Sama mieli

”Toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta” kirjoitti apostoli Paavali Rooman vankeudesta ensimmäiselle Eurooppaan syntyneelle seurakunnalle Makedoniaan (Fil. 1: 27).
Selvähän se. Yksimielisyys pitää yhteisön koossa ja toimivana. Yksissä tuumin asiat etenevät – hyvässä ja pahassa. Paavalille ei riitä, että seurakuntalaisilla synkkaa. Hän muistuttaa, että yksimielisyydellä on tarkoitus, pyrkimys ja päämäärä: evankeliumin mukainen usko ja sen eteneminen.
Lähetysjärjestö on tässä paremmassa asemassa kuin kirkko. Kylväjänkin koko henkilökunta tietää, miksi olemme olemassa. Evankeliumin opistakin vallitsee riittävä yksimielisyys, vaikka kaikki eivät ajattele kaikesta täysin samalla tavalla.
Entäpä samanhenkisyys? Se onkin meille isompi haaste. Olen tunnustanut työtovereilleni, että haluaisin kloonata joitakin heistä, varsinkin vanhemmasta päästä. En tarkoita täysin identtisiä kopioita, samanhenkisyys riittää. Hallintotieteen tohtori Jorma Kuitunen haastatteli kattavan joukon kaiken ikäisiä lähettejämme ja selvitti heidän lähetysajatteluaan. Tässä Kuitusen kuvausta siitä mielenmaisemasta, jonka soisin siirtyvän seuraaville sukupolville:
”Kylväjän vanhempien lähetystyöntekijöiden toiminnallisessa miljöössä maallinen ammatti pyhitettiin lähetyksen palvelukseen. Lähetystyö oli kokonaisvaltainen elämäntapa, jota toteutettiin paljolti juuri työn kautta. Useimmiten siihen yhdistyi myös evankeliumin sanoitusta, mutta siihen ei pyritty pingottuneesti, tinkimällä aikaa ammattityöstä, jotta jäisi aikaa hengelliseen työhön. Jyrkkää jakoa sosiaaliseen työhön ja hengelliseen työhön ei ylipäätään ollut. Sitä ei tarvittu, koska kaikki oli lähetystä. Asiaa ei kritisoitu väittämällä, että kun kaikki on lähetystä, ei mikään oikeastaan ole lähetystä.  Ei ollut sellaista palvelua, joka olisi uhannut julistamista eikä julistamista, joka olisi vähätellyt palvelua. Sielujen pelastus oli tärkeintä, mutta ei tarvinnut inttää, että se oli tärkeämpää kuin palvelu tai väittää, että lähetyssaarnaaja oli paljon tärkeämpi kuin lähetyslääkäri”.
Tässä lehdessä haastatellaan Itä-Afrikasta kotiutunutta Hilkka Haresta, joka on elämäntyönään keskittynyt äitien ja lasten maanpäällisen ja ikuisen elämän edellytysten luomiseen Etiopiassa ja Itäisessä Afrikassa yli 40 vuoden ajan. Hilkkaan sopii päämäärätietoisuuden ohella toinenkin Kuitusen kiteytys: ”Saven tulee olla riittävän joustavaa työstettäväksi, jotta se voidaan tulessa jähmettää omistajalleen hyödylliseksi astiaksi”.
Hilkan elämäntyön juhlassa tammikuussa oli paikalla pitkän linjan lähettäjiä, joita myös kloonaisin heti jos voisin. Nämä lähettiään vuosikymmeniä tukeneet ovat sillä tavoin samanhenkisiä, että joustavat ja taipuvat vielä uusien lähtijöidenkin lähettäjiksi, koska sitoutuvat päämäärään: evankeliumin ja uskon puolesta.
Luterilainen Mekane Yesus -kirkko irtisanoutui jokin aika sitten Ruotsin kirkon ja yhdysvaltalaisen ELCAn ehtoollisyhteydestä. Se tarkoittaa, että riittävä yksimielisyys evankeliumista ja uskosta puuttuu. Suomen ev.lut. kirkko säästyi, koska päätös kirkon työntekijälle annetusta mahdollisuudesta rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta tehtiin yksinkertaisella enemmistöllä vetoamalla siihen, että kirkon opetus avioliitosta ei ole muuttunut.
Irtisanoutumispäätöksellään etiopialainen MY -kirkko valitsi taloudellisesti vaikeamman tien, jota voi kuvata sanoilla pieni kassa, kireä vyö ja virkeä mieli.
Samaa mieltä?
pekka.makipaa@flom.fi