvammainen. Hän auttaa äitiään työaskareissa ommellen koristeita vaatteisiin ja tehden koruja lapsille.

– Aiemmin minun oli vaikeaa löytää tarpeeksi rahaa neljän lapsen kasvattamiseen. Elämä on edelleen vaikeaa, mutta nyt kuitenkin parempaa kuin ennen. Yksi lapsistani on naimissa, mutta muut kolme asuvat edelleen kanssani kotona, Ojuntsetseg kertoo.

Ilman hankkeen tarjoamaa start up -rahaa tai valtiolta saatua korotonta lainaa hän ei olisi voinut aloittaa työntekoa. Ompelukoneen ja muiden tarvikkeiden hankkiminen olisi ollut liian kallista.
Pienyrityksen muodostaneen yhdeksän naisen ryhmästä tänään on Nirguin ja Ojungerelin vuoro toimia käsityötuotteidensa myyjinä myyntikojulla. Itsensä työllistänyt ryhmä on tehnyt aiemmin käsityötuotteita vain tilauksesta. Nyt he ovat ensimmäistä kertaa alkaneet myydä tuotteita sisätorilla.

– Lasten korut ja laukut menevät hyvin kaupaksi. Teemme tuotteet kotonamme, emme tarvitse erikoisia välineitä niiden tekemiseksi, Nirgui kertoo.
Hankkeen koulutuksiin osallistuneet naiset tapaavat ryhmän kesken kaksi kertaa kuussa. He aikovat säästää tuotteiden myyntituloista 10 % yhteiselle säästötilille, josta voidaan ottaa rahaa esimerkiksi yllättäviin sairaalakuluihin.

– Sosiaaliviranomaiset maksoivat kojumme ensimmäisen kuukauden vuokran auttaakseen meidät alkuun. Nyt seuraamme, käykö kauppa tarpeeksi hyvin, jotta voimme jäädä myymään tuotteita torille.

Työttömien yksinhuoltajavanhempien elämäntilanteet ovat Mongoliassa usein hyvin vaikeita ja perheet jäävät hyvin tiukoille taloudellisesti. Moni yksinhuoltaja elättää perheensä ainoastaan lapsilisien avulla. Valtio maksaa yhdestä lapsesta noin 6,7 euroa lapsilisää kuussa.

Nuorten yksinhuoltajaäitien vertaisryhmä aloitti toimintansa maakuntakeskuksessa kaksi vuotta sitten. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa hankkeeseen palkatun psykologin johdolla. Näiden äitien on vaikea tehdä työtä tässä elämänvaiheessa, sillä heidän lapsensa ovat vielä niin pieniä. Tänään kokoontumisen aiheena on ollut toimeentulo ja elatusmaksut.

– Täällä voimme jakaa asioita elämästämme toisillemme. Rauha ja yhdessä oleminen auttavat yksinäisyydessä ja alakuloisuudessa. On vaikeaa pitää kaikki sisällä, jos ei saa puhua kenellekään, kertoo nuori kolmen lapsen äiti, joka menetti miehensä auto-onnettomuudessa.

Kaikilla ryhmän yksinhuoltajista on 2-3 lasta. Muutama äideistä saa pientä tuloa maitotuotteiden myynnistä tai kokkaamisesta. Osa heistä on tullut mukaan toimintaan sosiaaliviranomaisten kautta. Samankaltaisia hankkeen vertaisryhmiä on olemassa myös yksinhuoltajaisille.

Usein yksinhuoltajaäidit tarvitsevat tukea ja apua lakiasioissa, koska heillä ei ole olemassa virallista avioliitto- tai isyystodistusta. Elatustuen saaminen on usein vaikeaa.

– Ex-mieheni ei halua auttaa ja maksaa tukia. En tiedä, missä hän on ja asuu. Hän kyllä pystyisi auttamaan taloudellisesti, eräs äideistä kertoo.

Toisen entinen puoliso oli ehdottanut, että hän voisi ottaa toisen kaksosistaan hoitoonsa. Äiti ei suostunut ehdotukseen ja toivoo, ettei lapsia erotettaisi toisistaan.

Vertaistuki ja psykologinen apu auttavat näitä yksinhuoltajia jaksamaan väsymyksen, häpeäntunteiden ja yksin jäämisen kanssa. Yhdellä äideistä on sairaudesta johtuva aliravitsemusongelma. Hän kertoo, että tärkeintä hänelle tällä hetkellä on kasvattaa lapsista terveitä ja selvitä elämässä. Hanketyöntekijöiden toiveena ja tavoitteena on, että nämä äidit työllistyvät, kun pienimmät lapset kasvavat isommiksi.

 

Ella Henriksson

Junamatkalla Jeesuksen luo – siperialainen Maria löysi armollisen Jumalan

Junamatkalla Jeesuksen luo – siperialainen Maria löysi armollisen Jumalan

Lähetystyöntekijöiden elämää seuratessaan Maria on ymmärtänyt, että rakkaus voi tehdä paljon enemmän kuin tiukat säännöt. ”Tietenkin säännötkin ovat välttämättömiä, mutta ilman rakkautta ne eivät ole yhtään mitään.”

