Opittavaa

Eräs ensimmäisiä paikallisia kristittyjä, johon tutustuin Istanbulissa yli 30 vuotta sitten, oli entinen merimies, joka oli turkkilaisessa laivassa palvellessaan saanut satamassa käsiinsä Johanneksen evankeliumin ja antanut elämänsä Jeesukselle. Sen seurauksena hän sai potkut ja joutui työttömänä palaamaan kotimaahansa vuonna 1970. Maasta löytyi tuolloin noin 10 muslimitaustaista kristittyä, jotka tiesivät kantapään kautta, että ”olla turkkilainen tarkoittaa olla muslimi”. Ystävämme alkoi opiskella Raamattua kahden ulkomaalaisen kanssa, hänen vaimonsa ja äitinsäkin löysivät uskon Jeesukseen. Hän perusti teehuoneen, jolla elätti perheensä, mutta joka vei hänen kaiken aikansa.

Ulkomailta vierailulle tullut pastori tarjosi säännöllisen taloudellisen tuen, jos ystävämme lopettaisi teehuoneen ja alkaisi pitää ruokatavarakauppaa, jossa myytäisiin kristillistä kirjallisuutta. Hän suostui. Asiakkaat loppuivat kun sana kiiri myytävistä kirjoista. Kahdesti hänet yritettiin ampua. Kauppa suljettiin. Sen jälkeen kahden lapsen isä muutti perheineen toiseen kaupunkiin, lähelle appivanhempia. Ulkomaalaiset järjestivät hänelle tehtävän vierailla kristillisiä lyhytaaltolähetyksiä kuuntelevien luona ympäri maata. Pahin oli tulossa.

Joidenkin kotikäyntien yhteydessä miestä pahoinpideltiin. Sitten hän sai tehtävän mennä yksin maan itäosaan, suljetummalle alueelle kuuntelijavierailuille. Matka onnistui ja rohkaisevasta palautteesta johtuen kaksi ulkomaalaista veljeä lähti hänen kanssaan takaisin samaan kaupunkiin. Ystävämme vaimo miettii tänäkin päivänä, miksi ulkomaalaiset suostuivat jättämään hänen miehensä yksin, kidutettavaksi, poliisin pidättäessä heidät ja määrätessä ulkomaalaiset poistumaan kaupungista. Lopulta siltäkin matkalta selvittiin kotiin.

Tämä uskollinen Herran todistaja kuoli muutama vuosi sitten, vähän aiemmin hänen poikansa oli murhattu. Luin vaimon haastattelun tapahtumien jälkeen. Haastattelija rohkaisi leskeä olemaan rehellinen ja avoin, millaisia virheitä ulkomaalaiset ovat hänen mielestään vuosien saatossa tehneet? Pitkän harkinnan jälkeen vaimo lopulta sanoi hiljaa: ”Tämä on vaikeaa, koska en halua olla epäkohtelias. He jättivät meidät yksin järjestönsä talousvaikeuksien tähden. Nyt kun mieheni ja poikani ovat kuolleet, olisin toivonut, että he edes kysyisivät kuinka jaksan, että he ajattelisivat jäljelle jäänyttä perhettä”.

Korutonta kertomaa. Joka sunnuntai leski uskollisesti palvelee seurakuntaa keittiön puolella. Miten hän jaksaa, haastattelija kysyy. ”Pelkään Jumalaa, en ketään muuta. Hänen Sanansa on totta. Hän on tehnyt elämässämme ihmeitä. Ketä muuta minulla olisi?

Paljon kärsineen lesken sanat on otettava vastaan hiljaa. Kunnioituksesta. Oppiaksemme.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Joh.15:13.