Pahassa maineessa ja hyvässä

Kun aloimme käydä opetusmatkoilla Peshteran kaupungin turkkilaiskortteleissa Bulgariassa vuosia sitten, saimme lämpimän ja vieraanvaraisen vastaanoton. Köyhissä kodeissa tulijat otettiin vastaan rakkaina veljinä ja sisarina. Muutaman vuoden kuluttua tilanne oli toinen. Kyräileviä katseita kujilla, monien silmissä avointa halveksuntaa, suljetut ovet. Mitä tapahtui? Syntyneessä seurakunnassa riehui johtajuuskiista, ulkomaalaiset saivat porttikiellon. Ympäröivän muslimiyhteisön silmissä paikkakunnan pienestä vähemmistöstä tuli pilkan ja naurun kohde.
Kristittyjen itse aiheuttama mainekriisi runtelee paljon syvemmältä kuin yhteiskunnassa muutoin huonoon huutoon joutuminen. Jälkimmäinen ei ole ollenkaan tavatonta lähetyskentällä. Julkinen mustamaalaaminen toimii pelotteena ja vähentää uuden uskon vetovoimaa. Tämän tiesi apostoli Pietarikin kehottaessaan: ”Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät” (1 Piet.2:12).
Lähetysjärjestölle kehitysyhteistyö on yksi hyvän tekemisen muoto. Kylväjällä on yli 30 vuoden historia ulkoministeriön rahoittamien hankkeiden toteuttajana ja hyvät ja luottamukselliset suhteet ministeriön kehitysyhteistyöyksikköön. Siksi päätimme hakea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestön asemaa. Maaliskuussa saimme kehitysministerin allekirjoittaman kielteisen päätöksen. Sitä ei ollut vaikea hyväksyä. Mutta perustelua oli.
Työmme arvioinnissa todettiin, että Kylväjä tekee pitkäjänteistä ja kestävää työtä ruohonjuuritasolla erityisesti vammaisten ja naisten parissa sekä kestävän kehityksen saralla, eikä toiminnassa ole havaittu syrjiviä käytäntöjä. Ministeriö totesi kuitenkin, että Kylväjään on viime aikoina kohdistunut huomiota liittyen syrjimättömyysperiaatteen toteutumiseen.  Se hylkäsi hakemuksen, koska katsoi Kylväjän hyvämaineisuuden olevan kyseenalainen.  On karvas pala nieltäväksi, että nimenomaan pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät ovat viestinnällään ja päätöksillään tahranneet maineemme.
Nykyisessä kirkollisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa on meidänkin tarpeen miettiä, mihin maine perustuu ja keiden silmissä haluamme olla luotettavia. Näyttää siltä, että emme voi olla hyvämaineisia esimerkiksi niiden seurakuntapäättäjien silmissä, jotka näkevät lähetystyön ennemmin puolueohjelman kuin Raamatun ja lähetyskäskyn toteuttamisena. Tutkimatta hutkiminen onnistuu kirkollisilta viestimiltä yhtä ammattitaitoisesti ja härskisti kuin muiltakin.
Hyvä maine on ihmisarvokysymys. Martti Lutherin mukaan se on yhtä tärkeä ihmiselle kuin hänen ruumiinsa ja sen koskemattomuus. Selittäessään kahdeksatta käskyä uskonpuhdistaja opettaa: ”Meidän on keskenämme kaunistettava sitä, mikä lähimmäisessä on raihnaista ja vailla kunniaa, ja kaikella, mitä ikinä voimme, palvella, auttaa ja edistää hänen kunniaansa ja taas toisaalta estää sitä, mikä saattaa koitua hänen häpeäkseen.”
Ehkä ei pitäisi rimpuilla tahratun maineen perään. Pietarin mukaan parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahaa tehden. Jeesuskin nuhtelee meitä: ”Te kärkytte kunniaa toinen toisiltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta” (Joh.5:44).
Ja mistäpä muualta kuin Häneltä, joka luopui omastaan, voisivat tulla ne uudet lähetystyöntekijät, jotka eivät häpeä todistusta Herrastaan eivätkä lähetysjärjestöä, jonka hyvämaineisuuden katsotaan olevan kyseenalainen.
pekka.makipaa@flom.fi
”kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina” 2. Kor. 6:8.