Psalmit 29–31

Herran suuruus ja armollisuus

Kuinka hitaita ja usein haluttomia olemmekaan kumartumaan Herran pyhän kirkkauden eteen tunnustaen hänen nimensä suuruuden ja antaen kunnian hänelle (29:1-2). Herra on voimallinen ja mahtava. Hän hallitsee valtaistuimellaan iäti (29:10), siis nytkin, näyttäköön ja tuntukoon meistä miltä tahansa!

Muinaiset Jumalan kansan jäsenet kykenivät näkemään ja kuulemaan luonnon ilmiöissä Herra mahtavan äänen jylinän ja kaiun. Me ehkä olemme kadottaneet tämän kyvyn. He tunnustivat, että vain Herra antaa voiman elää ja siunaa rauhalla (29:11). Tunnustammeko mekin uskossa samalla tavoin?

Olemmeko kokeneet, että kun huusimme avuksi Herraa (30:3), hän nosti syvyyksistä (30:2), hän pelasti (30:4), hän muutti itkuvirtemme iloksi (30:12)?  Olemmeko huomanneet, että vaikka hänen vihansa, hänen kasvojensa pois kääntyminen on tuskallista, se kestää vain silmänräpäyksen, mutta hänen armonsa läpi elämän (30:6 KR 38)? Siksi vielä tänään mekin elämme (30:4; Valit. 3:22). Tosin emme uskalla enää itsevarmasti sanoa: ”Ikinä minä en horju” (30:7).

Olkoon psalmi 31:n rukous oma rukouksemme vaikkapa seuraavassa muodossa:

Pyydän, Herra, ole minulle suojaava kallio (31:3). Kyllä sinä olet tuo kallio (31:4). Sinuun turvaan ja uskon, ettet milloinkaan hylkää, sillä sinä olet vanhurskas (31:2). Tosin hädässä olen kokenut, että minut on repäisty pois luotasi (31:23). Kauhu hetkittäin on saartanut minut (31:14). Sinä näet hätäni, tiedät kaiken tuskani (31:8). Älä jätä minua ihmisten armoille (31:16). Olen uupunut. Ole minulle armollinen (31:10).

Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät (31:16). Sinä avaat minulle ahdingosta tien (31:9). Veisaan kansasi kanssa: ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet, sinulta saavat, sä luet haavat ja kyyneleet” (virsi 631:3; Ps. 31:13).

En voi syyttää toisia. Olen tässä tilanteessa rikkomusteni tähden (31:11). Sinun käsiisi uskon kuitenkin henkeni kuten Vapahtajani teki. Sinä lunastat ja vapautat minut (31:6). Odotan, että vielä saan iloita ja riemuita sinun hyvyydestäsi (31:8). Rohkaise mieleni, tee minut lujaksi ja anna toivoni sinuun säilyä (31:25).

Olavi Peltola