Suhteellisen kohtuullinen oikeassa olemisen vimma

12.10.2010

Kohtuullisuutta on jo antiikin ajoista pidetty hyveenä. Elämänohjeena se onkin erinomainen, mutta vakaumuksena suorastaan surkea. Ihminen on tarkoitettu suhteellistamaan itsensä, ei totuutta. Toisin päin syntyy pelottavaa jälkeä.

Kirkossamme näin on tapahtumassa suhteessa Raamattuun. Syksyn 2010 synodaalikokouksia varten hiippakuntien papistolle tuotetussa Minä uskon? -artikkelikokoelmassa iloitaan, että Raamatun Jeesus-tulkintojen ristiriitaisuuden ja moniäänisyyden hyväksyminen antaa kestävän pohjan ekumeeniseen kanssakäymiseen.”Suhteellistaminen tarjoaa vastalääkettä oikeassa olemisen vimmaan. Se ei tarkoita, että omasta totuuskäsityksestä olisi luovuttava” (s.69).

Tällainen puhe on kuin ylipapin palvelijan läimäys Jeesuksen kasvoille (Joh.18:22). Vapahtajamme valitsi kohtuullisuuden sijasta totuuden. Vanha testamentti oli hänelle Jumalan sanaa. Saman totuuden puolesta ovat kristityt 2000 vuoden ajan olleet valmiit Herraansa seuraten jopa antamaan henkensä.

Nyt pitäisi kirkkokansan olla hereillä. Raamatun ”vakavasti ottaminen” on eri asia kuin sen pitäminen Jumalan sanana. Mitä tapahtuu kun sen sanoma suhteellistetaan tulkinnoiksi? Ihmisiltä viedään mahdollisuus kuulla Jumalan puhetta. Kaikki Raamatussa on ihmisten puhetta, mutta samanaikaisesti myös Jumalan sanomaa, jota tulee kuunnella pyytäen: Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.

Kristus-uskon elinvoima on sen kyvyssä uudistua palaamalla aina uudelleen alkuperäiseen itseymmärrykseensä ja sovittamalla se muuttuvaan ympäristöön. Tämän Pyhä Henki saa aikaan Raamatun ilmoituksen välityksellä. Uudistumiselle ja paluulle alkuperäiseen itseymmärrykseen on tunnusomaista kolme asiaa: Jeesuksen tunteminen Pelastajana, synnin syvyyden näkeminen ja mukautumattomuus maailman muottiin.

Juuri henkilökohtaisuutensa vuoksi kristinuskon etenemisen varsinainen suunta on ollut alhaalta lähtevä liike eikä ylhäältä johdettu toiminta. Kreikkalainen filosofi Kelsos paheksui toisella vuosisadalla sitä, että kristinusko on kouluttamattomien orjien, naisten ja lasten uskonto. ”Se etenee talosta taloon villatyöläisten, suutarien, pesijöiden ja lukutaidottomien, paimentavien maalaistollojen välityksellä, jotka väittävät ainoina tietävänsä, mikä on oikea tapa elää”.

Kelsoksella ei ollut vastalääkettä kirkkokansan oikeassa olemisen vimmaan. Ei sitä löytänyt Rooman imperiumikaan. Se kuvitteli, että liike pysähtyy kun johtajat likvdoidaan. Ruumiin piti kuolla kun pää katkaistaan. Teloittamalla johtajat päästiin kuitenkin vasta kantapään korkeudelle. Pää piti kaiken koossa ja ruumiin rohkeamielisenä. Kohtuuteen pitäytyvästä Jeesus-liikkeestä ei olisi ollut päänvaivaa. Totuuteen pitäytyvä sen sijaan oli kiusallinen, mutta kiinnostava.

Meillä on siis toivoa, vaikka Jumalan puheen suhteellistavat kirkon johtajat ja opettajat hylkäisivät elävän veden lähteen ja hakkaisivat itselleen särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä (Jer.2:13). Mutta se edellyttää, että kirkkokansa tuntee tien juomapaikalle.

Seurakuntavaalit ovat ovella. Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt nelivuotiskaudeksi 2011-2014. Vaalit ovat tulevaisuuden kannalta merkittävät ja Sinun äänesi tärkeä. Kirkkomme tarvitsee kipeästi päättäjiä, jotka pitävät Raamattua Jumalan sanana. Tarvitaan maailman muottiin mukautumattomia ihmisiä, jotka suhteellistavat itsensä, mutta eivät kirkkonsa uskontunnustusta.

Minusta se on suhteellisen kohtuullinen vaatimus.
pekka.makipaa@flom.fi

”Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin.” Ap.t.17:6