Istun pienessä olohuoneessa Siperiassa Sahan tasavallan pääkaupungissa Jakutskissa. Tämä ei ole mikään tavallinen olohuone, vaan pienen Inkerin kirkon kotiseurakunnan kirkkosali. Tänne kokoontuvat joka sunnuntai kello 11 innokkaat seurakuntalaiset, joita on tänä sunnuntaina koolla viisi aikuista sekä kaksi tyttöä. Vanha pieni pöytä on somistettu kauniiksi alttariksi, jossa on Jeesus ristillä, kaksi kynttilää ja erikielisiä Raamattuja, koska täällä käy montaa kieltä puhuvia ihmisiä.

Jumalanpalveluksen alussa jokaiselle annetaan Inkerin kirkon virsikirja. Soittimia ei ole, mutta laulaminen käy hyvin tietokoneelta tulevien virsien tahtiin. Jumalanpalveluksessa seurakuntalaiset lukevat ääneen kaikki päivän raamatuntekstit. Saarnan jälkeen kerätään rukousaiheet. Toiset rukoukset rukoillaan polvillaan, mutta tämä yhteinen esirukous rukoillaan seisten. Jumalanpalveluksen jälkeen syödään pienessä keittiössä yhdessä lounas. Kun jokainen on tuonut jotakin, siitä kertyy paljon sekä ruokaa että herkkuja teen tai kahvin kanssa. Tunnelma on iloinen ja leppoisa.

Yksi seurakuntalaisista on Maria. Hänellä on mukanaan 12-vuotiaat kaksostytöt, jotka luovat kivan, rennon tunnelman jumalanpalveluksiin. Marian suku on asunut Jakutiassa jo pitkään. Hänen perheeseensä kuuluu myös hänen äitinsä eli tyttöjen isoäiti. Maria on lastentarhanopettaja. Hänellä on kaunis hymy ja hänen silmistään säteilevät rauha, ilo ja Jeesuksen rakkaus.

Maria on tullut uskoon 21-vuotiaana. Hän oli menossa bussilla kaupunkiin, josta pääsi junalla Moskovaan. Bussissa oli mies, jonka kädet olivat täynnä tatuointeja. Mariaa pelotti ja hän mietti, että täältä ei pääse mihinkään pakoon tuota miestä. Mutta sitten hän huomasi, että mies ottikin laukustaan Raamatun. Maria tutustui matkan aikana mieheen ja muihin nuoriin, jotka olivat raamattukoulun opiskelijoita. Matkalla nuoret kertoivat Marialle Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Kun he tulivat perille pikkukaupunkiin, nuoret kutsuivat Mariaa kirkkoon. Marian mielestä kaikki oli hyvin mielenkiintoista, joten hän päätti lähteä. Se päivä oli Marian syntymäpäivä. Kirkossa pappi kysyi, että kuka haluaa tehdä elämässään parannuksen. Maria koki, että hän haluaa ja meni eteen rukoiltavaksi, mutta hän ei täysin ymmärtänyt, mistä oli kysymys.

Tuli aika jatkaa matkaa pikkukaupungista kohti Moskovaa. Marialla ja tatuoidulla miehellä oli ”sattumalta” lippu samaan junaan. Matka kesti kuusi päivää. Tatuoitu mies kertoi matkan aikana Marialle, että hän oli ollut huumeidenkäyttäjä, rikollinen ja vankilassa. Mariaa kosketti syvästi, kun hän kuuli, miten Jeesus oli täysin muuttanut miehen elämän. Nuoret olivat antaneet Marialle Johanneksen evankeliumin. Maria luki sen matkan aikana kannesta kanteen. Kun hän sitten tuli takaisin kotiin Jakutiaan, hän kirjoitti raamattukoulun yhdelle opiskelijalle, joka antoi hänelle erään kirkon osoitteen. Siellä Maria tutustui saksalaiseen lähetystyöntekijään ja raamattukoululaisiin. Niin Maria alkoi käydä seurakunnassa.

Maria piti paljon seurakunnasta; sisarista ja veljistä Kristuksessa. Hän kävi siellä useamman vuoden. Hänellä on siellä yhä edelleen hyviä ystäviä. Kerran kirkkoon tuli suomalainen Kylväjän lähetystyöntekijä, joka kyseli, olisiko kirkossa joku, joka voisi auttaa häntä kirjoittamaan saarnoja venäjäksi. Kirkon pastori esitteli Marian lähetystyöntekijälle. Maria lupautui auttamaan. Saarnat olivat vähän erilaisia kuin mihin Maria oli tottunut.

– Niissä saarnoissa oli paljon armoa, muistelee Maria.

