Pietari

1800-luvulla rajoitusten vapauduttua juutalaisia alkoi asettua Pietariin ja kaupungista tuli eräs Itä-Euroopan juutalaisuuden keskuksista. Juutalaisilla oli merkittävä vaikutus metropolin elämään ja koko yhteiskuntaan. Arvellaan, että  jopa kolmasosa taiteilijoista ja korkeakoulutuksen saaneista oli juutalaisia. Neuvostovallan loppuaikoina Pietarissa asui noin 200 000 juutalaista. Neuvostoliiton hajottua noin 1,5 miljoonaa juutalaista muutti Israeliin, mutta viime vuosina on ollut myös paluumuuttajia. Tällä hetkellä juutalaisia tai juutalaistaustaisia arvioidaan asuvan Pietarin alueella noin 100 000 henkeä.

Perestroikan alettua Suomesta lähti joukko messiaanisia juutalaisia tavoittamaan Leningradin juutalaisia ja jakamaan heille Raamattuja. 1990-luvun alussa Pietariin perustettiin ensimmäinen messiaaninen seurakunta, jonka työssä oli  mukana myös Kylväjän tulevia lähettejä. Tilaisuuksissa saattoi olla 100-200 osallistujaa. Inkerin kirkko aloitti juutalaistyön, johon Kylväjä kutsuttiin mukaan vuonna 1997. Henkilökohtaisten kohtaamisten, sapattiaterioiden, raamattupiirien ja leiritoiminnan kautta Jeesukseen uskovien juutalaisten joukko kasvoi. Eri vaiheiden kautta vuonna 2005 syntyi evankelisluterilainen Pyhän Johannes Kastajan seurakunta osaksi Inkerin kirkkoa.

Työ- ja oleskelulupien saamisen vaikeuduttua on Kylväjän työ vuodesta 2008 alkaen ollut seurakunnan tukemista opetusvierailujen ja taloudellisen avun kautta. Seurakunta  ottaa askeleita matkalla taloudelliseen ja hengelliseen itsenäistymiseen. Seurakuntaa johtaa paikallinen Inkerin kirkon pappi. Osa-aikainen hallintotyöntekijä ja vapaaehtoiset kantavat vastuuta. Toiminta on kehittynyt monipuolisena. Jumalanpalveluksissa käy viikoittain n. 30 henkilöä. Jumalanpalvelusten ohella seurakunnassa vietetään sapattiaterioita kerran kuukaudessa sekä juutalaisia juhlia, joihin voidaan kutsua juutalaisia myös seurakunnan ulkopuolelta. Diakoninen apu tulee suureen tarpeeseen, ja osallistuminen ihmisten arkeen avaa samalla mahdollisuuksia kertoa Messiaasta.

 

Juutalaistyön uutiskirje 2/2018

 

 Rukoilemme

  • että juutalaiset eri puolilla maailmaa tunnistaisivat Jeesuksen omana Messiaanaan
  • Diakonia- ja kotikäyntityö
  • Seurakunnan evankelioimis- ja raamattuillat sekä juutalaiset juhlat

 

Sää ja aika Pietarissa

Pietari
Suomi