Vuosikymmenen vaihtuessa

Kylväjä siirtyy kohta viidennelle vuosikymmenelleen. On paikallaan vielä lyhyt yhteenveto siitä, millaisessa maailman- ja lähetyshistorian tilanteessa siemenyhdistyksemme on neljä ensimmäistään elänyt.

1974 – 1984 Lausannen maailmanevankelioimisen kongressi 1974 lopetti erityisesti ekumeenisen liikkeen piirissä käydyn keskustelun länsimaisen lähetystyön lopettamisesta, moratoriosta. Alettiin puhua tavoittamattomista kansanryhmistä, kirkon kasvusta ja kontekstuaalisuus-sana ilmestyi kielenkäyttöön. Kambodžan kansanmurha, energiakriisi ja Iranin vallankumous muokkasivat maailmaa. Valokopiokone tuli markkinoille.

Keskustelu kokonaisvaltaisuudesta, holismista, käynnistyi. Väittely sanojen ja tekojen keskinäisestä suhteesta toi ekumeenisia ja evankelisia piirejä saman pöydän ääreen. Tunnistettiin ilmiö nimeltä kolmannen maailman lähetystyöntekijät. Suuret teollisuusonnettomuudet ja aidsin ilmaantuminen muokkasivat maailmaa. Tietokoneet ja faxit tulivat markkinoille.

1984 – 1994 Lisääntyvää huomiota globalisaatioon, lyhytaikaiseen lähetystyöhön, 10/40-ikkunaan ja paikallisseurakuntien omaan lähetystyöhön. EU:n synty, Neuvostoliiton hajoaminen, apartheidin kumoaminen ja Ruandan kansanmurha muokkasivat maailmaa. Internet ja e-mail tulivat käyttöön.

1994 – 2004 Monikansalliset työntekijätiimit, afrikkalaisten, aasialaisten ja latinalaisamerikkalaisten lähetysjärjestöjen nousu, kumppanuusryhmien synty. Maailmaa muokkasivat 9/11/2001-jälkeinen terrorismi ja suuret luonnononnettomuudet sekä Wikipedia, Facebook ja YouTube.

2004 – 2014 Suulliset kulttuurit, synkretismi ja diasporassa elävien kansanryhmien tavoittaminen huomion kohteeksi. Kiistaa suurten uskontojen sisällä elävien Jeesukseen uskovien identiteetistä. Maailmaa muokkasi ”arabikevät”, Kiina ja Intia tulivat voimallisesti mukaan suurvaltapeliin. Tabletit, Twitter ja Instagram tulivat markkinoille.

Kun Kylväjä syntyi, Kiina, Nepal ja Mongolia kuuluivat maailman suljetuimpien maiden joukkoon. Tänään ne ovat kristinuskon kasvukeskuksia. Lyhyessä ajassa on nähty mullistavia muutoksia. Toisaalta neljäkymmentä vuotta ovat kuin tuulen henkäys. Ihmisen syvin ongelma ja evankeliumin vastaus siihen ovat ja pysyvät samoina. Tähän tosiasiaan lähetysyhdistyksen vuosikymmenetkin ankkuroituvat.

Jeesus Kristus on uusi tuttavuus jokaiselle sukupolvelle. Lähdemme uudelle vuosikymmenelle siihen luottaen, että tutustuminen häneen merkitsee turvallisuushakuisen, omaa varallisuutta varmistelevan ja elämän yksityiskohtia kontrolloivan elämäntavan vaihtumista lähetyselämäksi.

Ken elää, hän näkee.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

  1. Kohti lähetyselämää on erityisenä teemanamme vuonna 2015. Kuvaus neljästä lähihistorian vuosikymmenestä on mukailtu Evangelical Missions Quarterly 4/2014–aikakauskirjasta.