Psalmit 120–121

Matkalauluja taivasmatkalla

Siinä kaksi lyhyttä pyhiinvaeltajan sydämen rukousta.

Ensimmäinen psalmi vie meidät keskelle vaikeitten ihmissuhteiden aiheuttamaa ahdistusta. Rukoilija huokaa tuskaisena: ”Voi minua” (120:5). Saman sydämen huokauksen Raamattu on tallentanut myös Jesajalta ja Jeremialta: ”En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!” (Jes 24:16). ”Voi minua! Voi minua! Tuska polttaa sisintäni, rintani pakahtuu! Sydämeni jyskyttää, en voi vaieta” (Jer 4:19).

Voi minua! Olen kuin vieraalla maalla, olen kuin muukalainen kaukana todellisesta kodistani. Psalmin rukoilijalla tätä mukaisuuden tunnetta kuvaa asuminen kaukana pohjoisessa Mesekin maassa ja idässä autiomaassa keskellä kedarilaisten telttoja ja kameleita (120:5, vrt. Hes 39:1-2 ja Jer 49:28-29).

Rukoilija kokee: Minun on elettävä valehtelijoitten ja petollisia puheita puhuvien kanssa (120:2). Minä tahdon rauhaa, mutta he eivät halua rauhaa kanssani ja jos yhdenkin väärän sanan sanon, he käyvät kimppuuni (120:6,7). Liian kauan olen ollut tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä (120:6). Herra, pelasta minut (120:2). Minä uskon, että sinä Herra vastaat minulle (120:1).

Rukoilija on rehellinen ja paljastaa sydämensä pohjalla olevan toivon, että Herra vielä lujalla kädellä tarttuisi näiden valehtelijoitten elämään ja antaisi terävien nuolten lävistää heidät ja polttavien hiilten polttaa (120:3,4).

Toinen psalmi huokuu varmuutta siitä, että kyllä Herra auttaa ja varjelee omiansa, eikä väisty heidän viereltään.

Rukoilija kohottaa katseensa Herraan niin kuin katselisi mahtavaa ja vakaata vuorta.   Herra on suuri ja väkevä, hän on luonut taivaan ja maan ja tuonkin valtavan vuoren (121:1,2)! Hän on suojaava varjo, hän on vartija, joka pysyy vakaasti paikallaan (121:5). Ei hän väsy, ei hän nuku (120:4).

Psalmista on varma siitä, että Herra varjelee kaikelta pahalta ja suojelee koko elämän ajan niitä, jotka etsivät häneltä turvaa (121:7). Saan uskoa siihen, ettei hän anna jalkani horjua, vaan varjelee joka askeleella, varjelee lähtöni ja tuloni nyt ja aina (121:8). Siksi kohotan katseeni vuoria kohti, sillä minä saan avun Herralta (121:1,2).

Olavi Peltola