Uutiset

Kylväjä jatkaa kestävänä hedelmää kantavaan vuoteen 2019

Lähetysyhdistys Kylväjän syyskokous kokoontui lauantaina 15.12 Bullankulmassa Helsingissä. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2019 otsikolla Hedelmää kantava, joka jatkaa Toiminnan linjauksesta 2016–2020 nousevia teemoja. ”Pysymme Kristuksessa voidaksemme intorealistisesti kantaa hedelmää toisten iloksi.”

Lähetysjohtaja Pekka Mäkipää kuvaa hedelmän kantamista kestävänä kehityksenä: ”Hedelmän kantamisen vuonna kiinnitämme huomiota kestävään kehitykseen, sanan raamatullisessa merkityksessä. Lähetystyössä, kuten kaikessa kristillisyydessä, kestävyys eli kärsivällisyys on korkein hyve: ’Hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat hyvää satoa.’ (Luuk. 8:15) Kestävyys, kreikan kielellä hypomone tarkoittaataakan alle jäämistä ja valoisan mielenlaadun säilyttämistä ahdinkojenkin keskellä.”

Yksinhuoltajaäidit työllistyvät Mongoliassa

Mongolian Arhangain maakunnassa toiminut yksinhuoltajaäitien koulutus- ja työllistämisprojekti on jatkanut toimintaansa aktiivisesti vuoden 2018 aikana. Projektin johtaja M. Ankhtuya kertoo, että projekti on tänä vuonna järjestänyt koulutuksia ja tapahtumia yksinhuoltajaäideille seitsemässä eri kylässä. Tapahtumia ja koulutuksia on järjestetty noin 50 kappaletta ja niiden osallistujamäärä yhteensä on noussut yli tuhanteen kolmeensataan.

Muun muassa ammatillista koulutusta ja pienyrittäjyyskoulutusta työttömille yksinhuoltajaäideille tarjoavan projektin työntekijät ovat koulutuksien ja tapahtumien järjestämisen lisäksi tänä vuonna jatkaneet keskusteluja yksinhuoltajaäitien kanssa.

– Pyrimme kuulemaan yksinhuoltajaäitejä ja selvittämään, minkälaisia ongelmia ja haasteita he kohtaavat arjessaan ja miten heitä voitaisiin auttaa, Ankhtuya kertoo. Keskustelut ja projektitoimintaan osallistuneilta äideiltä saatu palaute auttaa projektin työntekijöitä suunnittelemaan tapahtumien ja koulutuksien sisältöä.

Joitakin projektin tuloksia voidaan jo mitata. Vuonna 2017 aloitetussa projektissa muun muassa 17 yksinhuoltajaäitiä on saanut kampaajakoulutusta, 20 äitiä koulutusta maitotuotteiden valmistuksesta ja 4 äitiä kokkikoulutusta. Ammatillista koulutusta saaneista on muodostunut kuusi toimivaa pienyritystä, joissa jokaisessa työskentelee 3–4 yksinhuoltajaäitiä. 148 yksinhuoltajaa on saanut koulutusta pienyrityksen perustamisesta, 117 henkilöä on osallistunut psykologiseen koulutukseen, 20 henkilöä on saanut koulutusta yhdistyksen perustamisesta, 312 tyttöä on saanut koulutusta seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Nämä ovat vain esimerkkejä projektin tuloksista. Osa projektin tuloksista ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voi asettaa tilastoihin. Muutokset asenteissa, itsevarmuudessa ja toimintakulttuureissa voidaan nähdä vasta myöhemmin. Projektin jatkorahoitus selviää joulukuussa 2018, kun Suomen Ulkoministeriö ilmoittaa kehitysyhteistyömäärärahoista ja tuen piiriin valituista projekteista.

Kuva: Jaakko Tikkanen

Vaasalaiset paketoivat kotimaan jouluterveisiä

Jeesus maailmalle -piirin jouluvalmisteluihin on kuulunut jo parikymmentä vuotta lähetystyöntekijöille lähetettävien joululahjojen kokoaminen.

– Pakettien lähettäminen sai alkunsa oman seurakuntamme nimikkolähettipariskunnasta 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Pian sitten lähetimme paketteja muillekin läheteille mahdollisuuksien mukaan, muistelee Kylväjän kotiseutulähetti Timo Holmlund

Lahjoja on lähetetty Kylväjän läheteille sitä mukaa kuin resurssit ovat antaneet myöten. Etusijalla ovat lapsiperheet ja asemapaikassaan yksin toimivat lähetit. Paitsioon ovat jääneet ne lähetit, joiden työalueella posti ei kulje luotettavasti.

– Sisältö vaihtelee paketin kokoajan mukaan, mutta nykyään pääosan muodostavat ostetut lahjat, kuvailee Holmlund.

– Joulu on antamisenkin juhla. Lähettäjänä haluan muistaa lähettiä jollakin suomalaisella. Jouluna lähetti muistelee kotimaan joulua, ja jokainen paketti tuo iloa hänelle, lisää itsekin Kylväjän lähettinä Bangladeshissa ollut Riitta Kurttila.

– Pakettien tekemisessä yhdistyy antamisen ilo ja mukava tapahtuma muiden osallistujien kesken, Kurttila jatkaa.

Pakettien kokoamisessa on Holmlundin mukaan omat haasteensa:

– Kaupan hyllyjen välissä seistessä tulee helposti avuton olo: mitä hankkia henkilölle, jota ei ole ehkä koskaan tavannut, niin että siitä olisi hänelle iloa?

Toinen hankaluus on paketin koko: Jouluterveiset pitäisi puristaa A4-kokoiseen, kuusi senttiä paksuun pakkaukseen, joka saa painaa maksimissaan kilon.

Ennen joulua on monenlaista keräystä ja paljon tarvitsevia Suomessakin, mutta pakettien lähettäminen tarjoaa mahdollisuuden muistaa lähettiä henkilökohtaisesti.

