Kädenojennuksia

Edistimme syyskuussa pohjoismaista lähetyskumppanuutta pienessä leirikeskuksessa Islannin myrskyisellä maaseudulla.  Kysymykset ja haasteet Norjassa, Tanskassa ja Islannissa ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä. Järjestöjemme hengellinen identiteetti, roseniolainen perintö ja luterilainen uskonnäkemys mahdollistavat läheisen yhteistyön. Vaikka minulla on noin 20 vuoden kokemus näistä tapaamisista,  tajuntani tunnisti oudon tunteen – innostusta!
Pääsimme pidemmälle kuin aiemmin. Se tapahtui nostamalla keskusteluun kansallisuuksiemme ja järjestöjemme ominaispiirteitä, erilaisuutta ja odotuksia. Työskentelyssä todettiin hyvin, että usein on vaikeampaa tehdä yhteistyötä lähellä olevien kanssa kuin kaukaisten. Syvemmälle pääseminen auttaa myös olemaan intorealisteja siinä, että oletettua ”kumppanuutta” etelän kristittyjen kanssa ei välttämättä koeta puolin ja toisin kovin tasa-arvoiseksi.
Mitä annettavaa meillä suomalaisilla on – paitsi, että ajattelemme olevamme ujoja, mutta kaikkein luotettavimpia?  Tarjoilimme muille kärsivällisyyttä, pioneerihenkisyyttä, joustavuutta ja sopeutumista erilaisiin yhteistyökumppaneihin sekä yksilöllisyyden huomioonottamista. Vastalahjaksi saimme tanskalaisilta luotettavaa raamattuopetusta, korkeaa ammattitaitoa, palvelualttiutta ja suhteiden rakentamista. Norjalaiset halusivat antaa keskittymistä tavoittamattomien tavoittamiseen, pitkäaikaista sitoutumista, neuvokkuutta, hallintorakenteita ja raamattukouluja. Islantilaisten tuomisena oli pienen ihmisen ymmärtämistä, taitoa nähdä käsillä olevan ongelman ulottuvuudet ja rukouksen korostamista.
Kylväjä toimii viidellä työalueella Aasiassa ja Afrikassa pohjoismaisessa yhteistyökuviossa. Rypytöntähän ei yhteistyö koskaan ole. Mutta vaikeudet vahvistavat. Edellyttäen, että on luottamusta ja tunnetaan toisemme. Islannissa koottiin pitkä lista asioita, joita voisimme yhdessä kehittää: kentälle lähtöä edeltävää koulutusta ja valmennusta, johtajuustaitoja monikulttuurisessa työympäristössä, nuoriso- ja kaupunkityön osaamista, hengellisen perintömme ja yhteytemme vaalimista, kokonaisvaltaisen lähetystyön perusteiden selvittämistä, oppimista toistemme työstä, strategiatyöskentelyä, uusi yhteinen työalue jne. En tiedä, mitkä asiat voivat toteutua. Islannissa toteutui sama kuin lukuisissa yhteyksissä apostolien ajoista lähtien. ”He ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi” (Gal.2:9).
Pienen vahvuus on, että ei tule toimeen yksin. Eräs tärkeä yhteistyökumppani Kylväjälle kotimaassa on Suomen Raamattuopisto. Meitä yhdistää käsitys siitä, että Raamattu ja lähetys kuuluvat yhteen. Teemme koulutus- ja kasvatusyhteistyötä hyödyntäen toinen toistemme osaamista. Toivomme nuorten kasvavan Raamattuun ja lähetykseen.
Pohjoiseurooppalaista kristillisyyden maisemaa on verrattu syksyiseen leirintäalueeseen: vielä jokunen teltta, muutama talvehtimaan varustautuva asuntovaunu ja siellä täällä autoja vierasmaalaisissa kilvissä. Nuori reppuretkeläinen etsii leirintäalueen hoitajaa, joka mittailee epäilevästi katseellaan tulijaa ja kysyy: kuinka pitkäksi aikaa? (Klaas Rumia, 1989) Löytävätkö nuoret moniäänisen kansankirkon piirissä paikkansa seurakunnassa ja lähetyksessä? Ilman Raamatussa kuuluvaa Jeesuksen ääntä he eivät takuulla tartu heidän sitoutumistaan epäilevän sukupolven tarjoamaan viestikapulaan.
Tämän Kylväjä-lehden postituskuoressa lähtee myös Raamattuopiston keräysesite ja arpoja, joiden tuotolla rakennetaan lapsille ja nuorille tulevaisuutta Suomessa. Vastavuoroisesti Kylväjä lähettää SRO:n julkaisun yhteydessä kirjeen, joka esittelee ja kutsuu tukemaan työtämme maan äärissä. Kädenojennus yhteistyön merkiksi siis.
pekka.makipaa@flom.fi
”Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!” 2. Kor. 13:13.