Vuoden 1968 muistolle

Suomalaista opiskelijamaailmaa liikutti 1960-luvulla kaksi vallankumousta. Ensimmäinen toi kulttuurimuutoksen seksuaalikäyttäytymiseen ja moraaliin ja vaikutti nuorten käsityksiin kirkosta, isänmaasta ja yhteiskunnasta. Toinen toi lähetysherätyksen.

Ensimmäisen myötä ateistinen kulttuurimarksismi rynni yliopistoihin, teologinen tiedekuntakaan ei siltä säästynyt. Sen hedelmiä korjataan tänäkin päivänä yhteiskunnassa, teologiassa ja kirkossa. Toinenkin on tuottanut käsittämättömän runsaan sadon: lähetysherätyksen yhtä oksaa tarkastelee Lähetyksen kesäpäivillä julkaistava kirja Satakertainen sato – Lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta.

Sain kirjan luettavaksi ennen sen painoon menoa. On helppo yhtyä teoksen toimittajan, Liisi Niemelän, arvioon, että ajankohta sadon kokoamiselle kirjan kansien väliin on ollut mitä sopivin: aikalaistodistajat ovat elossa ja heidän elävän monipuolinen ja realistinen kerrontansa tempaa mukaansa. Kirja on myös kunnianosoitus Norjan luterilaiselle lähetysliitolle, jonka työyhteydessä lähetit ovat maassa toimineet.

Puu tunnetaan hedelmästään. Etiopian lähihistoriassa on kokeiltu molempia tapoja ilmaista radikaalia vallankumouksellisuutta. Sosialistinen vallankumous käynnistettiin vuonna 1974 ja väkivaltaa, nälänhätää ja kristittyjen vainoja sisältänyt aikakausi päättyi käytännössä vuonna 1990, kun sotilasjunttaa johtanut Mengistu Haile Mariam tunnusti radiopuheessa erehtyneensä. Pisteet hänelle rehellisyydestä.

Kohta kymmenen miljoonan jäsenen monikulttuurisen Mekane Yesus -kirkon vallankumouksellisuus ei ole päättynyt. Vainojen vahvistama terve itsekunnioitus ilmenee luottamuksena Raamattuun, maallikkoaktiivisuutena ja suuntautumisena lähetykseen. Tyypillistä etiopialaiselle vallankumoukselliselle kristillisyydelle on ulkomaalaisten ja paikallisten pitäminen keskenään tasa-arvoisina.

Se on erilaista tasa-arvoa kuin niin sanottu positiivinen syrjintä, joka edustaa ykköstyypin vallankumouksen perintöä. Positiivinen syrjintä kohtelee ihmisiä ryhmänsä edustajina, ei yksilöinä. Ykköstyypin vallankumouksellisuus esittää miesten pidättäytymistä piispanvaalista tai mielipidesensuuria niille, jotka ovat heidän mielestään väärän tietoisuuden vallassa ja siten syrjivät vähemmistöjä. Kuulostaako tutulta?

Maailmaa ei pidä vain selittää vaan muuttaa, kuuluu vallankumouksen iskulause. Mutta systeemin ja järjestelmän muutos ei ratkaise perusongelmaa, joka on yksilön sydämessä. Siksi ykköstyypistä puuttuu elämää uudistava voima. Se ei kykene vastaamaan ihmisen arkikokemukseen kärsimyksestä ja pahuudesta eikä lahjoittamaan henkilökohtaista uskoa ja anteeksiantoa Jeesuksen sovitustyön tähden.

Joskus on lähdettävä kauas, että pääsisi lähelle. Satakertainen sato -kirjaa lukiessa huomaan pyytäväni: kunpa Herra jälleen käynnistäisit vallankumouksen!

pekka.makipaa@kylvaja.fi

”Kaikkien niiden suurten muutosten joukossa, joiden myötä länsimainen sivistys on kehittynyt, on ollut vain yksi – kristinuskon voittokulku – jota voidaan kutsua sanan täysimmässä merkityksessä `vallankumoukseksi`. … Se loi uuden käsityksen maailmasta, historiasta, ihmisluonnosta, ajasta ja moraalisesta hyvästä.” (David Bentley Hart)