Ihmettelyä

Tänä jouluna peruskoulunopettaja, pastori ja perusjätkä ihmettelee yhtenä miehenä samaa asiaa: ihmettä nimeltä ihminen.
Peruskoulunopettajan kirja kertoo, että ihmiseksi syntymisen kannalta kaikki olennainen tapahtuu jo ennen syntymää. Viikon kuluessa hedelmöityksestä on ihmisalkio jakautunut jo niin, että ihmisen pää, keho ja muut rakenteet ovat alkaneet muodostua. Reilun kahden viikon kuluttua alkavat aivot, selkäydin, hermot, iho, kynnet ja hiukset rakentua. Kolmannella viikolla aivot jakautuvat etuaivoihin, keskiaivoihin ja taka-aivoihin ja sydän alkaa lyödä. Se lyö suunnilleen 54 miljoonaa kertaa ennen syntymää. Ensimmäisen kahdeksan viikon aikana muodostuvat sikiön kaikki elimet. Tämän jälkeen tapahtuu ainoastaan kasvua. Ihmeellinen on syntymätön ihminen.
Pastori ei ihmettele tätä. Hänen kirjansa tietää, että ihmisellä on viisas Tekijä, joka on ”punonut hänet äitinsä kohdussa”. Hän ihmettelee sitä, miten kohdussa kehittyvä lapsi voisi olla yhtä aikaa Jumala ja ihminen. Ja vähän sitäkin, miksi joulua juhlitaan Jumalan ihmiseksi tulon juhlana. Ihmehän tapahtui yhdeksän kuukautta aiemmin kun enkeli Gabriel ilmoitti Marian tulevan raskaaksi.”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan”. Ihmeellinen on Sanan voimasta siinnyt ihminen.
Perusjätkä jättää Jumalan Pojan sikiämisen ja syntymän mysteerin viisaampien vatvottavaksi. Sen sijaan hän äimistelee, että Maria uskoi enkeliä pelkän sanan perusteella. Uskoi universumin oudoimman uutisen! ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”. Sitä uskonpuhdistaja Martti Lutherkin ihmettelee. ”Tuo uskon voima, joka kykeni uskomaan enkelin sanat, on yhtä suuri ihme kuin Sanan ihmiseksi tuleminen itse”.
Kaikella edellä kuvatulla on yhteinen nimittäjä: Pyhä Henki. Hän on kaiken elämän luoja, ylläpitäjä ja uudistaja, jolla on tekijänoikeus ihmiseen. Jumala ei tullut lunastamaan toisen omaisuutta vaan omaansa. Luojan omistusoikeuden langennut luotu voi käsittää vain kun Pyhä Henki sanoo: ”Tulkoon pimeyteen valo”.  Perusjätkän – ja pastorin – sydämen valaisee sama Sana, joka tyhjästä loi ihmisen kuvakseen ja hedelmöitti neitsyen kohdussa uuden alun ihmiskunnalle.
Hyvä lukija, uskotko Jumalan Pojan syntyneen Vapahtajaksesi? Jos uskot, elämässäsi täyttyy luomistarkoitus. Ihminen viettää ensimmäiset kuukautensa äitinsä kohdussa lapsivedessä ja syntyy veden kautta. Uuteen ihmiskuntaan synnymme vedestä ja Hengestä. Ihmeellinen on uskon ja kasteen voima. Saat yhteyden alkuperääsi ja ikuisen elämän uudessa luomakunnassa.
Maria uskoi enkelin lupaukseen. Jeesus antoi samanlaisen lupauksen.”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka”. Tämä on kristillisen seurakunnan luomistarkoitus. Ollessamme mukana lähetystyössä olemme elämän puolella. Perusjätkäkin saa siksi vastata Vapahtajalleen: tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.
Sydämellinen kiitos esirukouksista, yhteydestä ja tuesta, joilla olet tehnyt mahdolliseksi Kylväjän työn kuluneena vuonna! Kylväjä lähtee tulevaan vuoteen teemalla Rakennamme yhteyttä. Tulkoon siis teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!
pekka.makipaa@kylvaja.fi