Kesän lastenleirit

Päivän rukous

Kiitos Herra Jeesus,
että Kylväjä saa olla mukana
kesän valtakunnallisilla ja paikallisilla
lasten-, varhaisnuorten nuorten
ylitsepursuavilla leireillä
Vuokatinrannassa ja Oulun Kellonkartanossa
yhdessä Raamattuopiston kanssa
ja Enä-Sepässä varhaisnuorten leirillä
yhdessä OPKO:n kanssa!

Kiitos ajasta, jonka saamme viettää
näiden leiriläisten kanssa
kertoen sinun suurista teoistasi
ja eläen niitä todeksi
monin toiminnallisin seikkailuin.

Katso nyt pieniin leiriläisiin,
jotka innolla odottavat leirille lähtöä,
jotkut perhosia vatsassa pakkauspuuhissa
jo kuukautta ennen lähtöpäivää.
Sujauta matkatavaroiden joukkoon
aimo annos leirimieltä;
anna toisaalta luottavainen rauha sydämeen,
toisaalta se kutkuttavan jännittävä
leiri-ilo osallistumisesta.

Anna kaikille leirimatkoille
ja itse leireille
sinun erityinen suojeluksesi ja varjeluksesi!

Rakas Jeesus, anna, että leirit
voisivat palvella sinun suunnitelmaasi
jokaisen osallistujan kohdalla.

Anna, että kaikki leiriläiset, isoset ja ohjaajat
saisivat yhä paremmin oppia tuntemaan
suurta armoasi ja rakkauttasi
ja oppia luottamaan siihen
entistäkin lujemmin.

Sinun rakkaisiin käsiisi Jeesus,

Aamen

 

© Outi Paukkunen