Päivän rukous

Taivaallinen Isä,
tämä pandemian aika on tuonut esiin sen,
että oma koti on monelle lapselle ja nuorelle ahdistava paikka.
Älä anna meidän unohtaa heitä!
Heidän ahdinkonsa ja turvattomuutensa kertovat siitä,
että emme ole toimineet oikein.
Herra, anna meille anteeksi.

Auta meitä näkemään, mitä voisimme tehdä toisin.
Älä anna meidän kääntää nuorille selkäämme
ja katsoa muualle,
vaan auta meitä muistamaan,
että olemme heistä vastuussa.
Herra, me pyydämme, näytä meille itse kullekin,
kuinka voimme olla huolehtimassa näistä pienistä
ja vähän isommistakin.
Heistä, jotka Sinä asetit meille esikuviksi.

”Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa
vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
Hän otti lapset syliinsä,
pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä”
(Mark. 10: 15-16)

Amen.

© Outi Pakkanen