Psalmi 90

Jumalan suuruus – ihmisen pienuus

Kaikki elämässämme on nyt avoimena Jumalan edessä, ja meidän johdetaan tunnustamaan psalmistan kanssa: Sinä otat syntimme silmiesi eteen, salaisetkin synnit sinä paljastat katseellasi (8). Emme voi minnekään paeta Jumalan edestä. Ja kun ajattelemme syntejämme, joudumme sanomaan: Sinun vihasi musertaa meidät (7). Totisesti sen ansaitsemmekin syntimme tähden.

Kaikesta tästä huolimatta saamme rukoilla psalmistan tavoin uskoen ja toivoen: Herra, käänny jo puoleemme, kuinka kauan vielä viivyt, armahda meitä (13). Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille (17). Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo (15). Ravitse meitä armollasi (14). Ja lopulta voimme psalmistan kanssa tunnustaa: Herra, sinä olet meidän turvamme (1) – turvamme synneistämme ja heikkouksistamme huolimatta.

Psalmin toinen aihe hiljentää meidät Jumalan suuruuden eteen: Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet (2). Samalla tunnustamme, että tuhat vuotta on Jumalalle yksi päivä (4), vaikka meidän elämäämme ajatellen se on käsittämättömän pitkä aika. Voimamme kestävät ehkä vain seitsemänkymmentä tai kahdeksankymmentä vuotta. Ja kaiken lisäksi noiden vuosien meno on vain turhuutta ja vaivaa, ne kiitävät ohitse, ja me koemme kuin me lentäisimme pois (10). Jumala antaa meidän ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanoo: ”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset” (3).

Totisesti ihmisinä me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa (5). Mutta kuinka vaikea meidän on löytää sydämeemme sitä viisautta, jossa nöyrästi myönnämme, että aikamme on lyhyt (12) ja vuotemme haihtuvat kuin henkäys (9). Tämä viisaus ajaa meidät turvautumaan siihen Herraan, joka on ja pysyy ajasta aikaan. Häneen turvautuessamme näemme, kuinka hänen tekonsa ovat suuret ja hänen kunniansa loistaa (16). Häneen katsoessamme saamme myös kokea, että hän on lempeä. Hän antaa meille ilon murheen sijaan (15). Hän jopa antaa töillemme menestyksen, siunaa kättemme työt (17) ja ravitsee meitä armollaan joka aamu (14; Valit. 3:23).

Olavi Peltola