– Tarkoitus on viestiä saajalle, että juuri hän on muistissamme, painottaa Holmlund.

Paketoijilta vaaditaan kärsivällisyyttä, näppäryyttä ja laskutaitoa.

– Palapelin vaikeus on sovittaa tavarat koon ja painon mukaan järkevästi, niin että tavaraa tulee suurin mahdollinen paino yhteen pakettiin. Tämä on seurausta suurimmasta haasteesta: etenkin lentopostin taksat ovat usein suuremmat kuin sisällön arvo, harmittelee Holmlund.

Holmlund seuraa palautepostia tietääkseen, minne paketit menevät perille, jotta työ ei menisi hukkaan. Pakettien perillemeno on parantunut alkuajoista huomattavasti.

– Ehkä yksi paketti parista kymmenestä jää taipaleelle, vahingoittuu tai tulee vajaana perille.Ihmisten lisäksi riskejä pakettien kulkuun aiheuttavat joskus myös uteliaat eläimet.

– Kuitenkin sokerina pohjalla on kevyt olo, kun paketit on jättänyt postin haltuun. Aikanaan sitten palauteposti kruunaa homman, ja lähettien kiitokset rohkaisevat jatkamaan seuraavanakin vuonna, iloitsee Holmlund.

Teksti: Outi Rajala
Kuva: Anja Holmlund

Bishoftun kirje kirkoille

Luterilaisen tunnustuksen ja lähetystyön maailmanlaaja yhteysverkosto (Global Confessional and Missional Lutheran Forum) kokoontui Etiopian Bishoftussa 4–6.9.2018.  Etiopian Mekane Yesus -kirkon isännöimässä konferenssissa oli osallistujia viideltä mantereelta. Kokous valmisteli luterilaisille kirkkoyhteisöille osoitetun viestin nimeltä Bishoftun kirje kirkoille. Kirje kutsuu luterilaisia maailmanlaajasti Jumalan Sanan kautta katumukseen ja uudistumiseen todistaaksemme ja tuodaksemme ihmisiä Pelastajan Jeesuksen luo. Kirje on luettavissa suomeksi tästä linkistä. Alkuperäinen kirje on luettavissa englanniksi tästä linkistä.

Rokotusten ihme ja muuta Afrikassa opittua

Etiopiassa ja Tansaniassa työskennelleet Mauri ja Ritva Niemi näkevät rokotusten puutteesta johtuneiden vastasyntyneitten kuolemien merkittävän vähenemisen ja naisten tasa-arvoinen kohtelun lähetystyön pitkäjänteisinä hedelminä.

Lääkäri Mauri Niemi ja terveystieteen maisteri Ritva Niemi olivat Etiopiassa Lähetysyhdistys Kylväjän kautta 1982–1985. He vertaavat kokemuksiaan pari vuosikymmentä myöhemmin samanlaisiin oloihin Tansaniassa.

– Pitkällä aikajänteellä näkee, miten merkittäviä muutoksia tapahtuu ihmisten elämässä, terveydessä, tasa-arvossa ja koko yhteisössä, kun kirkko palvelee ja julistaa sanomaansa, he iloitsevat.

Dramaattisin terveyden parantuminen on tapahtunut rokotusten myötä. Pariskunnan mieleen ovat syöpyneet kymmenet vastasyntyneet vauvat.

– Napatynkään joutuneen lian takia vauvat saivat jäykkäkouristuksen, ja kuolivat muutamassa päivässä jatkuvien kouristeluiden seurauksena. Samoin tuhkarokkoepidemian aikana saattoi yhdestä kylästä menehtyä muutamassa viikossa kymmeniä lapsia ja nuoria.

Parikymmentä vuotta myöhemmin maaseutusairaalassa Tansaniassa Niemet eivät nähneet yhtään jäykkäkouristuksen tai tuhkarokon aiheuttamaa kuolemaa. Halvat rokotteet olivat lähes hävittäneet taudit siellä missä rokotuskattavuus on riittävä.

Pariskunnan mukaan juuri rokotukset ovat saaneet aikaan suurimman parannuksen ihmisten terveyteen. Edes kirurgia tai monet hyvät lääkkeet eivät ole yltäneet samaan.

– Suomessa nykyvanhemmilta puuttuu tuntuma, miten hirveää jälkeä nuo taudit voivat saavat aikaan. Sen seurauksena uskotaan vaihtoehtoista mediaa, ja altistetaan omat lapset vuosituhansia ihmiskuntaa vainonneille taudeille, he murehtivat viimeaikaista kehitystä.

Ritva ja Mauri Niemi kuvailevat niin ikään naisten aseman ja arvostuksen parantuneen merkittävästi. Aikaisemmin verenluovuttajia löytyi isoisän eturauhasleikkaukseen jonoksi asti, mutta ei naiselle, joka oli keskenmenon vuoksi vuotamassa kuiviin.

He kertovat myös, kuinka naisten väkivaltainen kohtelu on ajan myötä vähentynyt. Lain ja evankeliumin julistaminen on saanut aikaan hyvää hedelmää.

– Suomessa tavallisin naisten käden murtuma on kaatumisen seurauksena tullut rannevamma. Etiopiassa eniten näki käsivarren murtumia, kun vaimo puolustautui miehensä kepin iskuja vastaan. Kun kirkossa saarnataan sunnuntaina, että vaimoa tule kohdella kuin kallisarvoista astiaa niin se suojaa heikompaa osapuolta.

Niemien mukaan seurakuntien kasvu on vahvasti yhteydessä myös tasa-arvon parantumiseen Afrikan maissa.

– Vaikka meillä kirkkoa moititaan joissakin tasa-arvoasioissa, niin missä muualla kuin kristillisissä maissa naisen arvo ja asema on näin turvattu?

Eräs lenkki myönteisen kehityksen esimerkkien ketjussa on perheiden kokonaisterveys. Tässäkin vertailu tapahtuu kahden maan ja muutaman vuosikymmenen välillä.

