Rohkea kirkko

En liene ainoa, joka miettii, miten on mahdollista, että olemme länsimaissa siirtämässä kristinuskon marginaaliin ja kadottamassa kosketuksen historiaamme. Olemme onnistuneet kesyttämään sen kyvyttömäksi haastamaan ihmisen itsemääräämisen ja itsensä pelastamisen I love me -kulttia.

Varhaiskirkon aikana evankeliumi oli vetovoimaista ja nopeasti etenevää, koska se oli uutta, outoa ja ilman historian painolastia. Kaksi vuosituhatta kristittyjen syntejä, sotia, älyllistä ylimielisyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, valikoivaa Raamatun tekstien käyttöä ja muuta pahaa on peittänyt evankeliumin maailmalta.

Syntejä ja laiminlyöntejä on helppo osoittaa, eikä armahdettujen syntisten yhteisön tulisi hävetä tunnustaa niitä. Mutta vielä pahempaa on, jos vaikenemme siitä hyvästä, jonka evankeliumi on saanut ja saa yhteiskunnissa aikaan. Ranskalainen ateistikirjailija Albert Camus kutsuttiin sodan jälkeen 1948 puhumaan katoliseen luostariin siitä, mitä maailma odottaa kristityiltä. Hän yllätti yleisönsä ilmoittamalla, että se mitä maailma eniten tarvitsee ja odottaa, on että kristityt pysyvät kristittyinä ja puhuvat kuuluvasti ja selvästi.

Miten tulisi reagoida siihen, että lähetystyö on jäänyt sivuosaan pohjoismaistenkin kirkkojen todistuksessa? Ne perustelevat olemassaoloaan mieluummin auttamisen ja diakonian kuin sanomansa kautta. Luterilaisen maailmanliiton osastojen tilanne on kuvaava. Maailmanpalvelun (World Service) budjetti oli viime vuonna 131 miljoonaa euroa ja sillä on 7548 työntekijää. Vastaavasti Lähetyksen ja Kehityksen (Mission and Development) budjetti oli 8,6 miljoonaa ja sillä oli 16 työntekijää. Koko ruumis voisi paremmin, jos toinen käsi ei olisi surkastunut.

Turusta televisioidun reformaation juhlajumalanpalveluksen kolehti kerättiin Kirkon ulkomaanavulle, vaikka sunnuntai oli Kylväjän ainoa vuosittainen virallinen kolehtipyhä ja kohteena raamattuopetus Aasiassa ja Afrikassa. Tällaisissa tilanteissa yritämme muistaa hallituksemme urheilevan puheenjohtajan rohkaisua: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Tiedetään: uhriutumista pitää varoa, nöyryyttä harjoittaa. Evankeliumin sanoman ylivertaisuudesta vakuuttuneen yksilön tai yhteisön vaarana on ajatella olevansa itse Jumalan lahja ihmiskunnalle. Iloitaan nyt siitä, että kolehtia ylipäätään kerätään, eikä kohteessa sinänsä ole moitittavaa.

Mutta ymmärrämmekö juuriamme ja lähetystyön merkitystä: lukemattomien evankeliumin koskettamien naisten ja miesten joskus sairastumiseen ja marttyyriyteen saakka vienyt epäitsekäs kiintymys Jumalaan ja ihmisiin on mahdollistanut monien kansojen omankielisen kirjallisuuden ja kulttuurin kehittymisen. Se on puolustanut paikallisia riistäjiltä, vapauttanut naisia, orjia ja lapsia ja vaikuttanut sosiaalisiin uudistuksiin ja myös rakentanut länsimaisen yhteiskuntamme moraalisen perustan.

Olemme siirtymässä Juurilla kasvamisen teemavuodesta Luokseen kutsuvaan. Tulevissa Kylväjä-lehdissä haluamme tuoda esiin, mitä evankeliumi Jeesuksesta saa aikaan. On vielä paljon paikkoja, jossa Hän on outo, uusi ja vailla historian painolastia.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

”Viestimme kauttamme avautuvista näkymistä ja toiminnasta aktiivisesti, selkeästi ja osallisuuteen kutsuvasti. Kerromme siitä, mitä evankeliumi saa aikaan”. Kylväjän toiminnan suunta 2016–2020