Kateeksi käy

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:10.0pt;
font-family:”Calibri”,”sans-serif”;}

16.5.2013

Markku Ojasen tuoreessa Onnellisuuden käsikirjassa kerrotaan naisesta, joka eli kymmenen vuotta erakkona Etelä-Amerikan viidakossa. Kysyttäessä yksinäisyydestä nainen vastasi: Kyllä, olin usein hyvin yksinäinen, en silloin kun olin alakuloinen, vaan silloin kun olin onnellinen, koska minulla ei ollut ketään kenen kanssa sitä jakaa.

Näin se on. Jos meille sattuu jotakin todella hienoa, tekee siitä mieli kertoa. Tähän yksinkertaiseen asiaan perustuu evankeliumin eteneminenkin. Eikö ole mielenkiintoista, että apostoli Paavali ei lähetyskirjeissään erityisesti kehota ja käske evankelioimaan tai tekemään lähetystyötä. Silti hän kuvaa sitä omalla kohdallaan pakkona: voi minua, ellen evankeliumia julista!

Lähetys on lahjan, ei taakan kantamista. En ole elänyt erakkona enkä kärsinyt yksinäisyydestä, mutta kymmenvuotisen ”viidakkokokemukseni” perusteella tiedän, miten onnellista on kohdata ihmisiä, jotka ensimmäistä kertaa elämässään kuulevat sovinnosta Jumalan kanssa. Se pysäyttää kertojan ja kuulijan. Hyvä uutinen on sittenkin uutinen, vaikka meitä totutetaan siihen, että uskonto tulee ennen loppukevennystä ja urheiluruutua.

Vieläkö Jumala voisi tulla suomalaista vastaan koko tien leveydeltä niin, ettei hänestä pääse ohi pyytämättä lupaa? Evankeliumi ei ole tarkoitettu ajanvietteeksi vapaa-ajan harrastusteni kirkolliseen osioon. Sellaisena se turruttaa. Oikea evankeliumi on kosminen, maailmankaikkeutta koskeva ja olemassaoloni perusteet mullistava. Se antaa, ei vaadi. Vastaanottaja saa sielunrauhan, sovinnon Jumalan ja sovun itsensä kanssa.  Sanoman välittäjän se tekee onnelliseksi, niin että hän tietää: autuaampaa on antaa kuin ottaa.

Lähetysjärjestöillä on tälläkin hetkellä tarjolla monenlaisia tehtäviä siellä, missä Hyvä uutinen on edelleen uutinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Lähetystyöntekijöiden määrä kirkossamme jatkaa kuitenkin laskuaan.  Viimeisimmän tilaston mukaan ulkomailla oli vuodenvaihteessa 315 luterilaisen kirkkomme lähetystyöntekijää. Vuonna 2006 heitä oli 408.  Vertailun vuoksi kerrottakoon, että ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssille hakee vuosittain kaksi kertaa enemmän väkeä kuin kirkolla on lähetystyöntekijöitä. Monivaiheisen valintaprosessin jälkeen ulkoministeriö hyväksyy 12–30 hakijaa, joille järjestetään kahden vuoden mittainen valmennus.

Kateeksi käy. Kylväjän suurin huoli ja vakavin rukousaihe ovat vähiin käyneet Kristuksen lähettiläät. Kuudessa vuodessa olemme menettäneet yli neljänneksen lähettikunnasta. Uusien rekrytoimiseksi on kevään aikana järjestetty Tavoita tavoittamattomat  -rekrytointikiertue ja esitelty eri työalueita ja  tehtäviä. Näin on tehty tietoisena siitä, että Kristuksen lähettilään kutsumusta ei voi typistää ammatinvalintaan. Syvimmältään on kyse Jumalan kutsun kuulemisesta ja siitä, minkä vuoksi elää. Sovituksen sanoman lähettiläiksi hän kutsuu eri ammattialojen ihmisiä. Jopa teologeja. Siksi rukoillaan, ystävät!

Olemme jännittäneet pääseekö vieraamme Bangladeshista viisumivaikeuksista huolimatta mukaan kesäpäiville Kauniaisiin.  Tässä lehdessä hän kirjoittaa omasta kokemuksestaan siitä, miksi muslimit kääntyvät Jeesuksen puoleen: ”Riisipadallista keittäessä riittää, että tarkistaa yhden jyvän kypsyyden”. Eiköhän sama päde meihinkin. Tilastoja tärkeämpää on tietää oma paikka lähetyksen riisivainioilla. Jos et tiedä, olet lämpimästi tervetullut Lähetyksen kesäpäiville etsimään sitä. Ja jos tiedät, sittenhän sinä tuletkin.