– Malariaan ei ole rokotetta saatu kehitettyä, mutta on todettu, että lukutaitoinen äiti voi pelastaa perheensä. Etiopiassa lapsia kuoli malariaan kuin kärpäsiä, koska hoitoon hakeuduttiin vasta kouristelevan ja tajuttoman aivomalariaa sairastavan lapsen kanssa.

– Tansaniassa sairaalan lähikaupungin ihmisiä ei kuollut yhtään pahan epidemian aikana, koska he olivat oppineet hakeutumaan hoitoon ajoissa. Toisissa kylissä luotettiin enemmän kansanparantajiin ja potilaita menehtyi.

Ritva ja Mauri Niemi muistelevat vuosiaan Afrikassa uuden kirjan myötä. Lähetysyhdistys Kylväjän julkaisema Satakertainen sato – 50 vuotta lähetyselämää Etiopiassa kuvaa työtä ja elämää kymmenien lähettien kertomana.

Niemen pariskunnan kokemukset ovat yksi monista, joiden välityksellä Satakertainen sato -teoksen lukija johdatetaan nykyisin yli 90-miljoonaisen kansan historiaan, sen ihmisiin ja lähettien arkiseen aherrukseen.

Toisinaan olosuhteet kehittyivät vaarallisiksi. Vuonna 1974 Etiopian keisarivalta kaatui, ja tilalle nousi sotilashallinto, joka pysyi vallassa vuoteen 1991 saakka. Ajanjaksolle olivat tyypillisiä nälänhädät, taudit ja väkivalta.

Vuonna 1959 perustettu Mekane Yesus -kirkko on kasvanut pienestä 20 000 seurakuntalaisen joukosta maailman suurimmaksi yli yhdeksän miljoonan jäsenen luterilaiseksi kirkoksi.

Sotilashallinnon aikana kristittyjä vainottiin, vangittiin ja jopa surmattiin – kirkon johtaja muiden joukossa.

– Uskomme, että kasvun taustalla on käytännön palvelutyö ja ennen kaikkea evankeliumi, joka antoi ihmisille vastauksen heidän elämänsä syviin kysymyksiin. Jumalan rakkaus antoi sisäisen voiman, joka voitti ne, joilla valta näytti olevan, mutta jotka käyttivät sitä väärin, Niemet vetävät yhteen kokemaansa.

Etiopian lähetystyön vaiheista kertovan Satakertainen sato -kirja on tilattavissa Pala maailmalta -kaupasta.

 

Teksti: Ritva ja Mauri Niemi, Niko Seppä

Yhden klikkauksen taktiikalla

Päivittäjän roolin kautta Elina on päässyt näkemään, mitä lähetystyön arki eri puolilla maailmaa oikeasti voi olla.

Espoolainen Elina Lavapuro, 24, on toiminut kolme vuotta Kylväjän viestinnän vapaaehtoisena Instagramin päivittäjänä. Hänen työpanoksensa ansiosta Kylväjän kautta tapahtuva lähetystyö tulee helposti ja nopeasti lähemmäksi ihmisiä. Sosiaalisen median aikakaudella yhdellä klikkauksella voi tavoittaa monia.

Kylväjä on mukana sosiaalisen median eri kanavissa. Kylväjän sivuilta on löydettävissä muun muassa kuvapalvelu Instagramin kuvake, jota kautta pääsee seuraamaan intorealistista lähetyselämää: sen hyviä mutta myös huonoja hetkiä. Kuvat ja tarinat eivät päädy Instagramiin itsestään, vaan siihen tarvitaan kuvia lähettävien lähetystyöntekijöiden ja Kylväjän viestinnän välikäsien lisäksi vapaaehtoinen päivittäjä.

Elina vastasi tähän kutsuun aikoinaan oman seurakunnan nuorisotyöntekijän kautta. Työntekijä oli lähettänyt hänelle tekstiviestin, jossa oli kehunut Kylväjää hyväksi lähetysjärjestöksi.
– Tämän viestin seurauksena menin Kylväjän nettisivuille ihan yleisesti vain tutustumaan. Silloin siellä oli juuri haussa Instagramin päivittäjä, joten otin yhteyttä ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, Elina muistelee.

Instagramin päivittäminen on käytännössä helppoa, sillä Elinalle tulee sähköpostiin valmiita päivityksiä, joissa on tekstejä ja kuvia eri lähetyskohteista sekä eri toimijoilta. Elina laittaa ne samaan kansioon ja julkaisee ne päivämäärän mukaisessa järjestyksessä Instagramissa.
Lähetystyö ei ollut kovin tuttua Elinalle entuudestaan. Päivittäjän roolin kautta hän on päässyt näkemään, mitä lähetystyön arki eri puolilla maailmaa oikeasti voi olla.
– Olen oppinut näiden vuosien aikana oikeastaan kaiken, mitä nyt lähetystyöstä tiedän. Päivitysten joukossa on ollut todella mielenkiintoisia tarinoita. On ollut hyvin opettavaista nähdä, minkälaista lähetystyö oikein käytännössä on ja minkälaisia tarinoita lähetystyöntekijät jakavat elämästään, Elina pohtii.

Instragramin päivitys tuntui Elinasta heti alussa sopivalta tehtävältä, ja siitä oli mukava aloittaa vapaaehtoistyöskentely.
– Työ on helppoa, koska saan kaiken valmiina. Samalla pääsen näkemään lähempää lähetyselämää ja olemaan osana lähetystyötä. Se myös sopii aika hyvin tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, luokanopettajaksi opiskeleva Elina kertoo.

Elinaa motivoi päivittäiseen työhön lähetystyön hyväksi se, että hän saa olla omalla panoksellaan mukana suuremmassa kokonaisuudessa, vaikkei sitä aina ehkä huomaakaan.
– Minusta tuntuu kivalta olla tekemässä jotain, josta on varmasti hyötyä. En ihan ehkä ymmärrä, miten oma panokseni, eli kuvan päivittäminen Instagramiin, auttaa, mutta se varmasti auttaa siinä, että uutiset on keskitetty johonkin paikkaan. Tuntuu hyvältä olla tekemässä joku sellainen osa, josta on apua myös muille, Elina toteaa.