Maria alkoi käydä myös luterilaisessa ryhmässä. Hän tapasi erilaisia ihmisiä, joista tuli hänen ystäviään. Vähitellen Maria alkoi ajatella, että hän haluaisi liittyä tähän pieneen luterilaiseen seurakuntaan. Hän puhui asiasta omassa eurakunnassaan. Siellä asiaan suhtauduttiin kauniisti siunaamalla hänet uuteen elämänvaiheeseen.

– Pidän luterilaisesta teologiasta. Koen oloni niin rauhalliseksi täällä. Halusin liittyä seurakuntaan ja viime marraskuussa minut konfirmoitiin. Nyt olen iloinen, että olen täällä. Pidän todella tästä kirkosta. Minulla on rauha sydämessäni siitä, että en ole täällä sattumalta vaan Jumalan suunnitelmasta.

Maria kertoo, että hän on tavannut paljon suomalasia lähetystyöntekijöitä ja siksi hän tietää paljon Suomesta ja suomalaisista.

– Jumala on luonut niin värikkään ja erilaisen maailman. Se on hyvin mielenkiintoista, sanoo Maria.

– Yleensä se maailma, jossa itse asut, on pieni: käyt paikallisessa kirkossa ja et tiedä, miten Jumala toimii eri maissa, miten Hän eri tavoin tavoittaa eri ihmiset.

Maria kertoo, että Jumala antoi hänelle hyviä esimerkkejä todellisesta uskosta lähetystyöntekijöiden kautta. Lähetystyöntekijöillä on yleensä mukava elämä omassa maassaan. Sitten he uhraavat itsensä ja mukavan elämänsä eri ihmisten ja kansojen takia.

– Se on tosi hyvä esimerkki ympärillä oleville ihmisille, sanoo Maria.

– Kun luet Raamatusta sellaisesta ja sitten vielä näet oikeasti, että niin tapahtuu, se koskettaa sydäntä ja rikkoo totuttuja kaavoja.

Maria miettii, että ehkä se oli Martti Luther, joka sanoi vasemmassa kädessä olevan lain ja oikeassa armon. Maria sanoo, että kun näkee lähetystyöntekijöiden toteuttavan tätä, se on vaikuttanut myös häneen niin, että hän on tehnyt suuria muutoksia elämässään.

– Ymmärsin, että rakkaus voi tehdä paljon enemmän kuin tiukat säännöt. Tietenkin säännötkin ovat välttämättömiä, mutta ilman rakkautta ne eivät ole yhtään mitään.

Marialla on työssään lastentarhanopettajana mahdollisuus kertoa uskostaan työkavereilleen ja myös lapsille. Toiset heistä kuuntelevat evankeliumia, toiset taas kieltäytyvät kuuntelemasta. Aluksi jotkut reagoivat olemalla ilkeitä, mutta nyt he käyttäytyvät normaalisti. Kaikki tietävät, että Maria on uskossa. Joskus he kyselevät neuvoja omiin asioihinsa. Maria sanoo, että välillä rituaalit tuntuvat olevan muille tärkeitä, ja silloin hän yrittää saada heidät huomaamaan, että rituaalit eivät tuo onnea, vaan Jeesus.

Maria on iloinen siitä, että sekä päiväkoti että päiväkodin lapset ovat hyvin avoimia evankeliumille. Erityisesti jouluviikolla päiväkodissa voi vapaasti kertoa lapsille Jumalasta ja Jeesuksesta.

– Näen, että se koskettaa lapsia. Monet heistä eivät tiedä mitään Jeesuksesta. He aivan yllättyvät, kun kuulevat Hänestä.

– Kun tulin kristityksi, luulin, että on välttämätöntä tehdä jotain suurta ja tärkeää. Yritin ottaa osaa kirkon eri tilaisuuksiin. Ajattelin, että mitä enemmän teen ja osallistun, sitä parempi.

Maria työskenteli seurakunnassa lasten parissa. He menivät lähikyliin evankelioimaan, ja heillä oli paljon lastenleirejä ja -tapahtumia.

– Vähitellen ymmärsin, että Jumala on järjestyksen Jumala. Myös meidän elämämme joka osa-alueen pitäisi olla järjestyksessä. Meidän pitäisi olla esimerkkinä muille. Eli jos olet hyvä lähetystyöntekijä, mutta huono äiti, niin se ei ole Jumalan tahto. Sinun pitäisi olla myös hyvä äiti. Et voi tuottaa hyvää hedelmää vain kirkossa, vaan elämän joka alueella. Maria pohtii.

Nyt Maria kuuluu Inkerin luterilaiseen kirkkoon. Hän toivoo, että Jumala näyttää hänelle, miten hän voisi kantaa hedelmää myös luterilaisessa kirkossa. Silloin lähetystyöntekijä muistuttaa häntä siitä, että hänhän kantaa jo paljon hedelmää: Hän on seurakunnan tukipilari monessa mielessä. Hän on ollut suuri apu myös monelle lähetystyöntekijälle käytännön asiassa, byrokratian koukeroissa ja esimerkiksi saarnojen kääntämisessä venäjäksi.

– Mutta sehän on vain ilo minulle! nauraa Maria.