Aadamin ja Eevan ihmisoikeudet

Olisiko evankeliumin julistus lähetystyössä syrjintänä lopetettava? Jeesus väittää erottelevasti olevansa ainoa tie pelastukseen, ja jos hän ei kelpaa tieksi, edessä on hänen mukaansa kadotustuomio. Syrjintääkö? Tätä kyselee lehdessämme Jorma Lauronen, joka pohtii syrjinnän olemusta ja sitä, voiko Raamatun elämänohjeista ja etiikasta kertoa ja niiden mukaan elää nyky-yhteiskunnassa.
Länsimainen yhteiskunta on ajautunut erikoiseen tilanteeseen: samalla kun ihmisoikeuksia edistetään, Jumalan oikeuksia kavennetaan. Lainsäädäntömmekin keskittyy nykyään Jumalan suojelemisen sijasta uskonnollisten tunteiden suojelemiseen ja uskontorauhan ylläpitämiseen. Tätä emme protestoi, sillä Jumala ei tarvitse suojelua, mutta häneen uskovat kyllä.
Sen sijaan protestoimme ihmisoikeuksien ja Raamatun ihmiskuvan asettamista vastakkain. Lähetystyöntekijät tekevät työtä, joskus henkensä kaupalla, syrjittyjen ihmisten aseman ja oikeuksien parantamiseksi. Samanaikaisesti Suomessa joudumme puolustautumaan, jotta emme joutuisi syrjityiksi. Eniten hämmästyttää, että kotisohvalta osataan kertoa lähetystyössä poljettavan ihmisoikeuksia ja neuvoa keiden oikeuksia tulisi edistää.
Ihmisoikeudet ovat pitkälti Raamatun ihmiskäsityksen ja kristillisen kulttuuriperinnön hedelmää. Miten tässä näin on käynyt? Historia toistaa itseään. Lähetystyön ja ekumenian eli kirkkojen välisen yhteistyön suhteen kävi samoin. Lähetyskonferenssit synnyttivät ekumeenisen liikkeen. Sitten kirkot hoksasivat, että lähetys onkin kirkkojen välistä yhteistyötä. Lapsi päätti nielaista äitinsä.
Vielä kauemmas historiaan mentäessä nähdään, että teologiakin on lähetyksen lapsi. Sen tekeminen alkoi, kun kristillinen usko kohtasi toisia uskomusjärjestelmiä. Aikojen saatossa lähetystieteestä, missiologiasta, on tullut akateeminen orpolapsi, joka ei oikein sovi muiden teologian tutkimusalojen joukkoon. Sitä pidetään liian julistavana, ei-neutraalina. Jumalan oikeudet eivät riitä tieteen tekemiseen.
Kotimaista keskustelua seuratessa herää kysymys, mitä oikeuksia Hänellä on valtakunnassaan. Viime keväänä Lapin yliopiston työoikeuden professori ilmoitti kantanaan, että Jumalan valtakunnan ulkopuolelle sulkeminen voi olla ihmisoikeusloukkaus. Mahdollisesti professorin tarkoitus oli kaventaa ihmisen eikä Jumalan oikeuksia. Laajempaan yhteyteen asetettuna kysymys kuitenkin kuuluu: pitäisikö Jeesuksen ja Paavalin opetuksia alkaa sensuroida? Molemmat sulkevat Jumalan valtakunnan oven jokamiehenoikeuksia loukkaavalla tavalla (Joh. 3:3,5; 1. Kor.6:9–10).
Jorma Lauronen palauttaa asian perusteisiin: Vakaumus, mielipide tai kannanotto ei ole syrjintää, päinvastoin. Jumalan ja ihmisten oikeuksia loukataan, jos näkemysten julkituomista pidetään sopimattomana toisten elämään puuttuvana vallankäyttönä. Tästä Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien syrjivissä määrärahapäätöksissä oli kysymys.
Kirkossamme kamppailee kaksi tulevaisuudenkuvaa: Toisen kannattajat pyrkivät kohti kirkkoa, joka ymmärtää päästää etiikan Raamatun kahleista. Kirkon oppia puolustavat lähetysjärjestöt ovat heille perinneyhdistyksiä, jotka ajan myötä ja järjen voittaessa jäävät marginaaliin. Toinen tulevaisuudenkuva näkee opin ja elämän separoivan kristillisyyden vievän kirkon totaaliluopumukseen ja tuhoon. Lampunjalka on jo siirretty, toivo menetetty. Molemmat näköalat joutavat ihmislähtöisinä historian tuhka-astiaan.
Tarjoan kolmatta: Salama on jo leimahtanut, odotamme ukkosen jyrähdystä. Ratkaiseva kamppailu on jo käyty, odotamme iloiten juhlaparaatia, voiton päivää. Meillä ei ole täältä kiire minnekään. Jatkamme Jumalan ja ihmisten oikeuksien edistämistä ja kutsumme työhön mukaan: tulkaa kaikki. Valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu (Matt. 24:14).
pekka.makipaa@flom.fi
Pohdittavaksi: Oliko oikeus maistaa hyvän ja pahantiedon puun hedelmää Aadamin ja Eevan ihmisoikeus?