Psalmi 131

Lepo Herrassa

Vain kolmen jakeen psalmi ja kuinka tärkeä sanoma sillä onkaan. Se vie meidät Herran eteen ja opettaa sydämen puhetta hänen kanssaan. Se alkaakin sanoilla: Herra, sydämeni (1).

Rukoilija sanoo kuitenkin sydämestään jotain yllättävää: Minun sydämeni ei ole ylpeä (1 KR 38). Voiko ihminen sanoa näin pyhän Jumalan edessä! Eikö ylpeys ole jokaisen ihmissydämen pohjimmainen, syvin asenne Jumalaa kohtaan? Juuri sen käärme istutti sydämeemme sanoessaan: ”Te tulette niin kuin Jumala” (1. Moos. 3:5, KR 38).

Psalmin rukoilija on kuitenkin oppinut jotain. Hän voi rehellisesti Jumalan edessä sanoa, ettei tavoittele enää suuria. Varmasti hän on joskus haaveillut olevansa jotain ja pyrkinyt korkealle, mutta hänet on pudotettu – ja mikä ihmeellisintä – Herran syliin. Nyt hän kokee olevansa Herran käsissä kuin avuton lapsi äidin rinnoilla. Äidin sylissä on lapsen turva, lämpö ja elämä – siinä on kaikki, mitä hän tarvitsee, siinä on kylliksi. Se riittää!

Saman havaintokuvan Jumalan syliinsä ottavasta rakkaudesta löydämme myös Abrahamin elämästä. Abraham oli 99-vuotias vanhus. Hänen elinvoimansa oli sammunut (Room. 4:19). Jumala ei ollut vastannut hänen vuosikymmenien rukoukseen. Raamattu jopa sanoo, ettei toivoa ollut (4:18). Silloin Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi: Minä olen Jumala, Kaikkivaltias (1. Moos. 17:1). Sana kaikkivaltias voidaan kääntää alkukielessä sanoilla äidin rinnat. Jumala sanoi kaikkensa menettäneelle Aabrahamille: Lepää minun sylissäni, kuten pieni vauva lepää äitinsä rinnoilla.

Kuinka kaukana olemmekaan tällaisesta avuttomuudesta! Oma voimamme ei ole vielä kukistunut. Olemme liian itseriittoisia. Emme uskalla sanoa Herraan luottaen uskonpuhdistajan tavoin: ”Anna mennä, miten menee” (lat. mitte vadere, sicut vadit). Kaikki riippuu sittenkin siitä, ettemme ole tarpeeksi yrittäneet! Siksi emme ole löytäneet rauhaa eikä mielemme ole tyyni.

Herra kuitenkin odottaa, että hän voisi olla meille armollinen. Hän haluaa sulkea syliinsä ja sanoa: Lepää tässä, vaikka teetkin lähimmän velvollisuutesi!

Vanhat osasivat veisata: ”Kaikk’ Herra parhain toimittaa, jos ottaa tahi antaa; hän tarpehemme lahjoittaa ja murheen meistä kantaa. Jos ottaapi taikk’ antaapi, hänt’ aina kiittäkäämme ja tahtoons’ tyytykäämme”.

Olavi Peltola