Jumalan kädenjälki näkyy Elinan mielestä Instagramin päivittäjän työssä siten, että siinä saa olla osana kokonaisuutta, jossa lähetystyö ja Kylväjän työ pääsee tavoittamaan ihmisiä.

– Olen osa isompaa ketjua siinä, että lähetystyö tulee lähemmäksi ihmisiä, Elina miettii.
Lähetyselämää Kylväjässä voi seurata myös Facebookin ja Twitterin kautta. Tällä hetkellä sekä Facebookille että Twitterille etsitään vapaaehtoisia päivittäjiä. Elina kannustaa miettimään omaa paikkaansa vapaaehtoistyön parissa. Monenlaisia tehtäviä löytyy monenlaisille tekijöille.

– Minusta tuntuu mukavalta olla osana Kylväjä-yhteisöä. Jokaiselle löytyy jotain: enemmän pystyvälle enemmän, mutta myös kiireisemmälle jotain sopivaa. Pienempiäkin tehtäviä löytyy, kuten esimerkiksi tämä Instagramin päivitystehtävä, joka ei vie kauaa aikaa, Elina kertoo.

Jos Instagram on sinulle vieras, voit tutustua siihen helposti Kylväjän nettisivujen kautta. Siellä on oikeassa reunassa Instagramin kuvake, jota klikkaamalla pääsee katsomaan Instagramissa olevia kuvia teksteineen.
– Ei siis tarvitse olla itse Instagramin käyttäjä voidakseen tutkia sen sisältöä, Elina vinkkaa.

Teksti: Saija Tiilikainen
Kuva: Juha Lavapuro

Alef – uskon ensiaskeleita kuuden israelilaisen elämässä

Alec Goldberg havaitsi, että lähes kaikki haastatellut messiaaniset juutalaiset olivat tulleet uskoon kristittyjen todistuksen kautta.

Caspari-keskuksen Israelin-työn johtajan, Alec Goldbergin auton kilometrimittari on kerännyt työmatkoja kiivaasti. Kaksi projektia, jotka rakentuvat haastatteluille, ovat vieneet häntä ympäri maata tutustumaan moniin hengellisiin johtajiin.

Caspari-keskuksen mediaprojektissa Alefissa on tallennettu videolle kuuden syntyperäisen israelilaisen uskovan elämäntarina. Jokainen haastattelu kestää noin 25 minuuttia. Ne on tarkoitus ladata Casparin nettisivuille tämän syksyn aikana. Ne ovat hepreankielisiä, mutta myöhemmässä vaiheessa videoihin liitetään englanninkieliset tekstitykset.

Kaikki haastatellut ovat ensimmäisen polven messiaanisia juutalaisia. Videolla kukin kertoo perhetaustastaan, uskoontulostaan ja muun muassa siitä, millaisia reaktioita se herätti lähipiirissä. Näillä haastateltavilla ei ole ollut perheen tukea uskon alkutaipaleella, vaan he ovat joutuneet raivaamaan tiensä monella tapaa hankalassa maastossa.

– Heidän kertomuksensa ovat todistus evankeliumin voimasta. Caspari-keskus ei yleensä tee varsinaista suoraa evankeliointityötä, mutta toivon, että nämä videot voivat rohkaista monia ja kutsua uusia juutalaisia Jeesuksen seuraan, Goldberg iloitsee.

Messiaanisten juutalaisten asema israelilaisessa yhteiskunnassa ei edelleenkään ole ongelmaton. Monien maallistuneiden juutalaisten mielestä kukin voi uskoa mihin haluaa, mutta uskonnollisille juutalaisille Jeesus on suuri loukkaus. Heidän silmissään messiaaniset juutalaiset ovat kansansa pettureita eivätkä enää juutalaisia.

– Ei ollut ihan helppoa löytää syntyperäisiä ensimmäisen polven uskovia, jotka suostuivat jakamaan elämäänsä julkisesti, Goldberg kertoo ja jatkaa:
– Jotkut kieltäytyivät siksi, että kaikki heidän perheessään eivät vieläkään tiedä, että he uskovat Jeesukseen. Joillakin lähipiiri tietää, mutta he eivät voisi hyväksyä sitä, että asiasta puhutaan julkisuudessa. Jotkut olivat huolissaan työpaikkansa takia.

Ihmisten elämäntarinoiden tallentaminen oli Goldbergille monin tavoin innostava kokemus. Hän teki havainnon, joka ilahduttaa kaikkia juutalaislähetyksen ystäviä:

– Lähes kaikki olivat tulleet uskoon kristittyjen todistuksen kautta, joko ulkomailla tai Israelissa! Paavalin mukaan pakanoiden tehtävänä onkin saada juutalaiset kateellisiksi siitä, että heillä on elävä suhde Israelin Jumalaan. Se pitää paikkansa tässäkin!

Toinen syy, joka ajeluttaa Alec Goldbergia ympäri Israelia vielä pitkään, on tutkimus Israelin messiaanisista seurakunnista. Caspari-keskus julkaisi vuonna 1999 kirjan Facts and Myths About the Messianic Congregations in Israel. Kahdessa vuosikymmenessä tieto on vanhentunut ja nyt on tavoitteena uudistaa teos.

Messiaanisen liikkeen tilasta liikkuu monenlaisia arvioita. Tutkimuksen valmistuttua esimerkiksi jäsenmääristä voidaan antaa aiempaa perustellumpia lukuja. Kirja onkin tarkoitettu palvelemaan erityisesti tutkijoita, jotka tarvitsevat faktoja ja tilastoja. Lisäksi se tulee tarjoamaan tietoa seurakuntien rakenteesta ja teologisesta linjasta. Se voi hyödyttää myös monia israelilaisia.

