Kunnioittakaa kilvan

6.7.2010

Entisessä kotimaassamme nuoret osoittivat kunnioitusta vanhemmille suutelemalla heidän kättään ja painamalla sen sitten otsaansa vasten. Bangladeshilainen kesäpäivävieraamme Chondon Soren teki saman toisin: tervehdittyämme hän kumartui koskettamaan kenkiäni. Tuntui kiusalliselta ottaa vastaan huomionosoitus, etenkin kun hän ei olisi antanut minun tehdä samaa hänelle. Taisi Pietarilla läikähdellä sisimmässä samalla tavalla hänen estellessään Jeesusta, joka pesi opetuslasten jalkoja.

Paavali kehotti kristittyjä kunnioittamaan kilvan toinen toisiaan. Palveleminen on kristityn kutsumus. Taannoin Kylväjän työyhteisöpäivässä meitä muistutettiin: on hienoa palvella – siihen saakka kunnes kohdellaan palvelijana.
Usein tunnistamme yhteiskunnassa ennakkoluuloja ja asenteellisuutta vasta siinä vaiheessa, kun ne kohdistuvat itseemme. Paradoksaalista kyllä, suomalainen yhteiskunta on julma ulkopuolisille, koska sisäpuolella olevat tuntevat olevansa tasa-arvoisia. Siksi Etelä-Amerikan köyhien ihmisoikeuksia puolustava rikas helsinkiläinen ei välttämättä pidä tarpeellisena suoda kaupungissaan kerjääville mustalaisille vastaavia oikeuksia. Hän haluaa kunnioittaa toisen elämää etäältä, sotkematta käsiään tämän likaisiin kenkiin.

Kumartaminen ja kenkien koskettaminen sydämen asenteen tasolla ei ole sen helpompaa Bangladeshissa. Korutonta oli toiminnanjohtaja Sorenin kuvaus maan luterilaisten kirkkojen tilanteesta. Väkimäärältään maailman seitsemänneksi suurimmassa valtiossa(n 150 miljoonaa) on kolme pientä, vähemmistöheimojen keskuuteen syntynyttä luterilaista kirkkoa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä ei paljon ylitä keskikokoisen suomalaisen seurakunnan väkilukua (n.10.000). Kaikki kolme ovat jakautuneet johtajuuskysymysten takia. Palvelijan paikalle on tungosta. Pieni toivonkipinä syttyi, kun Chondon Soren kertoi, että pienimmässä, Kylväjän yhteistyökirkossa ELCB:ssa, näyttäisi jakautuman sovittelu edenneen suotuisasti kohti paluuta yhteen.

Ihmisen arvon ja hänen oikeuksiensa kunnioittaminen ei riipu hänen uskonnostaan tai uskonnottomuudestaan vaan siitä, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Tässä perustavassa käsityksessä kristinusko on toisenlainen kuin islam tai hindulaisuus, joissa uskonnon jäsenyyden ymmärretään asettavan ihmisen myös yhteiskunnallisesti toisenlaiseen asemaan. Samaan houkutukseen on kautta historian langennut myös kristillinen kirkko. Tänäkin päivänä naapurissa kysellään, voiko Venäjällä olla kunnon kansalainen olematta ortodoksikirkon jäsen.

Ihmisen kunnioittaminen Jumalan kuvana kaivautuu syvemmälle elämän perusteisiin kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Jos ihmisen arvoa perustellaan yhteiskuntasopimuksilla, voidaan jonain päivänä sopia toisin. Tämäkään ei ole tuntematonta. Ihmisen mittaamaton arvo perustuu siihen, että Jumala on luonut hänet kuvakseen ja lunastanut hänet synnin ja kuoleman vallasta. Eikä itsekäs ihminen kykene mitätöimään toisen luodun ja lunastetun arvoa.
Elämää ei voi kunnioittaa etäältä, kenkiään likaamatta ja käsiään ristimättä. Tuoreen muistutuksen tästä antoi maastaan paennut keski-aasialainen kristitty, joka purki tuntojaan Maailman evankelisen allianssin uskonnonvapauskomissiolle: ”Emme ymmärrä, kuinka koko maailma ja erityisesti maailmanlaaja kirkko on hiljaa ja sulkee silmänsä kun tuhannet veljet ja sisaret ovat tuskassa, kuolemanvaarassa, kidutettuina, vainottuina ja rikollisiksi nimettyinä”.

Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1Tim. 4:10

pekka.makipaa@flom.fi