Yitzak

Rabbin opetushetki iltamyöhällä pienessä sefardijuutalaisten synagogassa Jerusalemissa oli juuri päättynyt. Kurkistaessamme ikkunasta sisään yksi miehistä alkoi viittilöidä ja tuli hakemaan meidät ulkoa. Saimme kipan päähän ja Viulunsoittaja katolla -musikaalin maitomies Tevjeä muistuttanut Yitzak ryhtyi kertomaan, mitä rabbi oli juuri sanonut. Synagogan sulkeuduttua keskustelumme jatkui kadulla. Parin tunnin kuluttua ystävällinen Yitzak halusi vielä viedä meidät kävelykadun jäätelöbaariin. Kertomusten, vertausten ja kysymysten kautta lakimieheksi osoittautunut ystävämme selitti juutalaista identiteettiään.

Mies ei puhunut mitään abs­traktia ja teoreettista uskostaan, vaan kuunteli kärsivällisesti ja kertoi aina uuden tarinan kun keskustelimme Jumalasta, Jeesuksesta, uskosta ja elämästä ja siitä, mikä yhdisti ja erotti meitä. Jossain välissä huumorintajuinen Tevjemme katsahti taivaalle ja sanoi: ”Jumala, täällä minä keskustelen näiden kolmen suomalaisen pakanan kanssa, vaikka pitäisi olla valmistautumassa huomiseen oikeudenkäyntiin. Syy on Sinun, Sinä toit meidät yhteen. Jokin tarkoitus tällä on…” Yöllä erotessamme Yitzak lausui: ”Jotakin tästä tapaamisesta jää minuun, ehkä teihinkin”. Niin jäi. Enhän muuten kirjoittaisi lähes kolmen vuoden takaisesta kohtaamisesta öisessä Jerusalemissa.

Toista ihmistä on mahdoton ymmärtää kuvausten tai kirjeiden perusteella, pitää kohdata ja kuulla. Vaikka lukisin parhaimmat juutalaisuutta tai islamia selittävät teokset, kuuntelisin viisaat luennot tai katsoisin aiheesta laadukkaimmat TV-ohjelmat, jäisin kuulopuheiden varaan. Näinhän on myös kristillisen uskon laita. Jumala tuli ihmiseksi, jotta voisimme päästä osalliseksi hänestä itsestään, eikä vain hänen kirjallisesta tahdostaan.

Raamattu ei ala ylevillä ajatuksilla ja viisailla pohdinnoilla olevaisesta, vaan kertomalla, mitä tapahtui Aadamille ja Eevalle, heidän lapsilleen ja monen monelle muulle. Jumala opettaa meitä useimmiten toisten kautta.

Kylväjässä haluamme asettaa Jeesuksen lähetysajattelumme keskiöön. Se tarkoittaa käytännössä ennen muuta elämistä hänen kanssaan siellä, missä häntä ei vielä tai enää tunneta, ja viipymistä niin pitkään, että ihmiset oppivat rakastamaan tai vihaamaan häntä – tai meitä. Lähetyselämässä ei mikään korvaa Jumalan sanan ohella henkilökohtaista kohtaamista.

Juurillaan kasvavalle Kylväjälle osallistuminen juutalaisten keskuudessa tehtävään lähetystyöhön on myös teologisesti merkittävää. Aikana jolloin monet kirkot ja järjestöt ovat luopumassa juutalaistyöstä, yhteys messiaanisiin juutalaisiin on erityinen siunaus ja tehtävä meille ja kirkollemme.

Ystävällinen Yitzak oli sitä mieltä, että väistelen omaa vastuutani, kun kuvittelen pelastuvani uskomalla Jeesuksen ansioihin. Hurskas lakimies tiesi kyllä liiton kansaan kuulumisestaan huolimatta joutuvansa henkilökohtaisesti vastuuseen viimeisenä päivänä. Rukoilen, että keskustelumme auttoi häntä valmistautumisessa viimeiseen oikeudenkäyntiin.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

Lähetys syntyy Jumalan sydämessä ja on siksi henkilökohtaista. Lähetysteologiamme kärkenä on elävä, puhuva persoona, ”Minä olen”, ei asia, oppi, ohjeistus tai maailmaselitys.” (Opas lähetyselämään s. 14)