Kasvava, kutsuva, kantava Inkerin kirkko

Keskiaasialaisen kirkon ilmoitustaululla oli lueteltu kaikki maan kahdeksan pientä luterilaista seurakuntaa. Oltiin maassa, jossa kristittyjä on ylipäätään vähän ja luterilaisia vain kourallisia. Tunnistin tutun nimen: Aarre Kuukauppi. Muistan hämmästykseni. Onko Inkerin kirkon piispa näidenkin seurakuntien esipaimen!

Inkeri on Suomenlahden pohjukan alue, jonne suomalaisia houkuteltiin muuttamaan Ruotsin valloitettua sen Venäjältä 1600-luvun alkupuolella. Sinne myös rakennettiin kirkkoja. Luterilaisuus yhdisti inkerinsuomalaisia toisiinsa sekä toimi suomen kielen ja kulttuurin säilyttäjänä, toisaalta erotti näitä alueen ortodoksisista kansoista. Syntyi vahva ja elinvoimainen kirkko, joka neuvostoaikana tuhottiin. Inkeriläiset joutuivat raja-alueen kansana ankarasti vainotuksi paitsi uskontonsa, myös kansallisuutensa takia. Heitä karkotettiin eri puolille Venäjää, monet kuolivat nälkään, kylmään ja tauteihin.

Kirkon noustua tuhkasta ja julistauduttua itsenäiseksi 1991 voitiin havaita myös vainojen siunaus: Stalinin julmien väestönsiirtojen seurauksena Inkerin kirkko piti rekisteröidä yleisvenäläiseksi kirkoksi, jonka toiminta-alueena on koko Venäjän federaatio.

Tänä päivänä Inkerin kirkko on levittäytynyt pohjoisessa Murmanskiin saamelaisten keskuuteen, etelässä Georgian rajalle ja Itä-Siperiassa aina Sahan tasavaltaan saakka. Piispa lentää Pietarista kuusi tuntia kohti auringonnousua lähtiessään tarkastamaan itäisintä työpistettä. Työtä tehdään juutalaisten, muslimien, buddhalaisten ja luonnonuskontojen edustajien keskuudessa.
Ulkomaisen tuen varassa olevalla kirkolla on 86 köyhää seurakuntaa ja joukko nuoria, lahjakkaita työntekijöitä, joita koetellaan monin tavoin vähemmistökirkon ristin kantamisessa. Piispa on esimerkillä ja taidolla johtanut kirkkoa ja opastanut työntekijöitä jo 20 vuotta. ”Helpompi aika voi olla vaarallisempi kuin neuvostoaika”, Kuukauppi muistuttaa.

Laaja luokseen kutsuva työ ei olisi mahdollista, ellei se olisi myös juurillaan kasvavaa eli Jumalan sanan totuudesta voimansa saavaa. Piispa Kuukaupin sydän sykkii Jeesus-todistuksen tuomiseksi niille, jotka eivät ole Vapahtajasta kuulleet. Siksi yhteistyö Inkerin kirkon kanssa on Kylväjälle suuri ilonaihe ja siunaus. Se alkoi 25 vuotta sitten ja kohdistuu Inkerin kirkon työhön erityisesti Pietarin alueen juutalaisten sekä Itä-Siperian vähemmistökansojen keskuudessa. Vuodesta 1997 työtä on tehty Burjatiassa ja kesästä 2015 lähtien Sahan tasavallassa, Intian kokoisessa pakastimessa, jossa on alle miljoona asukasta, heistä noin puolet jakuutteja.

Tässä lehdessä kerromme, miksi Burjatiassa tarvitaan nyt kirkkotilaa. Toivomme, että monet lehden lukijat olisivat samaa mieltä ja myös osoittaisivat sen. Aarre Kuukauppia kannattaa tulla kuulemaan ja tapaamaan Lähetyksen kesäpäiville Poriin.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

”Ja Juudan suvusta ne, jotka ovat jääneet henkiin ja pääsevät turvaan, kukoistavat jälleen kuin puu, joka kasvattaa juurta alas maahan ja hedelmiä ylös taivasta kohden” (Jes. 37:31).