Psalmit 60–62

Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea

Otsikon mukaan psalmi 60 on syntynyt Daavidin elämän eräässä vaikeassa sotaa ja taistelua täynnä olevassa vaiheessa.

Voihan olla, että monella meistä menee elämässä tällä hetkellä hyvin. Siksi puhe sodasta ja taistelusta tuntuu jopa vastenmieliseltä. Kenties kuitenkin joku meistä elää tilanteessa, jossa ei voi olla yhtymättä Matti Paavolan virren sanoihin: ”Tääll’ on sota, kilvoitus, vaiva ja työ” (vanha virsi 311:7).

Kun elämme ”sotavaiheessa”, monet tämän psalmin sanat ovat hyvinkin läheisiä. Minä-muotoon muutettuna saatamme joutua tunnustamaan: ”Jumala, sinä hylkäsit minut, löit maahan, sinä vihastuit” (60:3). ”Sinä olet antanut kokea kovia” (60:5). Ehkä olemme kokeneet: ”Sinä, Jumala, olet hylännyt minut etkä kulje mukanani” (60:12) ja tunteneet: ”Minä olen kuin kaatuva seinä tai luhistuva muuri” (63:4).

Toivon mukaan sydämestämme on samaan aikaan noussut myös psalmin rukous: ”Auta jälleen jaloilleni” (60:3), ”auta väkevällä kädelläsi, pelasta, vastaa!” (60:7). ”Auta minua, olen hädässä! Turha on ihmisten apu” (60:12).

Seuraavissa Daavidin psalmeissa jatkuu avunhuuto minä-muodossa: ”Minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy. Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea” (61:3, KR 38).  Apu tuntuu olevan aivan liian korkealla. Apua huutaessani en halua unohtaa, että ennenkin Herra on ollut turvani ja vahva linnoitukseni (61:4). Siksi etsin nytkin hänen siipiensä suojaa (61:5).

Vaikka sisimmässäni kuohuu ja taistelu jatkuu, opettelen Jumalan edessä hiljentämään mieleni. ”Hän antaa minulle avun. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju” (62:2–3).  Siksi sanon uudelleen itselleni: ”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju” (62:6–7). Vielä kerran toistan: ”Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani”  (62:8). Tästä haluan pitää kiinni ja tuoda hänen eteensä kaiken, mikä sydäntäni painaa (62:9).

Herra on uskollinen (62:13), mutta ihmisiin en voi luottaa (62:10), en voimaan, en valtaan enkä mihinkään ulkonaiseen (62:11).

Olavi Peltola