Yli rajojen

Elämä on vauhdikasta. Maa kiertää aurinkoa 30 kilometrin sekuntivauhdilla.  Aurinkokuntamme nopeus sen kiertäessä miljardien muiden tähtien kanssa kotigalaksimme Linnunradan keskustaa on 220 kilometriä sekunnissa. Yksi kierros kestää 226 miljoonaa vuotta. Vantaan Martinlaaksosta katsottuna vauhtia ei juuri huomaa. Uskottava se silti on.
Tunnetun suomalaisen tiedemiehen mukaan ihminen lajina sammuu. Tapahtuuko se muutaman sadantuhannen vuoden vai parin vuosisadan kuluessa, on hänen mielestään ”kosmisessa perspektiivissä pelkkä hyppysellinen nuuskaa”. Tätä meidän ei tarvitse uskoa. Ihminen on ihmiselle avaruutta isompi arvoitus. Vain Luoja kykenee avaamaan hänelle arvoituksen.
Jumalan olemista ja toimintaa universumissa kuvataan Raamatussa vauhdikkailla sanoilla, jotka ilmaisevat liikettä yli rajojen, itsestä poispäin. Jumala on Henki (Joh. 4:24), tuli (Hepr. 12:29), valo (1. Joh:1:5–6) ja rakkaus (1. Joh.4:8-9). Hänen rakastava olemisensa suuntautuu puheena, toimintana ja lopulta ihmisenä kohti ihmistä, kuvakseen ja kaltaisekseen luotua. Jumala ilmoittaa olevansa maailmassa ihmistä varten. Mutta ei väkisin. Järjelläni ja omassatunnossani tunnistan hänen etsivän rakkautensa yhtä huonosti kuin Telluksemme vauhdin kiertoradallaan.
Jotain voi alkuperästään ymmärtää paljaalla silmälläkin: Se tosiasia, että syntiinlankeemuksen jälkeen syntyi erilaisia uskontoja, kertoo ihmisestä Jumalan kuvana. Ihminen suuntautuu niiden välityksellä itsensä ja omien mielipiteidensä ulkopuolelle. Etsinnässään hän on poikkeus kaikesta muusta luomakunnasta. Koska Jumala alkujaan teki ihmisen osalliseksi omasta elämästään, on luonnollista, että itsensä hyppyselliseksi nuuskaa kuvittelevakin voi pohtia perimmäistä todellisuutta (1. Moos.2:7).
Ihmisen alkuperästä kertoo sekin, että minkä tahansa uskonnon omaksuminen on ihmistaimelle yhtä luonnollista kuin kielen tai kävelemisen oppiminen. Lapsen ei tarvitse nähdä vaivaa kasvuympäristönsä uskonnollisen ajattelun sisäistämiseen. Siitä poisoppimiseen kyllä sitäkin enemmän, usein aikuisten ponnekkaalla avustuksella.
Mitä kristityn pitäisi ajatella ei-kristillisistä uskonnoista? Voiko niistä oppia jotakin? Islam on opettanut minua tuntemaan omaa kristillistä uskoani. Vielä enemmän ovat opettaneet muslimiystäväni.  Uskontorajat ylittävä ystävyys on mahdollista, koska ihmiset ovat rajoja ylittävän Jumalan sukulaisia. Luterilainen teologi Georg Lindbeck on esittänyt, että ei-kristilliset uskonnot voivat opettaa kristityille jotain, samoin kuin maapalloa universumin keskuksena pitänyt teoria auttoi aurinkokeskisen mallin kannattajia johtopäätöksiin, vaikka he tiesivät maakeskisen mallin tulkitsevan tutkimusaineistoa pääpiirteissään väärin.
Uskonnot ovat henkivaltojen erityinen työkenttä. Ne eivät ole vain ihmisten luomuksia. Apostoli Paavali muistuttaa kosmisesta taistelusta, jota emme käy ihmisiä vastaan vaan pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan (Ef.6:12). Olisi harhaa luulla, että kosmista kamppailua käydään vain uskonnon alueella; henkivallat toimivat myös politiikan, talouden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloilla. Eikä kristinuskokaan ole vapaa niiden vaikutuksesta.
Katalin seuraus kosmisesta kamppailusta on todellisuudentajun hämärtyminen: unohdetaan, että annettu aika on rajallinen. Sitä ei ylitetä. Jumala on hyvyydessään Jeesuksen sovitustyön välityksellä julistanut aselevon, yksipuolisen sotatoimien keskeyttämisen – tätä sanaa Paavali käyttää Roomalaiskirjeessä Jumalan kärsivällisyydestä (Room. 2:4; 3:25–26). Keskeyttäminen on voimassa siihen saakka, kunnes rauha astuu voimaan. Kaikkia kapinallisia kutsutaan antautumaan. Jos sopimukseen ei päästä, aselepo lakkaa.  Se on kosmisessa perspektiivissä muuta kuin hyppysellinen nuuskaa.
pekka.makipaa@flom.fi

”Pyydämme Kristuksen puolesta, suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2 Kor.5:20).