Tutkimusmatkalla vasten tahtoamme

Eräs sukulaiseni myöhästyi onnekseen Titanicilta. Ei ollut hänen aikansa lähteä. Meidät puolestaan on vasten tahtoamme tempaistu koronan kyyditsemälle tutkimusmatkalle, staattiseen seikkailuun tylsistymisen ja turvattomuuden rajapinnalle. Olisiko niin, että tähän on sittenkin kätketty myös jotain hyvää?

Teemme uudenlaista matkaa itseemme ja ympäröiviin ihmisiin. Yllätymme omista ja toisten reaktioista, opimme mitä on kohdata epävarmuutta. Ja samalla kasvamme. Itselleni yksi kriisiin kätketty jo ymmärtämäni siunaus on ollut mahdollisuus tutustua työtovereihin entistä paremmin. Kolmesti viikossa olemme koko porukka koolla virtuaalisesti, tunnin kerrallaan, kukin tahoillaan ympäri maailmaa. Opiskelemme Raamattua, rukoilemme, opimme uusia taitoja. Tavoitteena on tulla vahvoina ulos sitä käyttöä varten, joka meitä odottaa pandemian paremmalla puolella.

Aloittaessani tehtävässäni minulta kyseltiin, mitkä ovat suurimmat tarpeet tulevaisuutta ajatellen. Silloin sanoin, että viisaus ja rohkeus ovat listallani korkeimmalla ja että molemmat nousevat rukouksesta ja vuorovaikutuksesta. Tämä on osoittautunut toimivaksi reseptiksi, mutta haluaisin lisätä vielä kolmanneksi kestävyyden. Tutkimusmatkailijoiden aateliin kuuluva Ernest Schakleton piti sitä niin tärkeänä matkalla kohti tuntematonta, että antoi alukselleen nimen Endurance.

Pikavippien ja -voittojen ajassa kestävyys vaikuttaa katoavalta kansanperinteeltä. Jumalan valtakunnan kansalaisuuteen se kuitenkin liitetään läheisesti. Paavalin mukaan kansalaisoikeuksiin kuuluvat ahdingot ovat omiaan luomaan kestävyyttä, ja selviytyminen tuo mukanaan myös toivon. Juuri nyt mietin, että kuka minulle muistuttaisi tästä lupauksesta, jos en saisi sitä kollegoiltani kuulla luontaisetuna. Toivon, että kasvamme yhteisöksi, jossa raamatullinen rohkaisun ääni kantaa fyysisestä välimatkastamme huolimatta. Monesta voimme joutua luopumaan matkan varrella, mutta Raamattua emme jätä. Tämä oli myös Shackletonin periaate, kun piti tehdä valintoja matkatavaroiden kanssa vaikeuksien lisääntyessä.

Tarvitsemme toinen toisiamme pysyäksemme pystyssä ja toteuttaaksemme epäitsekästä tehtäväämme. Emme saa tyytyä henkiin jäämiseen, missiomme on paljon suurempi kuin oma tai organisaatiomme selviäminen. Itselläni on ollut kaksi joukkuepelin sääntöä tärkeänä mielessä, kun kaiken kehittämis- ja kriisijohtamisen keskellä haluamme pysyä toimintakykyisinä ja tavoitella toisten etua: ”Tavoite on roolia tärkeämpi” ja ”On uskomatonta, mitä voimme saada aikaan, kun emme välitä, kuka saa onnistumisesta kiitoksen.” Nyt on aika tehdä laajapohjaista yhteistyötä oman yhteisömme sisällä ja järjestöjen välillä.

Parhaimmatkaan motivaatiopuheiden hokemat ja periaatteet eivät pysty rakentamaan riittävän vahvaa yhteishenkeä tällaisia aikoja varten. Nyt tarvitaan Henkeä, joka yhdistää, näyttää oikean suunnan ja antaa voiman kulkea sitä kohti. Tämä on perusta työnäylle, joka on jokaiselle meistä aivan liian suuri – ja juuri siksi niin innostava. Kutsun sinut kanssamme syviin vesiin, vapaana kohti uusia seikkailuja!

”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5:3–5)