Miksi en eroa kirkosta?

28.6.2011

Työpöydälleni oli tuotu kellastunut kirjanen. Ojanperän tilan ullakolta talkoolaiset olivat sen kevätsiivoa tehdessään löytäneet. Saatteena oli kirjoitus: lue tästä, miten me ajattelemme.

Minkätähden en eroa kirkosta? on ajankohtaisuudessaan yllättävä puheenvuoro vuodelta 1926. Suomen Lutherilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaisema kahden markan kirjanen on pastori M.I. Kuusen alustus evankelisten pappien kokouksessa ”aineesta uskonyhteys ja kirkkokunnallinen yhteys”. Taustalla on uskonnonvapauslain (1923) myötä syntynyt keskustelu siitä, olisiko evankelisen liikkeen hankkiuduttava eroon maallistuneesta kansankirkosta.

Kuusi tekee eron ulkonaisen kirkon ja uskovien yhteyden välillä ja esittää, että Kristuksen evankeliumin palvelijoiden ja uskovien on ratkaistava suhteensa ulkonaiseen kirkkoon ”ensiksi sen mukaan, mikä on koko ruumiin yhteydelle hyödyllisintä ja toiseksi, mikä on hyödyllisintä Jumalan valtakunnan levenemiselle”.

Nuoria pappeja Nuorisoliiton pääsihteerinä toiminut Kuusi opastaa: ”Nuori pastori sanoi: En voi toimia kirkossa, koska monet sen papit ovat susia lammasten vaatteissa. .. Todellakin! Paimen pakeni pois vartiopaikaltaan, koska kirkossa oli susia. Lampaat siis jäivät susien raadeltavaksi? Niinkö? Kuinka voi tämä nuori paimen vastata Herralle siitä, että hän nähdessään suden pakeni pois ja jätti lampaat?”

Kuusi viittaa uskontunnustuksen kohtaan ”minä uskon yhden, pyhän, ja yhteisen seurakunnan” ja heprealaiskirjeen sanaan ”usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy” ja sanoo: Tämän mukaan näen tieni selväksi. Pitäydyn näkymättömään seurakuntaan ja jätän uskovaisten kirkkokunnallisen yhteyden puuhaamisen, koska se hajottaa todellista uskovaisten yhteyttä. Pysyn kansankirkossa silloinkin, kun näen siellä vain hengellistä kuolemaa, toivoen ja odottaen toisenlaista aikaa. Rukoilen Jumalalta hänen uskovaisilleen oikeita paimenia ja uskon, että hän voi niitä antaa silloinkin, kun viralliset paimenet syöttävät kuulijoilleen vain puita, heiniä ja olkia.
Kasteesta ja ehtoollisesta Kuusi toteaa: Omasta puolestani pitäisin asianmukaisena, että armovälineiden hoito kuuluisi uskovaisten seurakunnan vapaasti keskuudessaan käytettäväksi. En antaisi niiden hoitoa Juudas Iskariotin yksinoikeudeksi. Mutta ennemmin kärsin tätäkin, kuin että menisin hajottamaan uskovaisten yhteyttä.

Pastori Kuusi ilmoittaa jäävänsä kansankirkon nuottaan ja rukoilee ”Herralta armoa, että voisin ”suuressa huoneessa” pysyen hänen tahtonsa mukaan erottautua kelvottomista, etteivät he saa minua hallita” 2. Tim. 2:20-21. Sen voin parhaiten tehdä rohkeasti tunnustamalla Herraani Kristusta ja hänen ristinsä evankeliumia. Tahdon taistella oikean opin puolesta, karttaa väärää oppia, ruokkia lampaita ja vastustaa sutta, tulkoon se missä muodossa tahansa.

Takalukkoon pastori ei kirkon ovea telkeä. Hän päättää alustuksensa: Kun se aika tulee, jolloin uskovaisten on lähdettävä ulos ulkonaisesta kirkosta, on Herra voimallinen johtamaan niin, että he lähtevät siitä yhtenä elinvoimaisena joukkona eikä erillisinä pikkuryhminä.

Vietimme Lähetyksen kesäpäiviä hyvässä yhteistyössä Vaasan suomalaisen seurakunnan kanssa. Yhteisestä uskosta rohkaistuneina vaalimme Vaasassa koko ruumiin yhteyttä ja etsimme Jumalan valtakunnan levenemistä.

Aurinkoisia kesäpäiviä ja kireitä siimoja lehden lukijoille!
pekka.makipaa@flom.fi

PS Kylväjän vastaus Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston tekemään selvityspyyntöön lähetysjärjestöjen toimintalinjauksista on nähtävissä nettisivuillamme kohdassa Kylväjän kannanotot.