Pöyhkeää varmuutta ja vapisevaa luottamusta

Suomenkielisessä Raamatussa on noin 31 166 jaetta, joista Uudessa testamentissa 7 956. Valitsimme seuraajani Tanelin kanssa toisistamme tietämättä saman raamatunkohdan kysyttäessä kipparin tunnuslausetta veneen miehistölle tulevaisuuteen tähdättäessä.

Paavalin merimatka ja haaksirikon jälkeinen täpärä pelastuminen Maltan saarelle yhdessä 275 matkalaisen kanssa osuu paitsi Kreikan pakolaistyön todellisuuteen, myös suomalaiseen kirkolliseen tilanteeseen. Tätä kirjoittaessani Helsingissä on käynnistynyt Pride-viikko, jonka virallisena tukijana on ensimmäistä – ja toivottavasti viimeistä – kertaa myös luterilainen kirkkomme. Kirkon johdon perustelu on, että kirkossa on tilaa kaikille.

Tilaa on kaikille, mutta ei kaikelle. Lapsillemmekin opetamme, että vesillä liikuttaessa ei pidä irrottaa veneen tappia. Pride-liikkeen taustalla oleva gender-ideologia on vastoin Raamatun ja kirkkomme opetusta ihmisestä, avioliitosta ja seksuaalietiikasta. Jeesuksen vuorisaarnasta erinomaisen selitysteoksen kirjoittanut John Stott (1921–2011) kiteyttää kirkkoveneen tapin irrottamisen seuraukset: ”Kirkon suurin onnettomuus on sen pitkän ja vaihtelevan historian aikana ollut alituinen taipumus mukautua vallitsevaan kulttuuriin, sen sijaan, että se olisi rakentanut kristillistä vastakulttuuria”. (Vastavirtaan, vuorisaarnan sanoma ajallemme, 1991). Kieltämättä mukavampaa olisi olla sokerina maailmassa.

Kristillisen vastakulttuurin avainkohta on kristittyjen rohkea erottautuminen muun maailman ihanteista. ”Pöyhkeän varmuuden” (securitas) sijaan tarvitsemme Jumalan lapsen ”vapisevaa luottamusta” (certitudo). Se voisi olla jotain sellaista, jolla kourallinen kristittyjä kuunteli, kuinka 25 000 ihmistä huusi kurkku suorana amfiteatterissa kaksi tuntia jumalatartaan Efeson mellakassa (Ap. t. 19). Nykyisin valtamedia ja some toimittavat amfiteatterin virkaa. Efeson kaupungin kanslerin neuvo ”pysykää rauhallisina, älkää tehkö mitään harkitsematonta” on hyvä neuvo kaikkina aikoina kaikille, myös kristityille.

Ennen konehuoneen puolelle laskeutumista tahdon sydämellisesti kiittää lehden lukijoita esirukouksista ja kaikesta tuesta Kylväjän kipparointitehtävässä. Pyydän, että suljette seuraavan pääkirjoituksen kirjoittajan, Tanelin ja hänen perheensä, rukouksiinne.

Edeltäjäni Juhani Lindgren piti oman lähetysjohtaja-aikansa merkittävimpänä asiana sitä, että oli säilyttänyt uskonsa. Järjestön johtamisessa, kuten liikeyrityksen tai kirkon johtamisessa – tai elämässä yleensä, pätee tämä vanhan sananjulistajan kultainen ohje: ”Never sacrifice depth for area” – älä koskaan korvaa syvyyttä laajuudella. Kalliolle rakennettu yksiö kestää myrskyä paremmin kuin hiekalle tehty linna.

Entä se yhteinen raamatunkohta?

”Pysykää siis rohkeina miehet (ja naiset)! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. Jollekin saarelle me vielä ajaudumme.” (Ap. t. 27:25–26)

pekka.makipaa@kylvaja.fi