Projekti rakentuu pastorien haastatteluille. Armoitettuna raamatunopettajana tunnettu Goldberg on saanut opetella kuuntelijan roolia, kun tietoa kerätessä ei ole sopivaa kommentoida mitään.

– Minä vain hymyilen ja nyökyttelen – ja pidän mielipiteeni omana tietonani, Goldberg nauraa.
Kaiken kaikkiaan hänelle on ollut suuri ilo havaita, miten monenlaisia ihmisiä ja seurakuntia Jumala käyttää päämääriensä toteuttamiseen.

– Tämä projekti on hyväksi messiaaniselle liikkeelle ja hyödyttää myös Caspari-keskusta. Kuten edellisestäkin kirjasta, myös tästä meidät tullaan muistamaan kauan, Alec Goldberg kiteyttää.

Caspari-keskus: Raamatun ja juutalaisuuden opintokeskus, joka tarjoaa materiaalia ja koulutusta messiaanisille seurakunnille Israelissa. Kansainvälisesti keskus järjestää kursseja kristillisen uskon juutalaisista juurista ja messiaanisesta liikkeestä sekä haluaa muistuttaa kristittyjä juutalaislähetyksen tärkeydestä.

Alef: heprealaisten aakkosten ensimmäinen kirjain.

Kohtaamisesta kutsuun – lähetystyön ydin on Jeesuksen luo kutsuminen

Japanilainen Hiroko Asuma (kuvassa vasemmalla) kutsui kaupassa tapaamansa rouvan mukaan kirkon järjestämään englannin piiriin. Kuva: Lea Lukka.

Lähetit ja paikalliset kristityt kutsuvat kaikkialla uusia ihmisiä seurakuntaan. Paikallisilla on vahvuutenaan valmiit verkostot sekä kielen- ja kulttuurintuntemus, joskus myös lähetin ulkopuolisuus auttaa evankeliumin eteenpäin viemisessä.

Kaukasiassa seurakuntaan tuleminen on paikallisille melko ison kynnyksen takana. Kotikokoontumiseen voi olla hieman helpompi tulla, koska se muistuttaa enemmänkin vierailua jonkun luona kuin seurakunnan kokoontumista. Kaukasiassa kutsumista edeltää aina tutustuminen.

– Tässä kulttuurissa olisi hyvin outoa kutsua tuntematon ihminen kotiin tai kodinomaiseen kokoontumispaikkaan. Lisäksi ennen kutsumista täytyy yrittää arvioida, onko tulija luotettava vai haluaako hän vain aiheuttaa vaikeuksia lähetystyölle. Kaduilta ei voi kutsua ihmisiä seurakunnan tilaisuuksiin, Kaukasian-lähetti kertoo.

Seurakuntaan kutsumisessa paikallisilla on etuna se, että heillä on valmiit sosiaaliset verkostot, eli sukulaiset, ystävät ja tutut. Mitä enemmän seurakunnassa on paikallisia, sitä laajempi verkosto on niitä, joita voidaan kutsua. Toisaalta paikalliset voivat olla arkoja pyytämään sukulaisia ja ystäviään seurakuntaan.

Jos paikallisia on vielä vähän, tilanne on hankala. Silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa luoda itse kontakteja. Tämä on pitkä tie: uusien lähettien täytyy ensin oppia riittävästi kieltä, ja sen jälkeenkin vie aikaa tutustua ihmisiin. Uudet tuttavat eivät aina ole kiinnostuneita tulemaan seurakuntaan.

Seurakuntaa synnyttävässä työssä kutsuminen on keskeinen asia. Se on myös kipeä asia, jossa lähetit kokevat hyvin usein riittämättömyyden tunnetta.

– Kuinka tutustua uusiin ihmisiin, jos paikallisilla ei ole kovin suurta kiinnostusta ulkomaalaisia kohtaan? Ketä kaikkia minun tulisi kutsua? Kuinka monesti yhtä ihmistä pitäisi kutsua, jos tämä ei vaikuta kiinnostuneelta? Oman vajavaisuuden ja paikallisten haluttomuuden keskellä pitää muistuttaa itseään siitä, että Jumalalle kaikki mahdollista ja että Hänellä riittää etsivää rakkautta kadonneita kohtaan, lähetti sanoo.

Mongoliassa seurakunnat tekevät paljon tavoittavaa työtä ja kristityt kutsuvat ahkerasti uusia ihmisiä mukaan seurakuntaan. Useimmissa saarnoissa pastori muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että he ovat maailman valo ja heidän kristittyinä tulisi loistaa Kristuksen valoa kertomalla uskostaan ja kutsumalla ihmisiä mukaan seurakunnan toimintaan.

– Suomalaisen korviin tällaiset voimakkaasti ilmaistut muistutukset voivat kuulostaa vaatimuksilta, mutta paikalliset ymmärtävät kutsumisen tärkeyden ehkä paremmin kuin me suomalaiset, Mongolian-lähetti Ella Henriksson pohtii. Suurin osa tämänhetkisistä seurakuntalaisistakin on löytänyt Jeesuksen luo sen johdosta, että joku on rohjennut kertoa heille elävästä Jumalasta ja kutsunut heitä seurakuntaan.

Mongolialaiseen kulttuuriin kuuluu kutsujen esittäminen ja toisten luona vieraileminen. Kuitenkaan kutsu seurakuntaan ei välttämättä johda siihen, että uusi ihminen tulisi tutustumaan seurakunnan toimintaan. Keskustelut tapaamisista ja vierailuista ovat enemmänkin kohteliaisuuksien esittämistä kuin tapaamisen kalenteriin merkitsemistä. Kutsun vastaanottaneen on halutessaan helppo kieltäytyä kutsusta kiertämällä aihe tai jättämällä asia sikseen niin sanotun kutsun hyväksymisen jälkeen.

