Kiviä ja sydämiä

Vainottujen kristittyjen elämästä kertovassa kirjassaan Faith that endures (Kestävä usko) Ronald Boyd-Macmillan kertoo miehestä, jolle lähetysjärjestö oli eräässä Aasian maassa antanut tehtäväksi jakaa 5000 Raamattua. Järjestössä oltiin pettyneitä, kun parin vuoden jälkeen selvisi, että evankelista oli jakanut vain muutamia kirjoja. Mies puolustautui sanomalla: ”Olen huomannut, että on vaarallista oppia totuutta nopeammassa tahdissa kuin kykenee panemaan sitä käytäntöön”. Mitä hän oikein tarkoitti?

Mies oli aloittanut kiertävän työnsä 1980-luvulla, jolloin maassa ei ollut Raamattuja saatavana. Hän kuitenkin halusi jättää uskosta kiinnostuneille jotakin, jotta nämä voisivat kasvaa luottamuksessaan Jumalaan. Niinpä hän poimi joesta sileäksi hioutuneita kiviä ja kaiversi niihin raamatunlauseita. Hän jakoi ihmisiä ryhmiin ja antoi jokaisessa ryhmässä yhdelle ihmiselle raamatunlausekiven. Sitten hän kehotti tätä pitämään sitä viikon mukanaan peltotöissä, ruokalautasen vieressä ja tyynynsä alla ja pyytämään, että Jumala puhuisi sanojensa välityksellä.

Viikon kuluttua ihmisten oli määrä tulla yhteen ja kuunnella, mitä Jumala oli opettanut raamatunlauseesta. Niin kauan kun henkilöllä oli kivi, häntä ei saanut keskeyttää. Vasta kun hän antoi sen seuraavalle, oli mahdollista keskustella. Kun jokainen oli pitänyt raamatunjaetta viikon, ryhmät vaihtoivat kiviä. Evankelista lupasi palata puolen vuoden kuluttua. Usein siihen meni vuosia. Palatessaan hän arveli monien luopuneen uskosta. Kerta toisensa jälkeen hän sai hämmästyä kun niin ei ollutkaan käynyt.

Levikistä ja luvuista kiinnostuneet lähetyksen edustajat saivat mietittävää miehen sanoista: ”En anna uusille kristityille heti Raamattua, koska en halua, että he kohtaavat liian paljon totuutta liian nopeasti. Heille saattaa kehittyä paha tapa olla käyttämättä sitä, mitä tietävät. Jae viikossa auttaa heitä uskomaan samaan tahtiin sydämensä kanssa.” Saksalainen teologi ja vastarintapastori Dietrich Bonhoeffer oli aikanaan samoilla linjoilla Raamatun lukemisesta: jos luet liian nopeasti, uskot liian vähän.

Jumalaa kiinnostaa kuinka syvälle totuus uppoaa minuun, ennemmin kuin se, miten paljon asioita tiedän. Japanilainen Kosuke Koyama kirjoitti aiheesta kirjan, jolle hän antoi nimeksi Three mile an hour God eli ”Viisi-kilometriä-tunnissa Jumala”. Koyama muistuttaa siinä, että Jumala johti israelilaisia neljäkymmentä vuotta kävelyvauhtia erämaassa, jotta he oppisivat, että ”ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mitä Herra sanoo” 5 Moos.8:3. Neljäkymmentä vuotta kymmenen sanan totuuden oppimista varten!

Mitä totuuksia mahtoi oppia nuori kristitty turvapaikanhakija kävellessään rahattomana Keski-Aasiasta Suomeen? Kaksi vuotta siihen kului. Hän kertoi, että hankalinta oli kävellä autotunnelissa Alppien läpi. Kirkoista sai usein ruokaa. Tällaisia apostolinkyytiläisiä on keskuudessamme. Heidän elämäänsä ja seuraansa liittymällä voimme opetella kävelemään samassa tahdissa Herramme kanssa.

Lähetysvirressä 428 lauletaan ”yksin emme työtä tee, toinen toista tarvitsee”. Tässä lehdessä kerromme millaisia yhteistyökumppaneita lähetysjärjestöllä on työalueilla. Esimerkkeinä ovat kirkko, toinen lähetysjärjestö,
raamattukoulu ja naisyhdistys.
pekka.makipaa@flom.fi

PS Minkä raamatunlauseen Sinä kaivertaisit kiveen, jos olisit aasialaisen evankelistan housuissa? Tässä oma valintani: ”Se on täytetty” Joh. 19:30.