Hedelmiä ja lihaa

”Jokaisella lähetystyöntekijällä on jotain hävettävää. Mutta siinä, että hänen työnsä tuloksena on vähän tai ei lainkaan kääntyneitä, ei ole hävettävää. Jos hävettävää on, etsiköön hän syytä huolimattomuudesta perehtyä sanomaansa tai ahkeruuden puutteesta paikallisen kielen opiskeluun, jotta saisi sanomansa ymmärretyksi. Etsiköön hän syytä laiskuudestaan oppia tuntemaan paikallisten ihmisten uskontoa ja kulttuuria tai siitä, että ei ole keskittynyt tehtävään, jota varten lähetettiin. Etsiköön syytä mistä vain haluaakin, mutta hänen ei tule mitata työnsä tuloksia kääntyneillä.”

Nämä rivit alleviivasimme nuorina lähetystyöntekijöinä tarkkaan ja ne kaivettiin muistin sopukoista esiin turhautumisen ja takaiskujen hetkinä. Ne maistuivat evankeliumilta ja lohduttivat, kun lähettäjille ei ollut kerrottavana voittoisia kertomuksia. Ja miten tärkeää meille olikaan, että myös lähettäjämme olivat sisäistäneet saman evankeliumin!

Yksi hyväntuoksuisimpia, mutta hitaasti kypsyviä Hengen hedelmiä on kestävyys. Jeesus käyttää sanaa kuvatessaan Kylväjä-vertauksessa ”niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehyin sydämin ja kestävinä tuottavat satoa” (Luuk. 8:15). Kestävä kehitys, sanan raamatullisessa ja alkuperäisessä merkityksessä, tarkoittaa ”taakan alle jäämistä valoisin mielin”.

Meille on opetettu, että kaikki murheet pitää heittää Jumalan kannettavaksi (1. Piet. 5:7). Niin pitääkin. Mutta jos kuvittelemme, että kannettavaksemme ei sen jälkeen jää yhtään mitään, erehdymme. Martti Luther oli sitä mieltä, että kristityllä täytyy olla väkevät hartiat ja rotevat luut, jotta hän jaksaa kantaa lihaa. Lihalla Luther tarkoitti toisten ihmisten heikkoutta ja syntiä. Ne suurimmat, eli oma syntimme ja heikkoutemme ovat, Jumalan kiitos, hänen Poikansa harteilla!

On ihmisiä, aikamme atlaksia, jotka kuvittelevat voivansa kestää ja kantaa kaiken, voimakkaimmat pakottavat toisetkin saman taakan alle. Toiset taas etsivät vain vahvaa olkapäätä, jota vasten itkeä omaa pahuutta ja maailman tuskaa. Sitten on olankohauttajia, joiden hartiat ovat teflonia. He eivät ota toisten murheita asiakseen, vaan huolehtivat vain itsestään. Ajattelen, että useimmat meistä ovat luonnostaan sekoitus kaikkia kolmea tyyppiä: atlaksia, olkaan nojaajia ja olankohauttajia.

Valoisin mielin taakan kantaminen ei ole mahdollista omassa voimassa. Ilmestyskirjan kirjoittaja muistuttaa: ”Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä…” (Ilm. 1:9). Ahdinko maailmasta, valoisa mieli valtakunnasta ja kestävyys – ikeessä pysyminen – Jeesukselta.

Tärkein asia maailmassa on jo tapahtunut Golgatan ristillä. Salama on leimahtanut, enää odotetaan ukkosen jyrähdystä. Koko maailma on suuri odotushuone, eikä meillä ole täältä kiire minnekään! Työ on kesken ja se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

pekka.makipaa@kylvaja.fi

 

”Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti.” Hepr. 10:35