Psalmit 92–95

Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi

Meitä kutsutaan sydämestämme tunnustamaan, että Jumala on iäti Korkein (92:2,9). Kuinka suuret ovatkaan hänen tekonsa ja syvät hänen ajatuksensa (92:6)! Hänen mahtinsa ja voimansa on kuninkaallinen (93:1). Hänen valtansa on halki aikojen luja. Hän on Kor-keuden Herra (93:4). Hän ohjaa maailman kansoja (94:10). Hänen sanansa ovat lujat ja varmat (93:5).

Meitä kutsutaan myös henkilökohtaisesti tunnustamaan: Herra on minun turvakallioni, hän ei vääryyttä tee (92:16). Herra on minun linnani (94:22). Hän ei hylkää omiaan (94:14). Pahana päivänä hän varjelee (94:13) ja tulee avuksemme. Hänen armonsa on tukenamme (94:17,18). Kun huolet painavat, saamme Herralta lohdun ja ilon (94:19).

Rukoillessamme näitä psalmeja kohtaamme jälleen tässä maailmassa vaikuttavan Jumalan vastaisen pahuuden. On turmeltuneita tuomareita, jotka lain varjolla tekevät konnantöitään (94:20). On jumalattomia, jotka rehottavat kuin ruoho, ja väärintekijöitä, jotka kukoistavat (92:8). He sortavat, polkevat alleen, murhaavat, surmaavat (94:5,6) ja rehennellen sanovat: ”Ei Herra tätä näe, ei Jaakobin Jumala tätä huomaa (94:7).”

Me tiedämme, että kerran jumalattomat ja väärintekijät tuhoutuvat ja he katoavat ikiajoiksi. (92:8). Herran viholliset kärsivät tappion ja sortuvat (92:10). Mutta tänään Herran omina joudumme rukoilemaan: Jumala, saavu jo (94:1)! Nouse, maailman tuomari, maksa ylvästelijöille (94:2). Kuinka kauan, Herra (94:3)! Me tiedämme, että hän, joka on luonut korvan – hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän – hänkö ei näe? (95:9). Hän näkee kaiken, mutta vielä ei ole tilinteon aika!

Me saamme jo nyt iloiten laulaa Herralle ja kohottakaa hänelle riemuhuudon, sillä hän on turvakalliomme (94:1). Hän on Jumala, ylin valtias (95:3). Hänen kädessään on maa ja meri. Hän on kaiken tämän tehnyt (95:4-5). Hän on Jumalamme ja me olemme hänen laitumensa lampaita. Hänen kätensä kaitsee meitä (95:7). Mutta meidän on vakavasti kuunneltava, kun hän voimakkaasti varoittaa paaduttamasta sydäntämme ja kulkemasta harhaan silloin, kun emme ymmärrä hänen teitään (95:8-10).

Olavi Peltola