Päivän rukous

Puutarhurit tietävät,
että kasvu hedelmää kantavaksi
on usein hidasta ja monivaiheista.
Tarvitaan maan muokkaamista,
kylvämistä ja kastelemista,
kitkemistä ja kivuliasta karsimista.
Lopulta sato voi olla niin raskas,
että hedelmän kantajaa on tuettava.

Välillä sato on surkeaa ja vähäistä.
Halla vie viljan ja madot syövät loputkin.
Puutarhuri jatkaa työtään,
vaikka voi olla,
ettei hän pääse itse näkemään
hedelmän kypsymistä.
”Minä istutin, Apollos kasteli,
mutta Jumala antoi kasvun.”
(1. Kor. 3:6)

Sadonkorjuun aikaan ihmetellään,
kun satoa korjataan sielläkin,
missä itse ei sitä odotettu
(Matt. 25:37–40).

Herra, auta meitä kantamaan
iankaikkista hedelmää.

 

© Outi Rajala

 

* Kirkkohallituksen suosituskolehtina voidaan seurakunnissa kerätä lahja paikallisten vastuunkantajien varustamiseen ja koulutukseen Aasiassa ja Afrikassa teemalla Hedelmää kantavaksi. Osallistu paikallisten vastuunkantajien varustamiseen ja kouluttamiseen, jotta he kantaisivat runsaasti hyvää hedelmää! Tutustu kolehdin esittelymateriaaleihin ja sovi kolehdin keräämisestä seurakunnassasi.