Israelissa on hyvä maaperä sanoman leviämiselle. Jos tapahtuu hyvää tai huonoa, sana leviää, eikä mikään pysy salassa. Jos elämäntodistus herättää luottamusta, arjen keskellä on helppo kutsua ihmisiä Kristuksen yhteyteen. Esimerkiksi arabikristitty Suhail pitää tavaratalon yhteydessä kahvilaa ja käy siellä hedelmällisiä keskusteluja monien ihmisten kanssa.

Juutalaiselle on usein helpompi ottaa vastaan julistusta ulkomaalaiselta, ja moni messiaaninen juutalainen on tullut uskoon ulkomailla matkustaessaan kristityn välityksellä.

Tel Aviv-Jaffassa sijaitsevan Immanuel-kirkon Avointen ovien tapahtumassa puheet pidettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa hepreaksi. Seurakunnan messiaaninen pastori Joel oli pukeutunut vapaasti ja kirkon keskimmäisen lasimaalauksen kohdalla kertoi oman uskoontulonsa tarinan. Jotkut vierailijat loukkaantuivat todistuksesta ja jopa jotkut messiaaniset juutalaiset seurakuntalaiset hämmästelivät Joelin rohkeutta ja avoimuutta.

– Edellisinä vuosina ulkomaalainen pastori puhui englanniksi tulkin välityksellä pukeutuneena papin asuun. Hän toi sanoman välimatkan päästä, ja todistus oli helpompi kuulla ja ottaa vastaan. Kun sama tulikin suoraan paikalliselta juutalaissyntyiseltä ja hepreaksi, se kävi aivan toisella tapaa kohti ja suorastaan loukkasi, Israelin-lähetti Hanna Rissanen kertoo.

Kutsumisessa tärkein lähtökohta on Jeesus, joka on kutsunut meidät luokseen, ja joka kutsuu myös muita luokseen. Kutsuttuina ja rinnalla kulkijoina voimme viedä tätä kutsua eteenpäin.

Kutsusta kieltäytyminen ei tee kutsujan työtä tyhjäksi. Joitakin kutsutaan satoja kertoja ennen kuin he myöntyvät ottamaan ensimmäisen askeleen Jumalan kohtaamisessa. Toisille jo ensimmäinen kutsu voi olla se, johon he tarttuvat. Emme välttämättä koskaan saa tietää, mikä oma roolimme oli Jeesuksen luokse kutsumisessa.

Läheteillä ja paikallisilla kristityillä on omat paikkansa uusien ihmisten tavoittamisessa. Lähetti voi olla esimerkillään tiennäyttäjä. Hän herättää, innostaa, varustaa ja tukee paikallisia kutsumaan toisiaan Kristuksen luo.

Lähetti saattaa myös tavoittaa ihmisiä eri tavoin kuin paikalliset. Esimerkiksi Itä-Aasiassa ilmainen englannin kielen harjoittelumahdollisuus vetää uusia ihmisiä kirkkoon.

Myös ihan tavallisella suomalaiskristityllä on erilaisia mahdollisuuksia kutsua ihmisiä tutustumaan Jeesukseen ja seurakuntaan. Anna valon loistaa!

Älä väheksy pieniä kohtaamisia! Turvapaikanhakijoita Suomessa kohtaava Minna-Sisko Mäkinen tutustui pakolaiskeskuksen työhön Ateenassa

Malmin seurakunnan kansainvälisen työn sihteeri Minna-Sisko Mäkinen osallistui lokakuussa Lähetysyhdistys Kylväjän matkalle Kreikkaan. Viikon mittaisella reissulla tutustuttiin Ateenassa toimivan Heria Voithias- pakolaiskeskuksen työhön. Keskus ei majoita ketään, mutta se tarjoaa erityyppisen kattauksen päiväohjelmaa kaikkina arkipäivinä. Heria Voithias – suomalaisittain Auttavat kädet – tarjoaa myös oman päivän erikseen miehille ja naisille.

– Moni omassa työssäni kohtaama turvapaikanhakija on tullut Kreikan kautta, joten sikäläisiin olosuhteisiin tutustuminen oli tärkeää, Mäkinen tuumii.

Matkalaiset nivoutuivat Heria Voithiaksen tiimiin ja pääsivät käsiksi käytännön töihin. Heria Voithiaksen päivät alkavat vastuunkantajien yhteisellä aamurukouksella, jonka jälkeen jaetaan tehtävät. Kun ihmiset lähtevät iltapäivällä pois, työntekijät ja vapaaehtoiset kokoontuvat jälleen yhteen kiittämään ja rukoilemaan.

– Tämä toimintatapa oli tosi merkittävä ja hyvä. Vaikka ihmisiä oli paljon, emmekä tunteneet heitä tai heidän kieltään, jokainen mieleen jäänyt kohtaaminen huomioitiin myös rukouksessa, Mäkinen kertoo.

Yhteiset ruokailut ovat tärkeä osa päiväkeskuksen toimintaa.

– Kun lapset saapuivat aamulla ovien avauduttua paikalle, heille annettiin ensin jogurttia. Salaatti ja muu ruoka oli myös laitettu valmiiksi jo hyvissä ajoin, ja lämmin ruoka tarjoiltiin annoksittain pöytiin. Lopuksi istuuduimme pakolaisten seuraan aterioimaan.

Aterioinnin lomassa ja sen jälkeen on tarjolla lastenhoitoa, pienille lapsille omassa huoneessaan. Isommat lapset saavat osallistua pyhäkouluun ja tarinatuokioihin. Iltapäivällä aikuisilla on mahdollisuus osallistua omankieliseen raamattuopetukseen tai keskustelutuokioihin.

Naistenpäivä näyttäytyi hänelle erilaisena kuin yhteiset tilaisuudet.

– Kun miehet olivat poissa, monet musliminaiset vapautuivat. Minäkin sain vetää heille venyttelyjumppaa, mikä oli heistä oikein mukavaa, Mäkinen kertoo.

