Bangladeshin monet kasvot – 40 kertomusta työn värikkäistä vaiheista

Kylväjä julkaisee 3.9.2017 Bangladeshin-työstä kertovan kirjan Bangladeshin monet kasvot.

Kirja vie lukijan tutustumaan värikkääseen maahan, jossa Lähetysyhdistys Kylväjä on tehnyt työtä 40 vuoden ajan evankeliumin asialla ja kehitysyhteistyössä. Kirjan 40 kertomusta ja tietoiskua kuvaavat yhteiskuntaa, ihmisiä, luontoa, työtä ja kirkon toimintaa. Ne ovat välähdyksiä paikallisten ja lähettien elämästä ja tapahtumista lähinnä suomalaisen silmin nähtynä ja koettuna: miltä Bangladeshissa näyttää, kuinka siellä liikutaan, eletään, aherretaan arjessa ja kokoonnutaan juhlimaan tai suremaan.

Bangladeshissa historia ja nykyaika kohtaavat. Riisi istutetaan yhä käsin ja leikataan sirpillä, mutta peltomiehellä on kännykkä käytössään ja vetohärät ovat vaihtuneet moottoriajoneuvoihin. Ilmasto on subtrooppinen, talvella on kylmää ja kesällä kostean kuumaa. Tulvat koettelevat usein ja vastavuoroisesti yllättäen myös kuivuus. Monenlaisen kurjuuden vastapainona vaatteet ja koristeet ovat värikkäitä. Luonto on kaunis, samoin ihmiset. Ulkomaalaisen kohdatessaan he pysähtyvät uteliaina tuijottamaan ja kyselemään hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Utelu on kuitenkin ystävällistä ja ihmiset hymyileviä sekä vieraanvaraisia kutsuen kyläilemään.

Bangladeshin-toimistolla järjestellyt paperit johtivat Aili Maria Mannisen kokoamaan Bangladeshin-työn vaiheet kirjaksi.

Kirjan toimittanut Aili Maria Manninen on palvellut Bangladeshin kansaa lähetystyöntekijänä 30 vuotta. Työuransa päätteeksi hän on koonnut Kylväjän Bangladeshissa tekemän työn värikkäitä vaiheita mukaansatempaavaksi lukukokemukseksi.

Bangladeshin monet kasvot -kirjaa saa 20 euron hintaan Pala maailmalta -verkkokaupasta ja numerosta 044 026 5465.

Kirja julkaistaan Aili Maria Mannisen elämäntyön juhlassa Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa sunnuntaina 3.9.2017 klo 13.30. Tervetuloa mukaan!

Kirjan julkaisija on Lähetysyhdistys Kylväjä ja kustantaja CoLink Oy.