Psalmit 79–80

Kyynelten leipää

Jälleen meidät viedään valituspsalmien ääreen. On varmaa, että Herra on kansansa paimen ja hän johtaa (80:2; 79:13). Herran kansa on kuin taimi, jonka hän on istuttanut, lapsi, jolle hän on antanut voiman (80:16). Nyt kuitenkin hänen kansansa kokee, että ”vieraat” ovat tuhonneet kaiken ”rauniokasaksi” eikä kukaan ole auttanut (79:1-3). Nyt Jumalan kansaa nöyryytetään ja painetaan maahan (79:4). Nyt he vaikertavat ja kokevat olevansa kuoleman omia (79:11). He ovat kuin Jumalan istuttama viiniköynnös, jonka rypäleitä kulkijat repivät ja jonka runkoa villisika kaluaa (80:13-14). Heitä vainotaan ja heidät halutaan hävittää pois maan päältä.

Kärsivän Jumalan kansan sanat ovat niin voimakkaita, että meidän helpossa elämäntilanteessa elävien on vaikea lukea niitä ja samaistua niihin.

Yllättävää on se, että Jumalan kansa kokee tuskansa itseensä kohdistuvana Jumalan vihana: Kuinka kauan, Herra, olet vihassasi leppymätön (79:5; 80:5). Sinä Herra olet antanut syödäksemme kyynelleipää, juottanut meille maljoittain kyyneleitä (80:6). Vastustajat ovatkin Jumalan työaseita uskovien nöyryyttämiseksi!

Uskovat eivät kuitenkaan kapinoi Jumalaa vastaan. He kyllä kysyvät, miksi (80:13). He myös pyytävät, että Jumala kääntäisi vihansa ja kostaisi heidän vainoojillensa (79:6,10,12; 80:17). He ovat siinä aitoja ihmisiä. Kaikesta huolimatta he vakuuttavat: Me emme käänny sinun luotasi pois (80:19), sillä pelastus on siinä, että Herra antaa nähdä kasvojensa valon (80:4,8,20). Siksi huudamme sinun nimeäsi (80:19). Armahda meitä, riennä avuksemme (79:8). Kuule vangittujen vaikerrus (79:11). Auta meitä, Jumala, pelastajamme (79:9).

Ennen kaikkea he rukoilevat: Anna syntimme anteeksi oman nimesi tähden! (79:9). Älä pane meitä vastaamaan isiemme äläkä omista rikoksistamme (79:8). He vievät meidät Jumala-suhteen ja rukouselämän ytimeen. Siinä uskova ihminen on murskattu, hänestä on tullut maailman ja omissa silmissään ei-mitään. Hänen sydämensä ainoa toivo on Herrassa, hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan. Vain sen varassa jaksaa elää, ja kun Herra antaa anteeksi, se synnyttää ikuisen kiitoksen hänelle (79:13).

Olavi Peltola