Psalmit 17–21

Ahdistuneen mutta luottavan sydämen ääniä

Edessämme olevat psalmit on otsikoitu Daavidin psalmeiksi. Hän oli kuningas, me taas olemme tavallisia arki-ihmisiä. Elämme aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin hän. Meidän ei tule kuitenkaan kiinnittää huomiotamme psalmien syntytilanteeseen, vaan kuunnella, mitä niiden keskellä elävä ihminen kokee ja tunnustaa. Sieltä  löytyy ahdistuneen, mutta myös luottavan ja kiittävän ihmissydämen äänet.

Jumalan ihminen kokee, että hädän päivä on tullut ja vaikeudet ja ahdistukset väijyvät ja saartavat. Ne vaanivat tilaisuutta iskeäkseen maahan. Hän rukoilee: ”Herra, kuule minua. Kuule minun avunhuutoni, ota vastaan rukoukseni. Minä huudan sinua avuksi, Jumala. Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle. Riennä avuksi, Herra! Pelasta minut.”  Ahdistunut sydän tajuaa olevansa erehtyväinen ja rukoilee: ”Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.” Tärkeintä on olla synnistä puhdas. Se on mahdollista vain silloin, kun Herra puhdistaa.

Kohtaamme Herraan luottavan sydämen: Sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi. Siksi sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju ja sinulta saan voiman taisteluun. Kunpa uskaltaisimme sanoa näin, oli tilanne elämässämme millainen tahansa!

Tulee myös aika, jolloin rukoilija voi katsella taaksepäin ja tunnustaa: Herra on auttanut, tuekseni tuli Herra. Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen. Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka on turvamme, jollei Jumalamme?

Totisesti Herra elää! Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvani. Kun näin uskomme, silloin koemme, että taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Hän lopulta täyttää hartaimmat toiveemme: hän antaa onnen ja siunauksen ja lahjoittaa ikuisen elämän.

Olavi Peltola