Ystävää tukien

Hyvä ystävä,

Miten voit?

Tätä työalueilla tuttua kysymystä olemme kysyneet aiempaa useammin myös Suomessa. Kiinnostuksen lisääntyminen toisen vointia kohtaan on yksi koronan hyvistä tuomisista.

Moni on kysynyt myös Kylväjän vointia. Ilokseni olen voinut kertoa, että meistä on pidetty hyvä huoli. Jopa niin hyvä, että pystymme olemaan kiinnostuneita toisten parhaasta ja jatkamaan työtämme koko henkilökunnan voimin.

Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Sydämessämme on suuri huoli kumppaneistamme maailmalla. Koemme, että meidän tehtävämme on nyt auttaa heitä, joilla on kaikkein vaikeinta.

Katselen kuvaa ystävistäni Kreikassa ja tunnen tuskaa siitä, miten ahtaalle pakolaisina elävät ovat joutuneet. Pulaa ruuasta on tavallistakin enemmän, kun viranomaisten taloudellinen tuki on keskeytynyt. Siksi olemme päättäneet lähettää ylimääräisen avustuksen kumppanillemme Kreikassa olevien turvapaikanhakijoiden auttamiseksi.

Anna lahjasi pakolaisten ruoka-apuun

 

Nyt puodit ovat pandemian vuoksi kiinni ja pelloille ei voi matkustaa, joten toimeentuloa ei ole. Rahaa ei riitä ruokaan eikä sairaalamaksuihin. Köyhistä huolehtiva LAMB- sairaala ei saa tuloja ja vaarana on, että jo tehtyjen lomautusten lisäksi paikallisia työntekijöitä joudutaan irtisanomaan. Haluamme tarjota kriisiapua yhteistyökumppanillemme, jotta se voisi jatkaa erityisesti naisten, lasten ja vammaisten auttamista.

Anna lahjasi LAMB-sairaalan tukemiseksi

 

Syvään veteen on joutunut sukeltamaan myös messiaanisia juutalaisia varustava Caspari-keskus Jerusalemissa. Talous on kriittisessä tilassa, sillä yksi keskuksen merkittävistä taustayhteisöistä ei pysty suoriutumaan sovituista avustuksista. Haluamme auttaa kumppaniamme selviytymään eteenpäin.

Anna lahjasi Caspari-keskuksen tukemiseksi

 

kuva lähetysjohtaja Taneli SkytästäTuomme nämä tarpeet tietoosi, jotta voit osallistua keräykseemme voimiesi mukaan. Jos sinä voit hyvin ja pystyt, voisitko harkita lahjoittavasi kauttamme johonkin edellä mainittuun tarpeeseen?

Luimme juuri työntekijöittemme kanssa ensimmäisestä Aikakirjasta muistutuksena, että kaikki, mitä meillä on, olemme saaneet Herralta. Näinäkin aikoina saamme yhdessä opetella elämään rikkaan Isän lapsina.

”Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.” 1. Aik. 29:14

Taneli Skyttä
lähetysjohtaja

 

Voit osallistua keräykseen tällä sivulla

Kirjoita valitsemasi summa valitsemasi kohteen kohdalle ja paina Lisää. Pääset tarkastamaan tiedot ennen kuin siirryt verkkopankkiisi.

Tilinumero: FI57 4405 0010 0212 96

Viitenumerot:

Pakolaisten ruoka-apu: 204 1203 2031
LAMB-sairaala: 204 1203 0020
Caspari-keskus: 204 1203 6037

Osallistu tekstiviesti- tai MobilePay-lahjoituksella

Keräykseen voi osallistua myös tekstiviesti- ja Mobile Pay -lahjoituksella. Tekstiviestilahjoituksen voi tehdä 10 €, 15 €, 30 € tai 50 € suuruisena. Lähetä viesti KYLVAJA10, KYLVAJA15, KYLVAJA30 tai KYLVAJA50 numeroon 16499. Lisää viestin loppuun postinumerosi ja valitsemasi kohteen mukaisesti joko Pakolaistyö tai LAMB tai Caspari.

MobilePaylla 18437, kommentiksi postinumerosi ja valitsemasi kohteen mukaisesti jo Pakolaistyö tai LAMB tai Caspari.

Kampanja on voimassa 31.10.2020 asti.