– Monilla naisista oman itsen hoitaminen on jäänyt varmasti vähälle, hän arvioi.

Yhteiset keskustelutuokiot olivat hyviä tilanteita yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta.

– Puhutut kielet olivat dari, farsi ja jonkin verran arabia sekä englanti. Käytimme myös elekieltä. Kuitenkaan kielitaitomme ei ollut ratkaiseva asia ihmisten kanssa olemisessa. Tärkeintä oli se, miten huomioimme toisemme ja osoitimme välittämistä.

Miltä turvapaikanhakijoiden elämä näytti Kreikassa, kun sitä verrataan heidän kokemuksiinsa Suomessa?

– Kysymykset ovat samanlaisia sekä Kreikassa että Suomessa. Auttajan kannalta olennaisin kysymys on, kuinka voin parhaiten auttaa vaikeassa tilanteessa olevia lähimmäisiäni. He ovat joutuneet jättämään maansa ja kotinsa. Kuinka voin auttaa heitä?

Minna-Sisko Mäkisen mukaan jatkuva odottaminen lienee vaikeinta kaikille pakomatkaa tekeville.

– Odotetaan sitä, mitä seuraavaksi minun elämässäni tapahtuu: Mihin päädyn? Saanko vielä nähdä perheeni? Mikä tulee olemaan kotimaani? Mikä ylipäätään on kohtaloni tässä elämässä? Nämä ovat niin suuria kysymyksiä, että kun niiden keskellä saa kokea pienenkin ystävällisyyden tai kädenojennuksen, se on hirveän suuri asia, Mäkinen sanoo.

– Ei pidä väheksyä pieniä kohtaamisia ja ystävällisyyden eleitä. Ne merkitsevät todella paljon ihmisille, jotka ovat menettäneet kaiken, hän rohkaisee.

Mäkisen työhön Suomessa kuuluvat myös ekumeniset kysymykset, mistä syystä hän kiinnittää usein erityistä huomiota siihen, kuinka kristityt pystyvät tekemään asioita yhdessä. Hän muistuttaa, että pakolaiskysymys on ja tulee olemaan iso myös tulevaisuudessa. Pystymmekö kohtaamaan ilmiön yhdessä?

– Hymy, ystävällisyys, kodin oven avaaminen, yhdessä kulkeminen, Mäkinen mainitsee asioita, joilla on merkitystä pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, mutta varmasti myös meille jokaiselle.

Minna-Sisko Mäkinen on Outi Rajalan haastateltavana Lähetysvartti-ohjelmassa Radio Deissä tiistaina 20.11. klo 20.00 alkaen. Kylväjän nettisivuilta löytyy myös viime viikolla kuultu haastattelun ensimmäinen osa.

 

Teksti: Niko Seppä ja Outi Rajala
Kuvat: Erkki Puhalainen

 

Jouluna lähetystyössä – Kylväjän uusi julkaisu vie jouluihin lähetyskentillä

”Onko teillä mitään näistä aineista, kysyn, ja näytän kirjoittamaani listaa tarvitsemistani mausteista, joita en osaa vielä lausua. Ostan pussin inkivääriä ja kanelia. Näen hyllyllä kakun kukkakoristeiden valmistamiseen tarkoitetun setin, ostan senkin, sisällä on nimittäin sydänmuotti. Kauppias hakee varastoistaan pienen mehutiivistepullon. Ei, en tarkoittanut tätä siirapilla. Kauppias neuvoo minut naapuriliikkeeseen, sieltä voisi löytyä puuttuvat aineet. Jatkan matkaani ja ostan jälleen inkivääriä ja kanelia, kun en muistanut, mikä sana tarkoitti mitäkin. Minut neuvotaan taas toiseen liikkeeseen, sieltä voisi löytyä siirappiakin. Ostan sieltä pullollisen vaahterasiirappia paremman puutteessa ja neilikkaakin löytyi, vaikkakin kokonaisina”, kirjoittaa Itä-Siperian-lähetti jouluvalmisteluistaan.

Joulunvietto lähetystyössä vaatii perinteiseen suomalaiseen jouluun tottuneelle joustamista: kataja kuuseksi, kinkku, laatikot ja leivonnaiset soveltaen saatavilla olevista aineksista, sukulaiset kaukana ja joulunpyhät tavallisia arkipäiviä.

Samaan aikaan joulu tarjoaa oivallisen ajan elää lähetyselämää: Joulukoristeet kertovat naapureillekin tulossa olevasta kristittyjen juhlasta, ja piparitalon tekeminen tarjoaa paitsi yhteisen hetken ystävien kanssa, myös mahdollisuuden kertoa joulun päähenkilöstä. Seurakunnan joulujuhlan spontaanit valmistelut puolestaan hämmentävät tarkkoihin juhlasuunnitelmiin tottuneen lähetin, ja kotona vietettävä joulu jää väliin, kun juhla-aikaa vietetään seurakunnan keskellä. Lähetyselämää joulumaustein.

Lähetysyhdistys Kylväjän uusi kirjanen Jouluna lähetystyössä vie lukijan lähettien kokemusten myötä joulun tunnelmiin Kylväjän työalueille Ukrainasta Japaniin ja Etiopiasta Itä-Siperiaan. Mukana on myös lähetysjohtaja Pekka Mäkipään pääkirjoituksia joulukuun Kylväjä-lehdistä vuosien varrelta sekä lähetysjoulujen innoittamia lauluja.

– Jouluinen lukupaketti on tarkoitettu moneen käyttöön seurakuntien, koulujen ja kotien jouluhartauksista omiin lukuhetkiin. Jouluna lähetystyössä sopii erinomaisesti lähetystyöstä kertovaksi lahjaksi sekä muistutukseksi rukoilla niiden puolesta, jotka ovat jouluna lähetystyössä, kertoo kirjasen toimittanut viestintäpäällikkö Outi Rajala.

