Menoa ja meininkiä torilla ja lasten ohjelmissa

Lähetyksen kesäpäivät levittäytyivät Härkätorille puolilta päivin. Parisataa ihmistä kokoontui torille kuuntelemaan laulaja Hanna Ekolaa. Myöhemmin lavalle nousi virolainen Joel Reinaru, joka on paitsi gospelmuusikko, myös Raahen seurakunnan nimikkolähetti.

Puoli yhdeltä starttasi leikkimielinen haastejuoksu Bangladeshin koululaisten hyväksi. Kolmisenkymmentä osallistujaa juoksi ja käveli tunnin ajan kerryttäen samalla rahaa Bangladeshin koulujen tukemiseksi. Useimmat osallistujista olivat tällä kertaa reippaita koululaisia. Nopeimmat kiersivät yli kymmenen kierrosta.

Muksut ja koululaiset näkivät aamulla nukketeatteriesityksen Matin matkassa maailmalla. Näytelmässä juutalaisjuurinen Mati näytti naapurin tytölle Ellille reissukuviaan Israelista ja kertoi samalla Jeesuksesta. Sofian talo kokosi Perheiden lähetysjuhlassa salin täydeltä innokkaita juhlavieraita pohtimaan Joonan kertomusta. Näytelmän vaiherikas tapahtumaketju vei lopulta riemulliseen anteeksiantamiseen.

Koululaiset pääsivät myös merelliseen seikkailuun aurinkoisessa säässä. Nuotioherkkuja, jollapurjehdusta, toimintarasteja lähetyskentiltä, jalkojentöminää ja riemunkiljahduksia – seikkailu oli lähetyselämää parhaimmillaan.