Merkityksen tyhjenemisestä

16.2.2012

”Uskon Jumalaan, mutta en ole varma, onko se aina se kirkossa saarnattava Jumala”. Näin kuuluu monen suomalaisen uskontunnustus. Vaikka uskon kohde on kadonnut horisontista, uskotaan, että uskominen on edelleen tärkeää.

Jumalan kadottanutta kristinuskoa on ilmiönä kuvattu sanoilla kulttuurikristillisyys ja kristillinen ateismi. Kulttuurikristitty on ihminen, joka tiedostaa omien juuriensa olevan kristinuskossa ja suhtautuu siihen myönteisesti, vaikkei uskokaan moniin sen sisältämiin asioihin. Kristillinen ateismi puolestaan on ideologia, jossa kristinuskon Jumala hylätään tai nähdään poissaolevana, mutta Jeesuksen moraalisia opetuksia seurataan.

Yhteistä molemmille on, että usko tyhjenee merkityksestään, mutta sen muotoihin ja symboleihin pitäydytään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti maaliskuussa 2011, että Italiassa valtion kouluissa voidaan edelleen pitää krusifikseja seinällä, koska Jeesus ristillä on historiallinen ja kulttuurillinen pikemmin kuin uskon symboli. Vaikka Vatikaani ilmaisi tyytyväisyytensä päätökseen, olivat jotkut sitä mieltä, että hinta oli liian kova. Käytännössä päätös merkitsi uskon sisällön tyhjenemistä, jotta muoto säilyisi. Tyhjennetty symboli voidaan täyttää itse valituilla uskomuksilla.

Samasta asiasta on kyse kun tunnetut ateistit ilmoittavat, että vain kristinusko tarjoaa kulttuurisen ja älyllisen linnakkeen islamia vastaan. Italialaisen ateistifilosofi Marcello Peran mielestä ”ajattelun vapauden juuret ovat kristinuskon käsityksessä ihmisestä Jumalan kuvana”. Tätä ei Peran mukaan löydy muista uskonnoista ja kulttuureista. Pera ilmoittaa ateistina ja liberaalina panevansa toivonsa siihen, että kristinusko pitää koossa Euroopan monikulttuurisuuden. Jumalaa hän ei siihen tarvitse, ihmisoikeudet kylläkin.

Pera erehtyy. Toisin kuin hänen kristinuskossaan, islamissa Jumala on edelleen ihmistä suurempi eikä suostu syrjäytettäväksi. Ilman Raamatun Jumalaa kristinuskokin on vailla mahdollisuuksia. Se jää neljän rajuna puhaltavan tuulen riepoteltavaksi. Nämä valtioiden ja kulttuurien rajat ylittävät virtaukset ovat Robert Schreiterin mukaan vapautuminen, feminismi, ekologia ja ihmisoikeudet. Puhurit vaikuttavat kaikkeen, mitä kirkoissa sanotaan ja keskustellaan. Ensimmäisenä niiden vaikutus näkyy suhtautumisessa lähetystyöhön.

Kuulostaako tutulta? Jos lähetystyö jää kulttuurikristillisyyden ja kristillisen ateismin hellään huomaan, siitä karsitaan kaikki ihmisiä loukkaavat elementit. Sen tehtävästä äänestetään ja sille asetetaan uudet kriteerit. Parhaassa tapauksessa se saa pitää nimensä, mutta sisältö on itse valittu. Kirkon lähetystyöstä tulee lähetysyö.

Lähetysyössä ihmiset antavat Jumalalle itse valitun merkityksen, koska uskovat, että häntä ei voi kohdata reaalimaailmassa. Yön pimeydessä ihminen arvioi ihmistä sen perusteella kuinka hyvä hän on. Jumalan armosta ja ihmisen arvosta tulee sopimuksenvaraista.

Emmehän me halua näin julmaa maailmaa! Annetaan Jumalan edelleen ilmoittaa meille itsensä Sanassaan. Siinä puhuttelussa ihminen löytää arvonsa Jumalan luomana ja lunastamana. Eikä sitä arvoa voi kukaan häneltä viedä oikeuksiinsa vedoten.

Tätä kirjoittaessani olemme juuri vastanneet Espoon seurakuntayhtymälle lähetystyötämme koskeviin kysymyksiin. Vastaukset ovat nähtävissä kotisivullamme kohdassa Kylväjän kannanotot. Niitä mielenkiintoisempia ovat kyllä kysymykset.

pekka.makipaa@flom.fi

Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Joh.9:4