Päivän rukous

Pyhä Jumala, Rakas Taivaallinen Isä.
Rukoilemme Mongoliassa järjestettävien
raamattukoulutusten puolesta.
Rukoilemme, että monet hakisivat kevään aikana
teologisille kursseille
Raamattukouluun Ulaanbaatariin (UBTC).
Rukoilemme seurakunnissa käynnissä olevien
Alfa-kurssien puolesta,
Arhangain Paimentolaisten seurakuntakoulun
ja Darhanin raamattukoulun puolesta.

Siunaa koulutuksia
ja ohjaa koulutuskeskusten toimintaa
varmalla kädelläsi.

Kiitämme siitä,
että Arhangain Häiriin medee -seurakunta
tekee innokkaasti evankeliointityötä
paimentolaisten keskuudessa.
Kiitämme Bulganin kylässä tehtävästä työstä
ja siitä, että pieni seurakunta
on hiljalleen kasvanut.
Puhuttele, Herra,
maaseudulla asuvia paimentolaisia
ja anna työnintoa ja jaksamista
sinusta todistaville kristityille.

Jeesuksen nimessä,
aamen.

© Ella Henriksson