Pelisäännöt ja hyvät tavat

13.10.2011

Fysiikanopettaja sukulaismies antoi muutama vuosi sitten lahjaksi kirjan, joka jäi lukemattomana hyllyyn. Arvelin avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojan Tieto-Finlandian voittanutta Kotona maailmankaikkeudessa -teosta (2002) liian vaikeatajuiseksi. Kirja osui käteeni valmistaessani raamattuopetusta Jeesuksen sanoista Johanneksen evankeliumissa ”Te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän” , Joh. 5:40. Kiinnostuin, kuin luin etusivulta, että Valtaoja on saanut kirjan kirjoittamiseen tukea Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Minkä tiedon hän julkisti? Sanoisiko professori jotain elämän synnystä?

Kyllä sanoi: ”Mitä muuta minä olen kuin suuri kasa protoneja, neutroneja ja elektroneja … maailman pelisäännöt kerta kaikkiaan ovat sellaiset, että atomeilla on taipumus liittyä yhteen tietynlaisiksi molekyyleiksi, ja molekyyleillä on puolestaan taipumus liittyä toisiinsa vain tietyillä tavoilla; sattuma voi edetä askel askeleelta. Aineen hyviin tapoihin kuuluu muuttua eläväksi, jos ympäristö vain sen sallii” (s.55, 58).

Tiedän, että pelisääntöjä ja hyviä tapoja noudattamalla selviää monesta pahasta paikasta – lähetyskentälläkin. Avaruustähtitieteen professori uskoo, että ne jopa synnyttävät elottomasta elämää! Hänen kirjansa lukeminen vahvisti uskoani siihen, että elämän perusasiat ovat lopulta hyvin yksinkertaisia.

Jumalan ja ihmisen välistä etäisyyttä ei kurota umpeen ihmisen puolelta, ei uskon eikä tieteen keinoin. Jeesuksen mukaan varsinainen ongelmamme on moraalinen. Emme tahdo tulla hänen luokseen. Tarvitaan ”paikalle huudettu”, ”luokse kutsuttu” (kr. parakletos) eli Pyhä Henki, joka suostuttelee ja vakuuttaa ottamaan vastaan Elämän. ”Uskon, että en voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä” (Vähä katekismus).

On mielenkiintoista, miten toinen Tieto-Finlandialla palkittu, kosmologian professori Kari Enqvist, käy kiinni Lähetysyhdistys Kylväjään kirjassaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (2009). Enqvist esittää, että jotkin kristinuskon toiminnalliset piirteet ovat selvästi moraalittomia. Sellaisena hän mainitsee lähetystyön ja kuvaa sitten alalla häärivää kivisydämistä organisaatiota nimeltä Kylväjä, jonka tavoitteisiin eivät hyvät työt kuulu. Erityisesti Enqvistiä puistattaa psykoterrori, jota Kylväjä harjoittaa oppiperustansa uskomuksella viimeisestä tuomion ja iankaikkisen kadotuksen olemassaolosta (e-kirja, s.107-108)

Myönnetään pois. Hivelee itsetuntoa, että Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen alkeishiukkasosastollakin tunnetaan Lähetysyhdistys Kylväjä. Professori Enqvistin tunteella ja palolla esitettyyn arvioon Kylväjästä on taitavasti vastannut professori Tapio Puolimatka kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010). Meidän osamme on jatkaa työtä ”iloisina siitä, että olemme saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden”. Ap. t. 5:41

Iloa häiritsee, että Esko Valtaoja ja Kari Enqvist ovat molemmat juhlittuja ja palkittuja tiedonjulkistajia valtakunnassa. Kansakunta saa sitä, mitä tilaa. Harvat osaavat ja rohkenevat julkisesti Tapio Puolimatkan tavoin kyseenalaistaa professoreiden tietämisen ja käsityksen lähetystyöntekijöistä toisinajattelevien fanaattisina alistajina.

Sellaista käsitystä ei muuteta luopumalla ehdottomasta totuusvaatimuksesta tai ”lähetys” -sanan käytöstä, kuten jotkut ovat ehdottaneet. Tuskin Kylväjä-lehtikään kykenee käsitystä horjuttamaan. Silti tässäkin numerossa yritämme kuvata lähetystyön arkea ja hyviä töitä.

Tarvitsemme ”paikalle huudetun” apua. Sekin auttaa kun muistaa hyvät tavat ja Pojan pelisäännön:”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”  Matt. 16:25
pekka.makipaa@flom.fi