– Jouluna lähetystyössä sai alkunsa ystävieni lähtiessä työhön Israeliin. Päivittelin, miltähän heistä tuntuu sitten jouluna. ”No, me mennään sitten varmaan käymään Betlehemissä”, totesi perheen isä. Mikä siinä onkin, että niin helposti odottaa joulun olevan perinteinen suomalainen joulu kinkkuineen ja joulukuusineen, miettii Rajala.

– Monien lähettien jouluihin kuuluu kaipuu Suomeen, mutta ennen kaikkea ilo evankeliumin todeksi elämisestä paikallisten kanssa. Olosuhteet ovat usein myös huomattavasti lähempänä ensimmäisen joulun tunnelmia kuin täällä Suomessa. Niinpä lähettien joulukokemukset oli saatava kansien väliin.

Jouluna lähetystyössä on saatavissa Pala maailmalta -kaupasta.

Kristittyjen ryhmälle virallinen lupa kokoontua Jakutiassa

Joel Norrvik kesäisellä kalareissulla Jakutiassa. Työ Sahan tasavallassa on puolestaan ihmisten kalastamista.

Jakutiassa Itä-Siperiassa toimiva Inkerin kirkon kotiryhmä on saanut virallisen luvan kokoontua.

– Paikallinen Sahan tasavallan oikeusministeriö oli päättänyt myöntää luvan, iloitsee Itä-Siperian-lähetti Joel Norrvik. Päätöksen nojalla kotiryhmällä on oikeus kokoontua vuokrahuoneistossa toistaiseksi ja pitää hengellisiä kokouksia.

– Tämä on myös askel kohti seurakunnan rekisteröintiä, joka kuitenkin vaatii tietyn määrän paikallisia kristittyjä seurakuntalaisia. Odotamme ja rukoilemme Jumalan aikaa, että voisimme siirtyä tulevaisuudessa johonkin rukoushuoneeseen tai muuhun sopivaan tilaan, visioi Norrvik, jonka kodissa ryhmä tällä hetkellä kokoontuu.

Inkerin Kirkolla on lupa toimia koko Venäjän alueella, joten virallistamishakemuksen tekijänä oli Inkerin Kirkon Pietarin keskuskanslia.

Neljä vuotta Jakutiassa asunut Norrvik on iloinen myös uudesta viisumistaan, joka myönnettiin hengellistä työtä varten Jakutskin kaupungissa.

– Viisumi ei kuitenkaan oikeuta koko vuoden asumiseen Venäjällä. Huokaamme edelleen Jumalan puoleen, että oleskelupa moneksi vuodeksi voisi toteutua lähiaikoina. Tärkeä ajankohta on ensi vuoden alku ja toivomme että Sahan tasavallan paikallisviranomaiset olisivat suopeita oleskelulupahakemukselle. Kiitos kun olette mukana rukoilemassa asian puolesta, kiittää Norrvik lähettäjiä ja kutsuu yhteiseen rukousrintamaan oleskeluluvan ja koko Jakutian-työn puolesta.

Uutta oppimateriaalia suomensukuisilla kielillä Petroskoissa

Kylväjän kielityöntekijä on eläkkeelle jäätyään mukana kielityössä suomensukuisten kansojen keskuudessa. Lokakuussa hän oli Petroskoissa kouluttamassa vepsäläisiä ja vienankarjalaisia kielivaikuttajia Bloom taitto-ohjelman käyttämisestä.

Kaksipäiväiselle kurssille osallistui yhteensä seitsemän naista. Viisi aktiivisinta osallistujaa oli vepsäläisiä ja he pystyivät olemaan mukana koko kurssin ajan. Vienankarjalaiset osanottajat olivat mukana vain ensimmäisenä päivänä. Osanottajat olivat kaikki pitkälle koulutettuja, toimittajia, päätoimittaja ja yliopiston opettajia. Kaksi heistä oli yli 50-vuotiasta, muut nuorempia.

– Niinpä he olivat myös nopeita oppimaan ja auttoivat toinen toistaan, kuvailee kielityöntekijä.

– Päivät olivat melko lyhyitä, klo 10–14.30. Tätä olin vähän aavistellut, kun tiesin, että kurssin osanottajat asuvat kaikki Petroskoissa. Heillä oli työ- ym. kiireitä, mutta sen ajan, jonka he olivat kurssilla, he käyttivät tehokkaasti”, toteaa kielityöntekijä. Kurssipaikkana oli kustannusyhtiö Peroidikan juuri avattu uusi mediakeskus.

Lyhyessä ajassa saatiin paljon aikaan. Ensimmäisenä kurssipäivänä suunniteltiin kirjasia muun muassa runoista sekä kalentereita. Taitto-ohjelman käyttäminen oli helppoa, mutta ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi haastavaa korkeasti koulutetuillekin. Toisena kurssipäivänä kaksi ryhmää keskittyi suunnittelemaan vepsän aapista Bloomin ohjeiden avulla. He saivat molemmat noin kymmenen ensimmäistä aapisen sivua aikaan.

– Tarkoitus on jatkaa työtä, koska uudelle aapiselle olisi tarvetta, entinen kun on jo 20 vuotta vanha, ja kieli on sinä aikana muuttunut, kuvailee kouluttajana toiminut kielityöntekijä.

Osallistujien mukaan oppi oli hyödyllistä, ja he rupesivat jo ideoimaan jatkoa. Yksi idea olisi tehdä vepsänkielinen kalenteri Raamatun Sananlaskuista tai Psalmeista. Yliopistossa vepsän kieltä opettava Olga sanoi, että hän voi antaa oppilailleen Bloom-ohjelman ja teettää siitä löytyviä tehtäviä, muun muassa valmiita kuvasarjoja, joihin opiskelijat kirjoittavat tekstit vepsäksi.

– Kurssi oli lyhyt, mutta ehkä tässäkin pätee sananlasku ”Lyhyestä virsi kaunis”. Opiskelijoiden intoa ja iloa oli hienoa seurata, kiittelee kielityöntekijä tyytyväisenä.